Ku immeistä onni potkasoo, niin että se työtä ja vaevoo näkemätä
esmerkiks rikastuu, niin sen muestluu eli peäkii ikkääku suurenoo ja
siihe koppaa moalimasta ja syvämmestä pakkautuu kaekemmoesta mieltekkoo
ja syntijä. Ensimmäesijä mieltekoja ja syntijä on ylypeyve synt, joka
tulloo sitä voemakkaammaks, mitä väljemmät ymmärrykse ruuvvit
peäkopassa on. Ja ne ruuvvit olj toas jotennii löyhänlaeset Ville
Pohatan peässä. Sen tähe ylypeyve synt sen aesoesa valjastikkii iha
mäkvöehe ja sitolokkaremmin kansa. Ja vaekka se ei tok niin mahtavaks
paesunnakkaa, ettei se oes hyvveepäevee tavallisillennii immeisille
sanonna, niin siihe sijjaa se koetti huusholliisa ja omiks tarpeiksee
hankkia tavaroeta, joehenka vertaesija ei oes koko pittäässä.
Rovastilla olj niin yökee ja kommee turkki, että sitä immeiset
ihmetelle kahtel, niinku siat hoppeelusikkata. Ja sillä tappoo asja
ollii, että ku rovast turkissaa istuva röhötti, niin yksinkertanennii
ymmärs, että siinä on herra ja herran turkki. Mut Ville Pohatta ei
ruvenna kauvva kahtelemmaa ja ihmettelemää, voan peätti hankkia itellee
vieläe paremma turki, iha semmoese, ku olj sattunna näkemää Kuopio
markkinoella jollae Kokkola suurkauppijaalla. Ja se se vasta olj turkki
ollunae, ku siinä olj karvattii kahepuole, niin että peä tahto
punneillee männä tuummatessa, että missee moassa on susilla — se
turkki, neät, olj susturkki — karvat nahkasa kummallae puolella...
Sattu sitte parj pittää kauppiasta lähtemää ostoksille Pietarii. No,
mittees muuta, ku Ville Pohatta lyöttääty yhtee matkaa. Ku ostoksilla
kulukiissa kohattii turkkikauppa, astuttii sissää. Ykskää näestä
kolomesta miehestä ei osanna ryssee, eikä toas ryssät suomee.
Puotmiehet pokkuroe ja kumartel sekä hiero kämmeniijjää, niinku niitä
ois palentanna. Samalla ne politti puhuva, niin että kielet pyör niihe
suussa, niinku pässinsaparo. Mut Suomen miehet ei osanna muuta sannoo,
ku voan että:
— Niettu ponimaijjutsa.
Viime tok yks heistä muestel kuulleesa, että turkki on ryssänkielellä
_suupaa_ ja tarvita toas on _naataa_. Sillon se rykäs ja kovalla
eänellä sannoo mölläytti, että:
— Suupaa naataa.
Ja nytkös puotmiehet rupes kilipoo polittammaa ja viittiloemaa
käsillää, että näytti siltä, ku ne alakas tappeluva hieroo. Mut eihää
niillä sitä meininkiä ollunna, voan ne koetti selittöö, että tässä
niitä turkkija on. Ku selitökset jäe ymmärtämätä, ne alako
viittiloemalla kuhtuva toesii huoneisii. Ja ku rakennus olj
neljkerroksine ja joka kerroksessa olj monta suurta huonetta turkkija
täynnä, niin kyllä kulukemista piisas, jopa rupes pelottammaa, että jos
ne polittajat jossae sopukassa ryövee... Mut eihää tok, ne voan
näyttel, ku toas Suomen miehet sano, että:
— Niettu, niettu.
Sillon yks puotmies läks sukkelana ku orava juoksemaa kellarkerroksee
sekä tuuvva roahas sieltä mahottoma suure peällyksettömä lammasnahkase
turkkirutmeijja. Tulos olj kuetennii sama:
— Niettu, niettu.
Puotmieste noamat tulj niin surkeiks, ku jokkaene kärsis hammassärkyvä.
