MAAILMAN-MATTI. Arvaas Ansu, mikä minut ajoi pois minun paratiisistani.
ANSU. Päänvaivat ja virkavaivat!
MAAILMAN-MATTI. Ehei! Pahat puskut, häijyt yskät, poskein rypyt ja
jako, kätten väristys, kasvoin kohistus, hengen myös häijy haju,
silmäin puna paha pullistus näin ylön juomisest' hajoo.
ANSU. Niinhän te laskette sanaa kuin paras pappi.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä minä osaan laulaa yhtä hyvin kuin Akianteri,
vaikkei minua Hölmölän lautakunta ole palkinnut.
ANSU. Kyllä suupaltit aina nahkansa pärjää.
MAAILMAN-MATTI. Minun isäni oli rovastina Pahajärven pitäjässä. Minä
en olekaan mikään nahkasielu minä, minä kevennän tavallani ihmisten
taakkaa, katsos minä otan rikkailta ja annan köyhille, mutta siitä
sinä et tullut hullua hurskaammaksi. Te hölmöläiset kuljette omatunto
vasemmassa liivintaskussa.
EPRA (Tulee). Kas kun ei jo kuulu herrastuomaria ja Akianteria sieltä
porsasjalostusyhdistyksen kokouksesta. (Maailman-Matille.) Mitäs se
Jaska tuolla toimittaa?
MAAILMAN-MATTI. Se kultaa sikolättinsä salpaa, siitä sitte heijastaa
niin, että kaikki Hölmölän vilja poutii.
EPRA. Minunkin viljani? Kuinka hyvä sydän sillä Jaskalla sentään on.
(Menee Jaskan luo.) Rakas veljeni Jaska, maalaa sinä vaan!
JASKA. Niin, minä maalaan.
EPRA. Se on oikein se.
MAAILMAN-MATTI (Lyö käsiä polviaan vasten ja nauraa). Hahhaa! Nyt ne
tarttuvat kuin täit tervaan. — Kallista sateenvarjoa niin, että minä
voin ottaa pienen tuikun murheeseen. (Panee taas maata.)
JASKA. Niin, minä maalaan, kohta se salpa paistaa kuin aurinko.
EPRA. Niin, paistaa se aurinko niin väärille kuin vanhurskaillekin.
JASKA. Niin paistaa se väärillekin.
EPRA. Jaska, tätä minä en olisi uskonut, sinun sydämmesi on kultaa.
JASKA. En minä tässä sydäntäni maalaa.
EPRA. Sinä maalaat salpaa ja nyt poutii minunkin viljani.
JASKA. Poutiiko sinunkin viljasi?
EPRA. Niin, niin, Jaska, sinä olet rehti mies.
JASKA. En minä ole rehti mies, enkä minä tässä maaliani tuhraa sinun
takiasi. (Heittää siveltimen.)
MAAILMAN-MATTI. Nyt ne torailevat taas kuin kukonpojat tunkiolla,
hahhaa!
EPRA. Kyllä Hölmölän nassut taas kihnaavat sen salvan mustaksi.
Jaska, Jaska, hyvä oli tarkoitukseni, en tiedä mikä meitä näin riivaa
ja usuttaa yhteen kuin kaksi vihaista rakkia. Taitaa olla se sielun
vihollinen, hengen härnääjä.
JASKA. Niin, se pääpappa ja maailman isäntä, joka ympäri juoksentelee.
EPRA. Tai viluojan pojat.
JASKA. Jotka yöllä purkavat sen, minkä ihmiset päivällä rakentavat.
EPRA. Hölmölän hyvät haltijat meitä varjelkoot.
JASKA. Huh, oikein minä pelkään. Sanotaan, että saunassa kummittelee.
EPRA. Kyllä Akianteri on ne arkkiveisuillaan karkoittanut, viime
kerralla hän paasasi ja pärmänttäsi siellä vuorokauden, luukusta vain
uskalsimme hänelle ruokaa tuoda. — Lyökäämme, Jaska, sovinnon kämmentä.
Mitäs me nyt pelloista ja muista maanvaivoista, nyt me saamme suuren
aarteen ja ihan ilmaiseksi.
JASKA. Taidat olla oikeassa, Epra, olkaamme kuin väkevät kengät.
EPRA. Niin, sun tavaras on kuin savi silattu, lauletaan. Meidän lihamme
on heikko vaikka henkemme on altis.
JASKA. Epra, en oikein tiedä, missä se henki istuu, luun vai nahanko
välissä? Naksahtaako se niinkuin varpaatkin.
MAAILMAN-MATTI. Pane pois sateenvarjo, nyt pidetään lepotuntia, Ansu,
sinä saat mennä! Kutti, kutti, pidä puoliasi, poika. (Ansu menee.)
JASKA. Niin, levätkää, kyllä te olettekin raataneet. Eikö näy vielä
mitään?
EPRA. Jokos näkyy arkun kansi?
MAAILMAN-MATTI. Jahka kerkii, jahka kerkii, ei ne aarteet niin vaan
aivastamalla tule.
EPRA. Mene, Ansu, katsomaan kujalle, eivätkö ne jo tule sieltä
kyläntuvalta.
Ansu menee perälle, Amalia tulee tuvasta ämpäri kädessä, he
virnistelevät toisilleen. Amalia menee. Justiina tulee kodasta ja tuo
makkaroita.
