JASKA. Siunatkoon taivas sen suuren sotakentraalin luita.
EPRA. Katsoo kuoppaan. Siellä on arkku, olisinkohan minä nähnyt sen
unissani?
JASKA. Minä otan sen sieltä.
EPRA. Ei, minä otan sen.
JASKA. Mutta se on minun maallani.
EPRA. Ei, minunpa maallani.
MESAKKI. Rakkaat veljet, älkää nyt riidelkö rikkaudessanne!
JASKA. Mutta minä tahdon sen avata.
AKIANTERI. Mesakki on vanhin, nostakoon hän sen kuopasta!
JASKA. Niin, hän nostakoon sen, mutta varovasti.
EPRA. Ei ristin ropoakaan saa hukata.
MESAKKI (Riisuu takkinsa ja käärii sen arkun ympärille). Minä käärin
takkini sen ympärille. Sananpalvelijana ja Kirkon miehenä nostan minä
tämän kalliin arkun.
JASKA. Minä vapisen ilosta. Hissuksiin, hissuksiin!
EPRA. Ä, ä, älä vaan särje! Pikku hiljaa, pikku hiljaa!
JASKA. Hihii, kuulkaas kuinka siellä kilisee ja kalisee!
MESAKKI (Nostaa arkun jakkaralle). Kas noin!
Koputus-Liisa tulee, Justiina tulee saunasta.
JUSTIINA. Pussiasiko tulit hakemaan vai halkoja lainaamaan?
KOPUTUS-LIISA. Hä! Tulin perimään maksua hieromisesta, kukonöljystä ja
laakivedestä. Jokohan se herra johorimuikkus on noussut?
JASKA. Voi, sun tuhatta mujua! Justiina rakas, täällä on aarre!
JUSTIINA. Aarre! Käyköön kaikki lain kautta. Tikka avatkoon arkun.
JASKA. Mitäs sinä nyt, rakas vaimoni Justiina.
KOPUTUS-LIISA. Jaa, minä tahdon myös osani, sillä minä näin ensin
aarnivalkean.
JUSTIINA. Kaikille tässä, kielikello, kielilaukku!
KOPUTUS-LIISA. Minun kieleni ei olekaan mämmissä palanut.
JUSTIINA. Mutta älä häntä kalahäntä sentään suuhuni lennä.
MESAKKI. Kuules Epra, nyt sinä voisit toimittaa oikein hopeisen kellon
unisauvaani, jolla minä monet kerrat olen herättänyt teidät synnin
unesta.
EPRA. Vai synnin unesta! En minä ole kirkon kipee enkä sanan vaivanen!
MESAKKI. Voi sitä, joka on ahne oman huoneensa pahennukseksi!
AKIANTERI. Ja sinä Jaska saisit jo laittaa haudalleni sen kultakilven.
JASKA. Akianteri rakas, mutta ethän sinä ole vielä kuollutkaan, odota
nyt hiukan aikaa, kyllä minä pidän ruumispuheen sinun haudallasi.
MESAKKI. Niin, kaikkien meidän täytyy täältä kerran lähteä, tapahtukaan
se sitten rutoss, sodiss, vedess, tules häyryiss koviss.
AKIANTERI. Lankeemuksiss tai muiss vaaroisa, metsiss, kyliss, tai
teiden haaroiss! Niin, niin.
MESAKKI. Niin, niin, kullekin on annettu hänen oman mittansa jälkeen,
muistakaamme se kaikissa säädyissä ja tiloissa. — Mutta kyllä se
hopeinen kello olisi ollut tarpeen, jaa, jaa, jaa, jaa!
KOPUTUS-LIISA. Kuules, kiltti, kulta Epra, minähän olen sinua hoitanut
ja hieronut kuin kummilastani, annathan nyt sen silkkisen kirkkohuivin,
annathan, kulta Epra? Sinä, Epra, olet aina ollut niin hyvä ja heveli
että... ja sinut minä olen katsonut, että jollei sinulla mitään sitä
vastaan ole, niin minä vallan mielelläni katsoisin sinun taloasi ja
sinun tavaroitasi. (Taputtaa Epraa olalle.)
EPRA. Ha, jaa tavaroita, joutaahan tuota, joutaahan tuota!
JUSTIINA. Hahaa, maklakka, tunnetko sinä sen kuppariparikunnan, joista
toinen imi ja toinen kuppasi mutta sentään nälkä tulemaan tuppasi.
