Nuo immeiset ne hoasteloo iloesista peretappauksista, jolla ne
tarkottaa jonku uuvve jäsene soapumista ruokakuntoo lisseemää. Mut
eipäs kukkaa sanonna iloeseks sitä tappausta, joka tapahtu Noropohja
syvänmoatorpassa: siellä huutolaesnaene, joka vielä peällepeätteeks olj
sekä rampa että vaevane, synnytti yksinäese lapse. Mittee se naesparka
olj soanna koko siunattuna oloaekasa kärsiä, ei tie mielj kertomaa. Ja
ku synnytyshetk joutu ja sauna olj akkoja täynnä, niin sillon sitä
vasta sanomista olj. Kaekeks onneks ei synnyttäjä ollunna kaekistelle
tajussaa, niin ettei se akkoje suunsiivosta hononna muuta ku jottae
vähä sillon tällon.
Se uus tulokas ei toas mittää välittännä: ku sen aeka olj tulla, niin
se voan tulj että sutjaht itkie ja parkue, niinku tähä elämää tullaa.
Ja ku äet olj heikko ja vaevane, niin samanlaeselta se tekelekkii
näytti: taes voan olla kolomipäeväestä jänikse poekoo härövämp. Mut
henk ja elämä siinä kueteniiii olj. Pestessää ja kuevaellessaa
akkalauma peätti hetjpaekalla, ettei siitä elonommoo tule, ja sen tähe
akat alako hättäellä, että se oes kiireekaupalla soatettava papin
kässii, ettei se ennätä iliman pyhhee kastetta kuolia kurnahtoo.
Mökissä sattu olemaa Eero Pirkkane vähäkuulose eukkosa kansa ja tällä
pariskunnalla olj hevosluuska, jolla ne kulukee nilkutti pitki pitäjee,
elätelle henkeesä povvoomisella ja käenkahtomisella ja kaekenmoesilla
pienillä töellä. Tämän vanaha pariskunna kimppuu ryykäs akat, niinku
takijaeset, ja saevat taevutetuks lähtemää pappilaa lapstekelee kansa.
Pappi olj hyvi kiireesessä lähtöhötäkässä johonnii kokkouksee, eikä oes
mitenkää joutanna koko pyhhee kastetta ruveta toemittammaa. Mut se Eero
sano, että:
— Ku tässä lapsessa ei ou henkee ku heleme verra, oes kaste kiireest
toemitettava, ettei se ennätä kuolla ja sitte sielu jouvvu pahhaa
paekka...
Siinä olj papille parraeks ast huohmautusta velevollisuuve
täyttämisestä, niin että se viskas kaproki peältää, pist liperit
kaulaasa, otti kastetarpeet esille ja alako toemitukse.
— Kennenkä laps tämä on?
— Senhää se on vaevase Justtiinan, joka on huutolaesena Noropohjan
torpassa.
— No, taevas varjelkoo ja Luoja auttakoo! Kuka kurja on sen naespara
tuolle jälelle soattanna?
— Ei se ou puumerkkijää mihinkää pannanna. Voan ei se ou taenna äetiä
paljo paremp olla, koska tekelekkii on kehno tullunna, niinku kirkherra
kohta näkköö. Mut tässä moalimassa näkkyy vakkane kantesa löytävä...
— Elekeepä muuta sannoo... Surkeeta kuetennii on, että immeiset,
ristityt immeiset, silläkii kulumalla on pakanoeta pahemmat...
— Ku siellä yksinäesyyvessä ellee nuhjotettaa, eikä kokkouksija ou ja
mueta hommija, niinku esmerkiks teällä kirkolla, niin sitä tulloo tehä
tuhrituks vaekka mitä. Hohhoh! Eipä tahottu myökää iletä lähtee tuota
lasta kastettavaks tuomaa... Mut lähetti kuetennii, ku ristilline
rakkaus voatii lähimäestä auttamaa...
Kirkherra olj heristännä korvijaa, mut ku se ei oekee kuullunna Eeron
alakupakinata ja ku sen viimene lause olj harras ja hartaast lausuttu,
ei kirkherra ruvenna utelemmaa, voan lauhkeest sano, että:
— Laps on Herran oma, vaekka se onnii synnissä siitetty ja syntynnä,
ja Herran omaks se on meijjä siunattava. Mut mikkää tälle nimeks
annetaa?
Eero ja häne aviosiippasa alako katella toesiisa. Kumpanennii olj nime
unneuttanna. Viime sano Eero, että:
— Ämmällä se nim alako ja taes se olla vähä niinku herrasnim, ku ne
sannoo, että se Justiinae oes herrasperuva...
Kirkherra arvel, että mittee sieltä nyt ruppee tulemaankaa ja
keskeytteeksee sano, että:
— Matti se varmaannii on ollunna, sillä se nimhää alakaa ämmällä?
— Taes olla Matti, sano Eero ja vilikas aviosiippaasa.
Se ei kuullunna, voan peätää se kuetennii nyökäytti.
— No, pannaanko sitte nimeks Matti? kysäs kirkherra.
— Pannaa voan, sano Eero, jonka aviosiippana toas nyökäytti peätää.
Ja hyvi pian kirkherra lapse kastoo kapsautti.
Mut siellä Noropohjan torpassa alako akat räväköejjä, ku ne sae kuulla,
että laps tulj Matiks, vaekka se olj tyttö ja vaekka sen nimeks oes
pitännä tulla Margareetha. Ja räväköemine muuttu semmoeseks
suunsiivoks, että Eero läks aviosiippanasa kansa tipotiehesä. Sitte
jokkuu akkaväestä läks hyötäähyvijää paenamaa pappilaa tiijustammaa,
tokko se kaste onkaa oekee tohosa, jossa on tullunna veärä nim
annetuks. Kirkherra arvel, ettei tässä uusija kastamisija ruveta
toemittammaa ja muuttoo sukas Matti-nime _Mattiinaks_. Ja niin
Justiinan tekeleestä tulj Mattiina.