Samana päivänä saavat Mäntyvaaralaiset tervahautansa valmiiksi. Tämä on
päältäpäin nähden iso puolipallon muotoinen multakunnas. Mutta mullan
alle ovat tervaspuut ladotut järjestykseen ympyrän muotoon; ja niitten
alla on oja sekä ränni tervan valumista varten. Rännin suu pistää
esiin yhdeltä puolen, jonne on kaivettu kuoppa, sitä varten että sinne
tynnyreitä asetetaan sittenkun terva alkaa valua. Ja tämä tervahauta on
nyt monivuotisen työn ja vaivan tulos; sillä paljon on ollut puuhaa,
ennenkuin ne monet petäjät, jotka hautaa varten ovat tarvitut, ovat
tulleet kolotuiksi, kaadetuiksi, tervaksiksi hakatuiksi ja kootuiksi.
Mutta nyt on kaikista näistä valmistustöistä päästy; ja mäntymetsän
keskellä aukealla kentällä kohoaa tervahauta valmiina. Odotetaan vaan
sopivaa ilmaa, jotta voitaisiin hauta paloon panna. Mutta eipä näy
tänään tyyntä tulevan edes illaksikaan.
Seuraavan päivän illalla on ilma kuitenkin niin tyyni ja lämmin, että
Muikkujärvi rasvatyyneenä kiiltää ja sen takana näyttävät ylängöt ja
harjut ikäänkuin savuun peittyvän, sillä auer, joka ilman lämpimyyden
vuoksi maasta nousee, leviää niitten yli.
Nyt, kun on näin sopiva ilma, on Mäntyvaaran väki kaikki haudalla,
kun se sytytetään. Monesta kohti pistetään tuli tervaksiin, jotta
syttyvät helposti. Mutta multa, joka puut peittää, estää tulen rajuksi
pääsemästä; se kytee vaan siellä sisällä. Kuitenkin se pian saisi liian
suuren vallan, ellei sitä vartioittaisi tarkkaan. Haudan ympärillä
seisovat miehet ja näistä kullakin lapio kädessä, ja milloin vaan tulen
liekki jostain reiän kaivaa ja siitä ulos tunkeupi, silloin siihen
heti multaa päälle luodaan. Kaisu ei suinkaan ole hitain tulen reikää
tukkimaan; missä vaan liekki yrittää kohota, siellä hän vikkelästi
multaläjän peitteeksi syytää.
Niin ovat kukin työssä tulta vartioidessaan ja lapset ovat vaan
katsojina. Ja jotain katsottavaa täällä onkin. Niin pian kuin hauta
on paloon pantu, alkaa siitä hyvin sakea, pimeä ja musta savu kohota
taivasta kohti. Äärettömässä paljoudessa se nousee, ylenee ilmoille
paksuina savupatsaina, jotka vaan enenevät enenemistään. Savu ylenee
ensin suoraan ylöspäin, vaan kääntyy sitten ilman hengen mukaan
eteläänpäin ja peittää seudut paksuun savuun sekä leveneepi sitten
Hoikkalahden yli niin sakeana vielä, että se joka siellä sattuu
soutelemaan, saattaa helposti eksyksiin joutua.
Kun haudan palo on päässyt hyvään alkuun, ei siellä enää tarvita
koko talonväkeä, mutta kuitenkin on siellä aina osa väestä tulta
vartioimassa niin kauan kuin palo kestää. Kun terva alkaa rännistä
valua, silloin pannaan tynnyri rännin suun alle ja niin pian kuin
yksi tynnyri täyttyy, pannaan toinen sen sijalle. Niin palaa hauta
palamistaan ja valmista tervaa valuu valumistaan tynnyreihin, jotka
täyttyvät yksi toisensa perästä, kunnes vihdoin terva herkeää
valumasta. Silloin on alulle kolmatta kymmentä täysinäistä tynnyriä,
siis niin paljon, että niistä tulee yksi venelasti. Nythän ne ovat
tervat Ouluun vietävät, tietysti samalle porvarille kuin ennenkin,
velan lyhennykseksi, jotta sieltä annettaisiin taas jauhoja ja suoloja
ja vähän rahaakin.
