kesken. -- Ah, joku tulee! Piiloita, piiloita se, ettei kukaan näe ja
muista vasta 15 minuutin perästä. Hyvästi!
TOINEN KOHTAUS.
BERTHA, FIINA, MIILI (oikealta).
MIILI. Onko Fiina täällä? Ah, Bertha! -- Fiina on hyvä ja menee mamman
luo.
FIINA (oikealle.)
MIILI. Bertha, Bertha, sinä tiedät mitä on tapahtunut. Kuka semmoista
olisi voinut luulla! Pappa rukka, pappa rukka!
BERTHA. Niin, onhan tämä hyvin ikävä juttu enkä todellakaan voi
ymmärtää kuinka pappa on voinut ryhtyä näin halpamaiseen tekoon.
MIILI. Elä sinä pappaa moiti, me olemme kaikki siihen syypäät. Kuinka
emme ole eläneet ja tuhlanneet, ja pappa on niin hyväsydäminen ja
rauhaa rakastava eikä milloinkaan ole tahtonut kieltää meiltä mitään.
Ja nyt hän saa siitä kärsiä. Herra Jumala, kuinkahan tämä loppuukaan!
BERTHA. No, ehkä tätä vielä voi arransjeerata. Onhan papalla niin
paljon tuttavia.
MIILI. Mitä niistä. Ei ne enää hänestä välitä. Pappahan nyt tykkänään
on menettänyt luottamuksensa. Ja siitä hän nyt onkin niin
epätoivoissaan se luottamus kun oli hänelle kaikki kaikessa, sanoo hän.
Ja mammakaan ei tahdo häntä enää nähdä. Tule nyt sinä ja koeta heitä
sovittaa, minä en sitä voi.
BERTHA. Kukahan lie tämän kirjoittanut, tiedätkö sinä?
MIILI. Mistä sen tietää? Pappa luulee että se on tuo ilkeä Lundström.
Mutta tule nyt Bertha, niin mennään mamman luo.
BERTHA. Minä -- minä nyt en tällä kertaa -- Minulla on vähän
asioita -- --
MIILI. Mitä niistä nyt. Jätä ne toistaiseksi.
BERTHA. En voi. Ja sitä paitsi -- en minä osaa heitä lohduttaa. Sinä
sovit siihen paremmin kuin minä. Hyvästi nyt, Miili!
MIILI (alakuloisesti). No, hyvästi sitten!
BERTHA. Niin, hyvästi nyt! Elä aina onnellisena ja ajattele joskus
minuakin. (Halailee ja suutelee häntä.) Hyvästi hyvästi, rakas, pikku
Miilini!
(Kiirehtii ulos.)
MIILI. Mitä -- mitä tämä merkitsi! Hänellä oli kyyneleet silmissä!
Jättääkö hän meidät, vai -- --? (Juoksee vasemmalle.) Bertha, Bertha,
odotahan vähän -- minulla on jotain sinulle sanomista -- -- Ei, hän on
jo poissa.
KOLMAS KOHTAUS.
MIILI. VILANDER.
VILANDER (ilman kaulusta, liivit avoinna ja katse harhaileva ja
onneton). Ei, minun täytyy saada häntä puhutella. Minä tarvitsen
lohdutusta, muuten tulen sekaisin. Olenko minä sitten jo niin syvään
langennut, ettei oma vaimonikaan minusta enää välitä. (Menee ja
koputtaa arasti ovelle.) Amelie! Amelinkkani! Kuulehan!
MIILI. Antakaa nyt mamman olla siksi kun hän tyyntyy hyvä pappa.
VILANDER. Hiljaa! -- Amelie, se olen minä. -- Sinun oma rakas
Pontuksesi. Elä nyt enää ole vihoissasi. Kyllä kaikki vielä tulee
hyväksi -- minä olen sähköittänyt täti Beatalle -- hän kyllä auttaa
meitä kun hätä on näin suuri. -- Amelie, etkö kuule? (Hiljaisuus.)
Amelie, muistatkos meidän nuoruuden aikoja? -- kun muutimme uuteen
pieneen kotiimme -- sitä onnen päivänpaistetta ja iloa -- ja kuinka me
rallatimme ja tanssimme -- kuin pieni lintupari omassa pesässään.
