Lopputapauksia.
Lähellä Svartviikkiä saamme nyt nähdä kaksi vanhaa tuttavaa, joita
emme ole pitkään aikaan tavanneet; ne ovat Maija ja Anna Leena, jotka
kantavat hauroilla täytettyä koria ylös jyrkkää kalliopolkua pitkin,
kuten silloinkin, kun ensi kerran tulimme heidän tuttaviksensa. Nyt he
taasen puhelevat vilkkaasti.
"Oletteko kuullut, Maija äiti", sanoi nuorempi nainen, "että tänne on
tullut koreat vaunut, jotka pysähtyivät tuonne alas kylään, ja niissä
oli niin hienoa herrasväkeä, joka nousi niistä, ja he ovat nyt menneet
ylös nähdäkseen sitä vanhaa ryövärinluolaa, missä Musta Jussi piti
elämää; ihmettelen, mitä siitä pienestä tytöstä on tullut, joka aina
istui kalliolla mietiskellen; siellä ei ollut lainkaan siunausta tuossa
ruojassa, sitten kun tuo kauhea kertomus veljesmurhasta tapahtui. Nyt
on jokin kaupungista ostanut sen, ja se tulee revittäväksi ja uudestaan
rakennettavaksi; saa nähdä, kuinka käy. Tule, pankaamme kori maahan
tässä ja menkäämme ylös katsomaan niitä ylhäisiä vieraita; mikä on
voinut tuoda heidät tänne?"
He menivät ylös kallioille, kunnes he olivat tulleet vanhalle
salakuljettajan tuvalle, missä he näkivät vanhemman naisen ja nuoren
tytön, jotka tulivat vastaiselta taholta. Siinä oli Angela äitineen.
"Voi, äiti", sanoi Angela, "kuinka on ihmeellistä nähdä tätä kauheaa
paikkaa jälleen; mutta halusin kuitenkin taasen niin mielelläni käydä
täällä. Katsos tässä, tällä kalliolla minä tavallisesti istuin ja
kuuntelin aaltoja, kun ne lauloivat niin lohduttavia sanoja, jotka
sitten niin hyvin ovat toteutuneet:
"On linna luja Jumala,
Kaikessa hädäss' auttaja."
"Voi, rakas lapseni", sanoi kreivinna, "mitä kärsimyksiä sinulla on
ollutkaan tällä paikalla. Jumalan olkoon kiitos ja kunnia, hän on
suojellut sinua ja saattanut sinun takaisin äitisi syliin!" Molemmat
talonpoikaisvaimot seisoivat ihmeissään, kun he kuulivat nämät sanat,
mutta samalla huomasi Angela heidät. "Kas, eikös se ole Maija äiti ja
Anna Leena alhaalta kylästä! Te ette olleet aivan ystävällisiä minua
kohtaan, kun teidän viimeiseksi näin, mutta sellaisen voi helposti
unhottaa; ette tienneet paremmin."
Vaimot eivät voineet ymmärtää hänen tarkoitustansa, mutta asia
selveni pian, ja kun he kuulivat, että hän oli sama pieni tyttö, joka
tavallisesti istui kalliolla ja katseli merelle, sill'aikaa kun hänen
vanhempansa olivat ulkona salakuljetusretkillä, ihmettelivät he sitä
suuresti.
"Mutta rakkaat ystäväni", sanoi Angela silmänräpäyksen vaiettuansa,
"voitteko sanoa minulle, minne vanha Kaisa on joutunut, tuo ilkeä
ihminen, joka oli lapsuuteni pahin vitsaus?"
"Kyllä, sen voin sanoa neidille", vastasi Anna Leena. "Hän jäi vielä
vähäksi aikaa tänne ylös Ulrika Bryngelson'in kuoltua; hänen sanottiin
olevan rikas, koska hän oli omaksi hyväkseen piilottanut osan kalliista
salakuljetustavarasta, mutta kukaan kylässä ei tahtonut lähestyä häntä,
sillä kaikki pelkäsivät tuota ilkeää akkaa. Kumminkin oli Matin,
tuon ilkiön, joka petti Mustan Jussin, täytynyt saada vihiä hänen
aarteistansa, sillä hän tuli usein hänen luoksensa ja esitti hänelle,
että olisi vaarallista asua noin yksinään, eikä antanut hänelle
rauhaa, ennen kuin hän muutti alas hänen luoksensa. Silloin tuli hän
eräänä päivänä veneillensä, johon he kokosivat Kaisan tavarat; mutta
juuri, kun heidän piti nostaa suurinta arkkua veneesen, putosi se sen
laidalle; vene kallistui, Matti ja Kaisa suistuivat suin päin mereen,
ja koska vesi on syvä siinä paikassa, täytyi heidän heti upota, sillä
sittemmin ei heitä näkynyt. Kukaan ihminen ei tiennyt tästä, sillä se
tapahtui kaikessa hiljaisuudessa; kuitenkin sattui niin, että veljeni
oli tuolla kaukana kallioilla kokoilemassa linnunmunia, ja hän näki,
kuinka kaikki tapahtui; mutta kun hän oli ehtinyt alas, oli jo liian
myöhäistä. Ylös alasin kääntynyt vene ajaantui rannalle ja parin päivän
perästä tavattiin Matti Mattsonin ruumis merellä uiskentelemassa; mutta
Kaisa äitiä ei ole koskaan nähty. Hän kai on haudattuna arkkujensa
alle."