KOPUTUS-LIISA. Missähän maassa noin viisaita mahtaa kasvaa!
JUSTIINA. Siellä missä porsas nahkoineen syödään, on joka mamman tytär
tämmöinen ja jos parempia kaivataan, kyllä niitä meillä löytyy.
MESAKKI. Vanhain vaimoin pitää itsensä käyttää kuin pyhäin sopii, eikä
oleman panettelijat...
JASKA. Tapelkaat, ämmät, mutta minun sormeni syhyy, minä en malta, minä
en malta. (Repäsee takin arkulta.) Jeekuna vyrrää!
EPRA. Jaska! Älä koske minun arkkuuni! (Avaa.) Totisesti, se onkin
minun arkkuni!
JASKA (Naama pitkänä). Ruostuneita nauloja ja padankoukkuja!
KAIKKI. Ohoh!
EPRA (Nolona). Ha, jaa padankoukkujä! Kuinka tämä arkku on kuoppaan
joutunut?
AKIANTERI. Se herra johorimuikkus antoi sen minulle saunan luukusta, ja
minä asetin sen kuoppaan.
EPRA. Pässinpää, pilkkanako sinä meitä pidätkin! Ja tuollaiselle
tomppelille, tuuliviirille minä lupasin veljeni tyttären. En ikinä, en
ikinä, ennen annan minä sen vaikka Ansulle.
AKIANTERI. Ei kukaan koskaan missään ole ymmärtänyt minun suuria
aivoituksiani. Mutta minulla ei olekaan kananaivot.
EPRA. Aja sinä kananaivoillasi ja ikipyörälläsi suoraan hornan
kattilaan.
KOPUTUS-LIISA. Epra, ei auta sielua säästää, rahaa kun tarvitaan, maksa
pois, maksa pois kukonöljy ja enkelskan veisaavan pukin tali!
JASKA. Vest ja varjele!
EPRA. Mistäs minä rutiköyhä mies?
JUSTIINA. Halkovaras, halkovaras!
EPRA. Liisa, mene sinne mistä tulitkin veisaamaan enkelskan pukille!
KOPUTUS-LIISA. Hahhaa, kyllä tästä tulee korea juttu, ja minä huudan
sen koko maailmalle. — Akianteri, älä kuuntele niitä kunnottomia,
muuten sinä tulet vielä tuhmemmaksi!
AKIANTERI. Aivan oikein, tuhmemmaksi. Ja jos minä keksin sen ikipyörän,
niin minä tulen, kuinka se nyt olikaan...?
JUSTIINA. Tulet vielä tuhmemmaksi.
AKIANTERI. Oi, sinä kiittämätön maailma! Mutta kerran luetaan vielä
Aaretti Akianterin karamelliviisuja teidänkin hautiaisissanne.
KOPUTUS-LIISA. Minä teen hautajaiskaramellia ja sinä karamelliviisuja.
Tule pois, Akianteri, sinä olet liian suuri ollaksesi täällä!
AKIANTERI (Tekee mahtavan liikkeen). Akianteri suuri! Kuka taidetaan
verrattaa minuun, minä kysyn! Totisesti, minä menen. (Koputus-Liisa ja
Akianteri poistuvat.)
JUSTIINA. Jo vakka kantensa löysi. Oh, minä olen ihan harmista haljeta,
mutta ei tässä auta, talo työlle ja vieraat tielle, makkarat odottavat.
(Menee tupaan.)
JASKA (Istuutuu rahille). Ja minä rupeen vuolemaan tynnyrintappia, joka
eilen jäi kesken.
EPRA (Istuutuu jakkaralle). Missähän veitseni on, minä rupeen
veistämään makkaratikkuja.
JASKA. Hohoo, jaa, nyt meni makian leivän päivät.
EPRA. Hohoo, niin, nyt tuli reikäpäivät ja härkäviikot.
JASKA. Tässä me taas könötämme vastatusten niinkuin ennenkin olemme
tehneet monet aastajat päivän pyörän kieriessä hiljalleen yli Hölmölän
kattoviirien ja höyryävien lantapatterien.
EPRA. Ja toisinaan me torkahdamme.
JASKA. Muistoni käy niin hämäräksi, Mesakki, taisimme ottaa pienen
suunavauksen eilen.