Mut sillon Ville Pohata matkatoverista yks koato tuolin lattialle,
levitti sen peälle lammasnahkaturkin nurinpäe, vetäs sormesa koppuraa,
mulistel silimiää sekä irvistel ikenijjää sekä hyppäs sitä turkkia
repimää ja olj hampaillaannii roatelovinnaa. Sillon hetj yks puotmies
löe näppijä ja sano että:
— Ponimai, ponimai — volokkisuupaa, volokkisuupaa. (Ryssäks, neät,
kuuluu sus olova volokki.)
Ja sillon se puotmies olj auvvassunna ove sivuhuoneesee, joka olj
susturkkia täynnä ja josta ykskaks löyvvettii semmoene turkki, ku
tahottii ostoo. Ville Pohata toverit oes ruvenna hintoo huokeemmaks
tinkimää, mut Ville sano, että:
— Minä en tingi, voan tinkiköö ryssät.
Ku se Ville Pohatta läks sitte iisvossikalla Suomen korttierii ajamaa,
uus turkki peällä ja uus karhunnahkalakki peässä, tuntu siitä siltä, ku
koko Pietar oes hännee kahtonna. Ja kotjpuolella reen perässä sen
röhöttäissä niijjata hörskäytti akkaväk niin syyvvää, että ne tahto
lysähtöö polovillee, ja miehet pokkuroe, että selekärangat rusahtel, ne
ku ei tuntenna, voan ne arvel, että siinä kulukoo vielä korkeemp herra,
ku pittää ite rovast on. Se tietyst hivvautti syväntä samalla tappoo,
niinku oes tähkällä huulija siveltynä....
Tulj sitte ne kärräät, joessa Ville Pohatta viimese kerra lautamiehenä
istu enne siitä "virasta" erroomistaa. Ku kärräessä tulj tietoo, että
Pohatalla on uus susturkki — ja pitjhää se ite huole, että tieto levis
—, soatii siitä nautinto- ja riemulähe koko kärräehe aejjaks, sillä
turki harjakaesia ryypättii jok'ikkiine ilta. Olj, neät, tehty sellane
sopimus, että aena jokkuu jollae tekosyyllä jeäp harjakaesille
tulemata. Sen vuoks olj uus juhla piettävä seoroovana iltana. Joskus
toas sattu vieras asjanajaja soapumaa. No, mittees muuta, ku
turkkijuhla pystyy ja tuomar sihtierilöenee ja lautamiehinee matkaa,
niin että turkille kyllä hintoo nous. Ku sitte kärräehe lopettajaeste
eillä lautamies korotettii herrastuomariks, lausu tuomar toevomukse,
että turkki tuotasii kärrääpaekkaa, jossa juhla piettii. Ja yhellä
pyynnillä se turkki tuotiinnii. Yks ja toene koettel sitä peällee, mut
kellenkää ei se niin mallanna, ku itellee herrastuomarille, jolle
piettii monta puhetta. Puhheihe peälle juotii maljoja. Ku juomatavarat
rupes loppumaa, haettii herrastuomari kellarista lissee. Muuvannii
puhuja toevo, että paekkakunta muutetaa kauppalaks ja herrastuomarista
tehhää ensimäene esmies siihe kauppalaa. Ja sillonkos herrastuomaria
nostettii, että turkin karvat pöllys. Se, neät, pitj sitä turkkia
peällää. Miten siinä lie sattunna kaks lautamiestä keskenää vähä
ivallisest nauramaa. sillon kavaht herrastuomar kahelle jalallee ja
mahtpontisest sano, että:
— Akattii ossoo nauroo, mut jokkaene lautamies ei ou herrastuomar.
— Ei oukkaa, ei oukkaa, huuvvettii sekä toas herrastuomaria nostettii.
Ku se herrastuomar sitte turkkinee istu, ja ku makkeet viinat, paksu
susturkki ja huoneen kova lämpymä nost sen kaljuun peähän
veskarpaloeta, ei se ennee herrastuomarilta näyttännä eikä kauppalan
esmieheltä, voan se olj, niinku mahtava hallihtija, jolla olj
helmikruunu peässä...