näkivät minun tähyävän heitä. He arvasivat heti, että heidän
salahankkeensa oli joutunut ilmi, ja lähimmät heistä hypähtivät pystyyn
kiiruhtaen katkaisemaan tietäni, ennenkuin saapuisin portille.
Samalla hetkellä vankka portti lennähti auki, ja kaolilaisten etumaiset
rivit astuivat siitä ulos. Kymmenkunta vihreätä sotilasta oli
ennättänyt portin ja minun välilleni, mutta he eivät aavistaneetkaan,
ketä he aikoivat pidättää.
En vähentänyt ollenkaan vauhtiani syöksyessäni heidän keskelleen, ja
kun heitä kaatui säiläni iskuista, johtuivat mieleeni iloiset muistot
niistä monista taisteluista, jolloin vihreiden marsilaisten mahtavin
mies, Tharkin jeddak Tars Tarkas, oli seisonut kylki kyljessä kanssani
Marsin pitkän, kuuman päivän ja olimme yhdessä niittäneet vihollisiamme
maahan, kunnes ruumisröykkiöt olivat ympärillämme kasaantuneet
korkeammalle kuin kookkaan miehen pää.
Kun useita vihollisia oli yhtä aikaa kimpussani, hyppäsin heidän
päittensä ylitse ja matkin Kaolin korkokuvin koristetun portin
edustalla Dorin laakson kamalien kasvi-ihmisten taistelutemppua, iskien
vastustajiani kiitäessäni heidän ylitsensä.
Kaupungista lähteneet punaiset sotilaat riensivät meitä kohti, ja heitä
vastaan karkasi viidakosta villi vihreä lauma. Pian olin keskellä
hurjimpia ja verisimpiä taisteluja, missä milloinkaan olen ollut
mukana.
Kaolilaiset ovat mitä uljaimpia sotureita, eivätkä päiväntasaajan
vihreät miehet jää ottelussa vähääkään jälelle lauhkean vyöhykkeen
kylmistä ja julmista serkuista. Useita kertoja olisi kumpikin puoli
voinut häpeättä peräytyä, joten taistelu olisi päättynyt, mutta
kumpikin kiiruhti aina uudelleen leikkiin hurjan alttiisti. Pian olin
niin ollen selvillä siitä, että tämä taistelu, jonka ei olisi tarvinnut
kehittyä mitätöntä kahakkaa kuumemmaksi, ei päättyisi, ennenkuin
jompikumpi sotajoukko olisi perin pohjin tuhottu.
Kun vereni kerran oli lämminnyt, olin innokkaasti ja riemumielin mukana
verileikissä, ja ympärilläni usein kajahtaneet hyväksymishuudot
osoittivat, että kaolilaiset huomasivat miekankäyttöni.
Jos joskus tuntuu siltä, että liian paljon ylpeilen taistelukunnostani,
niin on muistettava, että taisteleminen on kutsumukseni. Jos teidän
kutsumuksenne on hevosten kengittäminen tai taulujen maalaaminen ja
teette tehtävänne paremmin kuin toverinne, niin narri olette, jollette
ole ylpeä kyvystänne. Ja siksipä olenkin varsin ylpeä siitä, ettei
kahdella taivaankappaleella ole ikinä elänyt parempaa miekkamiestä kuin
John Carter, Heliumin prinssi.
Ja sinä päivänä panin parhaani liikkeelle saadakseni Kaolin asukkaat
sen ymmärtämään, sillä halusin aukaista itselleni tien heidän
sydämeensä -- ja kaupunkiinsa. Enkä pettynytkään toiveessani.
Taistelimme koko päivän. Tie punertui verestä ja täyttyi ruumisläjistä.
Rintama siirtyi milloin toisaalle, milloin toisaalle niljaiseksi
käyneellä viertotiellä, mutta kertaakaan ei Kaolin portti ollut
vakavasti uhattuna.
Hengähdyshetkinä sain tilaisuuden keskustella punaisten
taistelutoverieni kanssa, ja kerran itse jeddak, Kulan Tith, laski
kätensä olalleni ja kysyi nimeäni.
"Olen Dotar Sojat", vastasin muistaen nimen, jonka tharkilaiset,
noudattaen heikäläistä tapaa, olivat monia vuosia sitten minulle
antaneet molempien ensiksi surmaamieni sotilaiden mukaan.
