muuta aihetta kuin se, etteivät voi keksiä meille senkään parempaa
toimintaa. Meitä ei harjoiteta ollenkaan kunnollisesti ampumaan, kun
ei ole kiväärejä. Puolet ajasta menee meiltä hukkaan. Jos kerrotte
puoli viikkoa armeijan miesluvulla, niin huomaatte, että me joka
viikko hukkaamme vuosisatoja... Jos suurin osa näitä miehiä olisi
vain merkitty luetteloihin ja saanut jatkaa omaa työtänsä sill'aikaa
kun me olisimme kouluttaneet upseereja ja harjoitusmestareita ja
hankkineet heille varustuksia ja jos he olisivat mahdollisimman
nopeasti saaneet välttämättömän harjoituksen, niin se olisi ollut
verrattomasti hyödyllisempää maallemme... Toisaalta me olemme
kypsymättömiä, toisaalta alamme laimistua... Minua tuo ärsyttää.
Minusta tuntuu, ettei meitä käsitellä oikeimmalla ja hyödyllisimmällä
tavalla.
"Puolet miehistöämme on sivistynyttä väkeä, suhteellisen
sivistynyttä, mutta meitä käsitellään aina ikäänkuin olisimme
sanomattoman typeriä...
"Ei liene syytä olla vihoissaan, mutta kun on käynyt
'Statesministerin' ja ollut hiukan näkemässä, kuinka vanha Cardinal
menettelee, niin mielessä alkaa tuntua hammaskipu huomatessa että
täällä kaikki tehdään kaksin verroin hitaammin ja vain puoleksi niin
hyvin kuin pitäisi."
Ilman mitään johdatusta hän sitten siirtyi kuvailemaan plutonansa
miehistöä. "Paras mies joukossamme on eräs entinen kauppapalvelua,
mutta jotta säästyisimme joutavilta ylistyksiltä, sattuu niin,
että huonoin miehemme -- olento, jonka kasvot ovat kuin täysikuu
ja joka tuskin kykenee solmimaan omia kengännauhojaan ilman apua
tai haukkumisia -- on myöskin entinen kauppa-apulainen. Joukkomme
epämiellyttävin jäsen on eräs pieni tylppänenäinen tuhrus, joka on
lukenut Kiplingiä ja kuvittelee, ettei kukaan milloinkaan ole ollut
siinä määrin Ortheris-soturin kaltainen kuin hän. Hän haeskelee kahta
muuta 'Kolmen soturin' ryhmään kuuluvaa, jäsentä muistuttaen sitä
tehdessään poliitikkoa, jota ei kukaan kannata, mutta joka siitä
huolimatta yrittää muodostaa ministeristöä. Hän pitää omantunnon
asiana olla siivoton puheissaan. Häntä surettaa, jos joskus jää
voimasana käyttämättä, niinkuin keikaria surettaa, jos hän sattuu
tekemään kielivirheen. Minulla oli ennen tapana hiukan kiroilla, kun
en ollut vanhempaini korvain kuultavissa, mutta Ortheris on minut
parantanut siitä viasta. Kun hän on läheisyydessä, niin minä käyn
melkein korupuheiseksi. Nyt minä käsitän, että kiroileminen on oman
likansa pureksimista. Plutonassa ei ole mitään välinpitämättömyyden
mahdollisuutta: täytyy joko: rakastaa tai vihata. Minusta tuntuu,
että ensimäinen otteluni ei tule tapahtumaan saksalaisten, vaan
sotilas Ortheriksen kanssa..."
Eräs kirje sisälsi vain piirroksen, joka ivaten mukaili tunnettua
taulua, missä näkyy sotilasleiri; alhaalla ja ylempänä sotilaan
uni lemmittynsä tapaamisesta. Mutta master Hugh syleili unessa
suunnatonta tislausastiaa soveliaan galvanometrin mitatessa hänen
tunteensa voimakkuutta ja pienten kolmijalkain tanssiessa hänen
ympärillään.
3.
Sitten saapui kirje, jossa hän äkkiarvaamatta kääntyi kriitilliseksi.
