Ekepyy.
Niiden nuorten tyttöjen seassa, joiden kanssa neiti Edelstedt Elsan
sinne tullessa vielä työskenteli, oli kaksi, jotka olivat hyvin
ystävälliset pienelle tulokkaalle, ja joihin hän erittäin mieltyi.
Heidän nimensä oli Alma ja Silja Elgenström. Heidän äitinsä oli
Eleonore Edelstedtin nuoruuden ystävä ja rakasti ja kunnioitti häntä
suuresti, ja kuultuansa hänen huolensa kasvatustyttärestään, (jona Elsa
nyt pidettiin perheessä) ehdotti rouva Elgenström, että Elsa seuraisi
heidän mukanaan, kun he menivät uudelle maatilalleen, jonka hänen
miehensä oli ostanut, ja viettäisi osan suvesta heidän luonaan. Siellä
tapaisi hän paljon nuorisoa ja saisi usein oleskella ulkona raittiissa
maaseutu-ilmassa. Muuan taitava opettajatar, joka johti hänenkin
lastensa opintoja, saisi toimiskella Elsankin kanssa.
Sydämestään kiitollisena myöntyikin neiti Edelstedt ystävänsä
ehdotukseen, vaikka hänen oli haikea erota Elsasta, sillä sekä hän että
veljensä olivat niin kiintyneet nuoreen hoidokkaasensa, että kaikki
oli tuntuva aivan tyhjältä ilman häntä. Tyttö oli niin rakastettava,
niin tarkkaavainen ja oppivainen, ja sitte vielä tuo vähän
synkkämielinen katse hänen tummissa, uneksuvissa silmissään lisäsi
hänen viehätysvoimaansa näihin hyviin ystäviinsä, jotka niin hellästi
huolehtivat hänen todellisesta hyvästään.
Kuitenkin iloitsivat he hänestä, kun eräänä kauniina kevät-aamuna
kahdet vaunut tulivat tohtorin asunnolle ja Elsakin sai sijansa toiseen
vaunuun kokoontuneen nuorison joukkoon. Niin monta raitista naamaa
näkyi siitä, että ajopelit, vieriessään matkaansa, näyttivät kukilla
täytetyltä korilta, Elsan viitatessa viimeisen jäähyväistervehdyksensä
tohtorille, joka seisoi portailla, ja hänen sisarelleen, ylhäällä
avonaisen akkunan luona.
Alussa tuntui tytöstä vähän ikävältä ja ahdasmaiselta tässä uudessa
iloisassa seurassaan. Mutta lasten riemu ja vielä enemmän suloinen
kevätilma ja ihana seutu, jonka lävitse he kulkivat, hälvensi pian
kaikki ikävät ajatukset ja hän antautui kokonaan hetkelliseen
nautintoon.
Aamu oli ihana, kasteen pisarat rippuivat vielä välkkyen kukkien
nupuissa, viheriät metsäiset kummut kohoutuivat tien varrella; koivut
ja monet muut puulajit seisoivat komeissa viheriöissä kevätpuvuissaan
heiluellen keveässä aamutuulessa. Etäältä kuului käen soinnukas
kukunta; linnut riemuitsivat toistensa seurassa; laulurastaan
huiluntapaiset säveleet kaikuivat puiden latvasta, tie kun johti
sulotuoksuisen kuusiston keskitse. He olivat juuri kulkeneet sellaisen
lävitse ja tulivat muutamalle ylänteelle, josta suurenmoinen näkyala
aukesi heidän katseilleen. Alhaalla laaksossa oli välkkyvä järvi,
saarien ja luotojen kaunistamana, kauniit pellot ulottuivat sen
rantoihin, eräällä kummulla kohoutui vanha maalaiskirkko kukoistavien
orapihlajain ympäröimänä, somannäköisiä torppia pilkisti esiin puiden
välistä, ja aivan niiden edessä, eräällä järveen päin viettävällä
viheriällä lakealla, jota vuosisatoja vanhat tammet siellä täällä
varjoivat, seisoi suuri valkea rakennus, aamuauringon säteiden
valaisemana.
"Siellä on Ekepyy, uusi kotinne, lapset", huusi isä toisesta vaunusta.
"Ekepyy, Ekepyy! Voi kun on hauskaa!" riemuitsivat kaikki lapset. Elsa
mietti mitenkä onnelliset he olivat, joilla oli semmoinen koti ja niin
siivot ja hyvät vanhemmat.
Pian saapuivat he pihalle, johon kansa oli kokoontunut uutta isäntäänsä
vastaanottamaan. Nyt oli lapsilla juoksemista katsomassa kaikkia
huoneita, puutarhaa, tallia, kanakoppia ynnä muita, ja Elsa tuli
aivan päästä pyörälle kaikista näistä uusista esineistä, jotka häntä
ympäröivät, ja ujo kun oli, vetäytyi hän erikseen toisista, sillä hän
ajatteli, että hän vaan häiritsisi heidän iloansa. Muistellessaan
omaa lapsuuden kotiansa tulivat kyyneleet hänen silmiinsä; mutta
huomattuansa hänen ikävystyneenä, tuli Alma Elgenström heti
ystävällisesti hänen luoksensa, tarttui hänen käteensä ja näytti
hänelle kaikki mitä hän luuli häntä parhaiten huvittavan, joten Elsa
pian unohti surunsa ja tuli melkein yhtä iloiseksi kuin toisetkin.
