vaikutelmat olivat itse asiassa hyvin selvästi näkyvissä kaikkien
neljän vartiosotilaan aivoissa. Heidän ahdistajansa oli hyvin kookas
mies, hänellä oli sinun oman henkivartiostosi merkki, ja hänen
taistelukykynsä lähenteli ihmettä, sillä hän taisteli avoimesti kaikkia
neljää vastaan ja voitti heidät ylivoimaisen taitonsa sekä tavattomien
voimiensa ja kestävyytensä avulla. Vaikka hänellä olikin Zodangan
merkki, jeddakini, ei sellaista miestä ole milloinkaan ennen nähty
tässä eikä missään muussakaan Barsoomin maassa. Tutkin ja kuulustelin
myöskin Heliumin prinsessaa, mutta hänen ajatuksistaan en saanut
vähääkään selvää; hän voi hillitä itsensä täydelleen, enkä minä kyennyt
lukemaan mitään. Hän kertoi nähneensä osan taistelusta, ja silloin kun
hän oli sitä katsellut, oli vartiosotilaita vastassa ollut vain yksi
mies, jota hän ei muistanut koskaan nähneensä."
"Missä on äskeinen pelastajani?" kysyi toinen, jonka tunsin äänestä
vihreiden marsilaisten kynsistä pelastamakseni Than Kosisin serkuksi.
"Ensimmäisen esi-isäni merkin nimessä", hän jatkoi, "kuvaus sopii
häneen tarkalleen, erittäinkin taistelukelpoisuuteen nähden."
"Missä se mies on?" huudahti Than Kosis. "Tuotakoon hänet eteeni heti
paikalla! Mitä tiedät hänestä, serkku? Kun nyt muistelen, tuntui
minusta kummalliselta, että Zodangassa olisi ollut sellainen sotilas,
jonka nimeä emme edes me tunteneet aikaisemmin. Entä hänen nimensä
sitten, John Carter, kuka on koskaan kuullut sellaista nimeä
Barsoomissa!"
Pian tuotiin sana, ettei minua löytynyt mistään, ei palatsista eikä
aikaisemmasta majapaikastani, lentopartiolaisten parakeilta. Kantos Kan
oli tavattu ja häntä oli kuulusteltu, mutta hän ei tuntenut
olinpaikkaani, ja menneisyydestäni hän oli sanonut tietävänsä varsin
vähän, sillä hän oli vasta äskettäin tavannut minut ollessamme
warhoonien vankeina.
"Pitäkää silmällä sitä toista miestä", komensi Than Kosis. "Myöskin hän
on muukalainen, ja he molemmat saattavat yhtä hyvin olla kotoisin
Heliumista kuin jostakin muualta. Toisen luota löydämme ennemmin tai
myöhemmin myöskin toisen. Tehkää ilmapatrullit nelinkertaisiksi, ja
antakaa tutkia mitä tarkimmin jokainen henkilö, joka poistuu
kaupungista joko ilmoitse tai maitse."
Nyt saapui toinen sanantuoja ilmoittaen, että minä olin vielä palatsin
muurien sisällä.
"On tutkittu tarkoin kaikkien niiden henkilöiden tuntomerkit, jotka
ovat tänään saapuneet palatsin alueelle tai poistuneet sieltä", lopetti
mies puheensa, "mutta mitkään niistä eivät lähimainkaan sovi tähän
uuteen henkivartioston padwariin, paitsi ne, jotka on mainittu silloin,
kun hän saapui."
"Silloin saamme hänet kiinni ennen pitkää", huomautti Than Kosis
tyytyväisenä, "ja sillä välin menemme taaskin Heliumin prinsessan
asuntoon ja kuulustelemme häntä. Hän tietää luultavasti enemmän, kuin
häntä halutti ilmaista sinulle, Notan. Tulkaa."