"Isä hyvä, tämä on kiukkuinen kirje. Minun on pakko purkaa sisuni
jollekin. Ja miten onkaan, ei yksikään näistä pojista siihen sovellu.
En tiedä, olisiko minut tämän asian vuoksi asetettava seinää vasten
ja ammuttava, mutta täten minä julistan, että kaikki tämän pataljonan
upseerit kapteenista ylöspäin ovat kokoelma kyvyttömiä -- ja monet
kapteeneista saa langettaa samaan kadotukseen. Muutamat heistä
ovat iloisia, hauskanluontoisia ja keskeneräisillä hengenlahjoilla
varustettuja miehiä, toiset taas ovat epämiellyttäviä miehiä,
joilta hengenlahjat kokonaan puuttuvat. Ja minä uskon -- äskeinen
_The Times'iin_ lähettämäsi kirje on minua hiukan valistanut --
että he ovat keskiarvonäytteitä koko siitä sotilasluokasta, jonka
on määrä voittaa tämä sota. Yleensä he ovat velttoja, mutta kun
pääsevät joskus oikein vauhtiin, niin hätiköivät. Sen ajan, joka
heidän tulisi käyttää ymmärryksensä kehittämiseen ja sotilaallisen
kelpoisuutensa kartuttamiseen, he kuluttavat ruumiinsa hoitelemiseen.
Suoraan sanoen he eivät kelpaa mihinkään. He eivät saa meitä
kolmenkymmenen peninkulman päähän ilman että toinen puoli miehistä
jää jälkeen, ruoka- ja makuutarpeet katoavat ja me saamme paastota
kolmekymmentäkuusi tuntia tai jotain sen tapaista, eivätkä osaa
laskea sormiansa kauemmaksi, koska eivät ole tottuneet käyttämään
nenäänsä aritmeettisiin toimituksiin... Luulen, että tästä sodasta
tulee jonkinlainen Inkermanin taistelu suuremmassa mittakaavassa. Me
rivimiehet saamme hoitaa asian. Johto on 'poissa'...
"Kaikki tämä, isä hyvä, johtuu siitä, että minun täytyy keventää
sisuani. Minua on pidetty tarpeettomasti nälässä, väsytetty melkein
kuoliaaksi ja kiusattu äärimmäisyyteen asti. Me olemme kulkeneet
viisikolmatta peninkulmaa -- viidessäkymmenessäseitsemässä tunnissa.
Ja suunnilleen kahdeksantoista tuntia ilman ruokaa. Minä olen ollut
kapteenini mukana, joka on majoittanut meidät tänne Cheasingholtiin.
Oh, hän on _patus!_ Herra jumala! Herra taivaallinen jumala,
millainen _patus!_ Hän pelkää kaikkia painettuja apuneuvoja, mutta
hillitsee itseään sankarillisesti. Hän kerskuu siitä, 'ettei hänellä
ole minkäänlaista paikallisvaistoa, tuhattulimmaista!' Kerskailee!
Hän kulki umpimähkään tässä kylässä, jonka eri osat ovat hiukan
hajallaan, eikä tahtonut käyttää karttaa, joka minulla sattui
olemaan. Hän arvioi jokaisen huoneen tilavuuden silmämitalla,
eikä tahtonut sallia minun mitata, ei edes jumalan antamilla
luonnollisilla mittauskojeilla. Ei edes perimilläni jaloilla.
'Pistetään tänne viis' poikaa!' sanoi hän. 'Mitäs te huonetta
mittaamaan? Emmehän me ole tulleet mattoja laskemaan.' Kun hän sitten
oli _coup d'oeil'insä_ mukaan jakanut miehet niin että niitä oli
tungokseen asti toisessa puolessa kylää, huomasi hän toisen puolen
olevan vapaana ja sai alkaa alusta. 'Jospa mittaatte ensin lattiain
pinta-alan, sir', sanoin minä, 'ja teette luettelon taloista --' 'En
minä sellaisiin', sanoo hän tuijottaen minuun ankarasti...