JUSTIINA. Armollinen herra maanjakaja, tässä olisi ihan tuoreita
makkaroita.
JASKA. Niin, syökää, syökää, älkää kursailko, ei maailmassa missään ole
niin hyviä makkaroita.
EPRA. Entäs se meidän talkkuna! Ja entäs makkaratikut?
JASKA. Kyllä sinä laitat tikkuja, mutta näkisit sen tynnyrintapm, minkä
minä eilen tein.
MAAILMAN-MATTI. En minä vaan syö tikkuja enkä tappeja.
JUSTIINA. Hiiteen tikut ja tapit!
JASKA. So, so!
EPRA. Ämmillä on ämmien puheet.
JUSTIINA (Maailman-Matille kahden). Ne on sellaisia junttia, pankaa ne
johonkin työhön, sillä muuten niillä on liiaksi aikaa ajattelemaan,
eikä ne ajattele muuta kuin että...
MAAILMAN-MATTI. Makkarass' on kaksi päätä, toinen pää ja toinen pää. —
Kyllä minä niille kohta työtä keksin.
JUSTIINA. Mitä minä näen! Jaska, oletkos sinä taas tehnyt tyhmyyksiä.
(Osoittaa salpaa.)
JASKA. Joko sinä taas!
JUSTIINA. Taas, taas, mene heti lypsämään papuria, mutta älä vaan rupea
sitä maalaamaan!
JASKA. So, so, Justiina, mitäs se mestari tästä ajattelee. — Hohoo,
miehellä on miehen sydän! (Menee.)
JUSTIINA (Epralle). Älä sinä naura, sinä jumalan mieliharmi, kuoppaa
sinä nyt kaivatat, mutta saatpas nähdä, että itse sinä siihen romahdat.
MESAKKI (Tulee alushousuihin ja riihimekkoon puettuna, vihta
kainalossa, sitten Koputus-Liisa). Rauha, hyvät ristiveljet ja sisaret
Hölmölän seurakunnassa.
KOPUTUS-LIISA (Mukana pussi, jossa on sarvia ja kupparikirves). Rauha
parhaaks, illaks Justiinan Jaska ja Jaskan Justiina, johan sauna
lämpiää.
JUSTIINA (Itsekseen). Jo tuli pahan ilman lintu!
KOPUTUS-LIISA. Olettekos kuulleet vastalkuja. Äsken ovat kylän
vanhimmat päättäneet viettää tappi- ja saunajuhlaa ja silloin aina
minuakin tarvitaan. Tiedänpä muutakin, mutta perästähän kuuluu.
JUSTIINA. Tulitko taas Epraa kuppaamaan, kyllä se sen tarpeessa onkin,
sillä kovin sen on sappi sakea.
KOPUTUS-LIISA. Voi, hyvä Justiina, mitäs sinä nyt, tulin vain
katsomaan, kuinka se riikin herra täällä sitä aarnihautaa tutkiskelee.
(Niijaa.) Hyvää iltaa, armollinen riikin herra, hyvää iltaa! Tietäkääs,
se on ihan totta, minä olen monasti illalla ohi kulkeissani nähnyt
aarnivalkean palavan täällä pihan puolella, että kyllä täällä varmaan
on aarnihauta.
MESAKKI. Niin kertoo vanha kansakin.
KOPUTUS-LIISA. Muistathan rakas, kultainen Justiina, minuakin parilla
kolmella kaisantaalarilla, kun se aarre löydetään.
JUSTIINA. Kolmella kaisantaalarilla! En, en!
KOPUTUS-LIISA. No, annathan edes yhden taalarin.
JUSTIINA. Kun minä sanon en, niin minä sanon en.
KOPUTUS-LIISA. No, annathan edes puoli että saan uudet puolikengät.
JUSTIINA. Joilla sinä lentäisit kyliä kello kaulassa, en, en! Ja
mitäs sinä tässä minun rahojani kärkyt, norko, kyllä minä ne itsekin
tarvitsen.
KOPUTUS-LIISA. No, no, eihän ne ole vielä, sinullakaan.
JUSTIINA. Ja mene jo tästä pussinesi ja sarvinesi, ei niitä meillä
tarvita.
KOPUTUS-LIISA. Ei tarvita, sanot, kyllä niitä vielä tarvitaan,
mieluusti minä iskisin pari sarvea sinun leipälaukkuusi.
MESAKKI. Kun viisaus nousee pääkoppaamme, ja ymmärryksemme lepattaa
kuin rasvainen talituikku talvipuhteilla, niin silloin ei haittaa
vaikka antaisimmekin iskeä pari sarvea johonkin sopivaan ruumiin osaan.
(Nipistää Liisaa käsivarresta.)
KOPUTUS-LIISA. Vanha veussu! Mitäs sinä hamuilet, vanha syntipukari.
MESAKKI (Hiukan nolona). Niin, synnissä me siinneet ja syntyneet olemme.
JUSTIINA. Taitaa olla se vanha rakkaus...
KOPUTUS-LIISA. Hui ja hai!
MAAILMAN-MATTI. Hyvät hölmöläiset, ei pidä olla enemmän viisautta kuin
mitä pää vetää, se on se liikaviisaus, joka päähän tuppaa. — Hohoo!
(Haukottelee.) Raukaisee niin riivatusti, mistähän se tulee?
MESAKKI. Täällä Hölmölässä on aina uni.