Kulkutauti on jo jonkun ajan raivonnut seurakunnassa ja temmannut,
elävien joukosta erittäinkin lapsia paljon; ja yhä vaan on rokko
liikkeessä. Keskellä kesän ihanuutta liikkuu rutto talosta taloon,
liikkuu nopeasti ja saapi valtaansa missä yhden missä useamman
lapsen. Moni pienokainen paraimmassa terveydessään ja kesken
iloisuutensa joutuu äkkiarvaamatta taudin omaksi ja sortuu sitten
tuonen tuville. Harvat niistä, jotka sairastuvat rokkoon, nousevat
terveinä vuoteiltaan; sillä vaikka rokkotautinen ei useinkaan tunne
hyvin suuria kipuja, niin tauti kuitenkin turmelee ja mädättää hänen.
Minne rokko kerran tulee, siellä se harvoin tyytyy yhteen uhriin; se
tarttuu nopiasti ja saattaa yhdestä talosta hävittää yhden, toisesta
kaksi lasta ja välistä se jostain asunnosta kaikki pienokaiset hautaan
syöksee.
Vaikka tauti tekee suuria hävityksiä, niin eivät ihmiset missään ole
levottomia ja pelonalaisia; ei kuulu valituksia, ei nurkumisia. Sehän
on Jumalan siunaus, kun lapset pääsevät pois maallisesta elämästä, ja
sallimuksestahan kaikki tapahtuu.
Mäntyvaarassa eletään hyvin tyyneesti ja levollisesti, vaikka sinne
tuon tuostakin kulkee sanoja, että rokko leviää leviämistään talosta
taloon ja viepi ehtimiseen lapsia manalle. Ei ole isäntä säikähdyksissä
Peltolaisen varoituksista, että rokko muka vissiinkin tulisi
Mäntyvaaraan; hän ajattelee vaan, ettei se tule, kun ei lie sallittu,
vaan jos se tulee, niin eihän sen tuloa voida estää, se kun on silloin
niin sallittu.
Kun jo Kuusivaarassa rokkotautinen on kuollut, ja Mäntyvaarassa ovat
kaikki vielä terveitä, niin näyttää jo siltä, että Mäntyvaaralaiset
pääsevät kokonaan näkemästä pahan vieraan. Lapset ovat terveet ja
iloiset, eivätkä vanhemmat aavista mitään pahaa. Ainoastaan Kaisu
muistelee joskus Peltolaisen puheita ja ajatellessaan, että rokko
on hilseessä, että ei ole ryhdytty mihinkään puhdistustöihin, että
asuinpaikat ovat useinkin törkyä täynnä, että lapset kulkevat
likaisissa vaatteissa, puhkeaa hän sanomaan: "Me saatamme kyllä pian
rokon vieraaksi saada."