EPRA. Viisaus on vaarallista!
JUSTIINA. Ja Koputus-Liisa imee nahkaansa kaikkien muiden älyn
riippeet, kumma kun sentään puhuu kuin keitetystä lampaan päästä.
MESAKKI. Ymmärrys, ho, älä jätä!
KOPUTUS-LIISA. No tule ja puserra! Sinä kiusan kappale, solvaisetko
sinä minun hyvää, rehellistä ammattiani?
JUSTIINA. Kielikello, juorukontti! Ehei, ei minulla ole aikaa
jaarittelemaan joutavia joutavien kanssa! (Menee saunaan.)
EPRA. Akka pamahti tiehensä?
MESAKKI. Kuin vaimon keskeräiset te olette ja niin lyhytnäköiset, niin
lyhytnäköiset!
KOPUTUS-LIISA. Meni kuin pyryharakka! (Kahden Epralle.) — Kuulkasta,
isäntä, minulla olisi hiukan niinkuin asiaa. Tiedättehän... se Aaretti
Akianteri puhuu minulle aina sydänasiansa kuin kristsisarelle ikään...
ja nyt se on aina vähin niinkuin riiastellut Amaliaa, velivainaanne
tytärtä, mutta vaikka se on sellainen älyniekka, niin ei siltä
ota se puheen alku oikein luonnistuakseen tällaisissa asioissa...
ymmärrättehän... vaikka sen suu muuten aina on niin messingillä.
(Kuiskaa kovaa.) Akianteri kertoi minulle kaikki eilen hieroessani
hänen päätänsä... mies parka miettii vaan sitä ikipyöräänsä niin, että
sen pää on ihan pyörällä.
EPRA. Ha, vai pyörällä... kyllähän me siitä vielä...
KOPUTUS-LIISA (Taputtaa Epraa olalle). Hyvä, kiltti isäntäkulta, niin
pulski ja verevä! Lötys se on Jaska Epran rinnalla, lötys sanon, mutta
Epra se on miesten paraita, sen olen aina sanonut.
EPRA. Vai sanonut, sano.
KOPUTUS-LIISA. Niin monet kerrat olen minä hieronut ja kupannut Epraa
ja minä teen sen vastakin, ilolla ja mielihalulla minä sen teen.
EPRA. Ha, passaisiko sitä taas tänään pari sarvea... ha.
KOPUTUS-LIISA. Voi tokiinsa, voi tokiinsa, vaikka kymmenen joka päivä.
EPRA. Ha, kymmenen joka päivä? Niin, mutta mennään nyt tupaan.
KOPUTUS-LIISA. Niin, mennään tupaan, niin saamme jutella rauhassa.
(Liisa ja Epra menevät.)
MESAKKI. Mestari nukkuu. Hänen unensa on kuin manna makia kryydimaassa,
mutta kuinka mahtaa olla autuuden sarven laita. (Helistää keppiä.)
MAAILMAN-MATTI (Unissaan). Äh! Ei tämä ole sinun sohvas! Älä vietävä
sinuttele minua, en minä ole itseänikään sinutellut sitte viime viikon.
— (Herää.) Oh, luulin vallesmanniksi ja minä olin kuulevinani kulkusten
kilinää. Enhän minä makaakaan maantien ojassa.
MESAKKI. Anteeksi, minä vaan helistin hiukan huutavan äänellä. Kuinka
on autuuden sarven laita?
MAAILMAN-MATTI. Autuuden sarven? Tarkoitat kai juomasarvea. (Laulaa.)
Gaudeamus igitur, juvenes dum sumus!
MESAKKI. Akianteri tulee, Akianteri tulee!
MAAILMAN-MATTI. Astupa temppelikartanohon, sinä suuri Lygurgos!
En tiedä, onko se rengonkieltä vai siansaksaa, minä kävin vuoden
kimnaasiakin. Terve, sinä Hölmölän helisevä kulkunen!