Amelie! -- Amelie! Ei vastausta. (Huokaa syvään.) Amelie, sinä rakastit
minua kumminkin kerran. Eikö siitä enää ole rahtuakaan jälellä
sydämessäsi? Ajattele, minä olen jo vanha mies -- sinäkään et enää ole
nuori -- kaikki me tarvitsemme anteeksiantoa. -- Amelinkkani, entisen
rakkautemme nimessä -- elä enää ole suutuksissasi -- anna minun tulla
sisään -- --
MIILI. Mutta kuule nyt pappa -- --
VILANDER. Anna minun tulla sisään ja istua sinun viereesi ja sitten
itkemme yhdessä meidän kovaa kohtaloamme (nyyhkii) meidän kovaa
kohtaloamme. (Kuuntelee.) Ei mitään. (Kävelee edestakaisin muutamia
askeleita, sitten päättäväisesti.) Amelie, minä tahdon puhua kanssasi.
-- Jassoo, sinä olet päättänyt ettet mitään vastaa. Minä kysyn vielä
kerran, saanko tulla sisään vai kuinka kauvan minun täytyy sinua
rukoilla. (Yhä kiihtyneellä raivolla.) Vastaa, sanon minä. Jassoo, no
sitten tulen väkisin -- minä olen herra talossani, minä -- ja minä
heitän teidät ulos kadulle kaikki tyynni, mammat ja tyttäret ja joka
sorkan -- --!
MIILI (joka on istunut syrjässä nyyhkien, ryntää ylös ja ottaa häntä
käsivarresta). Pappa pappa, mitä sinä ajattelet -- mikä sinua
vaivaa --!
VILANDER (vaipuu kokoon). Niin -- niin -- mitä se oli? Taisin vähän
kiivastua. Tuntuu niin omituiselta tässä.
(Koettaa päätänsä.)
MIILI. Odota, minä tuon sinulle lasin vettä. Kas tässä!
VILANDER. Kiitos! Miili, elä jätä minua. Pidäthän sinä toki vähän
vanhasta isästäsi?
MIILI. Rauhoitu, rauhoitu nyt, pappa kulta.
NELJÄS KOHTAUS.
EDELLISET. HAMARI.
HAMARI. Hyvää päivää! Mitäs taloon kuuluu?
VILANDER. Hamari! -- Päivää!
HAMARI (luontevasti). Asiat on hullusti, eikö niin?
VILANDER. Tuletko sinäkin minua pilkkaamaan? Enkö ole jo tarpeeksi
merkitty!
HAMARI. Niin, appivaari on ollut vähän tyhmä. Mutta tehty on tehty eikä
siihen enää mitään taida. Ei auta muu kuin katsoa elämää suoraan
silmiin. Minä sen vuoksi neuvoisin teitä -- --
VILANDER. Minä en huoli sinun neuvostasi. Mikä oikeus sulla on tulla
minua neuvomaan, poikanulikka? Kyllä minä olen hommannut -- kyllä
kaikki vielä tulee hyväksi.
MIILI (Hamarille). Oletko hiljakkoin tavannut Berthaa, Niilo?
HAMARI. En persoonallisesti, mutta on minulla ollut tietoja hänestä.
Miten niin?
MIILI. Hän pistäytyi juuri täällä ja otti minulta niin kummalliset
jäähyväiset -- --
HAMARI. Oli kai vähän hermostunut.
VILANDER (alakuloisesti taas). Kuuleppas, tuleppas tänne, mitä ne sanoo
minusta kaupungilla, Hamari? Mitä ne puhuu minusta kadulla ja
ravintoloissa? Olet kai kuullut?
HAMARI. Tietysti nauravat ja räkättävät kuin harakat, jotka ovat
löytäneet oikein hyvän makupalan. Mutta olkaa huoleti, kyllä ne pian
teidät unhottavat kun saavat hampaihinsa uuden jutun ja semmoisista ei,
Jumala paratkoon, näy olevan mikään puute tässä meidän herttaisessa
Helsingissämme, haha. Mutta mitäs niistä. Mietitäänpäs nyt millä
tavalla asiat -- --
VILANDER. En minä tahdo kuulla mitään -- en minä jaksa -- ja johan minä
sanoinkin että kyllä minä olen hommannut. -- Mutta ajatteleppas, on se
sentään kauheata kun ei tohdi pistäytyä kadullakaan ettei katupojat
näyttäisi sormellaan. Ja virastoon sitten! Milloinka minä sinne
uskallan mennä? Siellähän ovat pahimmat viholliseni. Ja mitä se minun
tuleva vävynikin, se säntillinen mies, minusta ajattelee? On tämä
elämätä, on tämä elämätä!