EPRA. Pienessä tuuterissa olimme.
MESAKKI. Totisesti, ei pieni kulaus toisinaan tee pahaa, se lisää
tunnonvaivojamme, sitte me sen pahuudesta selkiämme.
JASKA. Istunhan minä tässä rahillani ja veistelen rakkaita tappiani.
Miksi me oikeastaan suututimme Akianterin ja Koputus-Liisan? Olisikohan
tämä jälkihumalaa?
EPRA. Nousuhumalassa ja vihassa minä en muista mitään,
JASKA. Huomenna me teemme sulan sovinnon heidän kanssansa. Minusta
tuntuu ikäänkuin olisin vasta herännyt.
MESAKKI. Tämä kaikki on niin ihmeellistä ikäänkuin se unta olisi.
JASKA. Sanos muuta, Mesakki. Minähän näin aamulla merkillisen unen,
että mies ajaa evankeliumivaljailla ja riikinkukonhöyhenpatjoilla.
EPRA. Ja minä, että mies kantaa kuollutta selässään.
MESAKKI. Merkillinen on tämä uni.
JASKA. Mutta missä se mies nyt on?
EPRA. Ei ainakaan Hölmölässä.
JASKA. Mutta missä se olisi?
MESAKKI. Niin, missä?
EPRA. Ha, jaa missä.
JASKA. Mutta ehkei sitä miestä ole ollutkaan?
EPRA. Jaa ollutkaan?
MESAKKI. Mene, tiedä.
JASKA. Kuulkaas, älkää pelästykö, minä luulen, että me näemme unta.
MESAKKI. Tai on paholainen meidät riivannut.
JASKA. Ei, tämä on unta.
MESAKKI. Totisesti, olisiko tämä unta?
EPRA. Jaa unta, minä hieron silmiäni.
JASKA. Älä enään epäilekään.
MESAKKI. Niin, mutta...
JASKA. Mutta minä kysyn teiltä, missä se mies on?
EPRA. Niin, mies?
JASKA. Tämä on unta, me näemme parastaikaa unta.
EPRA. Ha, olisiko uni tänkaltainen, että minä Epra istun makkaratikku
kädessä? (Tunnustelee jäseniään.)
JASKA. Mesakki, nipistä minua korvasta! (Mesakki nipistää.) Ai, ai, ei
tämä vielä mitään meriteeraa, sillä minä olen usein nähnyt unta, että
Justiina on minua nipistänyt. — Mutta minä koitan lentää. (Heiluttaa
käsiään.) Hih!
MESAKKI. Niin, koita lentää, Jaska!
JASKA. Ei, ei, se nyt onnistu!
EPRA (Tukistaa itseään). Katsokaas, karvatukko on kädessäni. Onko tämä
unta?
MESAKKI (Lyö otsaansa unisauvalla). Kuulkaas, se helisee, onko tämä
unta, herran nimessä, meidän täytyy päästä tästä selville.
EPRA. Mistäs sika unta näkee jos ei purtilostaan?
JASKA. Hei, nyt minä sain päähänpiston, onkohan se johorimuikkuksen
horroskaappi meidän porstuan peräkamarissa? (Juoksee tupaan.)
EPRA. Ja minä muistan, että minä kätkin kolme kaisantaalaria kuistin
kivijalkaan, jollei ne ole siellä, niin tämä ei ole unta.
Mesakki ja Epra tutkivat kuistin kivijalkaa.
EPRA. No vie sun tuhannen sarvipäätä... poissa, poissa, minun rahani,
minun rahani!
JUSTIINA (Taluttaen Jaskaa niskasta). Vai unta, senkin runtti, ethän
ole vielä selvinnyt siitä eilisestä, hassutuksillasi teet sinä muutkin
hassuiksi. Vie heti paikalla tämä pirun vehje järveen!
EPRA. Jukravita, tämä ei ole enään unta.
MESAKKI. Pois uni poikkeaa, sillä sydän lyöpi ja tykkää, kuin mato
koukkuaan itsens taas suoraks lykkää.
JUSTIINA. Hä, kuten veisataan. Tekisipä mieleni antaa sinulle loittiisi.
MESAKKI. Vaimo, älä rupea minuun, sillä kirjoitettu on, sinä olet
kiusaus.
JUSTIINA (Jaskalle). Noo!