"Eivät he sellaisiin, pappa! Miten asiat täällä 'viheriässä'
armeijassa suoritetaan, siten ne tullaan suorittamaan tuolla
'kypsässäkin'. He eivät saavu perille ajoissa, he kadottavat tykkinsä
niinkuin me nyt kadotamme keittiömme. Minä olen mykkä sotilas, minun
tulee tehdä mitä käsketään; mutta nyt minä joka tapauksessa alan
ymmärtää Neuve Chapellen taistelun.
"Väitetään, että uudessa armeijassa miehistön ja upseerien suhteet
ovat erinomaiset. Kerran minä ehkä opin rakastamaan upseeriani --
mutta en juuri vielä. Ei ennenkuin olen unohtanut ne toimenpiteet,
joiden nojalla Cheasingholtiin majoittuminen tapahtui... Hän hutiloi
tehtävissään ollenkaan sitä häpeämättä, ja kuitenkin hän mieluummin
antaisi ampua itsensä kuin solmisi kengännauhansa huolettomasti.
Se, mitä sanon upseereista, koskee todellisuudessa ainoastaan ja
yksinomaan häntä... Kuinka oivallisesti nyt ymmärrän, että miehistö
ampuu upseerejaan... Mutta vaikka jättääkin väsymyksen ja kiukun
huomioonottamatta, on tämä siirtyminen suoritettu hirvittävän
kurjasti..."
Nuori mies palasi näihin muistutuksiinsa eräässä myöhemmässä
kirjeessä.
"Sinä kai ajattelet minun aina moittivan, mutta minusta näyttää,
että täällä tehdään kaikki mahdollisimman tuhlaavalla tavalla. Me
tuhlaamme aikaa, tuhlaamme työtä, tuhlaamme tarpeita -- Herra Jumala,
kuinka tuhlaammekaan maamme varoja! Minä vakuutan sinulle, isä, ettei
tämä arvostelu ole omahyväisen nuoren miehen mietteitä. Ei tässä ole
mitään omahyväisyyden tilaa... Me olemme kuolettavasti kyllästyneitä
tässä kirotussa kyläpahasessa oleilemiseen. Ei ole mitään tekemistä
-- ellei halua juosta muutamain hulttiomaisten naikkosten jäljessä,
joita me halveksimme ja inhoamme. Minä _en_ ole mukana sellaisessa,
isä. Enkä minä juo. Miksi en minä ole perinyt mitään paheita. Eilen
meillä oli täällä tappelu -- perin ikävystyttävää. Ortheriksen on
huuli paisuksissa, eräällä toisella sotilaalla sinimarja silmän alla.
Tuonnempana toimitetaan uusi ottelu. Minä alan tajuta, että sodan
kauhistuttavin puoli on ikävystyminen...
"Ruokakomentomme kuvaa koko järjestelmää. Se on järjestelmä, jota
suunniteltaessa ei ole vähääkään tavoiteltu mahdollisimman hyvän
tuloksen saavuttamista -- tuo ei kuulu sotaministeristön filosofiaan
-- vaan kaiken säännöstelemistä ja perustelujen välttämistä. Leipää
ja lihaa jaetaan melkein liiankin runsaasti miestä kohti, ja
käytännössä on sangen ankara punnitsemis- ja tarkastusjärjestelmä,
joka kumminkaan ei ole erikoisen tehoisa. Liian runsaat annokset
ovat tietysti suoranaisena yllykkeenä varasteluun tai tuhlaamiseen
-- senhän ymmärtää kuka hyvänsä, noita sotaministeriön vanhoja
tuhmia juurakoita lukuunottamatta. Tarkastusjärjestelmä on tehokas
annosten määrään, mutta ei niiden laatuun nähden, sen tajuaa
yksinkertaisinkin. Armeijan ruoka-aineitten laatua tutkitaan
parhaasta päästä hajuaistimen avulla. Elleivät ainekset haise
pahalta, ovat ne hyviä...
"Sitten luovutetaan raaka-aineet kokille. Siihen virkaan on muitta
mutkitta nimitetty jokin tavallinen sotilas. Hänelle vain sanotaan:
'Sinä olet kokki'. Ja koettaa parhaansa mukaan olla kokkina.
