— Ei ou aejjat ennee, niinku olj ennen, on kyllä vanaha laulu, mut
kyllä sitä kuetennii passoo jok'ikkiine päevä uutena lauloo, aenahaa
se, neät, aeka muuttuu — ja myö ite muututaa sen mukana. Jos
esmerkiksi ottaa kysymyksee kärräät, mikä suur erotus onkaa entiste ja
nykkyeste kärräehe välillä! Ku enne vanahaa kärräät alako, olj ensinnäe
juhlalline kärrääsoarna, jota kuulemaa tuomar ajo vaunulla ja riivalit
eli sihtierit toesilla vaunuella, rovast taekka kappalaene sekä
nimismies ajo vaunuella — ja oun minä nähnä lukkarinnii käräjäsoarnaa
vaunuella ajava. Siitä kansa huohmas, että korkee oekeus ei ou mikkää
kemeini, voan suur mahtavuus. Ja sitä kansoo olj kirkko täynnä. Nyt
sitä vaston niin pappi ku toomarrii luekkii tulla jalakapatikassa
kärrääsoarnaa, eikä toas mueta immeisijä ou ku nimeks, tuskimpa ies
lautamiehetkää vaivaatuu kirkkoo tulemaa, ne ku mahollisest meinoo,
että soahaa sitä kärräissäkkii istuva tarpeeksee ast. Ja entäs sitte
kärräehe loppu? Ei mittää suunavvausta eikä kulukunhuuhteluva!
Korkeintaa voe tuomar kuevakiskoset hyvästit lautamiehille heittee ja
melekei ku häppeissää itekukkii lähtöö omalle suunnallee paenamaa. Mut
toesta olj ennen vanahaa, tykkänää toesta. Kärräät lopetettii juhlalla,
jossa sae sekä suuhusa että peähäsä ei aenoastaa lautamiehet, voan
vielä lisäks kuhtuvieraattii.
Ku tässä entis- ja nykyaekaeste kärräehe alakamise ja lopettamise
erlaesuutta tulj mietityks, juolaht mielee se jäläkjuhla, joka sillon
vietettii, ku tuomar Iikor ensimäeset kärräät istu. Siihe kahtoe, että
näehe kärräehe lopettajaesjuhlasta voe jonkunmoese eskuvan muehennii
kärräehe peättämisestä soaha, soppii siitä hiukkase rupatella.
On jo itessää huohmiota ja juhlistamista ansaehtevvoo soaha viettee
tuomarkautesa ensimmäeste kärräehe lopettajaesia, ku on pitkijä vuosija
ponnistelunna ja nyt on tuomarina oekeutta istunna. Siks se Iikor
tuomarikkii pist pystyy lopettajaes juhlat. Ite varsinaene tuomar olj
kunnijavieraana, sitte olj kututtu nuore tuomari morsija sekä omat
vanahemmat ja siskot. Lautakunnan lisänä olj riivalit eli sihtierit,
nimismies, jaht- ja siltavout ja pittää kaekki herrasväet sekä
moni ja mueta kansalaesija kututtu. Ja ku sinä aekana ei vielä
raettiusriennoesta eikä kieltolaesta ies oavistustakaa ollunna, pantiin
jo hetj enstopakassa pöytä korreeks, niin että siinä olj lientä
toestennii lapsille. Ei tarvinna mueta lasintekkoo yllyttee, ku
lautamies Kokkalata, joka olj sekä tekopyhä että samalla kummalline
natju. Ku illa isäntä näk, että lautamies Kokkala turhanpäete
natjueloo, sano se kovalla eänellä, että:
— Teällä on lautamies Kokkala ruvenna uppiniskaseks eikä tottele
tuomari käskyvä. Eiköhää istuta oekeutta sekä käsitellä ja peätetä,
minkälaene rangaestus hänelle tuomitaa?
— Tuomar on oekeessa — niin on tehtävä, huuvettii joka taholta.
Sillo tuomar Iikor istu pitkä pöyvvä peähä, käsk lautamiehet tulemaa
tuolinee sen ympärille ja sano, että:
— Vallesmanni ylleesenä syyttäjänä tehköö virallise syyttee lautamies
Kokkalata vastaa uppiniskasuuvvesta.
Vallesmanni otti virallise hoainu kasvoellee sannoissaa:
— Niinku kaekki outte kuullunna herra tuomari suusta, on lautamies
Kokkala ruvenna niskottelemaa esmiestää vastaa; minä ylleesenä
syyttäjänä pyyvvän, että korkee oekeus tutkis asjan ja tuomihteis hänet
ansahtemaasa rangaestuksee.