HAMARI. Kun tulin niin näin herasöötingin kävelevän tuolla ulkona
kadulla ja katselevan ikkunoihin, niinkuin hän aikoisi tänne.
VILANDER. Minä en ota häntä vastaan. Minä en tahdo ketään nähdä. Mamma
ja Miili saavat puhua hänen kanssaan. -- Kuuleppas Hamari, kun se
mammakaan ei enää tahdo minusta mitään tietää. Ei suvaitse minua kuulla
eikä nähdä. Hän on sulkeutunut kamariinsa ja -- --
MIILI. No, mitä nyt pappa -- --
VILANDER. Niin, oletko semmoista ennen kuullut? Oma vaimoni! Niin,
kaikkea tässä saa kokeakin! Mutta mitä muka hän sitten on olevinaan
oikeastaan? Ihminen kuin minäkin -- yhtä hassahtava. Ei, minun pitää
päästä hänen puheille -- se ei auta. Aivan tässä paikassa. Minä -- --
(Aikoo nousta.)
MIILI. No no pappa, istu nyt rauhassa ja kuule mitä Niilolla on sinulle
puhuttavaa. Ainahan te ennen niin hyvin olette tulleet toimeen
keskenänne.
VILANDER (vaipuu taas kokoon). No, puhu nyt sitten, puhu -- kun vaan
pääsen sitä kuulemasta.
VIIDES KOHTAUS.
EDELLISET, FIINA sitten KISÄLLI.
FIINA (tampuurin ovesta). Täällä on eräs herra, joka tahtoisi puhutella
assessoria.
VILANDER. En minä ota vastaan ketään. Minkänäköinen herra se on?
FIINA. Siistinnäköinen vanhempi mies. Puhuu kimakalla äänellä.
VILANDER. Kimakalla äänellä? No, antaa hänen tulla sitten.
FIINA (menee.)
KISÄLLI (akkamainen ääni). Päivää!
VILANDER (mutisee). Päivää!
KISÄLLI. Onko se assessori Vilander itse, jos saan luvan kysyä?
VILANDER. Minä se olen.
KISÄLLI. Terveisiä sitten mestarilta, nikkarimestari Hakkaraiselta.
Minä olen hänen ensimäinen kisällinsä ja tulen ilmoittamaan että
viedään pois mööpelit, jotka assessori sai puoli vuotta sitten.
VILANDER. Viedään pois mööpelini! Mitä puhutte?
KISÄLLI. Niin, kun ne ei ole maksettu.
VILANDER. Hävytöntä! Kyllä minä jonkun päivän päästä tuon rahaa.
KISÄLLI. Mestari sanoi ettei assessorin sanaan ole luottamista. Tulin
nyt vaan edeltäpäin sanomaan että assessori tietää. Iltapäivällä tulen
niitä hakemaan hevosilla. Hyvästi! Näkemiin asti!
(Menee.)
VILANDER. No kaikkea! Tuommoista sitä saa kärsiä kun joutuu skandaalin
esineeksi. Mutta kyllä se on viimeinen kerta kun häneltä enää mitään
tilaan -- --
MIILI (itsekseen). No, nythän me olemme aivan hukassa.
(Menee oikealle.)
KUUDES KOHTAUS.
VILANDER, HAMARI, FIINA, ASIANAJAJA.
FIINA. Siellä on eräs herra, jolla on asiata assessorille.
VILANDER. Taas! Elä laske häntä sisään. Sano että makaan.
FIINA. Se on hieno herra ja niin kohtelias.
VILANDER. Kohtelias? Kukahan se on? No, antaa hänen tulla.
FIINA (menee).
ASIANAJAJA, (keski-ikäinen mies salkku kainalossa). Onko se assessori
Vilander, jonka kanssa minulla on ilo puhua?