"Olet uljas sotilas, Dotar Sojat", hän huomautti, "ja kun päivätyömme
on päättynyt, puhelen uudelleen kanssasi suuressa vastaanottosalissa."
Sitten ottelu kiihtyi uudelleen, ja jouduimme eroon toisistamme. Mutta
sydämeni toive oli täyttynyt, ja uusin voimin ja riemuisin rinnoin
sivaltelin taaskin pitkällä säilälläni, kunnes kiukkuisinkin vihreä
mies oli saanut kyllikseen ja vetäytynyt takaisin kaukaisia
merenpohjiaan kohden.
Vasta taistelun loputtua sain tietää, mitä varten punaisten sotajoukko
oli sinä päivänä aikonut lähteä liikkeelle. Kulan Tith odotti
pohjoisesta päin luokseen vierailulle mahtavaa jeddakia, kaolilaisten
ainoata liittolaista, ja oli halunnut mennä vierastaan vastaan päivän
matkan päähän Kaolista.
Mutta nyt vastaanottoretki siirtyi seuraavaan aamuun, jolloin
sotajoukko uudelleen lähti Kaolista. Minua ei oltu taistelun jälkeen
käsketty Kulan Tithin luokse, mutta hän oli lähettänyt erään upseerinsa
etsimään minua ja saattamaan minut mukavaan majapaikkaan, jeddakin
henkivartioston upseereille varattuun palatsin osaan.
Siellä olin Woola mukanani viettänyt rauhaisan yön ja aamulla tunsin
itseni virkistyneeksi edellisten päivien raskaista ponnistuksista.
Woola oli edellisenä päivänä taistellut koko ajan vierelläni noudattaen
harjoituksen vahvistamaa marsilaisen sotakoiran vaistoa. Kuivuneiden
merenpohjien villit vihreät heimot pitävätkin niitä hyvin paljon
juuri tätä tarkoitusta varten. Ehein nahoin emme kumpikaan
olleet selviytyneet leikistä, mutta barsoomilaisten ihmeelliset
parannusvoiteet olivat yön aikana ehtineet lääkitä haavamme, niin että
olimme kuin uusia olentoja.
Söin aamiaista muutamien kaolilaisten upseerien seurassa. He olivat
yhtä kohteliaita ja hupaisia isäntiä käin Heliuminkin ylimykset, joiden
sulava käytös ja hienot tavat ovat kuuluisia. Heti aterian jälkeen
saapui Kulan Tithin lähetti kutsumaan minua hallitsijan puheille.
Kun astuin kuninkaalliseen saliin, niin jeddak nousi seisomaan,
laskeutui suurenmoisen valtaistuimensa korokkeelta ja astui minua
vastaan -- joka kunnianosoitus harvoin suodaan muille kuin
vieraileville hallitsijoille.
"Kaor, Dotar Sojat!" tervehti hän minua. "Olen kutsunut sinua
lausuakseni sinulle Kaolin kansan lämpimät kiitokset, sillä ilman sinun
sankarillista rohkeuttasi uhmatessasi kohtaloa, varoittaaksesi meitä
väijytyksestä, olisimme varmasti joutuneet taitavasti viritettyyn
ansaan. Kerro minulle enemmän itsestäsi -- mistä maasta olet kotoisin
ja mikä asia on saattanut sinut Kulan Tithin hoviin."
"Olen Hastorista", selitin, sillä todellakin minulla oli pieni palatsi
mainitussa kaupungissa, joka sijaitsee Heliumin alueen liepeillä
kaukana etelässä.
"Kaoliin saapumiseeni on osaltaan syynä tapaturma, sillä lentokoneeni
vahingoittui laajan metsänne eteläreunassa. Pyrkiessäni Kaolin
kaupunkiin huomasin sotajoukkoasi väijyvän vihreän lauman."
Jos Kulan Tith mielessään kenties ihmettelikin, millä asioilla minä
liikuin lentokoneella hänen alueensa reunalla, oli hän kuitenkin siksi
tahdikas, ettei vaatinut minulta sen enempiä selityksiä, joiden
antaminen olisi totisesti ollut minulle vaikeata.
Ollessani jeddakin puheilla saapui saliin toinenkin seurue. Olin selin
tulijoihin, joten en nähnyt heidän kasvojaan, ennenkuin Kulan Tith
astui ohitseni heitä tervehtimään, käskien minun seurata itseään
esittääkseen minut saapuneille.