JASKA (Kantaen kuvakaappia). Mutta rakas vaimoni Justiina...
MESAKKI. Helvetin kone! Ä, älkää tuoko liki?
JUSTIINA. Mutta sinähän, Mesakki, puhut alinomaa helvetistä,
kauhistaako se draakin kita sinua niin?
JASKA. Entäs jos se räjähtää.
JUSTIINA. Jos räjähtää, niin räjähtää, et sinä nyt kirnua kanna! Mene,
muuten...
JASKA. Voi, voi, miehellä on miehen sydän.
Jaska menee, Justiina palaa tupaan.
TIKKA (Tulee kiireellisesti). Pläsi!
MESAKKI. Mitä!
EPRA. Ha, jaa pläsi?
MESAKKI. Pläsivalakka!
TIKKA. Hyvät hölmöläiset! Minä teen täten tiettäväksi, että se
suurvaras, joka myös Maailman-Matiksi kutsuttaa mahdetaan, on viime
yönä vienyt minun, Hölmölän piirin herrastuomarin tallista minun
pattijalkaisen pläsivalakkani.
JASKA. Vest ja varjele!
MESAKKI. Yks vaiva toisen perään juur tuimast tulee päälle.
JASKA (Tulee juosten takaisin). Molskis vaan, kun minä heitin sen
veteen! Herrastuomari!
MESAKKI. Johorimuikkus on vienyt herrastuomarin pattijalkaisen hevosen
tallista, ja se oli Hölmölän ainoa koni. Meitä kaikkia on petkutettu.
JASKA. Petkutettu?
EPRA. Niin kauhiasti petkutettu!
JASKA. Kuinka tämä kaikki on voinut käydä päinsä, minä en ymmärrä tätä?
EPRA. Minä ymmärrän aina vasta jälkeenpäin.
JASKA. Kysykäämme herrastuomarilta.
EPRA. Niin, kysykäämme herrastuomarilta.
MESAKKI. Minä muistan sen eilisaamun...
JASKA. Kuka meistä ensin näki unta siitä kostjumalan kauppiaasta?
EPRA. Ha, ja evankeliumivaljaista?
TIKKA. Älköön riitaveli todistajata eksyttäkö hänen puheessaan. Jollei
Mesakki olisi teitä herättänyt, niin asia olisi selvä kuin päivä.
MESAKKI. Mutta te, herra herrastuomari, joka jo olette tottuneet
arvoonne, — tehän ensimmäisenä teitte meille tiettäväksi, että kyläämme
tulee riikin maanjakaja.
TIKKA. Mesakki, sinä Hölmölän uninen puukellonsoittaja, muista, että
sinä puhut esivallallesi ja isännällesi, joita ei pidä ylenkatsoman
vaan kuuliainen oleman.
JASKA. Meidän pitää nöyrästi pitää heitä silmiemme edessä.
MESAKKI. Varjelkoon taivas minua vihastumasta, mutta sen minä
puu-kellonsoittaja sanon, että minä olen tikuteerannut piispojenkin
kanssa, Herrastuomari, älkää lukeko lakia kuin piru raamattua. Minäkö
herättänyt? Vai kuuliaisen? Vastatkaa sanoistanne!
TIKKA. Minä, Hölmölän herrastuomari vastaan aina sanoistani, sinä,
Mesakki, olet riidanhaluinen ja uppiniskainen niinkuin hengenmiehet
ainakin.
MESAKKI. Mutta minun nokkalasini? Kuka on syynä siihen, että ei
herrastuomari eikä kukaan muukaan tästä lähin erota aata eikä oota
tässä surkeassa pimeydessä? Kuka hankkii, herra herrastuomari, minulle
nokkalasit, jotka sain lahjaksi jalolta esimieheltäni piispavainaalta,
kuka hankkii ne, minä kysyn?
TIKKA. Piispalta? Urkujenpolkijaltahan sinä ne sait. Et sinä, pyhä
veli niillä itsekään mitään nähnyt. Mutta minun pläsini, kuka maksaa
sen, kuka maksaa sen? — Syytätkö sinä minua, minua, sinä ulkokullainen
saivartaja, sinä, joka luet kirjaasi ylösalasin, sinä näsäviisas,
virkaheitto, tekohurskaudesta humalainen, madonsyömä kirkon puukuva!
