Juhannuksena se Kekkos-Jussi nimpäeveesä vietti ja sen tapana olj
sannoo että:
— Min en ou Janne enkä Johannes, voan minä oun Jussi. Eikä se
juhannuskaa mikkää juhannus ou, voan se on Jussinpäevä.
Vaekka vasta olj päevän ensimäene osa, oamu, kulumassa, soatto
kuetennii helepost huohmata, että Jussi olj usseemma ku yhe kerra
suutaa muestanna: sen henk höyräht väkevältä ja muukii olento olj
niinku irt moasta. Emäntä kyllä arvas, että sillä häne Jussillaa on
salakassa, koska vierasvarat olj koskemattomina. Mut se emäntä ei
tahtonna näe nimpäevänä ruveta nuuskimaa ja nimpäevä-illoo
häerihtemmää.
Soahaksee nimpäeväe esmakuva maestoo olj emäntä keittee hörräyttännä
kahvit ja kulettanna sekä kahvin että leivokset pihamoalle laetetu
lehtmaja sissää. Ja ikkäänku laettooksee juhlayllätykse emäntä kuhtu
miehesä kahtomaa, minkä kumman se lehtmajasta löytää. Ku Jussi tulj ja
näk, että on pötyvä pöyvvässä, sano se, että:
— Teitpä viisaast ku laetoet tällä laella, että ite soahaa ensiks
hörpätä, eikä kaekkee vieraehe kittaa työnnetä.
— Lysthää se on soaha vieraeta kottiisa, ku sitä...
— Mikä mistäe tykkee, sano ennen ukko Ranetille pien poeka, joka
sikkaaria polttel ja jolle Ranetti rupes puhelemmaa, että paremp oes
tuommoese retukse pittee sian seitenkierteistä hampaissaa, ku sikkaaria
polttoo immottoo. Niin, niin, — sillä laella se käy, että ku ite
kestilöessä eli vieraisilla kuleksittaa, niin tulloo meillennii
vieraeta, vieraelu, neät, vieraeluva voatii, pöyvvänpeä pyörähtämistä
ja tanssimine rallatusta.
— No, elä nyt tok omana nimpäevänäs nue kylymäkiskoseks ruppee
leikilläskää, ku minä kuetennii arvoon, että lyst on ihtessii huohmata
ystävijä ja kylänmiehijä vieraenas. Ja onhaa nyt niin korree ilimakkii
ja ihana aeka, että immeiset mielellää lähtöö lörksästelemää ja ihteesä
viiluuttammaa. Mut jos silikkoo tottuutta puhun, en tahtos, että
Räväkkälä Lotta tänne tulis, se ku on kovin hermostunna, että...
— Elä ruppee sinä käyttämää nykyeste tieskenteleväe immeiste sanoja,
ku puhut pahakurisesta akasta. Hermostunna! Mittee ne on ne hermot ja
hermostumiset? Kuka se on hermot nähnä ja kätteesä ottanna? En minä
tunnusta mueta hermoja, ku nenän, jolla haestoo nuuskasen, korvat,
joella kuulen, kielen, jolla maestoo lipasen, sormet, joella koittoo
koplasen, ja ihonpinnan, jolla tunenn kivut ja kutkutukset. Eikähää
lehtuor Melakaa, immeisruummii rustingista selekoo tehessää, hoastanna
mittää hermoesta, voan sen se maeniht, että siinä on telekrahvi- eli
lennätinlaetos paljo täyvvellisemp ja paremp, ku on se, jonka pylyväetä
ja johtolanka on moantien varsilla. Esmerkkinä immeisruummii telekrahvi
hyvvyyvestä soatii kuulla, että jos toesta pistää neulalla kantapeähä,
niin kantapeästä laetetaa hetj telekrahvi peähä, jossa on peäkonttuor.
Ja samassa silimänräppäyksessä peäkonttuor antaa telekrahvi kantapeähä
ja käsköö, että potkaesta kimmauta sitä, joka neulalla pistelöö. Mut ku
pahakurisista akoesta on puhe, niin ei pie virkkoo mittää niihe
hermoesta ja hermostumisista, voan on sanottava suoraa, että niissä on
joko ilikeys taekka "vanaha-Oatam".
— Vae akoessa se "vanaha-Oatam" ja ilikeys aena on, eikä miehissä
millonkaa. Mut eiköö sitä passoes ommoo kohtoosa miestennii tarkastoo?