Tavallisesti hän aloittaa paistamalla tai käristämällä lihaa koettaen
arvata milloin paisti on kypsä. Sen mitä paistista jää jäljelle
hän sitten hakkaa rikki ja tekee siitä muhennosta seuraavaksi
päiväksi. Muhennos on hakattua lihaa, joka on keitetty isossa
padassa. Pinnalla ui aika lailla rasvaa. Kun on syönyt, tekee mieli
istuskella aivan rauhassa. Miehiä ruokitaan tavallisesti suuressa
teltassa tai ladossa. Meillä on lato. Ei se ole mikään siisti lato,
ja jotta ruokailu saisi enemmän yhteiskekkerien luonnetta, on
lautasia, veitsiä ja hankosia riittämätön määrä. (Tahdon huomauttaa,
ettei armeijassa kukaan osaa laskea kahdeksaakymmentä kauemmaksi.)
Lopetettuaan aamupalveluksensa saavat korpraalit ryhtyä leikkaamaan
annoksia. He sanovat, että kun siitä hommasta pääsee, tuntuu siltä,
kuin olisi saanut päivällistä aivan riittävästi. He istuskelevat
kalpeannäköisinä ja lähtevät sitten kylän kapakkaan. (Minusta
luultavasti tehdään pian korpraali.) Ennen sodan puhkeamista oli
Brittein saarilla naisia suunnilleen miljona enemmän kuin miehiä.
(Katso Fabian Society'n julkaisuja, jotka nyt ovat nuorison
keskuudessa hyvin suosittuja.) Kenellekään noista naisista ei
hallitus ole tahtonut uskoa armeijan ruoanlaiton ja ruoanjakelun
vaikeata tehtävää. Kukaan tavallinen sotilas ei ole vähimmässäkään
määrässä harrastanut ruoanlaittoa ennen sotilaaksi tuloansa... Kaikki
mitä muhennoksesta jää jäljelle ja samoin kaikki muu, mitä kokki
muuten tekee mahdottomaksi syödä, heitetään pois. Me heitämme ruokaa
pois saavillisittain. _Me hautaamme lihoja_...
"Me saamme kolme paria sukkia. Me kävelemme sangen paljon. Emme osaa
parsia sukkia. Kun kannat ovat puhki, saamme rakkoja. Kelpo rakot
tekevät miehen mitättömäksi. Miljonasta ylijäävästä naisesta ei
(katso ylemp.) hallitus ole ymmärtänyt panna yhtäkään paikkaamaan
meidän sukkiamme. Siksipä melkoinen osa meistä kulkeekin ontuen. Ja
niin edespäin. Ja niin edespäin.
"Sinä varmaan pidät tätä hirmuisena napisemisena, mutta minä
tahtoisin saada sanotuksi -- teen sen nyt, sydäntäni keventääkseni,
puhumalla suuni puhtaaksi -- että koko tämä juttu voitaisiin
suorittaa paremmin ja huokeammin, ellei sitä olisi jätetty noiden
kerrassaan kokemattomien ja äärimäisen yksipuolisesti sotilaallisten
herrojen tehtäväksi. He luulevat johtavansa Englantia ja osoittavansa
meille kaikille, kuinka tuo on tapahtuva; mutta itse asiassa he
vain pidättävät meitä. Tuhat tulimmaista, miksi heidän pitää tehdä
kaikki? Yhdelläkään heistä ei ole kotonansa mitään määräämisvaltaa
päivälliseen nähden, he eivät saa pistää nokkaansakaan keittiöön
eivätkä uskalla mennä tarkastamaan talouskirjaa... Tavallinen
brittiläinen eversti on avuton vanha herra; hänellä pitäisi olla
hoitajatar... Tämä ei ole vain minun loukkaantuneen vatsani joutavaa
napisemista, vaan on tärkeä asia koko maalle. Ennemmin tai myöhemmin
voi maa joutua kaipaamaan niitä ruokavaroja, jotka tuhlataan kaikissa
näissä hullutuksissa. Kaiken kaikkiaan tuhlataan joka päivä varmaan
monta tonnia erilaisia ruoka-aineita. Monta tonnia... Otaksukaamme,
että sota kestää kauemmin kuin olemme laskeneet!"
