11
Se oli uuden aikakauden alku. Takapihan kissa saapui nyt rakennuksen
ovelle aina kun nälkä alkoi sitä ahdistaa. Sen hyvä käsitys neekeristä
vahvistui. Se huomasi nyt, ettei ollut koskaan oikein ymmärtänyt tätä.
Mies oli aina näyttänyt vihamieliseltä. Nyt hän oli takapihan kissan
ainoa ystävä.
Koko viikko oli täynnä onnea. Seitsemän oivallista ateriaa seitsemänä
päivänä peräkkäin; ja viimeisen aterian kukkuraksi se löysi vielä
mehukkaan rotanraadon, oikean herkkupalan -- se oli jo onnea se!
Takapihan kissa ei ollut elämänpäivinään tappanut täysikasvuista
rottaa, mutta nyt se sieppasi saaliin ja piilotti sen vastaisen
varalle. Ylittäessään parhaillaan katua se huomasi vanhan vihollisensa
satamakoiran, jolloin se ilman muuta peräytyi sinne missä sillä
oli ystävä. Juuri kun se lähestyi ovea, neekeri avasikin sen hyvin
pukeutuneelle herrasmiehelle, ja kumpikin huomasi saalistaan
roikottavan kissan.
-- Kas vain, siinäpä vasta kissa!
-- Niin on, herra, vastasi neekeri. -- Se on minun kissani ja oikea
rottien kauhu. Se on hävittänyt ne melkein sukupuuttoon, sen takia se
on nyt noin laihakin!
-- Vai niin, älkää antako sen nähdä nälkää, sanoi mies isännän äänellä.
-- Eikö teidän kannata ruokkia sitä?
-- Maksankaupustelija kulkee kyllä säännöllisesti, herra, mutta liha
maksaa neljännesdollarin viikossa, sanoi neekeri oivaltaen heti, että
keksinnöstä kannatti siepata itselleen ylimääräiset viisitoista centiä.
-- No, minä maksan sen.
12
-- Li-haa! Li-haa, kuului vanhan maksankaupustelijan lumoava
houkutushuuto hänen työntäessään käsikärryjään pitkin uusittua
Scrimperin kujaa, ja kissoja alkoi kerääntyä entiseen tapaan osajaolle.
Oli siinä muistissa pitämistä, kun oli mustia, valkoisia, keltaisia ja
harmaita kissoja. Ja entäs vielä niiden omistajat. Nyt oli pysähdyttävä
vielä komean uudisrakennuksenkin luona heti kun oli kääntänyt kärryt
nurkkauksen ympäri.
-- Pois tieltä, senkin kelvoton! huutaa kaupustelija ja hätistelee
kepillään asiatonta kärkkyjää avatakseen tietä pienelle harmaalle
kissalle, jolla on siniset silmät ja valkoinen kuono. Takapihan mirri
saa tavallista isomman kimpaleen ja katoaa päiväannoksilleen kohti
suurta rakennusta, johon se nyt on asianmukaisesti kiinnitetty.
Se on alkanut neljännen elämänjaksonsa, joka lupaa niin paljon onnea,
ettei se ole uskaltanut sellaista edes uneksia. Aluksi kaikki oli
ollut sitä vastaan, nyt elämä sujui sen mielen mukaan. Tuskinpa se oli
matkansa kokemuksista paljonkaan oppinut, mutta se tiesi mitä tahtoi
ja sai sen. Se oli lopultakin saavuttanut kunnianhimoisen päämääränsä:
se sieppasi molemmat varpuset eikä vain toista, kun ne katuojassa
tappelivat keskenään.
Luultavasti sillä ei ollut sen koommin aihetta pyydystää toista rottaa,
mutta neekeri hankki oitis kuolleen rotan näytekappaleeksi, milloin
arveli mirrin ruokatingin joutuvan vaakalaudalle. Kuollut rotta saa
olla porraskäytävässä, kunnes omistaja tulee; sitten se korjataan pois
anteeksipyydellen:
-- Jokos se kissa nyt taas ... On se tuo Analostanin prinsessa vaan
kauhean kova rottia jahtaamaan.
Takapihan kissalla on sen jälkeen ollut monet poikaset. Neekeri luulee
keltaista hirmua ainakin muutamien isäksi ja on luultavasti siinä
oikeassa.
Hän on myynyt kissan moneen kertaan omantunnontuskitta, sillä hän
tietää mainiosti, että on vain muutaman päivän asia, kun Analostanin
prinsessa on taas kotona. Rahat hän kai säästää johonkin rehelliseen
tarkoitukseen. Mirri on oppinut suvaitsemaan hissiä, jopa kulkemaan
sillä ylös ja alas. Neekeri väittää itsepintaisesti, että kun kissa
oli kerran yläkerrassa lihankaupustelijan huutaessa, se sai jollakin
tavalla painetuksi nappulaa ja tilasi hissin hakemaan itseään.
Se on taas kiiltävä ja kaunis. Se ei ole ainoastaan yksi niistä
neljästäsadasta, jotka kuuluvat maksakärryjä ympäröivään
sisärenkaaseen, vaan tämän piirin tunnustettu tähti. Kaupustelija
suorastaan kunnioittaa sitä. Ei edes panttilainaajan rouvan kissalla,
joka syö kermaa ja kananpaistia, ole yhtä kunnioitettua asemaa kuin
Analostanin prinsessalla.
Mutta menestyksestä, yhteiskunnallisesta asemasta, kuninkaallisesta
nimestä ja tekaistusta sukutaulusta huolimatta mirrin suurimpana ilona
on hiipiä hämärän tullen takapihoihin, sillä sydämessään se on, ja
tulee luultavasti olemaankin, sama pieni likainen takapihan kissa kuin
edellisissäkin elämänvaiheissaan.