"Tämän kokouksen on vain määrättävä, ja Tal Hajusin on osoitettava,
kykeneekö hän hallitsemaan. Jos hän olisi rohkea, niin hän vaatisi Tars
Tarkasin kaksintaisteluun, sillä hän ei pidä hänestä; mutta Tal Hajus
pelkää; Tal Hajus, jeddakinne, on arka raukka. Paljain käsin voisin
hänet surmata, ja hän tietää sen."
Kun lopetin puheeni, syntyi jännittynyt hiljaisuus kaikkien katseiden
kohdistuessa Tal Hajusiin. Tämä ei virkkanut sanaakaan eikä
liikahtanut, mutta hänen kasvojensa läikkäisen vihreä väri tummeni ja
raivon vaahto hyytyi hänen huulilleen.
"Tal Hajus", sanoi Lorkvas Ptomel kylmästi ja jyrkästi, "pitkän elämäni
aikana en kertaakaan ole nähnyt tharkien jeddakia näin nöyryytettävän.
Tähän loukkaukseen voidaan vastata vain yhdellä tavoin. Odotamme sitä."
Mutta Tal Hajus seisoi yhä kuin kivettyneenä.
"Päälliköt", jatkoi Lorkvas Ptomel, "onko jeddak Tal Hajusin
todistettava kykenevänsä hallitsemaan Tars Tarkasia?"
Puhujalavan ympärillä seisoi kaksikymmentä päällikköä, ja kaksikymmentä
miekkaa lennähti ilmaan myöntymyksen merkiksi.
Mitään vaihtoehtoa ei ollut. Se määräys oli lopullinen, ja Tal Hajus
vetäisi pitkän miekkansa ja astui Tars Tarkasia vastaan.
Taistelu päättyi pian, ja jalka kuolleen hirviön niskalla tuli Tars
Tarkas tharkien jeddakiksi.
Ensimmäisenä toimenpiteenään hän julisti minut päälliköksi, jolla oli
kaikki oikeudet ja se arvo, jonka olin voittanut taisteluissa,
ollessani kolme ensimmäistä viikkoa heidän vankinaan.
Nähdessäni kuinka suopeita sotilaat olivat Tars Tarkasia kohtaan,
käytin tilaisuutta taivuttaakseni heidät kanssani taistelemaan Zodangaa
vastaan. Kerroin Tars Tarkasille seikkailuni ja selitin hänelle
muutamin sanoin suunnitelmani.
"John Carter on tehnyt ehdotuksen", lausui hän puhuen kokoukselle,
"jonka minä hyväksyn. Esitän sen teille lyhyesti. Heliumin prinsessaa
Dejah Thorisia, joka oli vankinamme, pitää nyt vangittuna Zodangan
jeddak, jonka pojalle hänen täytyy antaa kätensä pelastaakseen maansa
Zodangan sotajoukkojen hävitykseltä.
"-- John Carter ehdottaa, että me pelastaisimme hänet ja palauttaisimme
hänet Heliumiin. Zodangasta saatu saalis olisi suurenmoinen, ja usein
olen ajatellut, että jos olisimme liitossa Heliumin kansan kanssa,
olisi meille taattu tarpeeksi elintarpeita voidaksemme lisätä
haudottavien munien lukumäärää ja toimittaa hautomisen useammin, ja
siten saavuttaa eittämättömän etusijan koko Barsoomin vihreiden
kansojen keskuudessa. Mitä arvelette te?"
Tässä tarjoutui tilaisuus sekä taistella että ryöstää, ja päälliköt
iskivät syöttiin kuin lihava forelli perhoseen.
Tharkeiksi he olivat rajusti innostuneita, ja ennenkuin puoli tuntia
oli kulunut, kiiti kaksikymmentä ratsastavaa lähettiä kuivuneen meren
pohjalla kutsumaan joukkoja retkelle.
Kolmen päivän kuluttua olimme matkalla Zodangaa kohti sadantuhannen
miehen vahvuisena armeijana, sillä Tars Tarkas oli saanut kolme
pienempää heimoa liittymään mukaan kuvailemalla näille Zodangasta
saatavaa saalista.
Ratsastin jonon etunenässä suuren tharkin vieressä, ja ratsuni
kintereillä ravasi uskollinen Woolani.