He poistuivat salista, ja kun ulkona oli jo tullut pimeä, hypähdin
keveästi alas piilopaikastani ja kiiruhdin parvekkeelle. Vain vähän
väkeä oli liikkeellä, ja valiten hetken, jolloin ketään ei ollut
läheisyydessä, hyppäsin vikkelästi lasisen muurin harjalle ja sieltä
kadulle palatsin alueen ulkopuolelle.
KOLMASKOLMATTA LUKU
Harhailemassa ilmassa
Koettamatta piileskellä kiiruhdin majoituspaikkojemme läheisyyteen,
sillä olin varma, että löytäisin Kantos Kanin sieltä. Tullessani
likemmäksi rakennusta olin varovampi, koska, ja varsin oikein, arvelin,
että niitä seutuja pidettäisiin silmällä. Pääkäytävän ympärillä
vetelehti useita miehiä, joilla oli siviilimerkit, ja takalistolla oli
niitä lisää. Yläkertaan, jossa asuntomme sijaitsivat, saatoin kenenkään
huomaamatta pyrkiä vain viereisen talon kautta, ja vaivaloisten
yrityksien jälkeen onnistui minun päästä jonkun matkan päässä olevan
varastohuoneen katolle.
Hyppien katolta toiselle olin pian senjälkeen eräässä sen rakennuksen
avoimessa ikkunassa, jossa toivoin tapaavani heliumilaisen, ja
seuraavalla hetkellä seisoin hänen edessään huoneessa. Hän oli yksin
eikä näyttänyt vähääkään hämmästyvän saapumisestani, sillä hän sanoi
odottaneensa minua jo paljoa aikaisemmin, kun vartiovuoroni oli
täytynyt päättyä joku aika sitten.
Huomasin, ettei hän tiennyt mitään siitä, mitä palatsissa tällä välin
oli tapahtunut, ja kertomani uutiset saivat hänet ankaran kiihkon
valtaan. Kun kerroin, että Dejah Thoris oli luvannut kätensä Sab
Thanille, suuttui hän kovasti.
"Se ei voi olla totta", hän huudahti. "Se on mahdotonta! Mieluummin
jokainen heliumilainen toki kuolisi kuin suostuisi myymään rakkaan
prinsessamme Zodangan hallitsevalle suvulle. Hänen on täytynyt menettää
järkensä suostuessaan niin vihattuun sopimukseen. Et tiedä, kuinka me
heliumilaiset rakastamme hallitsijasukumme jäseniä, etkä senvuoksi voi
käsittää sitä kammoa, jota tunnen tällaista herjaavaa liittoa kohtaan.
"-- Mitä on tehtävä, John Carter?" hän jatkoi. "Olet keinokas mies.
Etkö voi keksiä jotakin tapaa Heliumin pelastamiseksi tästä häpeästä?"
"Jos pääsen miekan ulottumiin Sab Thanista", vastasin, "niin voin
selvittää tämän pulman, mikäli se koskee Heliumia, mutta omasta
puolestani näkisin mieluummin jonkun toisen lyövän sen iskun, joka
vapauttaa Dejah Thorisin."
Kantos Kan silmäili minua kiinteästi ennenkuin virkkoi mitään.
"Sinä rakastat häntä", hän sanoi sitten. "Tietääkö hän sen?"
"Kyllä hän tietää, Kantos Kan, ja torjuu minut luotaan vain sentähden,
että hän on lupautunut Sab Thanille."
Kelpo veikko ponnahti seisaalleen ja tarttuen olkapäähäni nosti
miekkansa pystyyn huudahtaen:
"Ja jos olisin itse saanut valita, niin en olisi voinut löytää
sopivampaa puolisoa Heliumin ensimmäiselle prinsessalle. Kas tässä
käteni olallesi, John Carter, ja sanani, että Sab Than saa surmansa
minun miekastani, sillä minä rakastan Heliumia, Dejah Thorisia ja
sinua. Vielä tänä yönä koetan pujahtaa hänen asuntoonsa palatsiin."
"Mutta miten?" kysyin. "Sinua pidetään tarkoin silmällä, ja
lentovartiosto on tehty nelinkertaiseksi."