VILANDER. Kyllä se minä olen.
ASIANAJAJA. No, sepä hauskaa, oikein hauskaa! Minä olen asianajaja
Pimpstén Speditiooni-Komissiooni-Inkassotoimisto. (Ottaa paperin
salkustaan.) Minulla olisi tässä pieni viinilasku Mikkel ja K:nilta --
350 markkaa -- bagatelli vaan. Jos passaa?
VILANDER. Olen tykkönään unhottanut -- --
ASIANAJAJA. Jaa jaa, sehän on luonnollista, aivan luonnollista. Kuka
niitä kaikkia muistaa, varsinkin tämmöisiä vähäpätöisiä. Saan siis
kunnian kuitata tämän pienen lapun ja levereerata firmalle saatavansa.
Saanko nöyrimmästi pyytää kynää ja mustetta. Antakaa anteeksi, että
vaivaan, antakaa anteeksi!
VILANDER. Minulla nyt ei tällä kertaa ole sisällä aivan noin paljon.
Kyllä minä huomenna -- --
ASIANAJAJA. Herra assessori laskee leikkiä -- tämmöinen vaatimaton
summa --!
VILANDER. Olen satunnaisesti vähän rahanpuutteessa tänään, mutta -- --
ASIANAJAJA. Siis ei. (Pistää laskun takaisin salkkuun.) Valitan sitten
että tulin häiritsemään. Annan siis laskun ulosottomiehelle -- siinähän
on vähän enemmän formaliteettejä -- mutta jos sillä tapaa sopii
paremmin herra assessorille, niin en minä suinkaan -- -- Olisi muuten
sanomattoman hauskaa saada palvella herra assessoria. Ehkä uskallan
antaa korttini. (Panee käyntikortin pöydälle.) »Lasse Pimpstén.
Speditiooni, kommissiooni, Inkassotoimisto.» -- Minulla on kunnia!
(Kumartaa ja lähtee.)
VILANDER. Halpa viinilasku! Kehtaavat jättää asiamiehelle -- --!
SEITSEMÄS KOHTAUS.
VILANDER, HAMARI, SUUTARIPOIKA.
POIKA (kumartaa ja raapii jalallaan). Hyvää päivää!
VILANDER. No, mitäs pojalla on asiaa?
POIKA (kuin edellä). Päivää! Onhan se assessori Vigilander itse?
VILANDER. Tiedä huutia! No, mitä sinä tahdot?
POIKA. Minä tulin pyytämään maksua niistä puolipohjatuista saappaista,
jotka viime viikolla toin tänne kyökin puolelle. Piika vei ne sisään ja
sanoi ettei herralla nyt ole rahaa.
VILANDER. Pötki paikalla tiehesi -- kyllä maksu tänään lähetetään.
POIKA. En, en minä lähde. Mestari sanoi etten saa tulla takaisin ilman
rahoja. Siinä on ollut kirjoitus lehdissä, sanoi mestari, että tuon
Vigilanderin asiat ovat päin mäntyyn ja tuo viimeinen korjaus on vielä
maksamatta, niin että juokse heti sitä karhuamaan ettei se mene hukkaan
jos se piru tekee konkurssin, ja varo tukkaasi jos tulet ilman
takaisin, sanoi mestari, niin että enhän minä -- --
HAMARI. Tule tänne, poika. Kuinka paljon se on?
(Kaivelee liivintaskuaan.)
POIKA (kääntyy Hamariin). Neljä markkaa 50 p., hyvä herra.
HAMARI. Tuoss' on. Mene!
POIKA. Kiitoksia, kiitoksia hyvin paljon! Hyvästi!
(Katoo.)
VILANDER. Konkurssi! Vai niinkö sitä jo minusta puhutaan.
HAMARI. Ei ole tarpeen. Kuulkaapas kuinka minä olen miettinyt. Te
kutsutte kokoon kaikki karhunne ja tarjootte heille puolet palkastanne,
johon heidän täytyy tyytyä, sillä parempi jotain kuin ei mitään.
Minullakin on nyt suurempi palkka ja muutaman vuoden perästä minäkin
voin teitä -- --
VILANDER (kiivaasti). Johan minä sanoin etten neuvojasi tarvitse.
