_Viina, sauna ja terva_ — niissä se olj se kolominaesuus, josta vanaha
aejja immeiset sae apuva kipristyksiisä ja tautloehesa. Ja kyllä
Kivutar-akka on niin kauvva immeisiä kiusanna, ku niitä on ollunnae.
Mut mihinkäpä sitä osas muuhu turvaatuvakkaa, ku siihe kolominaesuutee,
leäkärit ku olj yhtä harvinaesia ja yhtä hoeloetuvilla, ku atteikittii.
Ja jos paekkakunta vielä lisäks sattu olemaa niin moalima takana, ku
Sumujärve seurakunta, niin kyllä immeiste olj pakko oppija syntymää,
saerastammaa ja kuolemaa iliman leäkärii ja atteikkii apuva tahikka
sitte turvaavuttava taekurii ja poppamiehii. Sivumänne sannoissa taes
lukkari virkaa kuuluva se, että osas hoavoja sittoo ja muutamia vammoja
parannella. Mut ku esmerkiks Sumujärve lukkariks olj otettu mies, jolla
voan olj kulukkuva huutoo, että kirkonseinät täris, ei sillä mittää
parantamis- ja leäkehtimistaetoja ollunna. Pappi toassiisa olj koko
pittää viisae ja oppinei mies, voan sen omaloatusuuven tähe pitj monnii
mutkae kautta kulukee, ennenku ies korvoosa lokkautti, soatikka
leäkehtimmää ja sopotuksia antammaa rapes — jos rupes ollenkaa nuuhu,
ku koerrankonstii ja pilantekkoo.
Mut pilastakkii voe vällii tulla täys tos ja vielä — apukii, niinku
kerra tapahtui Mäkelä Kalle-isännälle. Se isäntä mänj muuta asjoo
kirkherra luo ja tulj samalla valittanneeks soaneesa melekei koko viiko
kärsiä hirmuesta hammastautia. Makkoomisesta ei ou ies ietiäkkää, voan
ei sitä uskalla suuhusa pistee ruokoo, eikä juomookaa...
— Ja sitä oun ruvenna pelekeemää — sano isäntä lopuks — ettei tässä
lopuks taejja muu ettee tulla, ku järkesä mänettämine...
— Mut etköö, hyvä noapur, jo ou järkees mänettännä, ku et ou tullunna
apuva tautiis ehtimää?
— Elekeepä sannoo sillä laella. Minä sitä oun apuva ehtinnäe: kävin
Puskalan muorilla jo hierottamassa ja kuppuuttamassa ja Siekkilässä
jalakojan hauvvottamassa, mut mistää ei ou tullunna apuva. Nyt olin
mänössä seppä Rautase luo kiskottammaa hampaeta suustan poes ja jos
voan ei oes helepotusta muuten lähtennä, oesin kiskottanna jokkaese
hampaa. Suureks ikäväks ei seppä ollunna kotona. Ku nyt soan asjan
toemitetuks teällä kirkherran luona, pittää ruveta tuummimaa, hirteenkö
mään vae järvee, ku parast'aekookii tuska yltyy, niinku Rytköse
tappelu.
— Mitteepäs tuota hirtee taekka järvee määt, kumpaesessae tappauksessa
voet mänettöö henkes. Parasta on männä semmoese miehe luo, joka tietää
roho hammastautii.
— Missee se semmoene mies on?
— No, esmerkiks tässä iha nenäs eissä.
— Luojalle kiitos, että satunj tänne tulemaa! Vae tietää se kirkherra
roho hammastautii...
— Et ou taenna kuulla, että mulla on ollunna hammas suussan syntyissän
ja semmoene mies on myrnysmies, joka tietää roho hammastautiinnii.
— No, jos kirkherralla on sitä rohtoo, antakee Herran nimessä mulle
sitä.
— Miks eipä tuota soattas antookkii. Mut on minusta kummoo, että vasta
viimme tingassa keännytää sen miehe puolee, joka rohon tietää, voan
sitä enne juostaa niin kupparit ku popparittii...
— Elekee luullakkaa, kirkherra, että minä en oes tahtonna tulla teijjä
luoksenne, jos tältä tuskaltae oes kyvennä käsittämmää, mihinkä sitä
pitäes männä. Mut ku immeine on iha toestaetosena, iha toestaetosena.
Nyt minä rukkuelen teiltä sitä rohtoo ja jos ei ou kotonanne, niin hain
sitä vaekka mistä ast...
— Kyllä sitä on kotona joka asunnossa ja on sitä sinunnii kotonas ja
on sitä sinun mukanassii...
— Siunatkoo... Minunnii mukanan... Sanokee se, vaekka sanomine mitä
maksas, että peäsisin tästä tuskasta...
— No, luppootkos sitä rohtoo käyttee?
— Käytän, käytän... Sanokee ja meärätkee neuvvosta maksu...
— _Kärsimys_ on hammastauvvi paras rohto, kärsimys...
Kaekeks onneksee sattu kirkherra vilikasemmaa Mäkelän isäntä-Kallee.
Sen hoamu olj muuttunna ja se kahtel sopelle löyteeksee sieltä halon,
ku koplastuvvaa kuvettaa ei sattunna tupeksia vyölle, että oes puukkosa
koavassunna... Eikähää puukko oukkaa savolaesmiehe tappeluase... Ja
omaks onneksee olj Kallellennii, ettei asetta löytännä, ja taes se olla
niin silimittömäks suuttunnakkii, ettei se mittää huohmanna — ei ies
lähtee kirkherra peälle asseettomana rynteemää... Vaekka ei se oes
kirkherroo tavannakkaa, se ku olj luekahtanna toesee kammarii, vieläpä
olj panna ove jäläkeeeä reikelii...
Mut ku isäntä-Kalle vähä aekoo seiso, niinku Lotin emäntä
suolapahtaana, ja vihapuuska mänj tipotiehesä, ei se tuntenna mittää
pakotusta hampaissaa, vaekka koettel hammasta purrakkii. Ja se Kalle
oes ollunna valamis sanomaa, ettei sillä ou hammastautia millonkaa
ollunna — niin hyvältä elämä tuntu. Koko ruummis olj siinä
suuttumispuuskassa huhahtanna niin lämpöseks, että hik tippu pitki
ihhoo — se se vei hammastauvvinnii...
Kaekessa sovussa sitte kirkherran kansa toemitettii asjat ja lähtiissää
Kalle kiitti kirkherroo hyvästä rohosta sekä muellennil hoasto, että ku
kirkherralla on ollunna hammas suussa jo syntyissää, tietää se parraa
roho hammastautii. Mut harjottiko kirkherra sen erän perästä
hammasleäkärin ammattia, siitä ei ou tietoo.