Hän taivutti päänsä ja mietti hetkisen; kohotti sen sitten pystyyn,
kasvoillaan luottava ilme.
"Kun vain selviydyn täkäläisistä vahdeista, niin se onnistuu", hän
selitti. "Tunnen korkeimman tornin kautta palatsiin vievän salaisen
käytävän. Huomasin sen sattumalta lentäessäni eräänä päivänä
vahtivuorollani palatsin ylitse. Tällaisissa puuhissa täytyy tutkia
kaikkia tavallisuudesta poikkeavia ilmiöitä, joita satumme näkemään, ja
kun näin kasvot tirkistämässä palatsin korkean tornin huipusta, oli se
minusta perin tavatonta. Lensin senvuoksi kasvoja kohti ja näin, että
tirkistelijä ei ollut kukaan muu kuin Sab Than. Hän joutui hieman
hämilleen siitä, että olin nähnyt hänet, ja komensi minua pitämään
asian omina tietoinani, selittäen, että tornista vei käytävä suoraan
hänen asuntoonsa eikä sitä tuntenut kukaan muu kuin hän. Jos vain
pääsisin lentokasarmin katolle ja saisin koneeni, niin viidessä
minuutissa olisin Sab Thanin asunnossa. Mutta miten pääsen tästä
talosta, joka sanojesi mukaan on vartioitu?"
"Kuinka tarkoin kasarmin lentokonevajoja vartioidaan?" kysyin.
"Tavallisesti on katolla öisin vain yksi mies."
"Mene tämän rakennuksen katolle, Kantos Kan, ja odota minua siellä!"
Pysähtymättä selittämään suunnitelmiani palasin kadulle samaa tietä
kuin olin tullut ja kiiruhdin kasarmille. En uskaltanut mennä
rakennukseen, sillä se oli täynnä lentopartiolaisia, jotka kuten koko
Zodanga etsivät minua.
Rakennus oli tavattoman iso, ja sen lakea katto oli hyvinkin
kolmensadan metrin korkeudella maasta. Zodangassa oli vain
harvoja rakennuksia, jotka olivat korkeampia kuin nämä parakit,
vaikka eräät rakennukset olivat toistasataa metriä niitä
korkeammat. Niinpä kohosivat suurien taistelulaivojen telakat noin
neljänsadanviidenkymmenen metrin korkeuteen ja kauppalaivaston tavara-
ja matkustaja-asemat lähes yhtä korkealle.
Kiipeäminen rakennuksen etusivua myöten katolle oli vaivaloinen ja
perin vaarallinen tehtävä, mutta muuta keinoa ei ollut, ja päätin
senvuoksi yrittää. Kun barsoomilaisten rakennustapa on hyvin
koristeellista, oli kiipeäminen helpompaa kuin olin luullut, sillä
ulkonevat koristukset muodostivat suoranaiset portaat aina rakennuksen
räystäälle saakka. Vasta sitten kohtasin ensimmäisen todellisen esteen.
Räystäs ulkoni lähes kuusi metriä seinästä, johon olin tarrautunut
kiinni, ja vaikka kiersin koko suuren rakennuksen ympäri, en löytänyt
räystäästä ainoatakaan aukkoa.
Ylin kerros oli valaistu ja täynnä sotilaita, jotka huvittelivat omalla
tavallaan; en senvuoksi voinut sitä kautta päästä rakennuksen katolle.
Oli yksi, epätoivoinen keino, ja päätin yrittää sitä -- tapahtuihan
kaikki Dejah Thorisin tähden, eikä sellaista miestä ole elänyt, joka ei
panisi hänen kaltaisensa naisen tähden henkeänsä vaaraan vaikka
tuhannesti.
Pitäen kiinni seinästä toisella kädelläni ja jaloillani irroitin
varustuksiini kuuluvan pitkän nahkahihnan, jonka päässä oli iso koukku.
