AMALIA. Mitäs sinä hamuilet huulet hommalla?
AKIANTERI. Katsahda puoleeni, neitokainen, ja kurota...
AMALIA. Joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa.
AKIANTERI. Kurota huuliasi!
AMALIA. Huuliani, höpsö?
AKIANTERI. Niin, anna minulle suuta, minun kruunattu morsiameni!
AMALIA. Toisilla on hevosen huulet, toisilla kukon huulet! Hahhaa!
(Nauraa kauvan ja juoksee tiehensä.)
AKIANTERI (Koittelee huuliaan). Kukon huulet! Mitäs se sillä tarkoitti?
MAAILMAN-MATTI (Pistää päänsä luukusta). Kumoron, stik nesan i poron!
Morjens Akianteri! Akianteri, päästä minut heti paikalla täältä ja
tuo kaljaa, sillä minun pääni on pöperönä siitä Hölmölän viisauden
sekulista, tuo kaljaa, kaljaa, kuuletko!
AKIANTERI. En minä päästä, istukaa vaan siellä saunassa, se on
kunniaksi sille, joka kerran on istunut Hölmölän kunniakaukalossa!
MAAILMAN-MATTI. Se kunnia on niin lähellä minun vatsaani. Luuletko
sinä, että minä nyt olen tiilenpäitä lukemassa. Jollet heti aukase,
niin minä potkasen oven rikki.
AKIANTERI. Se ei pälkähtäisi päähänikään.
MAAILMAN-MATTI. Päästä heti paikalla muuten...
AKIANTERI Henki on päällänne, en, en, en.
MAAILMAN-MATTI. Oh, minä en ottanut lukuun hölmöläisten typeryyttä,
ja sentähden minä nyt olen klikissä. Ja kaikki on sinun syysi, sinä
Hölmölän palkittu räkättirastas, sinä pöpöpää, neropatti, taulahattu!
AKIANTERI. Neropatti, jaa'a!
MAAILMAN-MATTI. Työlästä on minun potkia tyhmyyttä vastaan, minä en
voi mitään. (Itsekseen.) Mitä minä keksisin. Ah, niin, (Akianterille.)
Akianteri, minä näin unta ja herätessäni löysin minä aarrearkun saunan
lattian alta.
AKIANTERI. Aarrearkun? Oi, aarre on löydetty, aarre on löydetty!
MAAILMAN-MATTI. Kanna se heti kuoppaan!
AKIANTERI. Antakaa se tänne, antakaa se tänne! Oi, tämä on suuri hetki!
MAAILMAN-MATTI. Tässä se on! (Antaa vanhan romulaatikon.) Mutta ei
hiiskausta, ymmärrätkö, se saattaisi kadota jäljettömiin, vasta
auringon nousun jälkeen saa sitä tarkastaa.
AKIANTERI. Totisesti, minä teen niinkuin käskette. Mikä kallis kapine!
Minä itse, minä Akianteri sen lasken kuopan pohjaan. Laskee arkun
kuoppaan.
MAAILMAN-MATTI. Kas niin! Ja nyt, laskethan minut ulos tästä Hölmölän
palavasta pätsistä.
AKIANTERI. En, en, se ei juolahtaisi mieleenikään.
MAAILMAN-MATTI. Sakramenskattu yksinkertaisuus! Sinä päätyhmeliini,
sinä hullujen päähusaari! Mutta kyllä minä vielä panen teidän ketaranne
pystyyn, odottakaas vaan!
AKIANTERI. Nyt te raivostutte taas. — Oh, nyt minä muistan, mihinkä hän
katosi? Amalia, Amalia! (Juoksee tiehensä.)
MAAILMAN-MATTI. Akianteri! Meni. Parasta nukkua ja minä nukunkin kuin
tukki. Kunat, sano Vaksanteri, kun kaappiinsa meni. (Poistuu luukun
luota.)
KOPUTUS-LIISA (Tulee pussi kainalossa, kulkee ympäri pihan ja seisahtuu
kuopan eteen). Hyss, kaikki nukkuvat, nyt on otollinen aika! (Kaivaa
pienen, kahvikupin suuruisen kuopan maahan ja läjää kaivetun mullan
kuopan päälle.) Tule kuoppaan tuhatjalka, mato musta maanalainen,
tuosta tunnen, tuosta tiedän saavani sulhasonnen. Kas noin! Ja nyt
minä otan puita Epran pinosta, ei se sitä huomaa. Niin, kohta vuolee
Epra makkaratikkuja ainoastaan minulle! Ja nyt minä kiipeen luhdin
solaan ja heitän puut alas. (Kahmasee syliinsä puita pinosta ja kiipee
kiireisesti tikapuita myöden luhdinsolaan.) Kas, ovi on auki! (Menee
luhtiin.)
