Johannes taittoi kirjeen laskoksilleen, mutta kun hän kohotti
katseensa, hämmästytti häntä se mielenkuohu, joka kuvastui
arkkipiispan kasvoilla. Hänen poskillaan paloi heleä puna, ja rinta
kohoili kiihkeästi. "Mikä teitä vaivaa, herra?"
"Selibaatti lakkautettu. Se on mahdotonta!"
"Jumala suokoon, että siihen tultaisiin!"
"Toivotko sitä, Johannes?"
"Ettekö te ole koskaan toivonut?"
Muutamia suuria kyyneliä vierähti vanhan ylipapin poskille, ne olivat
nyt yhtä kalpeat kuin ennenkin.
"Jos tämä olisi tapahtunut viitisenkymmentä vuotta sitten", sanoi
hän, "en totisesti olisi kauaksi aikaa jäänyt Ruotsin kirkon
pääpiispaksi, mutta kuinka paljon onnellisempi sitä vastoin olisin
ollut!" Hän kätki päänsä käsiinsä ja vaipui ajatuksiinsa.
Samoin teki isä Johanneskin, hän tunsi ihmeellistä mielenkiintoa
niihin uusiin ajatuksiin, jotka raivasivat tietään kautta maailman.
Ne olivat kuin valonsäteet pimeässä yössä, ja hän kiitti Jumalaa
siitä, että oli saanut elää niin kauan, että oli nähnyt valon tulevan.
Piispa, vanha, itsekäs, ajatteli etupäässä mitä hän itse oli
menettänyt. Toisessa sijassa aprikoi hän, missä määrin kirkko
menettäisi arvoaan, jos uudet aatteet pääsisivät vallalle.
"Tiedätkös, Johannes, olen iloinen päästessäni pois kaikesta tästä.
Se päättyy huonosti!"
"Minun uskoni on, että se vie hyvään!"
"Se järkyttää kirkon perustuksia."
"Silloin ei se ole rakennettu raamatun opille."
"Minä pidän enemmän Erasmuksesta", jatkoi piispa melkein itsekseen.
"Hän harrasti vain vanhojen kielten tuntemista; se oli tosin alku,
mutta hän ei pyrkinyt koskaan pitemmälle."
"Silloin on hänen työnsä täytetty, toiset ovat jatkaneet ja menneet
pitemmälle."
"Luther on kääntänyt uuden testamentin."
"Joku toinen on sen tuova meillekin."
"Toivon, ettei se tapahdu."
"Miksi?"
"Koska se sytyttäisi kuin tuli."
"Ja puhdistaisi kuonan kullasta."
"Kenties joutuisi rahvaankin käsiin."
"Silloin tulee jokaisesta oma pappinsa!"
"Ja ihmiset eivät anna johtaa itseään kuten nyt, tarkoitat kai?
Tunnet vähän maailmaa, jos luulet, että valistus on tekevä ihmiset
paremmiksi. Ei, huonommiksi, paljon huonommiksi, se on vakaumukseni."
"Mihin sen perustatte?"
"Kokemukseen! Kaikilla pettureilla on hyvät päät; anna heille
valistusta, niin he käyttävät lahjojaan ihmiskunnan turmioksi."
"Opettakaa heitä oikein lukemaan ja ymmärtämään pyhää kirjaa, niin
se on tuleva heille ensin pakkopaidaksi ja sitten pelastukseksi ja
lohdutukseksi."
"Sinäkin tahtoisit luoda uudestaan koko maailmanjärjestyksen."
"Jospa voisin!"
"Mutta sitä et voi sinä eikä kukaan muu, sentähden ei ole päästettävä
näkyviin enemmän valoa kuin heikkonäköiset voivat sietää. Minä estän
sen."
"Te, herra?"
Hänen armonsa hymyili ivallisesti. "Sanotaan, että Strengnäsin piispa
Mathias on aiottu arkkipiispaksi. Puhun hänelle asiasta."
"Mutta valtionhoitajan tarkoitus on toinen, ja sen hyväksi
vaikuttamaan olen saapunut tänne."
"Pitäisikö minun palata Upsalaan?"
"Niin, ja ottaa takaisin virkanne."
"Tehdä herra Kustaa Trolle vihamiehekseni?"
"Mitä teidän tarvitsee häntä pelätä?"
"Hänellä on Kristian kuningas takanaan!"