Sen varassa riippuvat lentäjät koneittensa kupeista ja pohjista
suorittaessaan erinäisiä korjaustöitä, ja näiden hihnojen avulla
myöskin laskeudutaan maihin taistelulaivoista.
Varovaisesti heilautin koukun katolle, ja monien yritysten jälkeen se
tarttui kiinni. Vedin hiljaa hihnasta saadakseni koukun tarttumaan
lujemmin, mutta mahdotonta oli minun tietää, kestäisikö se ruumiini
painoa vai ei. Olihan se saattanut tarttua vain räystään äärimmäiseen
reunaan, joten se luiskahtaisi irti, kun laskisin itseni heilumaan
hihnan varaan, ja minä syöksyisin kolmensadan metrin päässä allani
olevalle kivitykselle.
Emmin hetkisen, mutta sitten päästin irti otteeni seinäkoristeista, ja
heilahdin ilmaan hihnan varassa. Syvällä allani oli kirkkaasti valaistu
katu, kiveys ja kuolema. Minua kannattavasta räystäästä tuntui pieni
täräys, ja kuului ilkeätä, raapivaa luikumisen ääntä, joka sai selkääni
kylmät väreet. Mutta sitten tarttui koukku kiinni, ja minä olin
turvassa.
Kiipesin ripeästi ylös ja tarttuen räystään reunaan vedin itseni
katolle. Noustuani seisaalleni olin vastakkain vahtisotilaan kanssa,
tuijottaen suoraan hänen revolverinsa piippuun.
"Kuka olet ja mistä tulet?" hän huudahti.
"Olen lentopartiolainen, ystävä, ja olin hyvin lähellä kuolemaa, sillä
vain pelkkä sattuma pelasti minut putoamasta kadulle", vastasin.
"Mutta kuinka tulit katolle, mies? Ketään ei ole laskeutunut tänne eikä
kohonnut lentoon kokonaiseen tuntiin. Pian, selitä puuhasi, tai teen
hälytyksen."
"Katsopa tänne, vahti, niin näet, miten tulin ja kuinka heikon
hiuskarvan varassa tuloni oli", vastasin kääntyen räystään reunalle,
josta kaikki aseeni riippuivat hihnan nenässä kuusi metriä alempana.
Uteliaisuuden kannustamana mies tuli viereeni. Se oli hänen
onnettomuutensa, sillä kun hän kumartui tirkistämään räystäältä,
tartuin häntä kurkusta ja pistoolikädestä, paiskaten hänet rajusti
katolle. Ase kimposi hänen kädestään, ja sormeni tukehduttivat hänen
avunhuutonsa. Kapuloin miehen suun ja sidoin hänet, minkä jälkeen
laskin hänet riippumaan räystään varaan, samoin kuin itse olin
riippunut vähää aikaisemmin. Tiesin, että hänet löydettäisiin vasta
aamulla, ja tarvitsin kaiken ajan, minkä suinkin voin saada.
Puettuani hihnat ja aseet ylleni kiiruhdin lentokonevajoille ottaen
esille sekä omani että Kantos Kanin koneen. Kiinnitin hänen koneensa
omani perään, panin koneeni käyntiin ja liukuen räystään ylitse
sukelsin kaupungin kaduille paljoa alemmaksi sitä tasoa, jossa
lentopatrullit tavallisesti liikkuivat. Vajaassa minuutissa laskeuduin
kommelluksitta majoitusrakennuksemme katolle hämmästyneen Kantos Kanin
viereen.
En tuhlannut aikaa selittelyihin, vaan syvennyin heti pohtimaan
suunnitelmiamme lähimmän tulevaisuuden varalle. Päätimme, että minun
oli koetettava pyrkiä Heliumiin, kun taas Kantos Kanin oli mentävä
palatsiin ja toimitettava Sab Than pois tieltä. Jos se hänelle
onnistuisi, olisi hänen seurattava minua. Hän asetti oikeaan suuntaan
kompassini -- sukkela pieni vehje, joka hievahtamatta osoittaa samaa,
määrättyä Marsin pinnan pistettä -- ja sanottuamme toisillemme
jäähyväiset kohosimme yhdessä ilmaan ja lensimme palatsia kohti, sillä
se oli samassa suunnassa, johon minun oli ohjattava päästäkseni
Heliumiin.