Matkasimme yksinomaan yöllä, järjestäen marssimme niin että päivisin
leiriydyimme autioihin kaupunkeihin ja pysyimme kaikki, eläimetkin,
rakennuksien sisällä koko valoisan ajan. Matkan varrella Tars Tarkas
erinomaisen kyvykkäänä valtiomiehenä värväsi vielä eri heimoista lisää
viisikymmentätuhatta sotilasta, joten pysähtyessämme kymmenen
vuorokautta lähtömme jälkeen suuren Zodangan muurien edustalle meitä
oli sataviisikymmentätuhatta miestä.
Tämän hurjista vihreistä hirviöistä kokoonpannun sotalauman
taistelukunto ja -teho olivat yhtä suuret kun kymmenen kertaa niin
lukuisan punaisten marsilaisten armeijan. Koko Barsoomin historian
aikana ei sellaista joukkoa vihreitä marsilaisia ollut milloinkaan
marssinut yhdessä taisteluun. Vaadittiin jättiläismäisiä ponnistuksia
edes näennäisen sopusoinnun säilyttämiseksi heidän välillään, ja
minusta oli ihme, että Tars Tarkas sai heidät johdetuksi kaupungin
edustalle asti ilman suuria keskinäisiä taisteluita.
Mutta Zodangaa lähestyessämme joutuivat heidän henkilökohtaiset
kinastelunsa syrjään, sillä he vihasivat vielä enemmän punaisia
kansoja, erittäinkin zodangalaisia, jotka olivat vuosikausia käyneet
säälimätöntä hävityssotaa vihreitä heimoja vastaan, koettaen nimenomaan
tuhota heidän hautomalaitoksiaan.
Saavuttuamme Zodangan edustalle oli minun asiani keksiä keino, miten
pääsisimme kaupungin sisälle. Käskin Tars Tarkasin pitää sotajoukkonsa,
jaettuna kahteen osastoon, kuulomatkan päässä muureista, kumpikin
osasto suuren portin kohdalla. Itse otin mukaani kaksikymmentä
sotilasta jalkaisin ja lähestyin yhtä pienistä porteista, joita oli
kaupungin muurissa aina vähän matkan päässä toisistaan, Näille
porteille ei ollut asetettu vakinaisia vartijoita, vaan oli niiden
silmälläpito jätetty patrullien tehtäväksi, jotka liikkuivat muurin
kuvetta kaupungin ympäri kiertävällä kadulla jotakuinkin samaan tapaan,
kuin meidän suurkaupunkiemme poliisit astelevat asemapaikoillaan.
Zodangan muurit ovat lähes viisikolmatta metriä korkeat ja
viisitoista metriä paksut. Ne on rakennettu tavattoman suurista
kalkkikivimöhkäleistä. Joukkueeseeni kuuluvista vihreistä sotilaista
näyttikin mahdottomalta tehtävältä koettaa päästä kaupunkiin. Mukaani
komennetut miehet kuuluivat erääseen pikku heimoon, eivätkä niin ollen
tunteneet minua.
Sijoitin heistä kolme seisomaan muurin viereen kasvot muuriin päin ja
puristaen toistensa käsivarsia, komensin kaksi heidän hartioilleen ja
kuudennen vielä näiden ylimmäisten olkapäille. Viimeisen pää oli yli
kahdentoista metrin korkeudella maasta.
Samalla tavoin rakensin kymmenestä sotilaasta kolmiaskelmaiset portaat
maasta ylimmän miehen olkapäille. Otin sitten lyhyen vauhdin, hypin
nopeasti askelmalta toiselle ja tehden viimeisen ponnistuksen ylimmän
leveiltä harteilta pääsin korkean muurin harjalle ja seisoin mukavasti
leveällä laella. Perässäni olin vetänyt kuuden sotilaan hihnoista
sidotun nahkaköyden. Antaen ylimmäisen sotilaan pitää köyden toisesta
päästä laskin sen toisen pään varovasti muurin toiselle puolelle
riippumaan. Ketään ei ollut näkyvissä, ja laskeuduttuani köyden päähän
pudottauduin loput kymmenkunta metriä kiveykselle.
Kantos Kanilta olin oppinut muurissa olevien porttien avaamistempun, ja
seuraavalla hetkellä oli kaksikymmentä kookasta soturiani tuomitun
Zodangan sisällä.
