Sama paikka kuin ensimmäisessä näytöksessä.
MAAILMAN-MATTI (On puettuna uusiin vaatteisiin, hän on polviaan myöden
kuopassa, heittää kuokan ja nousee kuopan reunalle istumaan). Hohoo!
Hullu työtä tekee, elää viisas vähemmälläkin.
JASKA (Tulee hiipien nurkan takaa toisessa kädessä hattu, toisessa
nassakka, joka on selän takana). Eihän vain akkani lie täällä?
MAAILMAN-MATTI. Tunnen käryn hajun kodasta.
JASKA. Taitaa olla saunaa lämmittämässä. (Katsoo kuoppaan.) No, joko
siellä alkaa näkyä mitään.
MAAILMAN-MATTI. Ei vielä, hiljaa hyvä tulee.
JASKA. Kas tässä tuon minä vielä isävainaani kirkkohatun.
MAAILMAN-MATTI. Ei nyt ole hätäpäiviä. (Koettelee hattua.) Ihan kuin
minua varten tehty! Ja entäs tämä takki sitten.
JASKA. Minun häätakkini, jolla minä astuin vihkipallille rakkaan
vaimoni Justiinan kanssa.
MAAILMAN-MATTI. Säämiskähousut, kengät, paidat, ja nyt vielä
kirkkohattu, kyllä nyt kelpaa, kun on hyvä nimi ja uudet vaatteet.
JASKA. Kuulkaasta, taisin raastella hiukan kovakouraisesti nuttujanne
siinä eilisessä käsirysyssä. Minä olen perin siivo ja säyseä mies,
mutta annas kun minä suutun, niin minä olen kauhea kuin krokotiili,
silloin ei minua kymmenenkään miestä pitele. Vest ja varjele, eihän
vain Justiina kuuntele.
MAAILMAN-MATTI. Nythän minä elän oikein herroiksi.
JASKA (Ottaa esille nassakan). Pitäkää vaan hyvänänne, armollinen herra
johorimuikkus!
MAAILMAN-MATTI. Suoraan sanoen, en minä ole juuri koskaan työtä tehnyt.
JASKA. Niin, arvaahan sen, mitäs noilla pehmeillä naisen käsillä!
Kyllähän minä sen heti käsitin, vaikka Epra sanoi, että te olette
kostjumalan kauppias, mutta kylläpäs te olette koitelleet meitä
ja taitavasti olette te pimittäneet meitä. Me hölmöläiset olemme
yksoikoisia ja me pongerramme aina eteenpäin kuin sontiaiset
piimäleilissä, mutta me olemme hyvin laulavaista kansaa, hyvin
laulavaista kansaa, esimerkiksi, joka mies meillä osaa Akianterin
rekilauluja... niin, niin, se laulun lahja tulee ylhäältä kuten Mesakki
sanoo.
MAAILMAN-MATTI. Meinaatteko, ettei se viisaus ole kaikille suotu.
Minusta te hölmöläiset olette viisaita kuin muurahaiset.
JASKA. Jeekuna vyrrää! Vai viisaita, sanoitte, niin, niin, emmehän me
sentään niin kovin tokkeloja ollakaan, kun meitä lähemmin katselee.
Kuulkaas, hihi, otetaan pieni kulaus iltatuimaan tästä kaljanassakasta,
piiloitin sen perunakuoppaan, se meidän äiti haistaa aina... On siinä
joukossa hiukan miestä väkevämpääkin.
MAAILMAN-MATTI (Juo). Tätä rataa on mennyt monta sataa!
JASKA. Vest ja varjele! Eikös maarin Epra katsele tuolta ikkunarievun
takaa kuin vanha ukuli. (Sieppaa nassakan ja vie sen porstuan alle
piiloon.)
MAAILMAN-MATTI. Se Epra taitaa olla sellainen vanha kitsuri, joka
piilottaa rahojaan lattian alle ja seinänrakoihin.
JASKA. Taitaa tehdä niin. Minä sanon sen teille kaksisteen, se Epra
on sellainen pomo ja pölkkypää; jo vuosikausia on se aina vastaan
harannut, me olemme käräjillä kiljuneet, me olemme muljotelleet
toisiamme kuin mullikat, ja jollette te olisi tähän meidän hyvään
kyläämme tulleet, niin pahuus tietää, koska tämä riita-asia olisi
päättynyt. Mutta mitenkäs siellä teidän kylässä eletään?