Kun lähestyimme korkeata tornia, syöksähti ylhäältä päin esiin
patrulli, kohdistaen huikaisevat valosuihkunsa koneeseeni. Samalla
kuului mylvivä ääni komentavan minua pysähtymään, minkä jälkeen pamahti
laukaus, kun en ollut huudosta tietävinänikään. Kantos Kan laskeutui
nopeasti varjoihin, kun taas minä yhtä mittaa kohosin ja kiidin
hirveätä vauhtia Marsin ilmojen halki perässäni toistakymmentä
lentopartiolaisten konetta, jotka olivat ryhtyneet ajamaan minua takaa,
ja myöhemmin nopeakulkuinen risteilijä, jossa oli sata miestä ja
patteri pikatykkejä. Kierrellen ja kaarrellen pienine koneineni,
milloin kohoten, milloin laskeutuen, sain suurimman osan ajasta
vältetyksi heidän valonheittäjäinsä säteet, mutta näin menetellen
menetin myöskin etumatkaani. Päätin senvuoksi uhkarohkeasti lentää
suoraan suuntaan ja jättää kaikki kohtalon ja koneeni nopeuden varaan.
Kantos Kan oli opettanut minulle tempun, joka tunnetaan vain Heliumin
laivastossa ja joka lisäsi suuresti lentokoneiden nopeutta. Olin
senvuoksi varma siitä, että jättäisin takaa-ajajani, jos vain
välttäisin heidän ammuksensa vähän aikaa.
Kiitäessäni ilman halki ja kuulien vinkuessa korvissani tunsin, että
voisin selviytyä vain ihmeen kautta. Mutta arpa oli heitetty, ja pannen
koneeni täyteen vauhtiin ohjasin suoraan Heliumia kohti. Vähitellen
jäivät takaa-ajajat yhä kauemmaksi jälkeeni, ja iloitsin parhaillaan
onnistuneesta paostani, kun risteilijästä laukaistu, hyvin tähdätty
ammus räjähti pienen koneeni keulassa. Tärähdys melkein kaasi sen, ja
ilkeästi vaappuen se syöksyi alaspäin yön synkkään pimeyteen.
En tiedä, kuinka syvälle putosin, ennenkuin sain koneeni uudelleen
tottelemaan ohjausta, mutta minun oli täytynyt olla hyvin lähellä maata
alkaessani taaskin kohota, sillä kuulin selvästi eläinten ääniä altani.
Noustessani ylöspäin tarkastelin ympärilleni nähdäkseni takaa-ajajat,
ja kun vihdoin huomasin heidän valonsa kaukaa takaani, näin heidän
laskeutuvan maahan ilmeisestikin etsimään minua.
Vasta sitten kun heidän valonsa olivat häipyneet näkyvistäni, uskalsin
väläyttää pientä lamppuani kompassiani kohti. Kauhukseni näin silloin,
että ammuksen sirpale oli perin pohjin tuhonnut ainoan suuntakojeeni
samoin kuin myöskin nopeusmittarini. Voisinhan kyllä tähtien mukaan
suunnilleen ohjata Heliumiin päin, mutta kun en täsmälleen tiennyt,
missä kaupunki sijaitsi, enkä omaa lentonopeuttani, olivat toiveeni sen
löytämisestä hyvin vähäiset.