Ilokseni huomasin, että olimme joutuneet laajan palatsialueen
reunamalle. Vähän matkan päässä loisti itse rakennus yhtenä valomerenä,
ja äkkiä päätin viedä sotilasosaston suoraa päätä itse palatsiin, kun
taas sotajoukkomme päävoimat hyökkäisivät kasarmien kimppuun.
Lähetettyäni yhden miehistäni pyytämään Tars Tarkasilta viittäkymmentä
tharkilaista sotilasta ja selittämään hänelle aikeitani, komensin
kymmenen sotilasta valtaamaan ja aukaisemaan toisen suuren portin,
samalla kun itse jäljelle jääneiden yhdeksän kanssa valtasin toisen.
Meidän oli toimittava äänettömästi, ei ainoatakaan laukausta saatu
ampua eikä yleinen hyökkäys saanut alkaa, ennenkuin minä viidenkymmenen
tharkilaisen kanssa olin päässyt palatsiin. Kaikki kävi suunnitelmiemme
mukaan. Molemmat kohtaamamme vahdit lähetettiin isäinsä luokse
tuntemattoman Korus-järven rannoille, ja molempien porttien vahdit
seurasivat heitä ääntä päästämättä.
VIIDESKOLMATTA LUKU
Zodangan ryöstö
Kun suuri portti, jonka luona olin, avautui, ratsasti viisikymmentä
tharkilaistani kaupunkiin valtavankokoisilla thoateillaan, itse Tars
Tarkas etunenässä. Opastin heidät palatsin muurille, jonka yli pääsin
helposti omin voimin. Mutta vaikka olinkin muurien sisällä, niin portti
tuotti minulle koko lailla puuhaa. Vihdoin tulivat vaivani kuitenkin
palkituiksi nähdessäni portin kiertyvän jykevillä saranoillaan, ja pian
ratsasti hurja seurueeni Zodangan jeddakin puistossa.
Tultuamme lähemmäksi palatsia saatoin ensimmäisen kerroksen suurista
ikkunoista nähdä Than Kosisin kirkkaasti valaistuun vastaanottosaliin.
Koko tämä avara sali oli täynnä ylimyksiä ja heidän naisiaan, ikäänkuin
olisi joku tärkeä toimitus ollut tekeillä. Ei ainoatakaan vahtia
näkynyt palatsin ulkopuolella, mikä luullakseni johtui siitä, että
kaupungin ja palatsin muureja pidettiin ylipääsemättöminä. Menin
senvuoksi aivan seinän viereen ja tirkistin ikkunasta sisään.
Salin toisessa päässä istuivat Than Kosis ja hänen puolisonsa suurilla,
kultaisilla, timanteilla koristetuilla valtaistuimillaan upseerien ja
valtiollisten arvohenkilöiden ympäröiminä. Heidän edestään alkoi leveä,
sotilaiden muodostama kunniakuja, ja juuri katsoessani ilmestyi kujan
toisesta päästä saliin juhlakulkue, lähestyen valtaistuimia.
Etumaisina astui neljä jeddakin henkivartiostoon kuuluvaa upseeria,
kantaen suuren suurta tarjotinta, jonka päälle levitetyllä
tulipunaisella silkkiliinalla oli paksu kultaketju, lukollinen rengas
kummassakin päässä. Näiden upseerien takana tuli neljä muuta upseeria,
kantaen samanlaisella tarjottimella Zodangan hallitsijasuvun prinssin
ja prinsessan suurenmoisia koristuksia.
Valtaistuimen juurella nämä molemmat ryhmät pysähtyivät asettuen
vastakkain kunniakujan kahden puolen. Sitten saapui muita
arvohenkilöitä, palatsin ja armeijan upseereita ja lopuksi kaksi
olentoa, jotka olivat kokonaan verhotut tulipunaiseen silkkiin, niin
ettei kummankaan kasvoista näkynyt merkkiäkään. Nämä molemmat
pysähtyivät valtaistuimen juurelle Than Kosisin eteen. Kun koko kulkue
oli saapunut saliin ja asettunut paikoilleen, puhutteli Than Kosis
edessään seisovaa paria. En erottanut hänen sanojaan, mutta samassa
astui kaksi upseeria esiin poistaen silkkihunnun toisen olennon
kasvoilta, ja silloin näin, ettei Kantos Kanin ollut onnistunut
suorittaa tehtäväänsä, sillä silmieni edessä seisoi Sab Than, Zodangan
prinssi.