Tuosta kohdasta Hugh poikkesi arvostelemaan sotilaallista
henkeä yleensä. "Upseerimme ovat hiton siivoja poikia, melkein
jokaikinen. Siinäpä juuri onkin pulma. Kunpa he eivät olisikaan
niin hiton siivoja poikia! Kunpa he käyttäytyisivät miehistöään
kohtaan niinkuin preussilaiset upseerit, niin me ottaisimme
suorittaaksemme vallankumouksen sodan ohella ja tekisimme puhdasta
yhdellä kertaa. Mutta he ovat siivoja, suorastaan ihastuttavia...
Heidän ajatuskykynsä tosin ei ole melkoinen eivätkä he ymmärrä,
että jonkin asian kunnollisella suorittamisella tarkoitetaan sen
mahdollisimman pikaista ja käytännöllistä suorittamista. He eivät
halua ponnistella yli voimiensa. Jos heidän luonnonlaatunsa olisi
kehnompi, niin kukaties heidän työnsä olisi parempaa. He eivät tahdo
käyttää karttoja, aikatauluja tai hakukirjoja. Kun me siirrymme
toiseen paikkaan, niin he sieppovat tietoja sieltä täältä vain
kuuleman mukaan; ei yksikään upseereistamme ole ollut kyllin älykäs
hankkiakseen yksityiskohtaisen kartan tai Michelinin käsikirjan.
Heidän älynsä toimii vain kuuleman mukaan. He ovat hätiköiviä,
tyhjänpäiväisiä ja tuhlaavia -- ja kun jotakin on tehtävä, esiintyvät
he vaativaisina. Omien kunniakäsitteittensä mukaan he ovat
täydellisiä. Rohkeutta on kaikilla riittävästi, jopa runsaastikin,
rehellisyyttä, totuudenrakkautta ja niin edespäin -- kiitettävässä
määrin. Heillä on jonkinlainen jockeymainen mittakaava, reippautta ja
rohkeutta varten, eikä se olekaan aivan huono, ja he pitävät kovin
pahana poskipartaa ja nappien aukioloa. Mutta he erehtyvät lukiessaan
ajattelun samaan luokkaan kuin poskiparran, siis pitäessään sitä
jonkinlaisena joutavanaikaisena lisäkasvannaisena. Sen sijaan että
lukisivat sen kuuluvaksi samaan luokkaan kuin nappien kiinniolon. He
vihaavat säästäväisyyttä. Ja varustautumista...
"He eivät tahdo tunnustaa, että epäpätevyys on eräänlaista
epärehellisyyttä. Kunhan ei varasta puolta shillingiä, on heidän
mielestään yhdentekevää, jos tuhlaa puoli kruunua. Nyt tulee jotakin
viisasta! _Sotaakäyvän kansakunnan näkökannalta on puoli shillingiä
tasan viidesosa puolta kruunua_...
"Kun aloitin tämän kirjeen, olin aivan vimmoissani, luultavasti
lähinnä aamuisen muhennoksen vuoksi; kun olen ehtinyt näin pitkälle,
tuntuu minusta siltä kuin olisin halpamainen riitapukari... On
merkillistä, isä hyvä, että minä kirjoitan sinulle tällaista. Minua
miellyttää sinulle kirjoittaminen. Minä en mitenkään voisi sanoa
sitä minkä kirjoitan. Heinrichilla oli Breslaussa uskottu ystävä,
jolle hän tapasi kirjoittaa Sielustaan. Minä en ole kokenut sellaista
teutonista ystävyyssuhdetta. Eikä minulla ole Sieluakaan. Mutta minun
täytyy kirjoittaa. Täytyy kirjoittaa jollekin -- täällä ei ole mitään
muutakaan tekemistä. Mutta nyt sammuttaa vanha rouva alakerrassa
kaasun; hän tekee sen aina puoli yhdentoista aikaan. Hänen ei pitäisi
sitä tehdä. Hän saa shillingin kultakin meiltä. Anna anteeksi
lyijykynäni..."
Tuo kirje loppui keskelle lausetta. Kaksi seuraavaa olivat lyhyitä ja
leikillisiä. Sitten tuli äkkiä uusi ääni kelloon.