AKIANTERI (Tulee kiireisesti ja asettuu luhdinsillan alle). Nyt minä
muistan kaikki! Amalia on varmaankin lutissa. (Lukee yksitoikkoisesti
ja nopeasti.) Koiran pahat narisee, kaikki mättään kolot on vettä
täynnä; pankaa tytöt ne sukkeluuden sukset ja liukkaat lipposet jalkaan
ja tulkaa tätä ovea kohti ja raottakaa tätä romppirautaa, minä työnnän
tätä ovilautaa. Tyttöset työ, joko nyt on yö! Pankaa unenne kerälle ja
viskatkaa sängyn perälle! Sanokaa nyt toki sana eli puoli eli puolesta
puoli, että loppuis minulta poika raukalta tämä rukoilemisen huoli,
kun tikkuja on palanut jo seitsemänkymmentä kaksi toppia ja siitäpä on
tullut ijäksi oppia. (Raapasee toisen tulitikun toisensa jälkeen.) Oi,
Amalia!
KOPUTUS-LIISA (Tulee luhdin sillalle, manaa). Lähe lempi liikkehelle,
lähe tyttären tyköä, ettei sulhaset suvaitse eikä noua nuoret miehet!
(Heittää alas puut niin, että yksi halko sattuu Akianterin päähän.)
AKIANTERI. Ai, ai, täällä kummittelee!
KOPUTUS-LIISA (Rientää alas ja lukee nopeasti puut). Tuli parilliset,
tuli parilliset! Minä saan Epran, minä saan Epran!
AKIANTERI. Ai, ai, tänä yönä on piru irti! Ai, ai!
KOPUTUS-LIISA. Kuka huusi? Näkikö kukaan? Nyt piiloon! (Aukaisee saunan
oven, pudottaa pussinsa, kirkasee, kaapasee hameitaan ja juoksee pois
portin kautta.)
AKIANTERI (Huomaamatta Koputus-Liisaa). Ai, ai, pirukulta, pirukulta,
älä enään nakkaa, älä enään nakkaa! (Luikki: tiehensä.)
KOPUTUS-LIISA (Näyttämön takaa). Siunaa ja varjele!
AKIANTERI (Näyttämön takaa). Ai, ai, älä nakkaa, älä nakkaa!
MAAILMAN-MATTI (Pistää päänsä luukusta). Hei, ovi on auki! Mikä taivaan
enkeli sen aukaisi? Ja nyt liesuun, muuten ne pistävät minut vielä
hulluinhuoneeseen. Mutta ensin pieni kepponen ja silloin Hölmölän
hullun mylly on taas täydessä käynnissä. (Ottaa kaksi halkoa ja vie ne
vällyn alle saunaan ja asettaa vanhan hattunsa pääpuoleen; saunan ovi
on auki niin, että katsojat näkevät koko ilveilyn.) Ja nyt minä sidon
hienon nyöleen kellon nuoraan ja kuljetan sen seinää pitkin Jaskan
verkkonappuloitten kautta karsinaan ja sidon sen porsaan jalkaan.
(Tekee niin.) Hahhaa! Pamppaile, sinä Hölmölän tyhmä puukello! Kun
porsas herää, niin sinä pauhaat kuin tuomion pasuuna, mutta silloin on
Maailman-Matti muilla markkinoilla. (Epra tulee huoneesta ja piilottaa
pienen pussin kuistin alle.) Ah, Epra! Piilotti pussinsa! (Jaska tulee
haukotellen huoneestaan.) Juukeli! Kunhan nyt pääsisin portista!
(Piilottautuu nurkan taakse ja jättää saunan oven raolleen.)
EPRA. Eihän se vain huomannut, Jaska!
JASKA. Sinäkö Epra, hohoo, jaa, minua haukotuttaa niin. (Istuutuu
rahille.)
EPRA (Istuutuu jakkaralle). Niin minuakin, että hyttyset suuhun lentää,
hohoo!
JASKA. Kuulitkos kolinaa täältä?
EPRA. Ha, jaa kolinaa, kuulinhan minä.