Kun käännyin katsomaan tulijoita, sain hädin tuskin kasvonilmeeni
hillityksi, sillä edessäni olivat, kuunnellen Kulan Tithin ylisteleviä
puheita minusta, katkerimmat vihamieheni Matai Shang ja Thurid.
"Pyhien thernien pyhä hekkador", lausui jeddak, "anna siunauksesi Dotar
Sojatille, kaukaisesta Hastorista saapuneelle urhealle muukalaiselle,
jonka ihmeteltävä sankaruus ja suurenmoinen uljuus tuotti eilen voiton
Kaolille!"
Matai Shang astahti eteenpäin ja laski kätensä Olalleni. Hänen
ilmeessään ei ollut mitään, mikä olisi osoittanut, että hän tunsi minut
-- valepukuni oli nähtävästi erinomainen.
Hän puhutteli minua ystävällisesti ja esitti minut sitten Thuridille.
Ilmeisesti ei mustaihoinenkaan aavistanut mitään. Senjälkeen Kulan Tith
suureksi huvikseni kertoi heille yksityiskohtaisesti taistelussa
suorittamiani tekoja.
Eniten häneen näytti tehonneen harvinaisen ripeät ja joustavat
liikkeeni, ja useita kertoja hän kuvasi ihmeellistä temppuani, kun olin
hypännyt suoraan vastustajan ylitse ja halkaissut häneltä kallon
sivaltamalla ylhäältä käsin pitkällä miekallani.
Minusta näytti Thurid hieman levittävän silmiään kuullessaan kuvauksen,
ja muutamia kertoja yllätin hänet tähystämästä minua kiinteästi kulmat
rypyssä. Aikoiko hän epäillä? Ja sitten Kulan Tith kertoi vierelläni
taistelleesta villistä kalotista, minkä jälkeen näin epäluulon
tuikkivan Matai Shangin silmistä -- vai oliko se vain kuvittelua?
Vastaanoton päättyessä Kulan Tith ilmoitti haluavansa minut mukaansa
lähtiessään vierastaan vastaan. Kun poistuin erään upseerin seurassa,
jonka oli pidettävä huolta siitä, että sain sopivat varukset ja
kunnollisen ratsun, olivat sekä Matai Shang että Thurid mitä
vilpittömimmän näköisiä vakuuttaessaan iloaan sen johdosta, että olivat
saaneet tutustua minuun. Helpotuksesta huoahtaen lähdin salista
arvellen, että vain rauhaton mieleni oli saanut minut epäilemään
vihollisten arvanneen, kuka olin.
Puolen tunnin kuluttua ratsastin ulos kaupungin portista Kulan Tithin
saattojoukossa matkalla hänen ystäväänsä ja liittolaistansa vastaan.
Vaikka olinkin pitänyt silmäni ja korvani valppaasti auki ollessani
jeddakin puheilla ja liikkuessani palatsissa, en ollut kuullut enkä
nähnyt mitään Dejah Thorisista enkä Ptarthin Thuviasta. Heidän täytyi
olla tässä laajassa ja monimutkaisessa rakennuksessa, siitä olin
ehdottoman varma, ja olisin ollut valmis maksamaan paljon, jos olisin
saanut jäädä palatsiin Kulan Tithin poistuessa voidakseni etsiä heitä.
Puolipäivän tienoissa kohtasimme saapuvan seurueen ensimmäiset rivit.
Vierailulle lähteneen jeddakin saattue muodosti upean jonon, joka
täytti Kaoliin tuovan valkealta hohtavan viertotien penikulmien
pituudelta. Etujoukkona oli ratsastavia osastoja, joiden jaloilla
metalleilla ja jalokivillä koristetut varustukset välkkyivät auringon
paisteessa, ja niiden jälessä tuli tuhatkunta komeita, isojen
zitidarien vetämiä vaunuja.
Vaunut olivat matalia ja mukavia, ja niitä oli matkueessa aina kahdet
rinnakkain. Niiden kummallakin puolella ratsasti tiivis rivi sotilaita,
sillä vaunuissa olivat kuninkaallisen hovin naiset ja lapset. Jokaisen
hirviömäisen zitidarin selässä istui marsilainen nuorukainen, ja näky
johti mieleeni ensimmäiset Barsoomissa viettämäni päivät, kaksikolmatta
vuotta takaperin, jolloin olin katsellut Tharkin vihreän heimon
loistavaa karavaania.