MAAILMAN-MATTI. Siellä on minulla kartano komea Pohattala nimeltään.
JASKA. Vai oikein kartano?
MAAILMAN-MATTI. Kyllä se onkin nimensä arvoinen. Kun markkinamiehet
vaihtavat hevosia ovensuussa, ei talonväki perällä siitä mitään tiedä.
JASKA. Voi, jeekuna vyrrää!
MAAILMAN-MATTI. Ja on siinä tuvassa hirretkin. Kun koira kairan reikää
päivän juoksee, tuskin iltaan ehtii hirren läpi.
JASKA. Ja navetta se on vissiin niinkuin kirkko.
MAAILMAN-MATTI. Ei, veikkoseni! Kun lehmä navetan perällä tuli härille,
vietiin se oven suuhun härän luokse, mutta ennenkuin se sieltä
parteensa takaisin ehti, niin se välillä poiki.
JASKA. Vest ja varjele! Entä vilja, kuinka se kasvaa, meidän ohra ei
ota oikein poutiakseen.
MAAILMAN-MATTI. Talon sikolätissä on kullattu salpa, se kun heijastaa,
niin kaikki vilja tuleentuu.
JASKA. Mutta sepäs oli sukkela temppu, minä teen heti saman tempun,
minulla on vielä pönttöössä kultamaalia, jolla minä maalasin
"keisarin saunapiippuni". — En minä viitsi maalata taloani mutta
posliinipiippuni pitää aina olla kullattu, se on paras piippu koko
Hölmölässä, ja Epran käy sitä niin kateeksi, ai, niin kateeksi — Mutta
sanokaas, minkästähden te niin komiasta kodosta läksitten?
MAAILMAN MATTI. Minä heitin isääni virsikirjalla päähän ja karkasin
maailmanrannan kouluun.
JASKA. Vai maailmanrannan koulussa teistä tuli näin iso herra.
MAAILMAN-MATTI. Niin, se on kaikkein paras koulu, ja siellä opetettiin
minulle, että jollei maailmassa olisi typeriä tomppeleita, niin ei
kannattaisi olla viisas.
JASKA. Niin, monen järki onkin tylsä kuin vanha pellavaloukku.
MAAILMAN-MATTI. Minä sain sieltä hyvät paperit, ja minua sanottiin
mestari Maailman-Matiksi.
JASKA. Vai että vallan maailman mestarismiehiä, sen minä jo heti
huomasin vaikkei se Epra uskonut. Mutta hullu ei huomaa eikä viisas
ymmärrä.
MAAILMAN-MATTI. Mutta kesken kaikkea, onko horoskooppini hyvässä
tallessa?
JASKA. Se on meidän porstuan peräkamarissa.
MAAILMAN-MATTI. Niin, olkaa varovainen, jos vieteriin koskee, niin se
voi räjähtää.
JASKA. Vest ja varjele!
MAAILMAN-MATTI. Mut kas kun ei kuriirini jo tule rahojen kanssa.
JASKA (Makeasti). Kuulkaas mestari Maailman-Matti. Sanokaa minulle
kaksisteen ja hiukkasten ennemmin kuin löydätte ne sapelit ja
raha-arkut.
MAAILMAN-MATTI. Niin, jos minä vaan löydän ne ennenkuin minä huomaan ne.
JASKA. Kas se kävi jetsulleen, tässä olisi hiukan
seuranpitämispalkkiota — kolme kaisantaalaria. (Kaivaa rahat
nenäliinastaan.) Mutta älkää puhuko tästä mitään Epralle.
MAAILMAN-MATTI. En, en. Kyllä minun kuriirini sen kuittaa. Kyllä se
aarre löydetään ja silloin hölmöläisistä tulee visuja ja varakkaita.
Laitatte kai oikein ison maailmanrannan koulutalon.