AKIANTERI. Tulee toimeliaana kantaen kummallista kojetta, ikiliikkujaa,
isoa pyörää, jossa on hampaat, kuorut, painot ja lyijykuulat, jotka
putoavat pyörän päältä alas loviin, kone on kömpelösti tehty. Pyörä
päästää hirmuisen pärinän, kun sitä liikuttaa.
Katsokaa ja ihmetelkää! Oh, se on erinomainen, sellaista ei ole vielä
mistään missään milloinkaan tehty. — Minä seivästin silmäni kattoon
koko viime yön ja minun aatokseni tunkeutui luomisen alkuaikoihin
saakka! Minun pääpajassani taotaan aina, siellä on eri karsinat, pyörät
pyörivät, remmit ja väkihihnat kulkevat huoneesta huoneeseen.
MAAILMAN-MATTI. Se on sitte oikein sellainen värssyverstas se teidän
pääkoppanne.
AKIANTERI. Ja kaikki hihnat liikkuvat erääseen karsinaan eikä kukaan
vielä tiedä, mitä siellä tehdään. Se on vielä suurin salaisuus.
MESAKKI. Hän puhuu kuin rohveetta!
AKIANTERI. Sinä hetkenä, jolloin aurinko seisoo niinkuin ilmaan
heitetty kivi hetkeksi pysähtyy, sinä hetkenä syntyy aikaan juopa,
josta ijäisyys nähdään ja sen kaikki ihmeet.
MESAKKI. Missä, missä olette, hölmöläiset, taas menee teiltä hukkaan
kuolematon hetki!
AKIANTERI. Aarteet kohoovat maan pinnalle.
MAAILMAN-MATTI. Vedet muuttuvat viiniksi.
MESAKKI. Pyhä varjelkoon, nämähän ovat maailman lopun enteitä!
AKIANTERI. Ja naudat voivat hetken puhua kielillä.
MAAILMAN-MATTI. Niin, minä huomaan, että naudatkin voivat puhua.
MESAKKI. Niin, silloin tulee maailman loppu, kun pyy pienenee, pyhä
puukello pämpättää itsestään, ja hölmöläiset alkavat liiaksi viisastua.
Akianteri, Akianteri, varo pääparkaasi, ettei sinun kävisi hullusti.
AKIANTERI (Lyö rintaansa). Minä, minä itse, minä olen voimaihminen minä.
MESAKKI. Niin, niin, sinulla on päässäsi neronpattia enemmän kuin
meillä muilla kuolevaisilla.
MAAILMAN-MATTI. Minulla on liikapattia vain jaloissani!
AKIANTERI (Näyttää pyörää). Katsokaa tätä pyörää! Kohta se liikkuu!
Katsokaas, nyt minä panen voimapyörän liikkeelle, painot laskeutuvat ja
lyijykuulat putoovat pyörän päältä kuoruun. Katsokaas, se liikkuu!
MAAILMAN-MATTI. Se liikkuu.
MESAKKI. Ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Varjele hyvä isä, mitäs Jumala
tästä meinaa!
MAAILMAN-MATTI. Johan se taas seisahtui, heilahti vain kerran ympäri.
MESAKKI. Taivaalle kiitos!
AKIANTERI. Kaikki on kunnossa, puuttuu vain viimeinen pyörä.
MAAILMAN-MATTI. Minun järkeni seisoo.
AKIANTERI. Siitä puuttuu joku niksi, mutta kyllä minä sen keksin, ja
silloin loistaa Aaretti Akianterin nimi kuin kuunsarvi kirkkaalla
taivaalla.
MESAKKI. Kuin kointähti ihanast' loistaa.
JASKA (Tulee vasemmalta kiulu kädessä). Tietäkääs, hyvät kylän miehet,
että minä olen lentänyt unissani. Ai, ai, kuinka se oli lystiä, minä
liitelin haarapussilla yli kellohatun, yli saunan, yli sikolätin kuin
ilmalaiva, mutta maahan minä en päässyt, vaikka minulla oli tavaton
tupakannälkä. (Levittää käsiään ikäänkuin lentäisi.) Hihhei, näin minä
lensin! Miekkoset, muistatteko kun Akianteri keksi sen lentokoneen.