Mäntyvaaralaiset ovat puuhassa, saadakseen tervaveneensä lastatuksi
ja hommatessaan tervansa Ouluun soudettaviksi. Ensin ovat tynnyrit
kuljetettavat haudalta rannalle ja puuhaa sitä onkin kuljetuksesta,
kun ranta on jotenkin etäällä ja sinne vievä tie ei ole mitenkään
kehuttava. Sitten on hommaa lastaamisesta ja veneen kuntoon
laittamisesta. Mutta ennenkuin Oulumiehet joutuvat lähtemään,
varustetaan he eväillä. Nuotalla käydään ja saadaan eväskaloja
tarpeeksi. Kun talossa on vielä jauhoja vähäsen, leipovat naiset niistä
kalakukkoja ja teoksia.
Yhtä ja toista on ajattelemista ja tuumaamista Anttia ja Lauria
Oulumatkalle varustettaessa. Isäntä miettii tarkoin, mitä Oulusta on
tuotava, selvittää kaikki asiat Antille ja antaa neuvoja matkaa varten.
Ja naisillakin on monenlaisia tilauksia, joita he jättävät Antin ja
Laurin toimitettaviksi.
"Ei teillä menomatka hyvin monta päivää kestä", sanoo isäntä Antille
ja Laurille silmäellessään järvelle, joka itätuulen puhaltaessa
läikyttelee aaltojaan, "kun vaan tuuli tällä sijalla pysynee."
"Kunpahan vaan", vastaa Antti, "tällä lailla jaksasi tuulla kolmisen
päivää, niin silloinpa sitä jo alettaisiin Oulussa olla."
"Ja vaikkapa heittäisikin tuulemasta", sanoo Lauri, "kunhan vaan ei
tuuli kääntyisi, niin mikäpähän olisi menomatkaa tehdessä! Kyllähän
sitä myötä virtaa aina pääsee kulkemaan."
"Onhan se kyllä meno paluuta helpompi", myöntää Antti. "Vaan jos
sattuisi myötätuuli paluuksikin, niin silloinhan se matka joutuisi."
"Sitäpä ei tiedä", sanoo isäntä, "minkälainen ilma teille paluuksi
tulee, vaikka sattuuhan muutamille niinkin, että saavat myötätuulen
mennen tullen."
"Kunpahan sattuisi meille myötätuuli mennen tullen", lausuu Antti
hyvillä mielin, "niin sittenhän sitä jo tulevan viikon lopulla kotona
oltaisiin."
"Eipä tiedä, mitä teille matkalla saattaisi tapahtua", puuttuu
keskusteluun Anni.
"Mitäpä sitä tapahtuisi!" vastaa tyyneesti Antti. "Eipä niitä
hukkumisiakaan ole äskeen kuulunut."
"Tuskinpa kuitenkaan kuluu yhtään kesää niin ett'ei aina joku tervavene
kaatuisi ja särkyisi."
"Saattaahan niitä kyllä onnettomuuksia joskus tapahtua Oulumatkalla,
vaan ne ovat kuitenkin niin harvinaisia tervojen soutajain lukuun
nähden, että niitten tähden ei kyllä tarvitse mitään pelätä."
"Ei kannata tyhjää pelätä", arvelee isäntäkin. "Ei tapahdu kuitenkaan
mikään, mikä ei ole sallittu."
Kun vielä yhtä ja toista puhellaan, joutuvat viimein Oulumiehet
lähtemään. Rantaan saatettuina he astuvat veneeseen, nostavat purjeen
ja kun vene on työnnetty vesille, niin Antti asettuu perään ja rupeaa
viilettäjäksi, ja niin lähtee vene, varalaitoja myöten uppeessa,
myötätuulta mennä vilistämään; vaan saattoväki, vähän aikaa lähtöä
katseltuaan, palaa Mäntyvaaraan, jossa lapset ovat ikävissään äitejään
odotelleet.