JASKA. Kovin minun päätäni kolottaa. Mutta minusta tuntuu ikäänkuin
minä olisin nyt viisaampi, paljon viisaampi kuin eilen illalla.
EPRA. Ha, viisaampi, niin, minun pääklupuni on niin vietävän kirkas
ja keveä, ennen minä aina tunsin ikäänkuin minä olisin kantanut
hartioillani jotain visapahkuraa. — Mutta. Jaska, näitkös mitään unia
yöllä?
JASKA. Minä nauroin koko yön unissani, sanoi Justiina.
EPRA. Kummallista, en minäkään nähnyt unta makkaratikuista.
JASKA. Ja minä kiskoin illalla seinän varauksistakin sammalet, vaan en
löytänyt mitään.
EPRA. Kummallista, en minäkään löytänyt mitään.
JASKA. Mutta ennen auringon nousua selviää kaikki, sanoi se herra
johorimuikkus. — Mutta olipas hauskaa eilen, muistatko, kuinka me
kannoimme johorimuikkusta sikokaukalossa.
EPRA. Niin, sikokaukalossa ja lauloimme hölmöläisten laulua.
JASKA. Silmäni vuotavat vettä sitä muistellessani.
EPRA. Johorimuikkus puhui viisaita sanoja, mutta minä en muista enään
kaikkea.
JASKA. Me telkesimme hänet saunaan, sen minä muistan, hehhe, tule ja
katso! (Epra ja Jaska tirkistävät saunan luukusta.)
EPRA. Siellä se makaa jalat koukussa vällyn alla.
JASKA. Ki, ki, ja vanha hatturäyskä on päässä. Tekisi mieleni herättää
hänet ja kysyä, joko hän näki unissaan sen kultasapelin.
EPRA. Ja rahakirstun. Katsos, jo sarastaa. Punainen valo leviää yli
talojen.
JASKA. Hiihii, mennään hiljaa.
Maailman-Matti hiipii ja ottaa pussin Epran porstuan alustasta.
EPRA (Aukasee oven selko selälleen). Kas ovi on auki! Siinä se makaa
johorimuikkus.
JASKA. Uu, uu!
EPRA. Uuu, uu!
JASKA. Ei herää!
EPRA. Uskaltaiskohan sitä ravistaa!
Jaska ja Epra menevät saunaan, Maailman-Matti hiipii esille ja panee
oven salpaan.
MAAILMAN-MATTI (Sanoo itsekseen). Heleijaa! Ja nyt, hyvät hölmöläiset,
tulkoon henki päällenne ja nostakaa ketaranne pystyyn! (Kohottaa
kirkkohattua.) Johorimuikkus! Se tahtoo sanoa: hori kruukusta! (Hiipii
tiehensä.)
JASKA. Epra, hoi!
EPRA. Jaska, hoi!
JASKA. Minä en pääse ulos.
EPRA. Salpa on edessä.
JASKA (Pistää päänsä luukusta). Vest ja varjele! Minä en uskalla katsoa
taakseni, lyö sitä perkeleellä!
EPRA. Aut' ett' syntiä vastaan seison.
JASKA. Ole sauva horjuissain!
EPRA (Toisesta luukusta). Ha, se ei liiku. Vastaa, vastaa!
JASKA. Eikös se vastaa? Täällä on kuollut. Uh, minä pelkään.
Korottakaamme äänemme kuin pasuuna!
EPRA. Auttakaa, auttakaa, hyvät hölmöläiset!
JASKA. Auttakaa, me kuolemme.
EPRA. Anna kätesi, minä tutisen.
JASKA. Tässä käteni. (Ojentaa kätensä.) Suojelkoot meitä kaikki hyvät
enkelit, luvatkaamme, Epra, ettemme enään koskaan toru emmekä tappele,
jos me tästä elävinä selviämme.
EPRA. Sen totisesti vannomme. Ja nyt minä katson varovasti taakseni,
pidä sinä lujasti kädestäni kiinni. Oh, sydämmeni keventyi. Halko
romahti!
JASKA. Ja vanha hatturäyskä putosi lattialle.
EPRA. Ei se ollut mitään.
JASKA. Ei kerrassaan mitään. He, en minä pelkää.
EPRA. Enkä minä, nyt minä nujertaisin vaikka kenen niskat tahansa.
JASKA. Mutta nyt me saamme täällä könöttää kunnes joku herää.