MESAKKI. Muistan. Sitoi päresiivet olkapäihinsä ja nousi Epran katolle.
JASKA. Ja taittoi jalkansa sikolätin räystääseen.
MAAILMAN-MATTI. Lentäähän se kanakin ja laulaa vaikkei ole päätä eikä
kaulaa.
JASKA. Kuules Akianteri, keksippäs vielä joku lypsykone, ettei minun
tarvitsisi lypsää sitä meidän papuria. (Menee tupaan.)
MAAILMAN-MATTI. Niin, ja keksikää, hyvä nappulamestari, sellainen
syömäkone ettei enään tarvitsisi vaivata itseään syömisellä.
AKIANTERI. Nappulamestari! Ettekö te tiedä, että minun murhalaulujani,
minun arkkiveisujani, minun karamellirunojani lauletaan jo riikin
joka kylässä. Mutta te ette ymmärrä ylempiä asioita, vaikka olettekin
maailman-mestarismiehiä.
MAAILMAN-MATTI. Te hölmöläiset töllistelette liian usein taivaaseen,
niin että unohdatte tämän pienen, syntisen ja suloisen maan.
MESAKKI. Mutta joka töllistelee liian kauvan syntiseen maahan, unohtaa
taivaan korkeat luhdit.
MAAILMAN-MATTI. Luhdin kauttako te taivaaseen kiipeette. — Ei, mutta
missä ne kottikärryt ovat, että saisin pois tämän Hölmölän syntisen
mullan.
Menee. Amalia tulee, astuu kuistille.
AKIANTERI. Ah, siinä hän on! Mesakki, joko, minä korotan ääneni?
MESAKKI. Älä sumeile, parempi naida kuin palaa!
AKIANTERI. Onkohan kukonkoipi lakkarissani? Kaikki käy hyvin. Käy
päälle Akianteri, sinun varjosi ei koskaan pienene. (Kopeloi taskujaan.)
AMALIA. Mitähän se kopeloi taskujaan?
MESAKKI. Älä inttaile! Ole rohkea kuin päämies Mikaeli! (Työntää
Akianteria Amaliaa kohden.)
AMALIA. Hä!
AKIANTERI (Ojentaa oikeata kättä ilmaan). Niin, kuule nyt minun ääneni,
sinä Hölmölän ruusu, sinä tulipunainen kukka!
AMALIA. Onko henki taas tullut päälle.
AKIANTERI. Sinä hymistyksen helistys ja helistyksen hymistys, sinä
punareunaisten aivoituksieni tärisevä, värisevä, hyllyvä, lyllyvä...!
AMALIA. Lyll, lyll! Onko sinun vilu!
AKIANTERI. Sinä olet suloinen kuin hölmöläinen mallassauna, makia sinä
olet kuin nauris ja päihdyttävä kuin katajaviina, ylön ihana sinä olet,
sinä manteli, väskynä, namuni!
MESAKKI. Kuulkaas kuinka runollisen taivaallisesti ja taivaallisen
runollisesti Akianteri ilmoittaa rakkautensa korkian veisun!
AMALIA. Onks se tullut hulluksi!
AKIANTERI. Kokonas olet ihana kuin päivä, minä olen lemmen leino
rakastava räivä!
AMALIA. Hahaa, sinä väristyksen päristys!
AKIANTERI. Haa, neitokainen, kovasti koittelet sinä minun tärisyttäviä
ja värisyttäviä tulivuorikuohutuksiani mutta minä pysyn lujana.
MESAKKI. Valmista itsesi, sinä, joka olet kaunistettu kaikkien Hölmölän
tyttärien seassa.
AKIANTERI (Lyö rintoihinsa). Kuolemaan saakka pysyn lujana.
AMALIA. Mesakki, viekää hänet jo lättiin, sillä muuten hän rupeaa
raivoilemaan. Mutta nyt minä tiedän, mikä miestä riivaa, se on se kukon
koipi lakkarissa. Näytäs minulle se!