"Sten herra pitää hänet kyllä poissa."
"Jos hän _voi_!"
"Kun jokainen tekee velvollisuutensa, silloin pitää Jumala huolen
lopusta."
"Mikä sinun velvollisuutesi on?"
"Kun olen ensin saanut herra Jaakko Ulfinpojan täyttämään omansa,
lähden alamaahan päin. Tiedätte, että maassa on liikkeessä paavin
anekauppias seurueineen, ja minä aion mennä häntä vastaan."
"Mitä aiot?"
"Jos he levittävät harhaluuloja kansan keskuuteen, tahdon valistaa
niin monta kuin voin."
"Kukaan ei usko sinua!"
"Kyllä, jos puhun Herran innoittamana."
"Odota, kunnes kaupustelijat tulevat tänne."
"Minulla ei ole aikaa", vastasi Johannes viitaten kauniiseen
harmaaseen päähänsä.
Vårfrubergaan lähetetty viesti viipyi kauan ennenkuin palasi. Hänen
armonsa ei näyttänyt kiinnittävän siihen huomiotaan, mutta Johannes
kiinnitti sitä enemmän, vaikka hän melkein arvasi syyn.
Vihdoin eräänä päivänä tuli vanha Jaakko herra melkoisesti
kiihdyksissään vanhan ystävänsä luo, sanoen: "Lähettiläs on tosin
palannut Vårfrubergasta, mutta hän puhuu niin kummia, etten minä voi
siihen panna luottamusta."
"Lähetittehän luotettavan palvelijan?"
"Hän sanoo, että Beat... että entinen abbedissa on kadonnut, hän
tapasi uuden."
"Eikö hän tehnyt mitään kysymyksiä?"
Hänen armonsa heittäytyi penkille, tarttui kelloon ja soitti
kiihkeästi.
Muuan palvelija astui sisään.
"Kutsu Anselmo tänne."
Tämä tuli heti.
"Kerro alusta alkaen!" käski ylipappi.
"Minä en sanonut heti, mistä tulin", alotti palvelija. "Sanoin
ainoastaan tuovani lahjoja luostarille. Minut vietiin refektoriumiin,
ja abbedissa tuli heti minua vastaan. Ääni oli aivan vieras, ja minä
kysäisin rouva Bontia."
"Miksette jatka...?"
"Hm, hän vastasi niin kummallisesti."
"Kerro se?"
"Se kurja nainen ei ole koskaan ollut Vårfrubergan abbedissana."
"Oliko siinä kaikki?"
"Minä väitin, että hänet oli ainakin aiottu siksi ja että toin
luostarille kalliita lahjoja hänen armoltaan, herra Jaakko
Ulfinpojalta."
"Sitä ei sinun pitänyt sanoa!" puuttui tämä puheeseen.
"Tahdoin häntä pehmittää, ja se tepsikin. Katseltuaan kyllikseen
kallisarvoisia lahjoja sanoi hän: 'Vie hänen armolleen luostarin
nöyrät kiitokset ja sano hänelle, että siunattu äitimme katosi täältä
jo kolme kuukautta sitten. En tiedä otettiinko hänet elävänä ylös
taivaaseen, sillä kukaan ei ole nähnyt sitä, mutta luultavaa se on'."
"Oliko siinä kaikki?"
"Sellaista lirumlarua hän vain lasketteli. Mutta minä kyselin
luostarin ulkopuolella."
"Tiesikö kukaan mitään?"
"Kolmet, neljät silmät olivat nähneet hengellisen äidin lähtevän
useain palvelijain kera luostarista. Palvelijat olivat palanneet,
mutta hän ei kuunaan."
"Eivätkö palvelijat kertoneet mitään?"
"He olivat ensi päivänä saavuttuaan kertoneet, että he tulivat
Stäketistä, että rouva Bonti oli puhjennut karkeisiin solvauksiin
arkkipiispaa kohtaan ja että hänet sen jälkeen oli pistetty
vankeuteen. Asemiehet olivat arvelleet, ettei hän sieltä pääsisi
hengissä. Muutamia päiviä myöhemmin olivat he peruuttaneet kaiken
ja sanoneet, etteivät tienneet eivätkä olleet kuulleet kerrassaan
mitään."
Huoneessa oli haudanhiljaisuus. Jaakko herra istui suorana kalpein
poskin, mutta koko hänen olemuksessaan huomasi hiljaisen väristyksen.