Merkillistä kun pitää olla päälletunkeva, vaikka pitäisi paremmin
ymmärtää. Mene matkaasi ja anna minun olla rauhassa, sanon!
HAMARI. Niin no, hyvästi sitten, en minä tahdo teitä vaivata.
VILANDER. Ei ei, elä mene -- en voi olla yksin. Minä pelkään, minä
pelkään jotain -- jotain -- --
(Pitää päätään).
KAHDEKSAS KOHTAUS.
EDELLISET. FIINA sitten KÄKI.
FIINA. Herasöötinki Käki kysyy ottaako herrasväki vastaan.
VILANDER. Ei! En tahdo häntä nähdä. Tule pois Hamari, tule pois tänne
minun puolelle.
FIINA. Mitä minä sitten hänelle sanon?
VILANDER. Pyydä astumaan sisään. Sano Miili neidille -- tee mitä
tahansa. Tule pois, Hamari.
(Katoo.)
FIINA (menee.)
HAMARI (mennessään). Jos oikein tuon miehen tunnen, niin kyllä hänen
asiansa on ratkaisevaa laatua.
FIINA. Herassöötinki on hyvä ja istuu, minä ilmoitan Miili neidille.
(Oikealle.)
KÄKI (yksin). Huh, tämä on vastenmielinen asema. Tuntuu kuin en olisi
oikein varma itsestäni. Mutta en saa epäröidä. Koskeehan se minun omaa
parastani. Pää-asia on vaan esiintyä arvokkaasti ja miehekkäästi. --
Hiljaa, nyt hän tulee.
YHDEKSÄS KOHTAUS.
KÄKI. MIILI (tulee verkalleen, katsoo Käkeä mitään sanomatta).
KÄKI (rykii). Hyvää päivää! Mitä kuuluu?
MIILI. Mitäkö kuuluu! Ja sitä sinä nyt kysyt!
KÄKI. Niin -- minä tarkoitan -- kuinka Miili voi?
MIILI. Kiitos, minua ei vaivaa mikään. Istu alas!
KÄKI. Kiitoksia -- minä nyt en oikein jouda -- -- Virasto -- --
MIILI (paussi). Sinulla on jotain sanomista, eikö niin?
KÄKI (rykii ja suoristaa itseään). Niin, kyllä minulla on Miilille
sanomista. Toivon ettei Miili pane pahakseen, asia on minulle tärkeä --
minä olen varaton mies -- ei ole minulla muuta kuin tulevaisuuteni --
sitä minun pitää ensimäiseksi ajatella. Jos Miili suvaitsee, niin
minä -- --
MIILI. Miks' et sano minua sinuksi niinkuin ennen, vaan Miiliksi?
KÄKI (koettaa hymyillä). No, sen vuoksi -- kun se minun mielestäni
sopii paremmin tähän meidän nykyiseen asemaan. Minun täytyy vakuuttaa
Miilille, etten tätä askelta ota ilman surua. Mutta minä olen vakavasti
miettinyt asiata kaikin puolin ja omatuntoni sanoo, ett'en muulla
tavalla voi toimia.
MIILI. No, mitä se sinun -- anteeksi Yrjön -- omatunto sitten sanoo?
Annahan kuulla.
KÄKI. Se sanoo -- se sanoo -- Niin -- kyllä se tuntuu minusta hyvin
vaikealta sitä sanoa -- --
(Pyyhkii otsansa.)
MIILI. Ehkä minä sitten autan herra Yrjöä tielle.
KÄKI (eloisasti). Niin niin -- jos tahtoisit -- jos -- --
MIILI (ottaa kihlasormuksen sormestaan). Onko se kysymys tästä?
KÄKI. Hehe -- aivan oikein -- -- Kuinka sinä aavistit. Se on minulle
niin suuri helpotus että sinä itse -- -- Se ei tunnu nyt enää niin
piinaavalta.
MIILI. Kuule, oletko milloinkaan rakastanut muita paitsi itseäsi?
KÄKI. Kuinka sinä noin puhut? Sinä tahdot minua loukata. Ainahan minä
sinua -- anteeksi! -- Miiliä olen kunnioittanut ja tulen Miiliä
vastedeskin kunnioittamaan, siitä voit olla varma.