JASKA. Vest ja varjele, mitäs me koululla, me käytämme vuorotellen
Mesakin nokkalasia ja siitä saamme me viisautta yllin kyllin. Eihän
Tikkakaan tunne aata eikä oota, mutta kuitenkin on hänestä tullut
herrastuomari, ja se tahtoo sanoa paljon se tässä matoisessa,
maailmassa, missä on niin paljon matoja ja materialistia.
Epra ilmestyy kuistille.
MAAILMAN-MATTI. Hyss, siellä se naapuri jo tulee. (On kaivavinaan
kuoppaa.)
JASKA. Niin, iso koljokin katsoo, katsoo kuin hapan silakka nelikon
pohjalta. Kas vaan, Epra, sinäkin tulit katsomaan, se on oikein se.
EPRA. Ha. Juksahti tässä mieleeni, että se halkopinokin pienenee.
JASKA. Mitäs me enään näistä maallisista. Ei nyt enään Hölmölässä tehdä
makkaratikkuja eikä tynnyrintappia, sillä kohta me olemme upporikkaita
ja silloin, Epra, ei muuta kuin anna huhkia vaan!
EPRA. Mitä minä makkaratikuista, mutta metsää niihin on sentään tullut
hiukan haaskattua.
JASKA. Mutta nyt tulee kultainen korvaus ja se palkitsee kaikki. Epra,
me olemme eläneet kuin murjaanit ja ihmissyöjät, totisesti, niin me
olemme eläneet, mutta tästä puoleen asukoon sopu välillämme kuin "kempi
kyläisten keskell' juur paras parikunnass", kuten veisataan.
EPRA. Niin kuolettakaamme kaikki se kuin paholaiselta, ihmisiltä ja
omalta lihaltamme meitä vastaan sotivat. Niin, riita olkoon kaukana
minusta. Me vihoitimme toisemme usein karvaasti, mutta mielemme oli
pimitetty synnin sumulta, ja sielu oli surkiassa vaivassa.
JASKA, Sanos muuta, sanos muuta. Moni rakentaa kartanoita ja linnoja,
joissa ajattelee pitävänsä huoneenhallitusta, eikä tiedä kenelle
kimmoo, monen perinnön vieras omakseen ottaa.
EPRA. Niin, ei minun sydämmeni ole mikään pikipallo. Pois siis
perimysriidat, ne olivat isoja nauloja jo meidän taattojemme
ruumiskirstuissa! — Älköön kukaan olko tuomarina omassa asiassa, sanoo
Tikka.
JASKA. Onhan meillä nyt oikein riikin maanjakaja, ja se on oikein
maailmankoulun mestarismiehiä! Hän on se mestari Maailman-Matti.
EPRA. Kummallista, että sitä voi uneksia itselleen vaikka mitä hyvänsä.
JASKA. Minun sydämmeni sulaa kuin hunaja päivänpaisteessa. Tämä on
liikuttavaa, Epra, minä häpeen. (Itkee.) Minä en osaa enään puhua.
EPRA. Herahtaapa kyynel poskelleni, itkusta siis ilo meillä olkoon
tällä ajalla autualla.
Jaska ja Epra syleilevät.
MAAILMAN-MATTI (Itsekseen). Älä nyt järki, sano särki kun kiiski
ahventa söi.
JASKA. Heisaa, nyt tahtoisin pistää tanttulia! Mutta enpä tahdo sentään
tässä toimetonnakaan tallustella vaan menen hakemaan maalipönttöäni.
(Menee.)
EPRA. Kuinka sujuu työ.
MAAILMAN-MATTI. Käyhän se jusevaan! Vaikka maan keskipiste näemmä on
hiukan muuttunut.
EPRA. Ha, vai muuttunut. (Katsoo kuoppaan.) Onkos se jo syväkin.
MAAILMAN-MATTI. Syvä on maailman syrjä, sano sammakko, kun savea tonki!
(Istuutuu kuopan reunalle.)
EPRA. Ha, vai sano se sammakko niin. Kuulkaas, maailman mestari, taisin
tässä eilen hiukan äkämystyä, taisin repiä paitanne rikki, no niin,
tuleehan sitä joskus tehtyä kompeluksia, mutta sen sanon, että kyllä
meidänkin peräkamarissa on kukonhöyhenpolstaria ja patjoja on, on niitä.
MAAILMAN-MATTI. Vuoroin vieraissa käydään.