"Olemme saaneet kiväärit! Meistä on vihdoinkin tullut oikeita
aseistettuja sotilaita. Joka pojalla on kivääri: Ne ovat
japanilaisia. Niihin on käytetty jotakin keveätä puulajia, joka
muistuttaa tuoretta tammea ja hienoja huonekaluja ja herättää
omistajassa Puutarhakaartin tunnelmaa; mutta liinaöljyn avulla on
asia luullakseni koko lailla korjattavissa. Ne ovat joka tapauksessa
oikeita kiväärejä, ne paukahtavat. Olemme hiukan hupsuja ne
saatuamme. Ainoastaan koulutuksemme ja sotilaskurimme estää meitä
laukomasta kohti mitään pahaa aavistamattomia katselijoita, joita
liikkuu näköpiirin rajalla. Eilen näin miehen noin puolen peninkulman
päässä. Minut valtasi ajatus, että voisin osua häneen -- aivan
keskelle... Ortheris, tuo vintiö, on saanut moottoripyörän, jota
hän nimittää 'auto-piruksensa' -- ei kukaan tiedä mistä syystä --
ja mikäli ymmärrän, voi ainoastaan kuolema tai häpeällinen käytös
pelastaa minut ylenemästä korpraaliksi ensi kuun kuluessa..."
4.
Eräs seuraavista kirjeistä loi uutta valoa nuoren 'auto'-miehen
historiaan. Jo ennen kivääri- ja autokautta ja huolimatta niistä
tappeluista, joihin hän oli joutunut erään tai eräiden nimeltä
mainitsemattomien henkilöiden kanssa, Ortheris koki ikävyyksiä.
Hugh'n kertomusta luonnehti nuoruusiälle ominainen suorasukainen
_savoir-faire_.
"Muistaessani mainitsen, että Ortheris, noudattaen luojansa
viittauksia ja kärsien sitä sanomatonta ikävystymistä, joka täällä
vallitsi ennen kiväärien saapumista, unohti lordi Kitchenerin neuvon
ja yritti valloitusta naismaailmassa. Tulos oli kiusallinen, ja
nyt hän tahtoo itsepintaisesti saattaa sen koko plutonan tietoon.
Hänen valitsemansa uhri on kelpo tavalla mukiloinut ja raapinut
häntä, ja hänen vanhempansa -- kumpikin pelottavia henkilöitä --
ovat kieltäneet häneltä pääsyn huoneistoon (anniskeluhuoneistoon).
Eivätkä he vain kieltäneet häntä tulemasta huoneistoonsa. He eivät
osoittaneet asianomaista kauhistusta Don Juania kohtaan, eivätkä
näyttäneet ollenkaan kunnioittavan valtion univormua. Mikäli voimme
ymmärtää, oli mamma saanut hänet käsiinsä ja antanut aika tavalla
korville. 'Mitä helvettiä pitää miehen tehdä?' huusi Ortheris. 'Eihän
sitä sovi ruveta akkaa rusikoimaan.' Pappa oli usuttanut koiran hänen
kimppuunsa. Vähemmän avomielinen sielu olisi vaieten sivuuttanut
tuollaiset yksityiskohdat -- minä olisin sekä liian omahyväinen että
liiaksi nöyryytetty -- mutta hänen luonteensa ei ole sellainen. Hän
puhuu asiasta vilpittömän ihmettelyn äänellä. Hän juttelee siitä
juttelemasta päästyäänkin: 'Akasta minä viisi', sanoo hän, 'viisi
hänestä. Mutta se minua kismityttää, että erehdyin _tytön_ suhteen
niin riivatusti. Nähkääs, minä huomaan loukanneeni _häntä_. Ja sitä
minä tosiaankaan en aikonut. Paha minut periköön, jos aioin. Minä
en olisi tahtonut, että niin kävi, jumal'auta en olisi. Ja nyt ei
pääse edes hänen puheilleen, jotta saisi selittää... Naurakaa vain,
pojat, mutta te ette ymmärrä tämän asian laatua, pojat... Minua
se kiusaa riivatusti. Te luulette, että minä poika olisin omia
aikojani ruvennut ryöstöhommiin (Vihainen huudahdus, johon armoton
hyväksymisulina hukkuu). Miten helvetissä sitä tietää, _milloin_
pitää?... _Vieköön_ minut, ellei tyttö minusta pitänyt.'