MIILI. Sen vuoksiko että minä annan sinulle tämän sormuksen takaisin?
Kas tässä!
KÄKI (ottaa sen mielihyvällä), Miili -- minä saan kiittää sinua niin
paljon! Se tuntuu nyt minusta oikein kevyeltä ja hyvältä. Et suinkaan
sinä hyvin kovasti tästä pane pahaksesi. Tässä olisi sitten se minun
sormukseni -- minä panen sen tänne pöydälle. Kas tässä se on!
MIILI. Olkaa niin hyvä -- herra Yrjö Käki.
KÄKI. Niin, kuinkas tuo nyt on muuten? Tarkoittaako Miili että kun me
eroamme -- että me taas kutsuisimme toisiamme herraksi ja neidiksi kuin
ennen kihlaustamme.
MIILI. Se tahtoo sanoa -- purkaa sinun-maljamme, ha ha. Niin, eiköhän
tuo olisi parasta, sillä olisihan se teille ikävä, jos muut sattuisivat
tuota sinuttelemista kuulemaan. Se vaikuttaisi varmaan teidän
kallisarvoiseen tulevaisuuteenne.
KÄKI. Minä pyydän -- tämä ei ole mikään leikin asia.
MIILI. Eihän tuon pitäisi niin olla, mutta kumminkin panee se
väkisinkin nauramaan.
KÄKI. Se on sopimatonta. Nauratteko minulle?
MIILI. Teille -- ja itselleni. No, hyvästi siis -- ja kiittäkää minua
että pääsitte niin pian tästä situatioonista, joka luultavasti on
saattanut teille paljon huolia ja huokauksia. Hyvästi siis entinen
sulhaseni, hyvästi! Haha!
KÄKI. Minä toivon, niinkuin jo sanoin, että ymmärrätte etten ole
ottanut tätä askelta kevytmielisyydestä, vaan vakavan harkinnan
perästä -- --
MIILI (viittaa hänelle että menisi). Hyvästi! Raukka!
KÄKI. Ra-ra-raukka! Se on hävytöntä -- se -- se -- Hyvästi!
(Menee kiivaasti).
MIILI (yksin). Niin, täytyykö minun nauraa vai itkeä, sitä en itsekään
tiedä. Tämmöinenkö se sitten oli se mies, johonka vielä muutamia päiviä
sitten luulin olevani niin rakastunut! Kuinka olen milloinkaan voinut
olla näin sokea, sitä en ymmärrä.
KYMMENES KOHTAUS.
AMELIE. MIILI.
AMELIE (avattu kirje kädessä verkalleen ja juhlallisesti). Miili,
valmistaudu kuulemaan suurta uutista. Bertha on poissa.
MIILI. Poissa! Missä? Mitä?
AMELIE. Hän on lähettänyt minulle tämmöisen lapun. Lue se!
MIILI (lukee kirjeen). »Minä seuraan sydämeni ääntä. Kun luette tämän,
niin olen matkalla Italiaan runoilija Jungin kanssa. Terveisiä! Bertha»
-- Oi Jumalani, enkö aavistanut oikein! Bertha, Bertha, kuinka sinä
olet voinut sillä tavalla unhottaa itseäsi!
AMELIE. No, sanos muuta! Niinkuin ei perheessämme olisi jo kylliksi
skandaalia! Se hävytön kappale! Mutta niinhän sen lopullisesti piti
käymänkin. Mutta hänen miestään täytyy valmistaa.
MIILI. Hän on täällä.
AMELIE. Mene sitten sanomaan hänelle.
MIILI. En -- en minä voi.
AMELIE. Kyllä minä hänelle puhun. Se on minun velvollisuuteni äitinä.
Hänen pitää matkustaa heidän perästään ja tuoda Berthan takaisin,
ennenkuin asia tulee yleisölle tunnetuksi. Anna tänne kirje ja kutsu
häntä sisään.
MIILI (vasemmalle, josta heti palaa).
YHDESTOISTA KOHTAUS.
ENTISET. VILANDER. HAMARI.
VILANDER (kun näkee vaimonsa). Amelinkkani, Amelinkkani -- viimein siis
tulit -- vihdoin voin sun kanssasi -- --
AMELIE (torjuen). Hiljaa! Ei minulla teidän kanssanne ole mitään
puhumista, se on vävylleni, jolle minulla nyt on asiaa.