Helium on noin tuhannen kuudensadan kilometrin päässä Zodangasta
lounaiseen, ja jos kompassini olisi ollut ehyt, olisin voinut lentää
tämän matkan neljässä, viidessä astunnissa, mikäli ei mitään vahinkoa
sattunut. Mutta asiain näin ollen olin aamun valjetessa, lennettyäni
täyttä vauhtia lähes kuusi tuntia yhtä mittaa, kiitämässä laajan,
kuivuneen meren yläpuolella. Suuri kaupunki oli allani, mutta se ei
ollut Helium, sillä kaikista Barsoomin kaupungeista ainoastaan sen
muodostaa kaksi ympyränmuotoisten muurien suojaamaa, noin
sadankahdenkymmenen kilometrin päässä toisistaan olevaa valtavaa
kaupunkia, minkävuoksi sen saattoi helposti tuntea siltä korkeudelta,
jossa lensin.
Arvelin joutuneeni liian kauaksi luoteeseen ja käännyin senvuoksi
lentämään kaakkoista kohti. Aamupäivällä sivuutin useita muita suuria
kaupunkeja, mutta ainoakaan niistä ei vastannut Kantos Kanin kuvausta
Heliumista. Sen lisäksi että Helium on kaksoiskaupunki on sillä
toinenkin tuntomerkki, kaksi valtavan korkeata tornia, joista toinen,
kirkkaan punainen, kohoaa toisen kaupungin keskuksesta noin
puolentoista kilometrin korkuisena, ja toinen, helakan keltainen ja
samankorkuinen, on sisarkaupungissa.
NELJÄSKOLMATTA LUKU
Tars Tarkas saa ystävän
Keskipäivällä sivuutin alhaalta suuren, kuolleen, muinaismarsilaisen
kaupungin ja jatkaessani sitten lentoani sen toisella puolen olevan
kentän yli jouduin suoraan useiden tuhansien, hirvittävässä taistelussa
olevien vihreiden sotilaiden yläpuolelle. Tuskin olin huomannut heidät,
kun minua kohti ammuttiin yhteislaukaus. Heidän tähtäämisensä on miltei
erehtymättömän osuvaa, ja pieni koneeni oli heti kelvoton hylky, joka
vaappuen painui maahan.
Putosin melkein keskelle kuuminta taistelua, sotilaiden joukkoon, jotka
eivät olleet huomanneet saapumistani taistellessaan ankarasti elämästä
ja kuolemasta. Sotilaat olivat jalkaisin ja käyttelivät pitkiä
miekkojaan, samalla kun laitamilla olevien tarkk'ampujien kuulat
kaatoivat jokaisen, joka hetkeksikään erkani yhteenkietoutuneesta
joukosta.
Kun koneeni laskeutui heidän keskelleen, niin tajusin, että minun oli
joko taisteltava tai kuoltava ja että kuoleman mahdollisuudet olisivat
joka tapauksessa suuret, ja niinpä olinkin maahan laskeutuessani
valmiina pitkä miekka kädessäni puolustamaan henkeäni parhaani mukaan.
Putosin tavattoman kookkaan hirviön viereen, jota ahdisti kolme
vastustajaa, ja kun katsahdin hänen hurjiin, taistelun kiihdyttämän
kasvoihinsa, tunsin hänet tharkilaiseksi Tars Tarkasiksi. Hän ei nähnyt
minua, sillä olin hieman hänen takanaan, ja hänen ahdistajansa, jotka
tunsin warhooneiksi, tekivät silloin hyökkäyksen kaikki kolme
yht'aikaa. Voimakas tharkilainen kaatoi nopeasti heistä yhden, mutta
peräytyessään antaakseen uuden iskun hän kompastui takanaan viruvaan
ruumiiseen ja kaatui tantereeseen, joutuen vihollistensa armoille.
Salamannopeasti he olivat hänen kimpussaan, ja pian olisi Tars Tarkas
päässyt isiensä luokse, jollen minä olisi hypännyt hänen suojakseen ja
antanut hänen vastustajilleen tarpeeksi tekemistä. Olin juuri kaatanut
toisen heistä, kun Tars Tarkas, päästyään uudelleen jaloilleen, teki
toisesta pikaisen lopun.