Herra ja rouva Elentrömillä oli iso perhe. Muutamat lapsista olivat
jo kasvaneita, toiset vielä pieniä. Vanhin poika oli laivastossa
ja vanhin tytär oli eräässä kasvatuskoulussa Tukholmassa. Alpi,
toinen järjestyksessä, oli aikaisin osoittanut nähtävää taipumusta
kuvanveistämiseen, ja kun isänsä antoi hänen vapaasti virkansa
valita, päätti hän antautua tähän taiteesen. Hän oli käynyt Tukholman
akateemian lävitse ja tuli Ekepyyhyn vasta muutamia päiviä muun
perheen jälkeen. Täällä aikoi hän jatkaa opintojansa luonnon mukaan ja
sitte matkustaa ulkomaille täydellisesti harjaantuakseen. Nähtyänsä
Elsan vaaleaveristen sisariensa seurassa, ihastutti tämä kohta hänen
taiteilija-silmiään, ja hän sanoi Almalle, joka aina oli hänen
uskottunsa: "Kas tässä olen vihdoinkin löytänyt esikuvan Mignon'iini,
jota kauan olen etsinyt. Jos sinä saat hänen mielistymään istumaan
edessäni, niin luulen varmaan, että se onnistuu hyvin."
Ja Alman hartaasti ajaessa veljensä asiaa, täytyi Elsan voittaa
ujoutensa ja olla mallina ei ainoastaan Mignoniin, vaan myös
Italialaiseen kalastajatyttöön, metsä-impeen ja useampiin muihin
opiskeluihin, joita tämä nuori taiteilija aloitteli, vaikka ei aina
valmistanut. Tämmöinen näin erityinen huomio, jota hänelle osotettiin
enemmän kuin kenellekään muulle niistä tytöistä, jotka vierastelivat
Ekepyyssä, olisi hänessä taas helposti voinut herättää samaa
kunnianpyyntöä, joka hänen niin oli vallannut "Titania"-aikanaan; mutta
ollessaan yhdessä neiti Edelstedtin kanssa, oli hän saanut kokonaan
toisen mielen. Korkeampia pyrintöjä oli herännyt hänessä, hän oli
oppinut käsittämään mielettömäksi kiinnittää liian paljon huomiota
päällimäiseen kuoreen, joka pian katoaa, sen sijaan kuin pitäisi
kehittää ja vaurastuttaa sisimmäistä sydäntä, joka kestää ja elää
ijankaikkisesti.
Näin kului suvi kaikenlaisissa hupaisissa ja hyödyllisissä toimissa.
Elsa oli taas saavuttanut terveytensä ja viihtyi hyvin nuorten
ystäväinsä seurassa; mutta usein ikävöi hän kuitenkin rakasta neiti
Edelstedtiänsä, eikä ollut ensinkään pahoillaan, kun tohtori muutamana
kauniina päivänä tuli ajaen pienillä matkarattaillaan ja pyysi Elsan
tulemaan takaisin. Hänen sisarensa oli pahoin voipa ja ikävöitsi pientä
hoidokastaan, joka hellällä huolehtimisellaan usein oli lieventänyt
hänen kärsimisiään.
Alma ja muut lapset olivat ikävissään kun niin pian menettäisivät
kiltin leikkikumppaninsa, joka aina oli niin myöntyväinen ja osasi
keksiä jotakin uutta, toisten ollessa väsyneitä ja nurpeamielisiä.
Alpikin huoahti, katsellessaan viimeistä puolivalmista korkokuvaansa,
esittävä greikkalaista kukkaistyttöä, joka tarjoo voittoisalle
sotilaalle orvokeista tehtyä kukkakiehkuraa; nyt ei voitaisi sitä
valmistaa, väitti hän, ja se olisi kuitenkin varmaan taidenäyttelyssä
pidetty hyvin onnistuneena! Elsa tahtoi että hän olisi ottanut
inallikseen Siljan, joka oli niin sievä ja kaunis! Ei kukaan siihen
paremmin sopisi kuin hän.
"Ei sovi", sanoi Alpi, "hän on pitkine vaaleine hiuksineen oikea
pohjalaisen perikuva; hänen esitän joskus Aslööginä tulemassa ulos
kuningas Helmerin kanteleesta; mutta Elsa näyttää tummanveriseltä ja
etelämaiselta, hän sopii niin hyvin greikkalaiseksi kukkaistytöksi,
ja olisi hyvinkin voinut jäädä tänne, kunnes olisin saanut teoksen
valmiiksi."
Rukouksilla ahdistettiin tohtoria, että hän jäisi sinne edes muutamiksi
päiviksikin; lapset eivät voisi erota Elsasta, joka oli tullut kaikkein
lemmikiksi, ja hyväähän olisi tehnyt tohtorillekin viettää muutaman
päivän maalla ja levätä uutterasta työstään kaupungissa. Tämän myönsi
hän mielellään, mutta juuri nyt oli se mahdotonta, aika oli taudillinen
ja hänen täytyi lähteä takaisin kohta aikaiseen seuraavana aamuna.
Liikutettuna ja kiitollisena jätti Elsa hyvästi uudet ystävänsä,
asettautui rattaille tohtorin viereen, kyytipojan istuessa takana,
ja niin lähtivät he matkaansa, kulkien sinisen järven rantaa pitkin
ja lemuavien metsien lävitse, jotka jo olivat alkaneet vivahdella
monen värisenä. Pari tuntia kuljettuansa saapuivat he kaupunkiin ja
Elsa riensi ylös rappusia rakkaan ystävänsä huoneesen, jossa hän pian
istuutui vanhalle paikalleen pienelle tuolille neidin sohvan viereen ja
huvitteli häntä vilkkailla kertomuksillaan oleskelustaan Ekepyyssä.