Sitten otti Than Kosis toiselta tarjottimelta korun ja sovitti toisen
kultarenkaan poikansa kaulaan, naksahduttaen lukon kiinni. Lausuttuaan
vielä muutamia sanoja Sab Thanille hän kääntyi toiseen edessään
seisovaan olentoon päin, jonka kasvoja verhoavat silkit upseerit nyt
poistivat. Nyt ymmärsin, mitä oli tekeillä, sillä näkyviin tuli Dejah
Thoris, Heliumin prinsessa.
Koko juhlallisen toimituksen tarkoitus oli selvä; seuraavalla hetkellä
olisi Dejah Thoris iäksi liitetty Zodangan prinssiin. Toimitus oli,
oletan, vaikuttava ja kaunis, mutta minusta se oli pirullisin näky,
mitä milloinkaan olen nähnyt, ja kun korut oli sovitettu hänen ihanalle
vartalolleen ja kultainen rengas ponnahti auki Than Kosisin käsissä,
heilautin pitkän miekkani ylös ja iskin sen raskaalla kahvalla suuren
ikkunan lasin pirstaleiksi sekä hyppäsin hämmästyneen juhlajoukon
keskelle. Yhdellä hypyllä olin korokkeen astuimilla Than Kosisin
vierellä, ja hänen tuijottaessaan minua ällistyneenä annoin miekkani
pudota kultaketjulle, joka olisi sitonut Dejah Thorisin toiseen
mieheen.
Kaikki oli heti yhtenä mylläkkänä; tuhannet miekat uhkasivat minua joka
taholta, ja Sab Than hyökkäsi kimppuuni jalokivistä säihkyvä tikari
kädessään. Olisin voinut surmata hänet helposti kuin kärpäsen, mutta
Barsoomin vuosisatainen perinnäistapa sitoi käteni. Kun tikari välähti
sydäntäni kohti, tartuin hänen ranteeseensa, pidin häntä kuin
ruuvipihdeissä ja, osoittaen miekkani kärjellä salin toiseen päähän,
huudahdin:
"Zodanga on kukistunut! Katsokaa!"
Kaikkien silmät kääntyivät osoittamaani suuntaan. Tunkeutuen
sisäänkäytävän oviaukkojen lävitse ratsasti siellä Tars Tarkas
suuren thoatinsa selässä, viidenkymmenen soturinsa etunenässä.
Salissa-olijoilta pääsi levoton hämmästyksen huuto, mutta ei
ainoatakaan pelokasta sanaa kuulunut, ja heti paikalla syöksyivät
Zodangan sotilaat ja ylimykset eteenpäin työntyviä tharkeja vastaan.
Tyrkkäsin Sab Thanin suin päin alas korokkeelta ja vedin Dejah Thorisin
kupeelleni. Valtaistuimen takana oli kapea oviaukko, jossa nyt seisoi
Than Kosis paljastettu miekka kädessään. Heti oli ottelu välillämme
käynnissä, enkä saanutkaan huonoa vastustajaa.
Taistellessamme laajalla korokkeella näin Sab Thanin syöksyvän portaita
ylös auttamaan isäänsä, mutta kun hän nosti kätensä iskeäkseen, juoksi
Dejah Thoris hänen eteensä, ja sitten sattui miekkani maaliinsa, tehden
Sab Thanista Zodangan jeddakin. Kun hänen isänsä vaipui kuoliaana
lattialle, riistäytyi uusi jeddak irti Dejah Thorisin otteesta, ja
vielä kerran jouduimme vastakkain, Minun täytyi ankarasti puolustautua,
mutta samalla varoa surmaamasta Sab Thania ja siten murskaamasta
kaikkia toiveita saada rakastamani nainen omakseni. Miekkani heilui
salamannopeasti torjuessani vastustajien iskuja ja pistoja. Kahdelta
olin iskenyt aseet pois ja yksi virui lattialla, kun hallitsijan avuksi
ja entisen kuolemaa kostamaan riensi lukuisia muita.
Heidän hyökätessään luoksemme kuului huutoja: "Nainen! Nainen!
Surmatkaa hänet! Hän on koko juonen takana. Surmatkaa hänet! Kuolema
hänelle!"
