"Eipä käynyt hyvin", vastaa Lauri nolona. "Ei tainnut sattua, kun minä
ammuin."
"No, mitenkä sinä niin huonosti ammuit? Eikö se otus tullut aivan
lähelle."
"Ka, tulihan se kyllä. Mutta miten lie niin huonosti käynyt; minulla ei
ruvennut pyssy vakaantumaan käsissä."
"Pelottiko sinua?"
"Eipä kovin pelottanut, vaan ne kädet minulla niin vapisivat, niin se
tunnusti oudolta metsää ampua, jott'en saanut pyssyä vakaantumaan,
vaikka kuinka koetin, ja melkeinpä vahingossa minulla pyssy laukesikin."
"Kyllä taisi pelko vaivata. Mutta mitä sinä rupesit kiljumaan?"
"No, minä kun ajattelin, että jos ei satukaan käymään, niin pääsi
minulta semmoinen huuto tulemaan."
"No, jopa tämä nyt oli! Meni hyvä saalis käsistä."
"Kyllähän tämä on paha asia. Mutta eihän sille enää voi mitään."
"Eihän sille enää voi mitään. Tottapa se niin oli sallittu. Mutta kyllä
nyt metsä saattaa olla kauan haaskalle tulematta."
Päivä alkaa nyt vähäsen kajastaa, ja isäntä ja Lauri lähtevät nyt,
huonosti onnistuneen yövahtuunsa perästä, aamuhämärässä Mäntyvaaraan
astumaan.