"Tuohon tapaan hän jatkaa tuntikaupalla -- pimeässä.
"'Minä olin rehellisesti pihkassa häneen.'
"Ihmeellisintä on, että minä tuon johdosta alan pitää Ortheriksesta.
"Luullakseni se johtuu siitä, että tapaus on häntä ällistyttänyt
siinä määrin, ettei hän muista ollenkaan näytellä Ortherista
eikä Tommy Atkinsia, vaan on jälleen oma itsensä. Hän muistuttaa
pelottavasti rakkia, jossa on koko joukko karheakarvaista terrieriä
ja hieman airedalelaista. Hän on rakki, josta pitää, huolimatta
siitä, että hän kuljettaa mukanaan kaikkien nuuskimainsa asiain
inhottavaa hajua."
5.
Mr Britling, joka Hugh'n kirjeitten avulla oli päässyt melkoista
paremmin asioihin perehtymään, ajeli automobiilillaan ympäri Essexiä,
pistäytyipä pari kertaa Berkshiressä ja Buckinghamshiressäkin,
ja huomasi vanhan, rauhallisen maaseudun yhä enemmän muuttuvan
varustetuksi leiriksi. Hän taipui väheksymään Hugh'n arvostelujen
merkitystä. Hän keksi niissä jonkinlaista nuoruuden karmeutta, joka
on liian kärkevää suvaitakseen puolinaisia, toimenpiteitä ja meidän
surkeita inhimillisiä pakoilujamme, joiden tarkoituksena on välttää
liiallista ponnistusta kysyvää täydellisyyteen pyrkimistä. "Surkeita
inhimillisiä pakoilujamme, joiden tarkoituksena on välttää liiallista
ponnistusta kysyvää täydellisyyteen pyrkimistä", -- tuo lausuma oli
mr Britlingin. Mr Britlingille, joka katseli asioita kauempaa, mutta
tunsi niitä laajemmin, oli uusi armeija ylpeyden ja ihastelun esine.
Häntä miellytti saapua johonkin rauhalliseen kylään ja nähdä
voimakkaita, khakipukuisia nuorukaisia toimissaan, nähdä lieassa
olevat hevoset, tuntea pidätetyn voiman vaikutelma, havaita silloin
tällöin vilahdukselta tykkejä ja ampumavarakuormia. Minne tulikin,
kaikkialla oli sotilaita ja yhä vain sotilaita. Niitä virtasi
alinomaa Flanderiin ja pian myöskin Gallipoliin, mutta se ei
näyttänyt mitenkään vähentävän kotona harjoituksissa olevien lukua.
Rautateitse kuljetettujen sotatarpeiden ilmeisesti lisääntyvä paljous
sai hänet miellyttävästi lämpenemään. Liverpool Street asemalle
ajaessaan hän ilokseen näki pitkän junan avoimia tavaravaunuja, jotka
tervakankaalla peitettyine vaunuilleen, rattaineen ja tykkeineen
tuntuivat salaperäisen lupaavilta. Yön pimeydessä hän saattoi pelätä
häviötä, mutta kun näki miehet, kun kierteli maaseudulla, niin oli
mahdotonta uskoa muuhun kuin voittoon...
Mutta kevään ja kesän kuluessa ei mitään voittoa saatu. Toukokuun
"suuri offensiivi" pysähdytettiin ja lopetettiin, kun oli suoritettu
joukko tuloksettomia ja erittäin kalliiksi käyneitä hyökkäyksiä
Ypresin ja Soissonin välillä. Saksalaiset olivat kehitelleet
erinomaisen tieteellisen puolustustavan, jossa kuularuiskut
korvasivat kiväärejä ja hyökkäävä puoli kärsi mahdollisimman suurta
häviötä puolustajain menettäessä mahdollisimman pienen määrän
miehiä. Sotaministeriömme ei ollut aikaisemmin pannut suurtakaan
painoa konekivääreihin, mutta nyt asianlaita muuttui. Muuten kääntyi
Englannin tarmo nyt yhä enemmän Dardanelleihin päin.