Käskin Dejah Thorisin pysytellä takanani ja ponnistelin päästäkseni
valtaistuimen toisella puolella olevalle pienelle oviaukolle, mutta
upseerit huomasivat aikomukseni ja kolme heistä juoksi taakseni estäen
minua pääsemästä sellaiseen asemaan, jossa olisin voinut suojelle Dejah
Thorisia kokonaista miekkailija-armeijaa vastaan.
Tharkilaisilla oli huoneen keskustassa tiukat paikat, ja minä aloin
ymmärtää, että vain ihme saattaisi pelastaa Dejah Thorisin ja minut,
kun näin Tars Tarkasin rotevan vartalon häntä ympäröivien kääpiöiden
keskeltä. Valtaisen miekkansa yhdellä ainoalla sivalluksella hän kaatoi
tusinan vastustajiaan ja raivasi itselleen tietä, kunnes hän
seuraavalla hetkellä seisoi korokkeella vieressäni, levittäen
hävitystä ja kuolemaa oikealle ja vasemmalle.
Zodangalaisten urhoollisuus oli ihmeteltävä; ei yksikään heistä
koettanut paeta, ja taistelu päättyi vasta sitten, kun suuressa salissa
paitsi Dejah Thorisia ja minua oli elossa vain tharkilaisia.
Sab Than virui kuolleena isänsä vieressä, ja Zodangan ylimystön ja
upseeriston parhaat jäsenet peittivät verisen teurastussalin lattian.
Taistelun päätyttyä ajattelin ensimmäiseksi Kantos Kania. Jätin Dejah
Thorisin Tars Tarkasin hoiviin ja kiiruhdin kahdentoista sotilaan
etunenässä palatsin alla oleviin vankiluoliin. Vartijat olivat kaikki
taistelun aikana kiiruhtaneet valtaistuinsaliin, joten emme
sokkeloisissa vankilakäytävissä kohdanneet ensinkään vastarintaa.
Jokaisessa uudessa käytävässä ja osastossa huusin Kantos Kania ja
kuulin vihdoin heikon vastauksen. Äänen ohjaamina löysimme hänet pian
virumassa avuttomana pimeässä onkalossa.
Hän oli kovin mielissään nähdessään minut ja kuullessaan, mitä merkitsi
taistelu, josta oli heikkoja ääniä kuulunut hänenkin koppiinsa. Hän
kertoi, että hänet oli lentopatrulli vanginnut, ennenkuin hän ehti
palatsin korkealle tornille, joten hän ei ollut edes nähnyt Sab Thania.
Pian huomasimme, että olisi turhaa koettaa murtaa hänen koppinsa
telkeitä ja hänen kahleitaan, joten hänen kehoituksestaan riensimme
takaisin saliin tarkastamaan ruumiita, löytääksemme lukkojen avaimet.
Ensimmäisten tarkastamieni joukosta löysin onneksi hänen vartijansa, ja
pian oli Kantos Kan luonamme valtaistuinsalissa.
Ankaraa ammuntaa, johon sekaantui kiljahduksia ja huutoja, kuului
kaupungin kaduilta, ja Tars Tarkas lähti pian johtamaan siellä käytävää
taistelua. Kantos Kan meni hänen oppaakseen, vihreiden sotilaiden
ryhtyessä perinpohjin tarkastamaan palatsia löytääkseen siellä
mahdollisesti vielä olevat zodangalaiset ja kootakseen saalista. Dejah
Thoris ja minä jäimme kahden.
Hän oli vaipunut toiselle kultaiselle valtaistuimelle, ja kun käännyin
häneen päin, tervehti hän minua heikosti hymyillen.
"Onko milloinkaan ennen ollut tuollaista miestä!" hän huudahti.
"Tiedän, ettei Barsoomissa ole ennen nähty sinun kaltaistasi.
Saattaisivatko kaikki Maan miehet olla sinun laisiasi? Yksin,
muukalaisena, vainottuna, uhattuna, takaa-ajettuna olet muutamissa
lyhyissä kuukausissa tehnyt, mihin koko Barsoomin historian aikana
kukaan ei ole kyennyt: liittänyt merenpohjien villit heimot yhteen ja
saattanut heidät taistelemaan punaisen marsilaiskansan liittolaisina."
"Vastaus on helppo, Dejah Thoris", selitin hymyillen. "Sen suorittaja
en ole minä, vaan rakkaus -- rakkaus Dejah Thorisiin --- voima, joka
kykenee saamaan aikaan suurempiakin ihmeitä kuin nyt näkemäsi."
