Sama paikka kuin edellisessä näytöksessä. On aamuyö. Näyttämön takaa
kuuluu kaukaa hiljainen hanurin soitto.
ANSU (Tulee, kurkistaa saunan luukusta). Siellä se nukkuu kuin porsas,
porsaan kuva rinnalla. (Heittää santaa Amalian luhdin oveen.)
AMALIA (Raottaa ovea). Paljonkos sitä ämyränkän peliä kyynärä maksaa?
ANSU. Ylä-Hölmästä Ala-Hölmään kaisuntaalari. Amalia kulta, päästä
sisään!
AMALIA. Haltiaväki herää! Oletkos sinäkin tullut hulluksi siitä
viisauden vedestä. Etkös osaa luttilukujasi.
ANSU. Vähät nyt niistä! Arvaas, Amalia! Minä möin ne Akianterille ja
sain liivit väliä, nyt se parmänttää ja pänttää niitä päähänsä, kohta
se tulee tänne sinua sulhastamaan.
AMALIA. Pyh, se paksupäinen, pitkäkoipinen ikiliikkuja!
ANSU. Nyt se on yöliikkuja. Mitäs sinä enään minusta vaikka kyllä
minäkin saan yhtä hyvän puuröttelön kuin mitä Eprallakin on.
AMALIA. Sinä? Nyt sinä syötät pajunköyttä.
ANSU. Ei sen vuoksi... mutta onhan se tädiltä luvassa ja tietää sen
herrastuomarikin, vaikka en ole sitä kylille huutanut.
AMALIA. Senkin veussu! Etkä sanonut minulle mitään. Sinä olet koitellut
luontoani... niin, nyt sinä et välitäkkään...
ANSU. Älä nyt hullujasi! — Tänä yönä tapahtuu Hölmölässä ihmeitä. Näin
äsken Koputus-Liisan kulkevan taikapussi kainalossa. Ei se Akianterin
asioilla käy, Epraa se maklakoittee, kaivaa täällä öisin taikakuoppia
ja heittää sylyllisen puita Epran porstuan eteen ja sitte se lukee ne.
AMALIA. Mitäs se niitä lukee?
ANSU. Jos puut ovat parilliset, niin se pääsee naimisiin.
AMALIA (On tullut pihalle). Hahhaa, vai naimisiin!
ANSU. Jo tulee Akianteri, älä ole milläsikään, anna sen lukea lukujaan,
tästä tulee vielä hauskaa, seiso sinä nurkan takana.
Amalia piiloutuu nurkan taakse, Ansu seisoo luhdin sivuseinää vasten.
AKIANTERI (Tulee keskelle näyttämöä, huitoo käsillään ja viittaa
luhtiin, kulkee edestakaisin ikäänkuin koittaisi oppia ulkoa jotakin,
rummuttaa välillä sormillaan otsaansa). Ansu! Missähän se on? En minä
muista niitä lukuja. Perälle, kerälle, oppii, toppii...
ANSU. Topp tykkänään!
AKIANTERI. Mutta minä lausun sen oman lauluni.
Nyt aloitan minä laulella,
tässä on kultani akkuna.
Mutta eihän lutissa ole akkunaa! — Ei se sovi! Hei, kukkuu! — Se nukkuu.
AMALIA (Matkii käkeä). Kukkuu!
AKIANTERI (Rummuttaa otsaansa ja hokee loppusointuja). Tusina, rusina!
Sinä olet tyttöjä tusina,
ja väskynä ja rusina!
(Lyö rintoihinsa.) Vastaan ota yhden nuoren miehen laulu yölle! Oi,
Amalia, Amalia, tunnen tuskia kamalia, kamalia!
AMALIA. Voi, värssyjä kamalia!
ANSU (Astuu esille). Eikös se päästä sisään?
AKIANTERI. Ansu, nyt minä olen kiipelissä, henki ei tule päälleni, enkä
minä muista niitä luttilukujakaan. (Hokee.) Oppia, toppia, muuta en
muista!
ANSU. Tyttöset työ, joko on yö... niinhän se alkaa.. ettekö jo osaa!
AKIANTERI. En, en! Minun pääni on ihan sekaisin.
ANSU. Niin, vähemmästäkin. — Tulitikkuja on kulunut jo
seitsemänkymmentä toppia ja siitä on ijäksi.
AKIANTERI (Ilostuu). Tullut oppia, tullut oppia, oppia.
ANSU. Mutta entä tulitikut!
AKIANTERI. Oi, tärisyttävä ja värisyttävä! Tulitikut unohtui, Ansu,
lainaa minulle tulitikkuja, minä koitan vielä uudestaan.
ANSU (Antaa tulitikkuja). Ii, ii, itikat syöpi, laskeppa Amali aittaan,
vettä sataa, turkkini kastuu!
AKIANTERI. Mutta eihän nyt sada, eikä nyt ole pimeä. Ei sekään sovi.
ANSU. Mutta se kuuluu asiaan.
AMALIA. Mjau!
AKIANTERI. Huu, mikä se oli!
ANSU. Se oli vaan Mesakin kissa, joka nappasi hiiren.
AKIANTERI. Minä niin pelkään kissoja, niissä on sähköä!
ANSU. Onko Akianterilla sähköä päässä!
AMALIA. Mjau!
ANSU. Kelvoton kissa, kyllä minä sille kyydin annan. (Menee ja tekee
merkkiä Amalialle.)
AKIANTERI. Ii... ii, itikat...
AMALIA. Kurnau!
AKIANTERI. Syöpi! Ui! (Juoksee nurkan taakse ja töytää yhteen Amalian
kanssa. Oh, ah! Amalia!
AMALIA. Mitä kamalia!
AKIANTERI. Kaikki luvut meni hukkaan. Oi, Hölmölän tulipunanen ruusu,
mikset sinä ollut lutissa, se olisi kuulunut asiaan.
AMALIA. Asiaan?
AKIANTERI. Oi, sinä Hölmölän väskynä, pelästytinkö sinut minun
väkevyydelläni? — Minä koroitan silmälautani sinun puoleesi.
AMALIA. Oletko sinä taas käynyt määkimässä herrastuomarin karsinassa?
AKIANTERI. Ymmärrä minua oikein. Me olemme itsestämme sangen häijyt ja
heikot, mutta vanhan draakin kita ei voi minua kauhistaa, kuten Mesakki
sanoo.