Hän katsahti minuun nopeasti, ja heikko hymy värähti hänen julmilla
huulillaan, kun hän koskettaen olkapäätäni sanoi:
"Tuskinpa tuntisin sinua, John Carter, mutta ei yksikään muu
kuolevainen koko Barsoomissa tekisi sitä, mitä sinä teit hyväkseni.
Luulen oppineeni tietämään, että ystävyyttäkin on olemassa, ystäväni."
Enempää hän ei sanonut, eikä hänellä olisi ollut siihen
tilaisuuttakaan, sillä warhoonit kävivät kiivaasti kimppuumme. Yhdessä
taistelimme sitten kylki kyljessä koko pitkän, kuuman iltapäivän,
kunnes taistelun kiihko asettui ja hurjien warhoonlaumojen tähteet
hyppäsivät thoatiensa selkään ja pakenivat lisääntyvän pimeän suojaan.
Tässä jättiläiskamppailussa oli ollut mukana kymmenentuhatta miestä, ja
taistelukentällä virui kolmetuhatta ruumista. Kummallakaan puolella ei
pyydetty eikä annettu armoa, eikä vankeja liioin koetettu saada.
Palattuamme taistelun jälkeen kaupunkiin olimme menneet suoraa päätä
Tars Tarkasin majapaikkaan. Jäin sinne yksikseni päällikön lähtiessä
neuvotteluun, joka aina on tapana pitää taistelun päätyttyä.
Istuessani odotellen vihreän sotilaan paluuta kuulin liikettä
viereisestä huoneesta, ja kun katsahdin sinne, syöksyi äkkiä kimppuuni
iso, kamalannäköinen eläin, tyrkäten minut pitkälleni silkki- ja
turkisläjälle, jolla juuri olin levännyt. Se oli Woola -- uskollinen,
minuun kiintynyt Woola. Se oli palannut Tharkiin, ja kuten Tars Tarkas
myöhemmin minulle kertoi, mennyt suoraa päätä entiseen asuntooni, jossa
se liikuttavasti ja kuten näytti toivottomasti alkoi odottaa minua.
"Tal Hajus tietää, että olet täällä, John Carter", sanoi Tars Tarkas
tultuaan takaisin jeddakin majapaikasta. "Sarkoja näki meidät yhdessä
ja tunsi sinut. Tal Hajus käski minun viedä sinut hänen eteensä tänä
iltana. Minulla on kymmenen thoatia, John Carter; saat valita niistä,
ja minä saatan sinut lähimmälle Heliumiin vievälle vesitielie. Tars
Tarkas voi kyllä olla julma vihreä sotilas, mutta hän saattaa olla
ystävä silti. Tule, meidän on lähdettävä."
"Entä kun palaat, Tars Tarkas?" kysyin.
"Villit calotit, kenties, tai vielä pahempaa", vastasi hän, "jollen
satu saamaan kauan odottamaani tilaisuutta taistella Tal Hajusin
kanssa."
"Me jäämme tänne, Tars Tarkas, ja menemme tänä iltana Tal Hajusin luo.
Et saa uhrata itseäsi, ja kentiespä juuri tänä iltana saat toivomasi
tilaisuuden."
Hän vastusti ehdotustani kiivaasti, selittäen, että Tal Hajus sai usein
rajuja raivonpurkauksia, kun hän vain ajatteli minulta saamaansa iskua,
ja että jos hän saisi minut käsiinsä, kidutettaisiin minua mitä
hirveimmin.
Syödessämme kerroin Tars Tarkasille tarinan, jonka olin kuullut Solalta
Tharkiin marssiessamme meren pohjalla viettämänämme yönä.
Hän ei puhunut paljoa, mutta hänen voimakkaat kasvolihaksensa
värähtelivät kiihkosta ja tuskasta, kun hän ajatteli, kuinka kauheat
kärsimykset oli tuotettu sille ainoalle olennolle, jota hän milloinkaan
oli rakastanut kylmän, julman, hirveän elämänsä aikana.