VILANDER (vaipuu tuoliin istumaan). Ei sittenkään -- --
AMELIE. Olen saanut kirjeen tyttäreltäni Berthalta.
HAMARI. Hauskaa kuulla. Minä myöskin.
AMELIE. Milloinka? Tänään?
HAMARI. Tänään.
AMELIE. Te tiedätte siis -- --?
HAMARI. Ehkä kollationeerataan. (Ottaa taskustaan kirjeen.) Luenko?
AMELIE. Olkaa hyvä!
HAMARI (lukee). »Minä seuraan sydämeni ääntä. Kun luet tämän niin olen
matkalla Italiaan runoilija Jungin kanssa. Terveisiä! Bertha.» -- Onko
se oikein?
AMELIE. Oikein on. Ja mitä te nyt aijotte tehdä?
HAMARI. En mitään.
VILANDER. Mitä? Onko Bertha karannut? Mun oma lapseni! No, se vielä
puuttui!
AMELIE. Teidän velvollisuutenne on matkustaa hänen perästään ja tuoda
hänet kotiin.
HAMARI. Ei pistä päähänikään. Uskallan nimittäin epäillä onko se minun
velvollisuuteni ollenkaan. Ja sitä paitsi olen vähän herkkusuu vississä
suhteessa -- en tahdo mielelläni syödä omenaa, johon toinen jo on
hampaansa iskenyt.
AMELIE. Te välitätte siis vähät skandaalista? Te annatte heidän mennä?
Niinkö?
HAMARI. Aivan niin. Sanonpa vielä lisäksi: lykkyä tykö!
AMELIE. Te olette raaka -- sivistymätön -- ilman sydäntä! Eikä se kumma
olekaan jos Bertha on teidät jättänyt. Itse te olette tähän syypää, sen
nyt huomaa kaikki ihmiset.
MIILI (Vilanderin luona). Elä nyt sure pappa -- minähän aina jään sinun
luoksesi, sillä kun juuri sanoin -- --
VILANDER. Siis kihlauksesi purettu -- toinen ukonlyömä toisensa
perästä! Tämä on liian paljon yhtaikaa -- tämä on liian paljon -- --!
AMELIE. Mitä? Onko Miilin kihlaus purettu? Onko sulhasesi -- --?
MIILI. Niin, hän kävi täällä ja antoi sormuksensa takaisin -- --
AMELIE. No, nythän on maailma aivan mullin mallin. Vähät hänestä, sillä
minä en häntä milloinkaan ole voinut kärsiä, mutta mitä maailma, mitä
ihmiset -- --! (Vilanderille.) Niin niin, se on kaikki teidän syynne,
herraseni. Ja sen vuoksi minä en enää tahdokkaan olla teidän kanssanne
minkäänlaisessa tekemisessä. Me kyllä voimme asua yhdessä -- sen sallin
-- mutta huoneet jaetaan kahtia, me syömme erikseen ja olemme kaikin
puolin vieraita toisillemme. -- Kas niin, tule nyt pois, Miili.
MIILI. Mutta mamma -- katsopas nyt pappaa, kuinka hän kärsii -- --
AMELIE. Kärsiköön -- se on hänelle oikein --
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET. FIINA.
FIINA. Tässä olisi sähkösanoma assessorille.
VILANDER (hyppää ylös). Sähkösanoma! Se on tätiltä. Aivan oikein, se on
Oulusta. Kuitatkaa joku.
HAMARI (kuittaa ja FIINA menee kuitilla).
VILANDER. Se hyvä täti! (aukaisee sähkösanoman, lukee sen hiljaa,
pudottaa sen lattialle, katsoo tylsästi ympärilleen ja rupeaa sitten
hillitsemättömästi nauramaan).
MIILI. Herra Jumala, mitä se sisältää! (lukee) »En voi lähettää rahaa,
en enää hallitse omaisuuttani. Olen tänään mennyt naimisiin nuoren
pehtorini kanssa. Onnellinen tätisi.» -- Onko se mahdollista!
VILANDER (nauraa). Hahahaha! No, nyt se romahtaa. Antaa tulla vaan.