EPRA. Niin könöttäkäämme täällä kuin kaksi kutevaa kiiskeä kiven
kolossa.
JASKA. Mutta ei puhuta tästä kellekään.
EPRA. Ha, ei kellekään!
Jaska ja Epra poistuvat luukulta.
MESAKKI (Mesakki ja Akianteri tulevat hiipien sukkasillaan). Akianteri,
Akianteri, sinun astumisesi on ollut huikentelevainen.
AKIANTERI. Minä seisoin tässä kuin viaton vastasyntynyt karitsa ja luin
yölukuja, silloin alkoi taivaasta sataa halkoja minun päälleni ja minä
huusin: pirukulta, älä nakkaa. Se on totinen tosi, minä vihaan tätä
syntistä ruumistani, Mesakki, olikohan se se draakin kita, se pääpappa
joka...
MESAKKI. Sama, sama. Poikani, poikani, ei kenkään ole vielä koskaan
vihannut omaa lihaansa vaan hän elättää ja holhoo sitä kuin piispa
laumaansa. Tiedätkös, Akianteri, minä olen paljon tikuteerannut näistä
asioista piispojen ja korkeiden esimiesteni kanssa.
AKIANTERI. Mutta, Mesakki, minä kuulin täältä ähkyä ja hameitten
kahinaa ikäänkuin jokin olisi ilmassa lentänyt.
MESAKKI. Jos se oli isästä perkeleestä, niin minä nappaan tällä
huutavan äänellä. Asettukaamme tähän kummallekin puolen ovea.
Epra pistää hiuksensa hiukan esille, Mesakki kohottaa keppiään, ja lyö
häntä päähän! Jaskalle käy samoin.
EPRA. Ai, ai!
JASKA. Ai, ai!
MESAKKI. Hyss, mene paha, kusta olet tullutkin! Hyss!
AKIANTERI (Hosuu lakillaan). Hyss, hyss, kuka nyt nakkaa, kuka nyt
nakkaa, hyss!
MESAKKI. Olkaamme kuin väkevät kempit!
AKIANTERI. Voi, kauhistus, äsken sillä oli yksi pää, nyt sillä oli
kaksi päätä!
MESAKKI. Vaikka sillä olisi tuhannen päätä kuin lohikäärmeellä, niin
nyt en pelkää. Haltuun ja huomaan!
AKIANTERI. Mutta totisesti, eikös se ollut Jaskan rohtiminen
hiustötterö, jonka näin vilahtavan luukusta.
MESAKKI. Ja minä näin Epran pikiotsan ja harjakset! Minä havaitsen
sanasi oikeaksi. Jaska, Epra, voi, teitänne!
JASKA. Voi, meitämme! Me mulimme täällä kuin kalat katiskassa.
EPRA. Me olemme sangen suuressa surkeudessa!
JASKA. Päästäkää pian pois, minä olen ihan kuin riivattu!
MESAKKI (Aukasee oven, Epra ja Jaska kömpivät saunasta läähättäen ja
päätään pidellen). Tulkaat ulos Pääpelin peelistä! Voi, Jaska ja Epra!
Me emme tienneet, mitä me teimme. Mutta me olemme itse kohdastamme
kovin typerät.
JASKA. Niinkuin kryynit huhmaressa.
MESAKKI. Jos sinä tyhmän huhmarossa survoisit kuin kryynit, niin ei
kuitenkaan hänen hulluutensa hänestä erkane.
JASKA. Niin, me hölmöläiset rusikoimme kuin sudet pimeässä
kanssaveljiämme.
MESAKKI. Kuin varikset me syömme rikkinäiset munamme.
EPRA. Ja lopulta perii meidät kaikki...
AKIANTERI. Draakin kita. Minä hoksaan sen nyt, kummallista, minä
hoksaan päärustingissani kaikki vasta jälkeenpäin.
MESAKKI. Olispa minulla ollut minun nokkalasini, niin...
JASKA. Niin, kaikki on nokkalasien syy.
MESAKKI. Mutta kovasti kirvelee sydäntäni ajatellessani, että me löimme
omia miehiä, tuntuu ikäänkuin minä olisin ruoskinut omaa lihaani.
JUSTIINA (Tulee tukka pörröllä). Mikäs meteli täällä! Jaska, missä sinä
taas olet ollut, niinhän sinä seisot kuin olisit niellyt aidanseipään.
Ja Epra, Akianteri, Mesakki, yöjalassako te kaikki olette olleet!