Kaunis puna levisi hänen kasvoilleen, ja hän vastasi:
"Nyt saat sen sanoa, John Carter, ja minä saan kuunnella, sillä olen
vapaa."
"Ja minulla on paljoa enemmän sanottavaa, ennenkuin se taaskin on
myöhäistä", huomautin. "Olen tehnyt elämäni aikana monia omituisia
tekoja, joita viisaammat miehet eivät olisi tohtineet, mutta en
hurjimmissa unissanikaan ole toivonut voittavani Dejah Thorisia
omakseni -- sillä en milloinkaan ollut uneksinut, että koko avaruudessa
olisi sellaista naista kuin Heliumin prinsessa. Se, että olet
prinsessa, ei minua hämmästytä, mutta se, että olet juuri sinä, saa
minut epäilemään järkeäni, kun pyysin sinua, prinsessani, tulemaan
omakseni."
"Sellaisen miehen ei tarvitse empiä, joka tietää vastauksen niin hyvin
jo ennenkuin kysymys on tehtykään", vastasi hän nousten seisomaan ja
laskien rakkaat kätensä olkapäilleni, ja silloin otin hänet syliini ja
suutelin häntä.
Ja keskellä rajun taistelun myllertämää kaupunkia, sodan melskeessä,
kuoleman ja hävityksen niittäessä uhrejaan Heliumin prinsessa Dejah
Thoris, sodan jumalan Marsin oikea tytär, lupautui virginialaisen
herrasmiehen John Carterin puolisoksi.
KUUDESKOLMATTA LUKU
Verilöylyn kautta riemuun
Vähän ajan kuluttua saapuivat Tars Tarkas ja Kantos Kan ilmoittaen,
että Zodanga oli täydellisesti kukistettu. Sen sotajoukot oli kaikki
tuhottu tai otettu vangiksi, eikä vastustusta tarvinnut enää pelätä
kaupungin sisäpuolelta. Useita taistelulaivoja oli päässyt pakenemaan,
mutta tuhansia sota- ja kauppa-aluksia oli tharkilaisten sotilaiden
hallussa.
Pienemmät heimot olivat alkaneet ryöstää ja riidellä keskenään,
jonkavuoksi päätimme koota sotilaista niin paljon kuin voisimme,
miehittää zodangalaisilla sotavangeilla mahdollisimman monta laivaa ja
lähteä Heliumia kohti, tuhlaamatta enempää aikaa.
Neljän tunnin kuluttua lähdimme telakkarakennusten katoilta purjehtimaan
sadan viidenkymmenen taistelulaivan suuruisella laivastolla, jossa oli
lähes satatuhatta vihreätä sotilasta ja jota seurasi kuljetuslaivasto,
tuoden thoatimme.
Taaksemme jäi kukistunut kaupunki noin neljänkymmenentuhannen
pienempiin heimoihin kuuluvan hurjan ja armottoman sotilaan käsiin. He
ryöstivät, murhasivat ja tappelivat keskenään. Ainakin sataan eri
kohtaan he olivat sytyttäneet tulipalon, ja sakeita savupatsaita kohosi
ilmoille ikäänkuin peittämään taivaan silmiltä alhaalla olevaa
kammottavaa näkyä.
Iltapäivän puolivälissä ilmestyivät Heliumin tulipunainen ja keltainen
torni näkyviimme, ja kohta sen jälkeen nousi piirittäjien leiristä
suuri laivasto zodangalaisten taistelulaivoja, purjehtien meitä kohti.
Jokaisessa suuressa aluksessamme liehuivat keulasta perään ulottuvat
Heliumin liput, mutta zodangalaiset eivät tarvinneet tätä merkkiä
tietääkseen, että olimme vihollisia, sillä vihreät sotilaamme olivat
alottaneet tulen heitä vastaan melkein heti heidän noustuaan maasta.
Kaamean tarkasti tähdäten he lähettivät hyökkäävään laivastoon
yhteislaukauksen toisensa jälkeen.
Kun Heliumin kaksoiskaupungissa huomattiin, että olimme ystäviä,
lähetettiin sieltä satoja aluksia avuksemme, ja sitten alkoi
ensimmäinen näkemäni todellinen ilmataistelu.