Tätä ennen en ollut koskaan nähnyt punaisten ihmisten käyttävän
zitidareja. Nämä tavattoman isot mastodonttia muistuttavat eläimet ovat
suunnattoman korkeita verrattuina sellaisiinkin jättiläismäisiin
olentoihin kuin vihreihin marsilaisiin ja heidän thoateihinsa. Mutta
verrattain pienien punaisten ihmisten ja heidän kasvattamiensa thoatien
rinnalla niiden brobdingnagilaiset mittasuhteet ovat suorastaan
hirvittäviä.
Eläinten valjashihnoissa säihkyi jalokiviä ja satulapatjojen päällykset
olivat kirkasväristä silkkiä. Niihin oli ommeltu kauneita kuvioita
timanteista, helmistä, rubiineista ja smaragdeista sekä Marsin
lukemattomista nimettömistä jalokivistä. Kaikkiin vaunuihin oli
kiinnitetty toistakymmentä tankoa, joista liehui viirejä, lippuja ja
vaakunamerkkejä.
Vaunujonon etunenässä ratsasti vierailulle saapuva jeddak puhtaan
valkoisella thoatilla -- toinen harvinainen näky Barsoomissa -- ja
vaunujen jälessä tuli ratsastavia keihäsmiehiä, pyssymiehiä ja
miekkamiehiä silmänkantamattomiin saakka. Se oli todellakin erittäin
valtava näky.
Lukuun ottamatta varustusten kalahtelua ja silloin tällöin kuuluvaa
kiukkuisen thoatin kiljahdusta tai zitidarin matalaa murahdusta
karavaani liikkui melkein äänettömästi, sillä sekä zitidar että thoat
ovat kaviottomia ja vaununpyörien leveät renkaat kimmoista ainetta,
joka estää syntymästä kolinaa.
Silloin tällöin helähti naisen nauru tahi lapsen hilpeä leperrys, sillä
punaiset marsilaiset ovat iloa rakastavia seuraihmisiä kylmän ja juron
vihreän rodun jyrkkänä vastakohtana. Jeddakien kohtaukseen liittyviin
muodollisiin ja juhlallisiin menoihin kului kokonainen tunti. Sitten
käännyimme ympäri ja lähdimme takaisin Kaolin kaupunkia kohti, jonne
joukkomme etupää saapui juuri ennen pimeän tuloa. Mutta aamu alkoi
varmaankin olla käsissä, ennenkuin jonon loppupää ratsasti portista
sisään.
Onneksi olin etumaisissa riveissä, ja uhkean juhla-aterian jälkeen,
johon otin osaa kuninkaallisen henkivartioston upseerien seurassa, sain
vetäytyä syrjään. Koko yön jatkui palatsissa touhua ja hyörinää, kun
vierailevan jeddakin saattueeseen kuuluvia ylhäisiä upseereja saapui
yhtä mittaa. En sen vuoksi uskaltanut lähteä etsimään Dejah Thorisia,
vaan menin asuntooni niin pian kuin se vain oli mielestäni sopivaa.
Astellessani pitosalin ja minulle määrättyjen huoneiden välisessä
käytävässä valtasi minut äkkiä tunne, että minua pidettiin silmällä.
Pyörähdin katsomaan taakseni ja näin vilahdukselta olennon, joka minun
käännyttyäni hävisi vikkelästi eräästä avonaisesta ovesta.
Vaikkakin juoksin nopeasti sille kohdalle, mistä hiipijä oli kadonnut,
en nähnyt hänestä jälkeäkään. Mutta vaikka en ollutkaan nähnyt hänestä
muuta kuin vilahduksen, olisin voinut vannoa, että hänellä oli
valkeaihoiset kasvot, joita reunusti tuuhea, keltainen tukka.
Tapaus antoi minulle paljon miettimisen aihetta, siliä jos hätäisestä
vilkaisusta saamani vaikutelma oli oikea, niin Matai Shang ja Thurid
varmaankin aavistivat, ken olin, ja siinä tapauksessa ei edes Kulan
Tilhille tekemäni palvelus voisi suojata minua hänen uskonkiihkoltaan.
Mutta epämääräinen pohtiminen ja hyödytön tulevaisuudenpelko eivät ole
milloinkaan painaneet mieltäni siinä määrin, etten olisi voinut nauttia
levosta. Niinpä heittäydyin tänäkin iltana silkki- ja turkisvuoteelleni
ja vaivuin heti sikeään uneen.