MESAKKI. Herjaatko sinä! Minä ulkokullainen?
TIKKA. Niin, sinä ulkokullainen, sinä kilisilmä...? Muistatko sinä,
kuinka poikana ollessasi kiipesit Koputus-Liisan hittiin, mutta kylän
kasaveikat vetivät tikapuut altasi pois, ja sinä pyllyilit maahan
takapakuroillesi, siitä asti sinä, pyhä veli, vieläkin onnut.
MESAKKI. Ja sinä olet se sama koppava, salakähmäinen kasaveikka,
mutta heitinpä sinua isolla musalla päähän, ja siitä loistaa vieläkin
valkoinen, paljas pläntti takaraivallasi nukkuessasi lautakunnan
penkillä.
TIKKA. Nukkuessani? Huuti!
MESAKKI. Sinä käräjäpukari, visapää, puupää, pölkkypää!
JASKA. Vest ja varjele, tyyntykää, herrastuomari, Mesakki, te, jotka
olette Hölmölän laki ja evankeliumi, meidän tukemme ja turvamme.
MESAKKI. Oi, taivas, anna minulle anteeksi tämä pikku synti.
TIKKA. Tuomarin pitää käyttäytyä niinkuin hänen arvollensa sopii, minä
unohdin sen, hm, hm, mutta alanhan minä tähän herrastuomarin arvoon jo
tottua, hm.
JASKA. Kaikki syy on minun.
EPRA. Eipäs kuin minun syyni.
JASKA. Minähän sanoin, että se johorimuikkus oli sama, jonka minä näin
unissani.
EPRA. Minähän sen sanoin.
MESAKKI. Te sanoitte sen melkein yhtaikaa.
JASKA. Mutta mikset sinä epäillyt miestä vaan annoit vetää itseäsi
nenästä, sinä olet niin herkkäuskoinen, höömeli sinä olet, Epra.
EPRA. Entäs sinä, sinähän passasit ja pokkuroit sitä kuin suurta herraa
ikään, hahhaa, ja Justiina, sinun rakas vaimosi syötti sille makkaroita.
JASKA. Ja sinä puolukkapuuroa. Kiesavita, kaikki on sinun syysi, sinä
uskotit minulle, että se oli riikinjakaja. Se oli oikein sinulle, että
sinun vihreä kirkkosateenvarjosi nyt on paremmassa tallessa.
EPRA. Ja entä sinun kenkäsi, paitasi, kirkkohattusi, jotka sinä
tyrkytit sille peijoonille? Nyt se kulkee pitkin maanteitä kuin herra,
viheltää ja nauraa sinulle.
JASKA. Ei se mitään ole, mutta sinähän annoit sille rahaakin.
EPRA. Ha. Niin annoin, sillä minun kannattaa. Kuusi taalaria annoin
että paukahti.
JASKA. Minäpä annoin vain kolme.
EPRA. Ha, kolme, ai, ai, ai, ja se juutas vei vielä kuistin alta pussin
ja kolme taalaria. Sinä olet tehnyt minusta keppikerjäläisen, sinä,
sinä Jaska, miksi otit sen yöksi taloosi? Mesakki, herrastuomari, minä
vetoon teihin, kaikki on Jaskan syy, Jaska saa maksaa kaikki takaisin.
MESAKKI. Rauha, rauha, se on terveellistä teidän navallenne ja se
virvoittaa teidän luunne!
EPRA. Mutta se minua harmittaa enimmin, että minä suutelin sen
lurjuksen vasemman jalan kenkää.
JASKA. Ethän sinä suudellut sen vekkulin kenkää.
EPRA. Ha, mitä suudellut, suutelithan sinä itsekin sen kenkää?
JASKA. Enpäs suudellut hänen kenkäänsä, Mesakki taitaa sen todistaa.
MESAKKI. Kyllä Epra on oikeassa.
EPRA. Näetkös nyt, aina sinä kuljet valheen kengillä, tunnusta, ettäs
suutelit sen kenkää, muuten tästä tulee tulinen tosi!
JASKA. En tunnusta, katsos Epra, sinä suutelit minun kenkääni, sillä
kengät olivat minun.
EPRA (Sylkäsee). Hyi, sinun kenkääsi!