Vihreitä sotilaitamme kuljettavat aluksemme pidettiin risteilemässä
Heliumin ja Zodangan taistelevien laivastojen yläpuolella, sillä niiden
tykkipatterit olivat hyödyttömiä tharkilaisten käsissä, jotka eivät
osanneet käyttää laivatykkejä, koska heillä ei itsellään ollut
laivastoa. Mutta heidän pienet pyssynsä olivat hyvin tehokkaita, ja
taistelun tulokseen vaikuttivat tharkilaiset hyvin suuresti, jollei
kokonaan ratkaisevasti.
Aluksi molemmat laivastot risteilivät yhtä korkealla, lähettäen
toisilleen yhteislaukauksen toisensa jälkeen. Yksi zodangalaisten
valtavan suuri taistelulaiva sai leveän aukon runkoonsa; se heilahti,
kääntyi nurin ja miehistön pienet ruumiit putosivat sätkytellen ja
tempoillen maahan, joka oli kolmesataa metriä alempana; hirvittävää
vauhtia alus sitten putosi miesten jälkeen, hautautuen melkein
täydelleen muinaisen merenpohjan pehmeään saveen.
Heliumilaiset päästivät rajun riemuhuudon ja entistä hurjemmin he
ahdistivat zodangalaisten laivastoa. Nokkelalla liikkeellä kaksi
heliumilaista alusta pääsi vastustajien yläpuolelle, syytäen sieltä
näiden niskaan tulvanaan räjähdyspommeja alusten pohjassa olevista
pattereista.
Toisen toisensa jälkeen onnistui sitten Heliumin taistelulaivain kohota
zodangalaisten yläpuolelle, ja lyhyessä ajassa oli useita piirittäjien
aluksia auttamattomasti hylkyinä, ajautuen suuremman Heliumin korkeata
tulipunaista tornia kohti. Monet laivat koettivat paeta, mutta heti oli
niiden jokaisen ympärillä tuhansia pieniä yhden miehen lentokoneita ja
yläpuolella valtava laivahirviö laskien hyökkäysjoukkoja zodangalaisten
aluksen kannelle.
Vähän enemmän kuin tunti senjälkeen, kun voittoisat zodangalaiset
olivat kohonneet leiristään ilmoille meitä vastaan, oli taistelu
päättynyt ja voitettujen zodangalaisten jälelläolevat laivat ohjattiin
Heliumin kaupunkeja kohti valtausmiehistöjen hoitamina.
Näiden lentohirviöiden antautumisessa oli tavattoman järkyttävänä
puolena se, että vuosisatoja vanhan tavan mukaan oli voitetun aluksen
komentajan antautumisen merkiksi vapaaehtoisesti hypättävä maahan.
Toinen toisensa jälkeen nämä urhoolliset miehet hyppäsivät valtavien
alustensa korkealle kohoavista keuloista kamalaan kuolemaan, pitäen
viirejään korkealla päänsä päällä.
Vasta sitten kun koko laivaston komentaja teki tämän hirveän hypyn,
ilmaisten siten, että jäljelläolevat laivat antautuivat, lakkasi
taistelu ja urhoollisten miesten hyödytön surmaaminen päättyi.
Merkin avulla pyysimme sitten Heliumin laivaston lippulaivaa
lähestymään, ja kun se oli tullut äänenkantaman päähän, huusin, että
prinsessa Dejah Thoris oli laivallamme ja että halusimme siirtää hänet
lippulaivaan, joten hän pääsisi kaupunkiin heti.
Kun heliumilaiset pääsivät täysin selville ilmoitukseni sisällöstä,
kohosi lippulaivan kannelta ilmoille voimakas huuto ja seuraavalla
hetkellä liehuivat Heliumin prinsessan värit sadoista kohdista sen
taklauksesta. Kun muista laivoista huomattiin niille annetut merkit,
yhtyivät niidenkin miehistöt riemuhuutoon ja Dejah Thorisin viirit
päästettiin niistä hulmuamaan auringon hohteessa.
Lippulaiva ohjattiin luoksemme, ja kun se juhlallisesti kääntyi ja
kosketti aluksemme kylkeä, hyppäsi kymmenkunta upseeria laivamme
kannelle. Kun heidän hämmästyneet katseensa sattuivat satoihin
vihreihin sotilaihin, jotka nyt tulivat esille taistelusuojuksista, he
pysähtyivät kauhistuneina, mutta nähdessään heitä kohti astelevan
Kantos Kanin etenivät hekin tunkeutuen hänen ympärilleen.