Vieraissa käynti.
Kreivinna d'Osoglio halusi osoittaa kiitollisuuttaan kaikille, jotka
olivat olleet ystävällisiä hänen tytärtänsä kohtaan hädän ja surun
aikoina. Sen vuoksi matkustikin hän hänen kanssaan eräänä päivänä
siihen pieneen kaupunkiin, jonka läheisyydessä herra Rosenqvistilla oli
puutarhansa.
Heti tultuansa puutarhan veräjälle, astuivat he vaunuista ja menivät
alas puutarhaan; mutta Angela hämmästyi kohta sitä muutosta, mikä
siellä oli tapahtunut. Hyvin järjestettyjen pengerten sijaan, kauneine
kukkasryhmineen, olivat kukat nyt melkein rikkaruohon vallassa,
pienet hedelmäpuut olivat irtaantuneet tukipuistaan, käytävät
olivat hiedoittamattomia ja kaikki näytti huonosti hoidetulta ja
huolettomuuteen heitetyltä.
"Kenties jokin muu asuu täällä nyt?" sanoi Angela; mutta kun hän
oli ehtinyt vähän kauemmaksi eteenpäin, näki hän ukon istuvan
pensasmajassa, piippu suussa, ihan kuin ennenkin; mutta hänen pyöreät,
punahkot kasvonsa olivat käyneet kalpeiksi ja laihoiksi, ja hän istui
ikäänkuin unessa, pyörivien savupilvien ympäröimänä.
Nähtyään naiset, nousi hän ylös ja sanoi vanhan tottumuksen mukaan:
"Käskettekö mitään? Erinomaisen kauniita kasviksia ja hedelmiä ja
erittäin hienoja kukkaiskimppuja."
"Herra Rosenqvist", sanoi Angela, "ettekö muista Elsaa, teidän pientä
kukkaistyttöänne?"
"Elsa", hän sanoi, "siitä on jo pitkä aika, siitä. Minä uskon että
kaikki on jo mennyttä minulle."
"Mutta", sanoi Angela, "ettekö ole milloinkaan kuullut hänestä?
Kirjoittihan hän monta kirjettä."
"En milloinkaan", vastasi hän; "siinä tapauksessa niitä on salattu.
Lapsi parka; minä jätin hänen, ja nyt hän on poissa; niin, kaikki on
poissa."
Angela kävi kovin murheelliseksi kuullessaan ukon puhuvan noin, ja hän
koetti selittää hänelle, että hän ja tuo kadonnut pieni kukkaistyttö
olivat sama henkilö; mutta se oli vaikeaa, sillä ukko pysyi aina
siinä ajatuksessa, että hän oli uhrannut viattoman tytön ja että se
oli jäljettömiin kadonnut. Vasta vähitellen, kun Angela puhui siitä,
mitä oli tapahtunut silloin, kun hän oli hänen huoneessaan, ja niistä
kohtaloista, joissa hän oli elänyt sittemmin, alkoi ukon pää selvitä
ja hänen tylsät silmänsä elähtyivät. "Jos olisin tämän tiennyt ennen",
hän lausui, "olisi minulla yhtä vähemmän omantunnon vaivoja. Mutta he
olivat kovia minua vastaan. Saara parka, olihan hänellä itselläkin
kyllä kärsimistä." Sitten hän kertoi, että hänen vaimonsa oli kuollut
noin vuosi sitten; hän ei voinut kantaa sitä surua, että hän tiesi
poikansa, jota hän oli niin hemmoitellut, olevan varkaan. Kohta sen
perästä, kun hän vangittiin, kävi hän kipeäksi, eikä koskaan enää
parantunut. Kun Niilo oli ollut määrätyn aikansa, muutti hän Amerikaan,
"ja siellä, luulen minä", lisäsi hänen isäpuolensa, "hänelle käyvän
hyvin, kuten niin monelle hänen kaltaisellensa."
Nyt istui ukko yksin jälellä pienessä talossaan, mutta asiat eivät
käyneet nyt, niinkuin ennen. Kaikki oli käynyt huonosti sitten, kun
Elsa tuli sieltä pois. "Tyttö raukka, tyttö raukka," sanoi hän välistä,
"minä pidin hänestä niin paljon; mutta eiväthän he tahtoneet jättää
minua rauhaan!"
Kesti kauan, ennenkuin hän kyllin voi käsittää, että tuo hieno nainen,
joka nyt seisoi hänen edessään valkeassa musliinivaatetuksessaan
ja pieni siro olkihattu päässä sinisine nauhoineen, oli sama kuin
tuo pieni kerjäläistyttö, jonka hän oli ottanut maantieltä. "Niin,
Jumalan tiet ovat ihmeellisiä", hän sanoi; "mutta se oli hauskaa,
erinomaisen hauskaa!" Angela kertoi silloin, että hänen äidillään oli
muutamia kauniita, harvinaisia kasvia hänelle muassa, joitten hän luuli
menestyvän hänen puutarhassaan; tämä näytti miellyttävän häntä; mutta
kun kreivinna kysyi, voisiko hän tehdä mitään muuta hänen hyväkseen,
pudisteli ukko vain päätään ja sanoi, ett'ei hänellä ollut enää monta
päivää jälellä tässä maailmassa; siksi lyhyeksi ajaksi oli hänellä
kaikkea, mitä hän tarvitsi; sen ainoan, jota hän oli odottanut, oli
hän nyt saanut; hän tiesi ettei hänen Elsa parkansa ollut joutunut
hukkaan; vaan oli hyvässä hoidossa ja oli saanut niin korean ja kauniin
rouvan äidikseen! Tämä oli parasta mitä nyt enää voi tapahtua hänelle.
Kuitenkaan eivät he saaneet jättää häntä, maistamatta vähän hänen
puutarhatuotteistansa; hän kävi itse hakemassa melonin ja kauniimmat
kukat, mitä hänellä oli tarjota, ja kun heitä siten oli kestitty, jätti
Angela liikutetulla sydämellä hyvästi vanhalle ystävälleen, ja he
lähtivät matkaan.
Kun ukko sitten tuli sisälle huoneesensa, näki hän korin täynnä
erinomaisen kauniita kasvia, useampia pulloja hyvää viiniä sekä muita
hyödyllisiä kapineita, ja paketin kirjoja, joitten joukossa korukansiin
sidottu raamattu, jonka ensimmäiselle lehdelle oli kirjoitettu:
"Elsalta hänen ensimäiselle ystävälleen ja holhojalleen maan päällä."