Kaloteja ei ole sallittu tuoda varsinaisen palatsin muurien sisään.
Minun oli senvuoksi lähetettävä Woola-parka jeddakin thoattalliin.
Siellä sillä oli hyvä, jopa loistava majailupaikka, mutta en mistään
hinnasta olisi vapaaehtoisesti laskenut sitä luotani. Ja jos se olisi
ollut kanssani, niin sinä yönä ei olisikaan käynyt niin kuin kävi.
Olin nukkunut korkeintaan neljännestunnin, kun heräsin siitä, että joku
kylmä, tahmea esine hipaisi otsaani. Hypähdin heti seisoalleni ja
hapuilin siihen suuntaan, missä arvelin esineen olevan. Käteni sattui
sivumennen ihmisen ihoon, mutta kun syöksyin pimeässä suin päin
tavoittamaan öistä vierailijaani, sotkeutui jalkani vuodesilkkeihin ja
kaaduin sätkytellen lattialle.
Kun olin uudelleen selviytynyt jaloilleni ja löysin valaistusnappulan,
oli kävijä jo kadonnut. Tarkastin huoneen perin pohjin, mutta en
havainnut mitään, mikä olisi auttanut minua saamaan selville, kuka
öinen hiipijä oli ja millä asioilla hän liikkui.
En saattanut uskoa, että hänen tarkoituksensa oli varastaa, sillä
varkaus on Barsoomissa miltei tuntematon käsite. Salamurhia sensijaan
tapahtuu runsaasti, mutta murhakaan ei voinut olla salaperäisen
vieraani vaikutteena, sillä hän olisi voinut tappaa minut varsin
helposti, jos olisi halunnut.
Olin luopumaisillani hyödyttömästä tuumiskelusta laskeutuakseni
uudelleen levolle, kun huoneeseeni astui kaksitoista kaolilaista
henkivartiosotilasta. Heitä komentava upseeri oli yksi aamuisia,
miellyttäviä isäntiäni, mutta nyt ei hänen kasvoillaan ollut jälkeäkään
ystävyydestä.
"Kulan Tith käskee sinun saapua luokseen", hän lausui. "Tule!"
SEITSEMÄS LUKU
Uusia liittolaisia
Vartiosotilaiden ympäröimänä marssin Kaolin jeddakin, Kulan Tithin,
palatsin käytäviä myöten takaisin laajan rakennuksen keskustassa
olevaan vastaanottosaliin.
Kun astuin kirkkaasti valaistuun huoneeseen, joka oli täynnä Kaolin
ylimyksiä ja vierailevan jeddakin upseereja, kääntyivät kaikkien
katseet minuun päin. Huoneen päässä olevalla juhlallisella korokkeella
oli kolme valtaistuinta, joilla istuivat Kulan Tith ja hänen molemmat
vieraansa, Matai Shang ja äsken tullut jeddak.
Kuolonhiljaisuuden vallitessa menimme leveää keskuskäytävää myöten
valtaistuimien juurelle, johon pysähdyimme.
"Esitä syytöksesi!" lausui Kulan Tith jollekin oikealla puolellaan
ylimysten joukossa olevalle henkilölle. Silloin astui esiin
ensisyntyisten mustaihoinen dator Thurid.
"Ylevä jeddak", hän alkoi kääntyen Kulan Tithiin päin, "alusta alkaen
olen epäillyt tätä palatsiisi saapunutta muukalaista. Hänen pirullinen
taistelukykynsä, jota kuvailit, sopi yhteen sen kanssa, mitä tiedämme
Barsoomissa toimivasta totuuden päävihollisesta.
"-- Mutta tehdäkseni erehdyksen mahdottomaksi lähetin erään pyhän
uskosi papin suorittamaan kokeen, joka paljastaisi hänen valepukunsa ja
toisi ilmi totuuden. Kas tuossa tulos!" Näin sanoen Thurid ojensi
kiihkeästi sormensa otsaani kohti.
Kaikkien katseet seurasivat hänen syyttävää sormeaan -- minä yksin olin
ymmällä enkä voinut aavistaa, mikä onneton merkki oli otsallani.
Vieressäni seisova upseeri arvasi, että olin hämilläni, ja samalla kun
Kulan Tithin kulmat menivät synkkiin, uhkaaviin ryppyihin hänen
silmäillessään minua, otti ylimys varuspussistaan pienen peilin ja piti
sitä kasvojeni edessä.