EPRA. En minä ole mikään käräjäpukari enkä kitupiikki, taipuisa ja
tasainen olen, mutta se Jaska on sellainen haneli ja lörppä. Älkää
välittäkö sen puheista. Niin, näinhän minä äsken akkunasta, että se
antoi jotakin, mutta on sitä rahaa minullakin, on rahaa kuin ruohoa.
MAAILMAN-MATTI. Vaikkei niin pitkää.
EPRA. Ja voin minä antaa sen minkä Jaskakin ja ehkä hiukan enemmänkin,
onhan sitä kirstunpohjalla hiukkasen ja minun kuoltuani perii Amalia
rahat, jos hän ottaa sopivan miehen. — Niin, mitäs se nälkäkurki antoi.
MAAILMAN-MATTI. Viisi kaisantaalaria.
EPRA. Ha, niin paljon! No, minä annan kuusi vaikka se kirveleekin
sydäntäni. (Riisuu saappaansa ja kaivaa sukasta rahat.) Eikös se
Jaska vaan kurkistele, se on sellainen tirrisilmä. Ei mitään, ei
hiiskaustakaan tästä Jaskalle, sillä silloin se huutaa tämän kylille,
ja tänne tulee kaiken maailman käypäläisiä kerjäämään. Sillä minä olen
rutiköyhä, ei minun kannata, ei minun kannata, ja makkaratikkuihin on
mennyt paljon tarvepuita.
MAAILMAN-MATTI. Minä otan armollisesti vastaan tämän pienen lahjan.
EPRA. Kiitoksia, armollinen maailmanmestari, pitäkää hyvänänne. —
Mutta, hehee, minä arvasin heti, ettette mikään kostjumalankauppias
ole. Ja lintuhäkki, valevaatteet ja muut kojeet, paljasta peliä!
MAAILMAN-MATTI. Mitäs tämä maailma muuta on kuin markkinailveilyä.
EPRA. Jos jotain tarvitsette, niin sanokaa pois. Meidän Amalia, se
velivainaani tytär, keittää parastaikaa puolukkapuuroa.
MAAILMAN-MATTI. Minä tarvitsisin sellaisen viuhkanliehtojan, päivä
pistää silmiäni ja ne saattaisivat äkisti pilaantua niin, etten
näkisikään niitä ihmeellisiä kentraalin rahoja.
EPRA. Ha!
MAAILMAN-MATTI. Ha!
EPRA. Jaa, ha!
MAAILMAN-MATTI. Viuhkanliehtojan.
EPRA. Jaa viuhkanliehtojan?
Ansu tulee katsellen luhtia.
EPRA. Kas tuolta tulee Ansu, kyttää kai taas meidän Amaliaa, mutta sen
minä sanon, että asia on sitä laatua, että meidän tyttö on sitä säätyä,
ettei se rengin remmaksi sovi. Akianteri on toista maata, sillä hän on
lauluntaitosa ja pian hän saa ikipyöränkin valmiiksi. Minä panenkin sen
Ansun liehtomaan, niin Amalia saa olla rauhassa. — Ja nyt minä menen
hakemaan velivainaani ison viheriän kirkkosateenvarjon. (Menee tupaan.)
JASKA (Tulee, alkaa maalata sikolätin salpaa). Mitäs se täällä teki? Se
on kiero mies se Epra, eihän se vaan tutkistellut meidän aivoituksiamme.
MAAILMAN-MATTI. Emme me olekaan naukumaijan poikia.
JASKA. Emme olekaan, sillä sitä vartenhan Jumala on meille järjen ja
mielen antanut, että me mahtasimme katsoa eteemme.
ANSU. Onkos täällä näkynyt Amaliaa? Herrastuomari käski sanoa, että hän
saapuu Akianterin kanssa katsomaan oikein sen itsensä ison herran ja
Sipillan jälkeläisen ojankaivamista. — Mutta mitäs se Justiinan Jaska
tekee.
JASKA. Voi, ilonpäiviä, Ansu, minä maalaan nyt kullalla vaikka koko
hynttyyni, sillä kohta, sanon, kohta sanon, ovat kaikki kalleudet ja
salatut aarteet omanamme. Sentähden pitää meidän varoa, ettemme suututa
maailman mestaria, meidän täytyy vaalia häntä kuin linnun poikasta,
kuin silmäteräämme ja oman viheliäisen ruumisparkamme rakasta rauhaa.