Siina sattu kuhtuvieraehe joukossa olemaa pormestar, jonka tuomar Iikor
esitti puhheejohtajaks, koska ite olj jeävi. Ehotus huutoeänestyksellä
hyväksyttii. Tuomar Iikor nous poes pöyvvä peästä, ja ylleese syyttäjä
käskystä lautamies Kokkala toeste lautamieste joukosta.
Ja oekeus ryhty asjoo käsittelemmää tavalliste koavae mukkaa. Lopuks
käskettii tuomar Iikor ja lautamies Kokkala toesee huoneesee ja oekeus
jäe istumaa sallaukse ala. Ku sitte asjalliset sissää kututtii,
julistettii seuroova peätös:
— Osotetu tottelemattomuuvve ja uppiniskasuuvve johosta on oekeus
harkinna kohtuulliseks tuomita lautamies Kokkala juomaa yhtä monta
lasija ku toesettii vieraat juo. Jos tästä kieltäätyy, on Kokkalan
laulettava koko aeka tämä lopettajaes juhlan loppuu ast. Peätöksestä ei
ou valittamisoekeutta.
Koko juhlaylleesö ilimas eänekkääst peätökse hyväksyväsä. Lautamies
Kokkala sano alakuloesest, että:
— Minä valihe sen pienemmä paha ja koetan juuvva.
Mut sillä olj kuetennii venaruus mielessä: se voan otti vettä ja
sokeria lassiisa, mut väkövätä olj panovinnaa, eikä — pannunnakkaa.
Sillon mänj piirleäkär häne luoksee ja sano, että:
— Elä juo tuommoesta juomoo taekka mänetät terveytes. Parasta on, että
atteikkar rykkee lautamiehelle lasin.
Ja atteikkar tottel leäkäri meäräystä, vaekka se hiljallee sano, että:
— No, tämmöestä minä laetan. Mut itellää meärä suussa, onhaa
iautamiehellä toene peässä.
Ja sitte alako lassii helinä ja helisyttämine, ku niitä lyötii yhtee.
Mielala nous sitä mukkoo, ku uusija lasija tehtii. Eikä lautamies
Kokkala tarvinna ennee atteikkari apuva, kyllä se osas itekkii
valamistoo. Ja siltä olj näyttännä, että sen mielestä ves ja soker on
ylellisyystavaroeta totia juuvvessa. ja vaekka sitä ei oltu tuomittu
laulamaa, jos voan juo, niinku toesettii, sae se kova lauluinnon, niin
että sitä pitj estellä, se mies ku ei osanna lauloo muuta ku
häränmörisemistä.
Ku sitte iltaruoka joutu, olj ilo hyvi korkeella, ettei tahtonna soaha
selevee, mittee mikkii sano ja mille mikkii nauro. Mut juur julumast
siinä naurettii.
Lautamies Kokkala rupes kumarruksissaa voeta palaselle kurkkaelemmaa.
Liekkö tuolj narahtanna vae mikä muu kummalline narraus sattunna
kuulumaa — se on tietymätöntä. Mut niin kummallise vaekutukse se tek,
ku oes pommi keskellä pöytee räjähtännä. Kaekki puhelu ja nauru katkes
kerrassaa. Lautamies Kokkala silittel voeta palasellee ja hyvi
taetavast sano, että:
— Äkkinäene oes voenna luulla, että tässä jokkii vahinko tapahtu. Se
on erreys. Rusahtaa vanaha miehe ruumis ilimannii, että sinä vahinkota
tapahtuu...
Ja sillonkos posaht nauru irt ja entine iloene mielala nous toas iha
kattoo ast.
Illalliselta peästyvä ryhyttii kahvia keltaese kerman kansa juoma. Ja
sitä tehessä valtas lautamies Kokkalan lauluinto niin perinpohjaesest,
että kiellosta huolimata se anto häränmöyryvämistä, niinku torvesta, ja
se sano, että:
— Minä kärsin molemmat rangaestukset yhtaekoo: minä juon ja laulan...
Ku sitte kärräehe lopettajaesista erottii, laulo lautamies vielä
moantietä kulukiissaannii ja peästel semmoesia mörräyksiä, että lähellä
tietä olovissa asumuksissa immeiset havaht makkeimmasta unestaa...
Ja sillä tavalla ennen vanahaa hyvvää aekaa kärräät lopetettii.