"Se oli kauhistuttava kertomus", sanoi Angela vakavasti.
"Niin, sillä tavalla käy sellaisten ihmisten; -- joka pahaa tekee, se
pahaa kokee", sanoi Anna Leena. "Mutta kas tuolla tulee se nuori herra,
joka asuu meidän luonamme kylässä. Kenties herrasväki tuntee hänet?"
Nuori mies, kirjelaukku kainalossa, astui samalla kallioita ylös ja
seisahtui hämmästyneenä, kun hän sai nähdä kreivinnan ja Angelan.
"Te täällä, herra Elgenström?" sanoi edellinen; "luulin teidän jääneen
Roomaan."
"Ei, heti sen jälkeen, kun te olitte matkustanut, sain semmoisen
koti-ikävän vanhempieni perään, että jätin kaikki työni ja lähdin
kotia. Mutta tultuani Ekepyyhyn, sain tietää, että koko perhe oli
muuttanut Varberg'iin; matkustin sinne, mutta ikävystyin vihdoin
kylpylaitokseen, ja silloin lähdin saaristoa kohden ja täällä olen
kuleksinut ympäri, tehden luonnoksia ja modelleja. Erittäin hauska
oli tulla tähän paikkaan, missä on kesytön luonto ja omituisia
muistoja. Olen myöskin käynyt N----n majakalla, sillä halusin nähdä,
olenko esittänyt sitä oikein korkokuvassani, mutta sitä ei enää ole
olemassakaan. Sen hävitti hirveä myrsky vuosi sitten, ja nyt he
rakentavat par'aikaa uutta sopivammalle paikalle."
"Sepä oli vahinko", sanoi Angela, "olisimme muuten matkustaneet
sinnekin; mutta nyt saamme tyytyä siihen, että merirosvojen pesä vielä
on jälellä; pian, saan nyt kuulla, ei sitäkään enää olisi."
"Jäättekö tähän kauemmaksi?" kysyi kreivinna, "vai seuraatteko meitä
kotia? Meillä on tilaa vaunuissa!"
"Koska vanhempani luultavasti ovat palanneet Ekepyyhyn, vastaan otan
mielelläni teidän tarjoomuksenne, matkustaakseni edes niin kauaksi
teidän seurassanne", vastasi Alpi, ja koottuaan tavaransa sekä
heitettyänsä hyvästi kalastaja- ja talonpoikaisvaimo-joukolle, joka oli
keräytynyt vaunujen ympärille näkemään "Salakuljettajan tytärtä", josta
nyt oli tullut ylhäinen neiti, mutta joka kuitenkin näytti niin hyvältä
ja kelpo tytöltä, matkustivat he takaisin kotiansa tohtori Edelstedt'in
luona.
* * * * *
Jos hyppäämme parin vuoden yli, saamme nähdä Angela d'Osoglio'n
valkeassa hääpuvussaan, myrttikruunu hiuksissa Alpi Elgenström'in
onnellisena morsiamena.
Alpin sisaret, Alma ja Silja, jotka ovat olleet Angelan ensimmäisiä
ystäviä, olivat nyt myöskin hänen morsiustyttöinänsä. Mutta häitä ei
vietetty Italiassa, vaan Ruotsissa, sillä appivanhempiensa kuoltua oli
kreivinna antanut Edelstedt'in houkutella itsensä hänen vaimonansa
muuttamaan hänen pohjoiseen kotiinsa. Hän oli tosin vanhanpuoleinen
mies, vaan ei kreivinnakaan niin nuori ollut, ja he soveltuivat
niin hyvin toisillensa, että heidän avioliittonsa tuli erittäin
onnelliseksi. Eleonore Edelstedt jäi ainaiseksi veljensä luokse; he
olivat luvanneet toisillensa, ett'eivät he milloinkaan eriä, ja nyt
kun Alpin vaimo oli Eleonoren paras ystävä, tuli hänen olonsa heidän
kotonaan kaksinkerroin viehättäväksi. Alpi Elgenström'in korkokuva
kaunisti hänen huonettansa; jäljennöksen marmorissa oli Angela saanut
lahjaksi äidiltään, kun hän meni naimisiin. Hän ja hänen miehensä
viettivät talvensa tavallisesti Roomassa, jossa hän työskenteli
ahkeraan atelierissaan sekä voitti pian tunnetun nimen taiteilijain
joukossa, kun Angela levitti hauskuutta kodissaan, josta pian tuli
kokouspaikka kaikille merkittävimmille henkilöille taiteen ja
kirjallisuuden maailmassa.
Kesällä he olivat usein Ekepyyssä taikka Edelstedt'in luona. Angela
toi hauskuutta kaikkialle muassaan, minne hän vain tuli. Hänen
suurista silmistään oli kadonnut mietiskelevä katse, sillä hän
oli löytänyt haluttunsa: avun kaikissa suruissa, onnellisen kodin
täällä maailmassa sekä toivon vielä onnellisemmasta, kun tämä elämä
monine koettelemuksinensa oli loppunut. Tässä toivossa kasvattaa
hän lapsiansakin, kahta poikaa ja kahta tytärtä, tervettä, eloisaa
nelilehtistä, joka näyttää tulevan vanhempain iloksi vanhoina päivinä.