AKIANTERI. Kukon koipi? Ei minulla ole mitään kukonkoipea.
AMALIA. Niin, sinä Hölmölän kiekuva, tulipunainen kukko! (Sieppaa
Akianterin taskusta kukon koiven, nauraa ihan katketakseen ja juoksee
tiehensä.)
AKIANTERI. Minun kukonkoipeni, minun kukonkoipeni! Hän vei minulta
minun naimaonneni.
MESAKKI. Akianteri, älä muljota noin kamalasti! Tyynny ja ota vaari
minun sanoistani. Sinun munaskuusi ovat riemuiset, koska sinun huulesi
puhuvat, mutta sinä kilvoittelet liian kiivaasti. Sinä pelästytit
neitokaisen sinun väkevyydelläsi.
AKIANTERI. Pilkkasiko nainen minua vai koitteliko hän minun
väkevyyttäni.
MESAKKI. Totisesti, hän koitteli sinua mutta aika ei ollut otollinen.
AKIANTERI. Vai ei otollinen, otollinen! Tuhannen sarvipäätä! Mesakki,
minun muotoni muuttuu ja hahmoni hajoo. Nyt minä tahdon tapella ja minä
paiskaan kumoon koko Hölmölän kylän!
MESAKKI. Älä veikkonen, älä veikkonen!
AKIANTERI. Oletkos kuullut tätä laulua: Ja tässä on laulu kuin
hirrenpää, johon pappani ennen luotti, sanat siinä on että hirvittää ja
markkinavirren nuotti. Arvaas kuka sen teki!
MESAKKI. En nyt arvaa, en nyt arvaa.
AKIANTERI. Vai et arvaa, etkös ymmärrä ylhäisen yskää. Voi mammani ja
voi pappani, kissa, kissa, kissa vie, nyt tästä tulee tupenrapina!
MESAKKI. Älä, älä, minä olen vanha, vaivainen mies.
AKIANTERI. Etkös sinä, vanha unilukkari, tiedä, että minä, minä olen
sen tehnyt.
MESAKKI. Sinä niin, sinä niin, kukas muu, herrajesta!
AKIANTERI (Toistaa moneen kertaan: kuin hirrenpää... että hirvittää).
Ja entäs tämä: herrasväki tuli saaresta, sun ralilali lei, ei ollut
ystävää, sun ralilali lei! Laula mukana muuten minä teen sinusta
makkaraa!
Akianteri ja Mesakki laulavat: herrasväki tuli saaresta j.n.e.
AKIANTERI. Ja sitte se minun uusi arkkilauluni postimurhaajasta. Siinä
on kaksisataa värssyä!
MESAKKI. Kaksisataa värssyä! Miksi tämä minulle? Voi, voi, näin en minä
laulanut kirkossakaan.
AKIANTERI. Kirkossa! Oh, nyt minä muistan, mitä minä olen tehnyt
pyhälle sananpalvelijalle!
MESAKKI. Hän ei tiedä mitä hän tekee, minä helistän huutavan äänellä,
ehkä se auttaa. — (Helistää kepillään ja kopsauttaa Akianteria päähän.)
Heräjä, heräjä!
AKIANTERI. Totisesti, Mesakki, minä kuulen sinun äänesi, missä minä
olen, mitä minä olen tehnyt? Kopauta minua vielä kerta kalloon, minä
olen sen ansainnut!
Mesakki koskettaa kepillään Akianteria kalloon.
MESAKKI. Etkös ole ihmisparka aivan arka.
AKIANTERI. Synkeydessä syvään nukkunut olin, mutta sinä, Mesakki,
herätit minun!
MESAKKI. Nyt koko maailma iloita mahtaa!
AKIANTERI (Itku kurkussa, syleilee Mesakkia). Anna anteeksi, Mesakki,
minä koperoitsen niinkuin sokea koperoitsee.