Mikä riemu tästä nousee, Ansu, mikä riemu tästä nousee! Planeetat
tanssii ja vellikellon tolpat ja Hölmölän vanha solaportti heittävät
kuperkeikkaa. Kuulkaas herra mestari, kuinka on terveytenne laita?
MAAILMAN-MATTI. Se vanha kirottu leini hakkaa kuin paholainen minun
sääriluitani. Minä pelkään, että minä saan auringonpistoksen.
JASKA. Ai, ai, olkaa varovainen. Mihin me sitten joutuisimme, jos te
kuolisitte, ai, siitä tulisi ikuinen vahinko.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä työtä tekijälle, unta makaajalle, mutta ei sitä
sentään auta työllä turmella itseään.
JASKA. Minä, olen justiinsa samaa mieltä teidän kanssanne.
AMALIA (Tulee kädessä iso vihreä sateenvarjo). Hautaako siihen
kaivetaan vai perunakuoppaa?
MAAILMAN-MATTI. Niin, tähän haudataan hölmöläisten vanha hapatus,
pröystäily, kateus, ulkokullaisuus, rahanhimo ja riidanhalu.
JASKA. Niin, joka päivä me otamme kukonaskeleen lähemmäksi hautaa.
AMALIA. Tässä on puuroa ja sateenvarjo, Ansu, pidä sitä mestarin pään
päällä, kun hän kaivaa hautaa hölmöläisille.
ANSU (Ottaa sateenvarjon ja heiluttaa sitä). Eihän nyt sada.
AMALIA. Kultarakeita kuuluu kohta satavan.
MAAILMAN-MATTI (Lekottelee maassa selällään). Tässähän minä lepuutan
armollisia raajojani kuin vanha Aatami paratiisissaan. Oi, sinä
Hölmölän luvattu maa! Suurilla on suuret housut, mutta kuinkahan lienee
tulevaisessa maailmassa.
JASKA (Huutaa). Joko näkyy sapelin tupsut!
MAAILMAN-MATTI (Hiipii ottamaan nassakan). Ei täällä ole kuin pieniä
kiviä ja tätä Hölmölän maan mustaa, rakasta multaa. (Ansulle.) Pimitä
sateenvarjolla nassakkani. (Juo.) Terveydeksenne, lapsukaiset, palakoon
rakkautenne niinkuin öljy pumpulissa.
AMALIA. Mitäs se mestari nyt?
ANSU. Mestari puhuu palturia.
MAAILMAN-MATTI. Näenhän minä, että te rakastatte toisianne kuin rotta
juustoa. Saisiko se neropattipäinen, pitkä koikale Aaretti Akianteri
hämmentää teidän paratiisi-ilonne. — Hei, minä juon minä! Koska
sydän kivusta kivistelee, aju ei ajatella taida, kaikki ihmisen apu
livistelee. Niin voisi Mesakki veisata minulle.
ANSU. Minä luulen, että Akianteri on tulossa tänne Amalian tähden.
AMALIA. Tulkoon vaan, niin minä hakkaan hänen ikipyöränsä kahvipuiksi.
MAAILMAN-MATTI. Sellaiset kuin Akianterit ja muut salamanterit ne
seisauttavat vielä kerran ajan pyörän. Voi kuinka tämä elämä on hassua!
En minä voi muuta kuin nauraa, sillä me kävelemme makkaratikuilla ja
meidän päämme on kuin paksu tynnyrintappi. Ja tämä maailman hekuma on
kuin vanha, vuotava, ravistunut kaljatynnyri. - Kun se tyhjä on, niin
mene rengonkeinuun!
ANSU. Jaska seisoo höröllä korvin kuin jänis ja Epra katselee kuin
paholainen rikkiöimästä pullosta.
AMALIA. Minä menen, muuten setä suuttuu.
ANSU. Yöllä tulen minä kolkuttamaan luhtisi ovelle.
AMALIA. Mutta muista kanssa, että osaat luhtilukusi!
ANSU. Laita minulle illaksi saunavihta!