Yksi vilkaisu siihen riitti selittämään minulle kaikki.
Pimeyden turvissa makuuhuoneeseeni hiipinyt thern oli pyyhkäissyt
suojaavaa punaista väriä otsastani kämmenen levyisen juovan, niin että
päivettyneen ihoni vaalea väri näkyi.
Thurid vaikeni hetkeksi, luullakseni korostaakseen paljastuksen
dramaattista tehoa. Sitten hän jatkoi:
"Kas tuossa, oi Kulan Tith, on se mies, joka on häpäissyt Marsin
jumalien temppelit, joka on henkilökohtaisesti loukannut pyhiä thernejä
ja nostattanut taivaankappaleemme asukkaat ikivanhaa uskontoaan
vastaan. Edessäsi, vallassasi, Kaolin jeddak, pyhien turvaaja, on John
Carter, Heliumin prinssi!" Kulan Tith katsahti Matai Shangiin,
ikäänkuin vaatien tätä vahvistamaan syytökset oikeiksi. Pyhä thern
nyökäytti päätään.
"Hän on todellakin pääherjaaja", hän selitti. "Nytkin hän on tullut
jälessäni palatsisi sisimpään, Kulan Tith, pyrkimyksenään vain murhata
minut. Hän --"
"Hän valehtelee!" huudahdin. "Kulan Tith, kuuntele totuutta! Kuuntele,
kun kerron, mitä varten John Carter on seurannut Matai Shangia
palatsiisi! Kuuntele minua samoin kuin heitäkin ja tuomitse minut
sitten, jos tekoni eivät ole ritaruuden ja kunnian vaatimusten mukaisia
paremmin kuin noiden kostonhimoisten ja kiihkoilevien, valheellisia
oppeja saarnaavien tekopyhien, joiden julmista kahleista olen
vapauttanut tämän taivaankappaleen asukkaat."
"Hiljaa!" kiljaisi jeddak, hypähtäen seisomaan ja tarttuen miekkansa
kahvaan. "Hiljaa, herjaaja! Kulan Tithin ei tarvitse sallia likaisesta
kurkustasi tulvivan kerettiläisyyden saastuttaa vastaanottosalinsa
ilmaa osatakseen tuomita sinut.
"-- Olet jo itse langettanut tuomiosi. Enää on vain määrättävä
kuolintapasi. Ei se palveluskaan, jonka teit Kaolin aseille, auta sinua
yhtään. Se oli vain halpamielisyydessä keksitty temppu, jonka avulla
pyrit luikertamaan suosiooni päästäksesi tämän vainoamasi pyhän miehen
lähettyville. Vankilaholveihin!" karjaisi hän lopuksi vartiotani
komentavalle upseerille.
Olinpa totisesti kauniisti kiinni! Mitäpä mahtaisin kokonaista kansaa
vastaan! Kuinka voisinkaan toivoa armoa uskonkiihkoiselta Kulan
Tithiltä, jolla oli sellaiset neuvonantajat kuin Matai Shang ja Thurid?
Mustaihoinen irvisteli minulle pahansuovasti vasten kasvoja.
"Tällä kertaa et selviydy, Maan asukas", hän ilkkui.
Vartijat sijoittuivat ympärilleni. Katseitteni eteen kohosi punaista
utua. Virginialaisten esi-isieni sotilasveri alkoi kiehua suonissani.
Minut valtasi vimmainen, sokea taistelunhalu.
Yhdellä hyppäyksellä olin Thuridin edessä, ja pirullisen hymyn vielä
väikkyessä hänen kauniilla kasvoillaan sattui nyrkkini vasten hänen
suutaan. Vanhan amerikkalaisen tavan mukainen kelpo iskuni sinkosi
datorin lähes neljä metriä taaksepäin Kulan Tithin valtaistuimen
juurelle, johon hän vaipui hervottomana läjään, syljeksien verta ja
hampaita suustaan.
Sitten tempaisin miekkani, pyörähdin ympäri ja kävin miekkailuasentoon
kokonaista kansaa vastaan.
Vartijat karkasivat heti kimppuuni, mutta ennenkuin ainoatakaan iskua
oli ehditty sivaltaa, kajahti kiljuvien sotilaiden melua voimakkaampi,
valtava ääni, ja korokkeelta Kulan Tithin viereltä syöksähti
jättiläiskokoinen mies pitkä miekka kädessä minun ja vastustajieni
väliin. Se oli vierailulle tullut jeddak.