Muesteleppas esmerkiks viimmevuotista nimpäevees ja sitä rytäkkätä,
minkä panit toemee iha turhapäete. Mikäs se sillon sinuva riivas, oljko
se "vanaha-Oatam" vae hermovikako?
— Joka entisiä muesteloo, sitä tikulla silimään.
— No, en minä muestellaksen maeninnakkaa, voan sanoen iliman
sannooksen sen tautta, ku aena kaekki paha naeste syyks pannaa.
— Kukas käsk sillonkaa naeste suutaa tulukuttammaa?
— Mut mittees siinä muutakaa soatto tehä, ku sinä vakkaene mies
rupesit väettelemmää salaka ja mueku tuntomerkistä ja lopuks nostit
semmoese nuoha, että toeset vieraesta pelästy ja toeset mänj poes, eikä
kiellotkaa auttanna.
— Ja minun sitte oes pitännä ruveta tuppisuuna kuulostammaa akkae
irvistelyvä, niihe taulapäehe...
— Elä, veikkone, peästä kiukkuva valloellee, ettei tämäk...
— Mittees sinä aloet kiusotella ja entisiä muestella?
— En ala, enkä muestele. Minä voan tuossa sivumänne tulin sanoneeks,
että sinä viimme nimpäevänäs suutuet ku tupakka iha ilima syytä. Ku
siinä juteltii, että pienijä salakoeta ja muekkuja on vaekee erottoo
toesistaa, niin sinä sannoo paukautit, että se on heleposta heleponta
tehtävee, ku muka toesilla on alahuul lyhemp ja yläliuul pitemp...
— Kuule! Anna sen jupaka nyt olla penkomata — kuuletko?
— Kyllä minun puolestan. Mut tuntuu se voan ouvvolta, ku vakkaene mies
ilimottaa tuntomerki, eikä sitte kykene sanomaa, kumpasellako,
salakalla vae muekullako, alahuul on lyhemp ja ylähuul pitemp.
— Tietyst se on toesella niistä. Ja eikö sitä jo siitä ymmärrä, kun
tietää, että toesella on? Mut mittees ne akat ymmärtää?
— Etpä tuota näytä ymmärtävä itekkää, vaekka out mies olevinas...
— Leipälinkku kiin ja hetj paekalla.
— No, elä nyt toas kiivastu. Enhää minä mittää muuta tarkota, ku voan
sitä, että soatot niin turhasta suuttuva ja vielä niin silimittömäst.
Jos sinä kerra tiesit, kumpasellako sortilla se ja se huul...
— Minkätähe minä en tietännä ja tiijjä. Mut turha on ruveta akkaväelle
selittämmää, jotka ei mittää ymmärrä. Ja nyt sanon laetimaese kerra,
että tätä juttuva ja jupakkata ei jatketa.
— Ei jatketa, ei jatketa, vaekka en kuetenkaa malta olla sanomata,
että vakkaene mies ruppee tuntomerkkijä selittämmää ja ku sitä ei
tiijjä, sillon suuttuu ja laettaa hirvee rytäkä, että koko talo tahtoo
koatuva...
— Suu kiin, karjas Jussi, nimpäeväsä sankar, kovaeänisest. Samalla se
tapas lyyvvä nyrkkijää pöytää. Mut isku sattu kahvipannuu, joka mänj
luttuu, niinku moakarvasaralla oes paeskattu, ja pannu sisällys
purskaht pöyvvälle sekä sankari silimille, ryvettäe häne juhannuspuhtaa
paetasa ja korree pöytävoattee. Muutama parj kahviknppija ja retnekka
eli kermakuluppo sekä sokursipaleet tek ensaluks vappaeta ilimahyppyjä
sekä lopuks kimpoel moaha, muutamat kupit särkyneinä. Vehnäset ja muut
köhnikkäät lentel hueskihaeski. Emäntä juosta pingers tuppaa pakkoo,
jonne Jussi tulj perästä verise nyrkkisä kansa. Sitä ryhyttii kiiree
kaupalla sitomaa ja huusloaroomaa...
Mitenkä sitte varsinaesille nimpäeville vieraehe tultuva käv, sitä en
tiijjä, ku en uskaltanna männä kahtomaa ja kokemaa. Mut jos kuka on
kuullunna, ilimottakkoo ystävällisest, sillä sitä oes lyst sekä minun
että kukaties muehennii tietee. Eikä kaeketi sitäkää pahaks pantaes,
jos samalla lausuttaes, luuletteko Jussissa ollee hermovian vae
"vanaha-Oataminko"...