JASKA. Soh, soh, katselimme vain saunaa.
EPRA. Niin, kävimme sisälläkin.
MESAKKI. Jaskan Justiina, minä tapasin heidät telkien takana.
JASKA. Niin, rakas vaimoni Justiina, minun pääni on ihan mäsänä.
JUSTIINA. Niin, olittehan eilen melkein tuusan mullikkana siitä
paljosta viisauden vedestä.
JASKA. Mutta Justiina, jollei joskus olisi humalassa, niin ei voisi
ymmärtää selvän elämän siunausta.
JUSTIINA. Älä mokota!
AKIANTERI. Tänä yönä on tapahtunut ihmeitä.
JUSTIINA (Ottaa pussin maasta). Ja entäs tämä? Koputus-Liisan
sarvipussi. Tämä ei ole laita peliä. Ja halot hujan hajan!
EPRA. Vissisti on täällä käynyt varkaita.
JUSTIINA. Minä hiukan epäilen, että se Koputus-Liisa on käynyt täällä
noitatemppujaan tekemässä Epran ikkunan alla.
EPRA. Ha, minun ikkunani alla?
JUSTIINA. Niin, tietäähän sen koko kylä, että se sinua persottelee, on
muka käyvinään täällä Akianterin puhemiehenä, mutta itse se tahtoisi
istuttaa sarvensa Ylä-Hölmän pöydän päähän. Mutta nyt minä sen sanon,
ja herrastuomarikin sen tietää, että Amalialla on oma omituisensa.
EPRA. Ha, kuka niin! Ei minun luvallani.
JUSTIINA. Kysy mutkalta, kyllä väärä vastaa. Niin, Ansu saa nyt periä
tätinsä ja on se Ansu yhtä hyvä kuin joku muukin, vaikkei se osaakaan
veistellä makkaratikkuja.
EPRA. Niinhän sinä popotat kuin papupata.
JUSTIINA. Minä popotan teille karvaita papuja.
AKIANTERI. Nyt minä muistan, Ansu ja Amalia taisivat tehdä minulle
yöllä juksua, kun minä luin niitä luttilukujani. Haa, mutta minä teen
tästä verisen veisun.
MESAKKI. Rakkaus on kuin meden vaha valkian liekistä kuivennut.
AKIANTERI. Kuin kruusin muru, niin, niin.
JASKA. Akianteri, älä pullista poskiasi noin kamalasti! Akianteri,
Akianteri, lohduta sinuas sillä, että kun minä tässä tulen rikkaaksi,
niin me maalaamme sinun haudallesi kultataulun, jossa seisoo: Täss
lepää Akianteri suuri, hänen veisunsa soi kuin pasuuna juuri, nyt
taivaass hän rummuttaa Hölmölän polskaa, ja enkelit tanssii, että
kengät kolskaa! Hei, Akianteri, rohvaise itsesi! (Tanssituttaa
Akianteria.) Natikuti, vitikuti.
AKIANTERI. Natikuti, vitikuti. (Itku kurkussa.) Jaska, Justiina, Epra
ja sinä Mesakki! (Ilostuen.) Minä en voi muuta kuin natikuti, vitikuti,
nat at naa!
MESAKKI. Merkillistä, kuinka laululla on suuri voima! Kuinka mahtaakaan
olla tulevassa maailmassa, kussa soitetaan huiluill, trumpuill ja
sympaalleill?
JASKA. Ratki iloita mahdamme kaikki, iloitkoon huonekuntamme, nyt kun
aarteet kohta nousevat kätköstänsä. Silloin, Justiina, ostan minä
sinulle silkkiset sukkasäärykset ja oikein samettihameen.
JUSTIINA. Kyllähän nuo vielä ehtii nähdä. Mutta, missä se
aarteenkaivaja on?
MESAKKI. Niin, missä meidän hyväntekijämme on?
EPRA. Kai se jossakin on...
JASKA. Niin, jossain niin!
JUSTIINA. Aurinko on jo noussut, saisitte tässä jo ruveta työhön.
(Menee saunaan.)
AKIANTERI (Lyö otsaansa). Minä aasi, pöpöpää, taulahattu! Aurinko on
noussut! Oi, iloitse, Hölmölä, ja nakkaa ketarasi pystyyn! Nyt on
aikaan tullut reikä. Aarre on löydetty, aarre on noussut maan pinnalle.
JASKA. Mi... mitä!
EPRA. Ha, mitä!