"Seis!" hän huudahti. "Jos pidät arvossa ystävyyttäni ja kansojemme
välillä vallinnutta ikivanhaa rauhaa, niin käske sotilaasi takaisin!
Sillä missä ja ketä vastaan hyvänsä John Carter taistelee, niin
Ptarthin jeddak Thuvan Dihn on aina hänen vierellään viimeiseen
hengenvetoon saakka."
Kirkuna lakkasi, ja uhkaavat säilät painuivat alas. Tuhannet silmät
kääntyivät ensin ällistyneinä tuijottamaan Thuvan Dihniä ja sitten
kysyvinä Kulan Tithiä. Aluksi Kaolin jeddak kalpeni raivosta, mutta ei
virkkanut mitään, ennenkuin oli saanut sisunsa hillityksi. Tyynesti ja
rauhallisesti, vertaisensa kanssa keskustelevan suuren jeddakin arvon
mukaisesti hän sitten puhkesi hitaasti puhumaan:
"Thuvan Dihnillä täytyy olla voimakkaat vaikutteet voidakseen tällä
tavoin loukata ikivanhoja tapoja, joita vieraan on noudatettava
isäntänsä palatsissa. Etten minä erehtyisi samalla tavoin kuin
kuninkaallinen ystäväni, haluan mieluummin vaieta, kunnes Ptarthin
jeddak on esittänyt tekonsa syyt, jotka epäilemättä saavat
hyväksymiseni."
Ptarthin jeddakia näytti melkein haluttavan sinkauttaa merkkinsä vasten
Kulan Tithin kasvoja, mutta hän hillitsi itsensä yhtä hyvin kuin
isäntänsäkin.
"Ei kukaan", hän lausui, "tunne paremmin kuin Thuvan Dihn niitä lakeja,
jotka määräävät miehen toiminnan naapurin alueella. Mutta Thuvan Dihniä
ohjaa korkeampi velvollisuus kuin ne -- kiitollisuus. Eikä ainoallekaan
ihmiselle koko Barsoomissa hän ole suuremmassa kiitollisuuden velassa
kuin John Carterille, Heliumin prinssille.
"-- Käydessäsi viimeksi, Kulan Tith, useita vuosia sitten luonani
ihailit suuresti ainoan tyttäreni Thuvian suloutta. Näit, kuinka minä
hellin häntä, ja myöhemmin sait tietää, että hän oli jonkun
käsittämättömän mielijohteen vaikutuksesta lähtenyt viimeiselle
pitkälle, vapaaehtoiselle pyhiinvaellukselle salaperäisen Issin
helmassa, jättäen minut yksin suremaan.
"-- Vasta muutamia kuukausia sitten kuulin kerrottavan retkestä, jota
John Carter johti Issusta ja pyhiä thernejä vastaan. Korviini saapui
hämäriä huhuja siitä, kuinka julmasti thernit muka olivat lukemattomien
miespolvien aikana kohdelleet niitä, jotka olivat laskeneet valtavaa
Iss-virtaa alaspäin.
"-- Kuulin, että oli vapautettu tuhansia vankeja, mutta vain harvat
uskalsivat palata omiin maihinsa peläten kauheata kuolemaa, joka
perinnäistapojen mukaan odottaa kaikkia Dorin laaksosta palaavia.
"-- Pitkään aikaan en saattanut uskoa kuulemiani herjaavia puheita ja
rukoilin, että tyttäreni Thuvia olisi kuollut ennen kuin uskontoamme
häväisten palannut ulkoiseen maailmaan. Mutta isänrakkaus pyrki
sydämessäni oikeuksiinsa, ja vihdoin vannoin juhlallisen valan, että
tahdon mieluummin joutua ikuiseen kadotukseen kuin olla enää erossa
tyttärestäni, jos vain voisin löytää hänet.
"-- Niinpä lähetin tiedustajia Heliumiin ja ensisyntyisten jeddakin
Xodarin hoviin sekä uskostaan luopuneiden thernien nykyisen
hallitsijan luokse; ja kaikki he kertoivat minulle samalla tavalla
sanoinkuvaamattoman julmasta ja hirveästä kohtalosta, jonka turvattomat
uskonsa uhri-poloiset saivat osakseen jouduttuaan pyhien thernien
käsiin.