Katso tuolla ne lähestyy, ne mustat vuoret. Ne tulee yhä lähemmäksi ja
lähemmäksi -- nyt tuo on aivan päälläni. Ai, kuin se painaa -- ai, kun
se painaa! -- Ja vielä tuo toinen -- ja tuo kolmas -- minä painun maan
sisään. Mutta mitä te minulle voitte --- minä vaan nauran teille --
minä vaan nauran -- --
AMELIE. Pontus Pontus, Jumalan tähden, mikä sinua vaivaa! mitä sinä
puhut -- --!
VILANDER. Mene helvettiin siitä sinä täti perkele, muuten väännän
nenäsi korkkiruuviksi -- ja tulkaa tänne te muutkin häävieraat -- kyllä
minä teitä tanssitan. Niin, tanssitaan, tanssitaan ja lauletaan ja
nauretaan -- ja nauretaan -- ja nauretaan! Hahaha!
MIILI (nyyhkii). Pappa on sekaisin.
HAMARI. Täällä on lääkäri tarpeen.
(Menee.)
AMELIE. Pontus, etkö enää tunne minua? Sehän on Amelie -- oma
Amelinkkasi. (Kun Vilander yhä vaan nauraa.) Pontus Pontus, anna
anteeksi kaikki paha, mitä olen sinulle tehnyt, anna anteeksi! Kuule,
kuulehan minua!
(Esirippu lankeaa.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Vaatimattomasti mutta kodikkaasti sisustettu pienempi huone. Oikealla
puolella sohva ja sen edessä pöytä, vasempaan kirjoituspöytä. Samalla
puolella ikkuna. Ovi perällä ja oikeaan. -- Iltapäivä kevätkesällä. --
Viisi vuotta on kulunut.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
MIILI. PALVELUSTYTTÖ (noin 14 vuoden ijässä, kantaen teetarjotinta,
jonka hän asettaa pöydälle).
MIILI (joka kirjoituspöydän ääressä korjaa vihkoja, kääntämättä
itseään). Jassoo, teesi on jo valmis, Anna. Peitä sitä vähän, herra
tulee heti, hän on vaan tavallisella iltakävelyllään rannalla.
PALVELUSTYTTÖ. Hän on jo takaisin tulossa. Näin hänen pistäytyvän
sisään Viikunan puotiin vastapäätä. Enköhän minäkin saisi mennä vähän
kaupungille kun on niin kaunis ilma?
MIILI. Hyvin mielelläni, mutta elä viivy kauvan, sillä mahdollisesti
saadaan tänä iltana vieraita.
PALVELUSTYTTÖ. Vieraita? Kiitoksia, en minä kauvan ole.
(Menee.)
MIILI (yksin). Kohta minä siis tulen hänet tapaamaan. Ja mitä minä
silloin hänelle vastaan? Jos sydämeltäni kysyn, niin kyllä vastaukseni
jo on valmis, mutta teenkö silloin oikein, teenkö silloin oikein? Sitä
minä yöt ja päivät olen miettinyt.
TOINEN KOHTAUS.
MIILI. VILANDER.
VILANDER (paljon vanhentunut). Hyvää iltaa, rakas lapseni! Yhä sinä
vaan niitä vihkojasi korjailet.
MIILI. Se onkin heti tehty. Ja kohtahan niistä tykkänään pääsenkin kun
lukukausi kahden päivän perästä loppuu. Istu nyt pappa, niin tulen heti
kaatamaan sinulle teetä.
VILANDER (istuutuu). Ihana ilta tänään, kesä tekee tuloaan ja vanhakin
siitä iloitsee. On niin hauskaa asua täällä laitakaupungilla, täällä on
melkein kuin maalla eikä sitä täällä tarvitse pelätä tapaavansa vanhoja
tuttaviakaan. Kävin myös siellä puutarhurin luona ja hän lupasi pitää
huolta mamman haudasta niinkuin edellisinäkin kesinä. Niin niin,
milloinkahan tässä minunkin kurja elämäni saa loppunsa, milloinkahan
minut viedään sinne mamman viereen? Hohoo!
MIILI. Kas niin, elä nyt taas niitä synkkiä ajattele, pappa.