Enää hän ei empinyt, kun taaskin ehdotin, että lähtisimme Tal Hajusin
luokse, huomauttaen vain haluavansa sitä ennen puhutella Sarkojaa.
Hänen pyynnöstään seurasin häntä Sarkojan asunnolle, ja se myrkyllinen
silmäys, jonka tämä minuun loi, oli melkein täysi korvaus kaikista
vastaisista onnettomuuksista, joita tapaturmainen palaamiseni Tharkiin
minulle kenties aiheuttaisi.
"Sarkoja", lausui Tars Tarkas, "neljäkymmentä vuotta sitten olit
välikappaleena toimittamassa kidutuksen ja kuoleman Gozava-nimiselle
naiselle. Olen juuri saanut tietää, että se sotilas, joka rakasti sitä
naista, on kuullut, mikä osa sinulla oli silloisissa tapahtumissa. Hän
ei voi sinua surmata, se ei ole tapojemme mukaista, mutta mikään ei
estä häntä sitomasta hihnan toista päätä kaulaasi ja toista villiin
thoatiin, vain osoittaakseen, kuinka elinkykyinen ja kuinka hyvä
rotumme jatkaja olet. Kuultuaan kaikki hän aikoo tehdä sen huomenna.
Pidin oikeana ja kohtuullisena varoittaa sinua, sillä olen
oikeamielinen mies. Iss-joen pyhiinvaellusmatka on lyhyt, Sarkoja.
Tule, John Carter!"
Seuraavana aamuna Sarkoja oli poissa, eikä häntä senjälkeen enää nähty.
Äänettöminä kiiruhdimme jeddakin palatsille, jossa meidät heti
päästettiin hänen puheilleen. Itse asiassa hän tuskin malttoi odottaa
minun saapumistani ja seisoi pystyssä korokkeellaan tuijottaen oveen
päin, kun astuin sisään.
"Sitokaa hänet tuohon patsaaseen!" hän kiljui. "Saamme nähdä, kuka
uskaltaa lyödä mahtavaa Tal Hajusia. Kuumentakaa raudat! Omin käsin
poltan silmät hänen päästään, ettei hän häpäise olemustani halvoilla
katseillaan."
"Tharkien päälliköt", huudahdin kääntyen kokouksen puoleen välittämättä
vähääkään Tal Hajusista, "olen ollut päällikkönä teidän keskuudessanne
ja tänään olen taistellut Tharkin puolesta kylki kyljessä tämän
kaupungin suurimman sotilaan kanssa. Velvollisuutenne on ainakin
kuunnella puhettani. Sen verran olen tänään ansainnut. Te väitätte
olevanne oikeamielinen kansa --"
"Hiljaa!" mylvi Tal Hajus. "Pankaa kapula tuon vintiön suuhun ja
sitokaa hänet, kuten käskin!"
"Oikeutta, Tal Hajus!" huudahti Lorkvas Ptomel. "Ken olet sinä
syrjäyttämään tharkien keskuudessa aikakausia voimassa olleet tavat?"
"Niin, oikeutta!" toisti kymmenkunta ääntä, ja Tal Hajusin puhkuessa
raivoissaan minä jatkoin:
"Olette rohkeata kansaa ja rakastatte rohkeutta, mutta missä oli
mahtava jeddakinne tämänpäiväisen taistelun aikana? En nähnyt häntä
taistelun tuoksinassa; hän ei ollut siellä. Hän raastaa turvattomia
naisia ja pieniä lapsia luolaansa, mutta milloin on kukaan teistä
nähnyt hänen viimeksi taistelevan miehiä vastaan? Nähkääs, yksinpä
minäkin, kääpiö hänen rinnallaan, kaasin hänet yhdellä ainoalla
nyrkiniskulla. Sellaisia miehiäkö tharkit pitävät jeddakeinaan?
Vierelläni seisoo nyt suuri tharkilainen, uljas sotilas ja ylväs mies.
Päälliköt, miltä kuulostaa Tars Tarkas, tharkien jeddak?"