MESAKKI. Me lyödään usein sokeudelta ja sydämmen tyhmyydeltä.
Akianteri, äl unohda siis helvetin tuskaa, siell liekki lakkaamatta
puuskaa, siis varis, vapis ain kaikk karvas nosta!
AKIANTERI (Laulaa möristen). Enkä minä luovu mun kullastani vaikka
vereni keitettäisiin, vaikka minut äkiltä laivan takilta mereen
heitettäisiin.
MESAKKI. Oikein, Akianteri, laulu lieventäköön sinun surusi. Katsos,
Amalia ei tahtonut ilmaista kaikkea meidän kuulten, mutta otappas tyttö
kahden kesken hiljaa hissuksiin, niin hän on nöyrä ja lauhkia kuin
lammas.
AKIANTERI. Mesakki, sinä olet kokemuksesta viisas mies. — Ettäkö
koputtaisin hänen luttinsa ovelle? Oi, terve, te suloiset Hölmölän
vanhat, harmaat lutit!
MESAKKI. Akianteri, Akianteri, kirkonmiehenä minä varoitan sinua sinun
lihallisista mielikuvistasi, me olemme itse kohdastamme kaikkeen pahaan
vikapäät, muistakaamme se, Akianteri, kaikissa meidän vaivoissamme ja
kiusauksissamme.
AKIANTERI. Minä tahdon pitää sinun säätysi ja käskysi, Mesakki. Ja
Mesakki, onhan minulla minun suuri vuntierinkini, minun ikipyöräni,
se ajaa ulos pahat vaivat ja kiusaukset. — Mesakki, kuules, minä vien
ikipyörän Epran nähtäväksi, totisesti, minä teen sen heti paikalla.
MESAKKI. Poikani, poikani, tee niin ja pyydä Koputus-Liisalta jotain
rauhoittavaa, pelästyneen tippoja tai surun lievitysvettä!
AKIANTERI (Ilostuen ja taputtaen Mesakkia). Mesakki, sinä olet minun
hyvä edelläveisaajani. Minä menen, niinkuin iloinen ylkä tahdon astua
vihkitupaan. — Ah, Hölmölän ruusu!
MESAKKI. Niin, mene rauhassa, poikani, kaikki käy jetsulleen.
Akianteri menee.
MAAILMAN-MATTI (Tulee, heittää kärryt huolimattomasti syrjään ja
pyyhkii hikeä otsaltaan). Ei tämä vetele! Hiiteen minä heitän Hölmölän
hullutukset.
JASKA (Tulee vihtoineen saunapuvussa kädet selän takana, kulkee
kuin isäntä töitä katsellen). Tiedätkös, Mesakki, nyt minä en enään
pane tikkua ristiin, mitäs se hyödyttää, eläähän tässä muutenkin ja
kohta se aarrekin saadaan, silloin en minä tee muuta kuin makaan
kukonhöyhenpolstarilla, syljen kattoon ja polttelen oikein priima
pruumaa.
MESAKKI. Niin, ihmeellisesti on onni meitä kaikkia potkaissut, mutta
muista se, Jaska, älä anna itseäs rikkauden tähden vihaan niinkuin
turkki, juudi tai peaani. Tänkaltainen elämä on sinulle vahingollinen.
JASKA. Kuka taitaa käydä oikeudelle minun kanssani. Katsos, näin minä
kävelen kädet selän takana, isännän silmä hevosen lihottaa, sanotaan,
ei minun nyt tartte muuta kuin katsella kun muut tekevät työtä.
MESAKKI. Jaa, jaa, Jaska, Jaska, minä varoitan.
EPRA (Tulee samoin kuin Jaska vihta kädessä ja saunapuvussa, kädet
selän takana). Jaska.
JASKA. Epra!
MESAKKI. Kohta on saunan aika. Kas kun eivät meidän miehet jo tule
sieltä porsaiden jalostuskokouksesta.
JASKA. Veljeni Epra, mitäs sanot nyt tästä!
EPRA. Ha. Näetkös, minä rumineeraan.