JASKA. Niin, et sinä ole mies päästämään minun kengännauhojani. (Jaska
nostaa vasenta jalkaansa.) Niin, sallikaa minun suudella teidän
armollista vasenta kenkäänne, sillä minä en tahdo olla huonompi kuin
veljeni Jaska! Suuteleppas nyt!
EPRA. Kuules mies, älä häntä noin ylvästele, tästä tuleekin toista
vaahtoa.
JASKA. Tiedätkös senkin pikinaama, että vuoroin vieraissa käydään.
EPRA. Ei hätä ole tämän näköinen, se rukousta kuin rahaakin. (Tukistaa
Jaskaa.)
JASKA. Älä revi tukkaani!
MESAKKI. Kaikki tämä on teidän syynne, herra herrastuomari, katsokaas,
noin tappelevat Jaska ja Epra, ettekä te osaa pitää heitä kurissa.
Hölmöläisiä tulee.
TIKKA. Sinä sakramenskattu unikeppikerjäläinen, sinä...
JASKA (Tarttuu Epran tukkaan). Luuletko sinä, ettei tässä muut osaa
tihkumetsää raivata.
HÖLMÖLÄINEN. Hiljaa, naapurit, täällä on ihmisiä.
JASKA. Olkoon vaan vaikka vielä parempia kuin ihmisiä. Meillä
leivotaan, saavat lämmintä leipää jos tarvitaan.
MESAKKI. Sinä ruovonpäristäjä ja lainvääristäjä!
TIKKA (Tarttuu Mesakin päähän). Jos sinulla olisi haivenia päässä, niin
kiskoisin ne juurin jäärin, mutta sinä olet paljas kuin kirkon katto.
MESAKKI. Katsokaas, hölmöläiset. Minä otan teidät vieraiksi miehiksi!
Hän rupeaa minun tukkaani. Hän solvaisee hengen miestä!
TIKKA. Kyllä asiat vielä oikeudessa selviävät.
MESAKKI. Ja minä annan sinun kauttasi sinulle itsellesi pyytön, näytä
toteen, että minä olen koinsyömä kirkon puukuva!
JASKA. Tästä saat, joko riittää!
EPRA. Päästä irti ja pian!
Jaska ja Epra ovat ilmitappelussa. Kaikki hölmöläiset alkavat riidellä
ja tapella. Äkkiä tulee Justiina rappusille, karkaa Jaskan ja Epran
väliin ja eroittaa heidät.
JUSTIINA. Vai te turkasen pojat! (Eroittaa samaten Mesakin ja Tikan.)
Aika miehet! Hyi, hävetkää! — Ja sinä Jaska hepuli, oletko sinä antanut
sille juutaksen johorimuikkukselle häätakkisi... (itkee), joka oli
päälläsi, kun me astuimme vihkipallille? Ja sille pääpukarille ja
huijarille minä vielä paistoin makkaroita! Mutta kaikki on sen vietävän
viisauden veden Syy! (Nipistää Jaskaa nenästä ja korvista.)
JASKA. Ai, ai, rakas vaimoni Justiina!
MESAKKI (Asettaa sormet ristiin). Totisesti, siinä oli pirkeleen
eliksööriä!
JUSTIINA. Kyllä minä teidän eliksöörinne! (Tempaa kaljatynnörin ja
tyhjentää sen sikokarsinaan. Kuuluu porsaan röhkinä, ja puukello alkaa
soida.)
HÖLMÖLÄISET (Töllistävät suu auki ilmaan). Mitä tämä on!
MESAKKI. Ku... kuuletteko! Mitä tämä merkitsee? Kuka soittaa kelloa?
HÖLMÖLÄISET. Ei kukaan!
MESAKKI. Voi, taivaan talivasara! Puukello pämpättäää itsestään, nyt on
tullut maailman loppu!
HÖLMÖLÄISET. Maailman loppu!
JASKA. Vest ja varjele!
EPRA. Ha!
MESAKKI. Niin, kerran täytyy täältä eritä. Rakkaat hölmöläiset ja
ristiveljet, veisatkaamme!
HÖLMÖLÄISET. Veisaavat.
Dina neitsy hiuksensa palmikoita,
kävi katsomaan kaupungin katui.
JUSTIINA. Hiljaa, älkää siinä hirnuko, porsashan se soittaa, hahhaa!
Kaikki hölmöläiset nostavat etusormen otsalleen.
HÖLMÖLÄISET. Johorimuikkus!
Esirippu.