erittäin Kalevipojassa voipi löytää, suotanee minun tässä tarkastaa
sitä yleisempää kysymystä virolais-suomalaisen jumalaistiedon
alkuperäisyydestä ylehensä. Nykyisissä _sankari_-runoissa olevat
kansantarut, näet, sisältävät ainoastaan yhden osan Wirolaisten
uskonnollisia käsitteitä, ja jos näiden muodostumisen aika likimainkaan
voidaan määrätä, niin se on tarkastuksen-alaiselle aineelle suurimman
arvoinen alkukohta.
Missä oli tämän hengellisen elämän yhteinen kätkyt, sen sivistyksen,
joka Suomalaisissa ja Virolaisissa on muodostunut määritettyyn ja
muista kansoista eriävään muotoon? Epäilemättä kansan omalla
syntypaikalla Aasiassa. Herra Santo, silloinen Wiron kirjallisuuden
seuran esimies, lausui v. 1854 kertomarunoista, että paljon niissä
"ulottuu ensimmäisellä synnyllänsä niihin vuosisatoihin, joina näiden
ranteiden periasukkaat eivät olleet yhteydessä Saksan ritarein eikä
kristinuskon kanssa";[59] ja Kreutzwald sanoo: "tämä jättiläiskätkyt
lienee etsittävä Aasiassa".[60] Viimeksi mainittu ajatus näyttää
todenmukaisemmalta. Jo ennen yhdeksättä vuosisataa Wirolaiset ja
Liiviläiset olivat levenneet yli koko Wiron-, Liivin- ja Kuurinmaan;
Vasta sen ajan jälkeen rupeavat Lettiläis-Littovialaiset kansat ja
nykyiset Kuurit heitä poistamaan.[61] Joukko paikannimiä _jerv_- ja
_kül_-päätteillä todistaa että suomalaisia kansoja ennen on asunut
Kuurinmaalla; maansa oli jaettu kihlakuntiin, _kilegundæ_.[62] Tässä
näkyy että suomalaiset kansat Itämeren maakunnissa olivat ennättäneet
samalle valtiollisen ja yhteiskunnallisen edistyksen kannalle, joka
kolmannellatoista vuosisadalla tavataan Suomenmaassa olevilla. Se tapa
että he kuivattavat elonsa riihissä ennen puituansa, ja että kytömaata
viljelevät, -- heidän kotoperäinen aatransa ja astuvansa eli äkeensä,
sanalla sanoen kaikki omituiset maanviljelyksen, metsästyksen,
kalastuksen ja sodankäynninkalut ja aseet ynnä niiden kotonaiset
nimitykset tavataan molemmilla puolin Suomen lahtea ja vieläpä
edempänäkin etelässä. Sellaista yhtäläisyyttä ei millään tavalla voi
muutoin selittää, kuin niin että molemmat kansat aikaisemmin ovat
alinomaisessa vuorovaikutuksessa luoneet tämän yhteisyyden
hengellisessä ja maallisessa elämässään. Ainoastaan aavistamalla voipi
arvata sen mahdottoman pitkän ajan, jota on tarvittu tämän
perinpohjaisen yhtäläisyyden synnyttämiseksi, kun noin 800 vuotta jo on
ennättänyt kulua, vaikuttamatta mitään varsinaisia muutoksia siinä
yhteisessä perinnässä, vaikka molemmat kansat siitä lähtien ovat
eläneet erillänsä.
Kohtuullisestikin arvaten lienee vähintäkin yhtä monta vuosisataa
kulunut suomalais-virolaisen sivistyksen muodostumiseen ja sillä tavoin
tulemme takaisin kansanliikkeiden edelliseen aikaan tahi kristillisen
ajanluvun alkuun. Niin kyllä on sanottu, "että nämä molemmat
suomensukuiset kansat luultavasti ovat tuoneet vähemmän omituisia
jumalais-taruja aikaisemmilta asunnoiltansa idässä, vaan että yhdessä
muiden sivistys-esineiden kanssa myöskin jo valmiita jumalais- ja
satu-kuvailuksia on heihin tullut siitä germanilaisesta sivistyneestä
kansasta, jonka kanssa he joutuivat läheiseen keskeyteen",[63]
ja tämä ajatus on erinomattain perustettu moninaisiin yhtäläisyyksiin
germanilaisten sadustoin kanssa, ja erittäin luultuun yhtäläisyyteen
saksalais-skandinavilaisien Thor-satujen ja Wirolaisten
Taaran-jumaloitsemisen välillä. Edelliset ovat hyvin hämäräiset ja
epätietoiset ja jälkimmäisistä sanoo _Fählmann_ kilvoituksessaan: Wie
war der heidnische Glaube der alten Ehsten beschaffen?[64] että niissä
ei ole mitään yhteistä. Thor kyllä on ukonjyryn jumala, niinkuin
toisinansa Taarakin, mutta häneltä puuttuu peräti se yksijumalaisuus,
joka on niin monen suomalaisen kansan ylimmän jumalan omituisuuksia.
Kunnioituksesta hänen oikeata nimeänsä ei tahdota mainita; Wirolaiset
mainitsevat häntä nimillä _vana isa, vana taat_, Suomalaiset nimittävät
häntä _ukoksi, ukoksi ylijumalaksi, pilvien pitäjäksi_; Samojeedeilla
taas on oikeastaan _yksi_ jumala, Num, mutta häntä pelkäävät pohjoiset
Samojedit niin, että silminnähtävällä pelolla mainitsevat hänen oikeata
nimeänsä, vaan mieluisemmin käyttävät liikanimiä; Tomskin Samojedit
taas kutsuvat häntä nimellä _Ildscha_, ukko, äijö, sanoo Castrén.[65]
"Hän näkee ja tietää kaikki, mutta on liian yleväinen tahtoaksensa
katsella alas ihmissuvun onnen vaiheisin".[66] Aivan samalla lailla
Ostjakit käsittivät ylimmäisen jumalansa _Türm_. Hän "puhuu ihmisille
ainoastansa ukkosen ja myrskyn vihaisella äänellä. Häneltä ei ole
maailmassa tapahtuvat hyvät eikä pahat teot salassa, ja hän tekee
välttämättömästi jokaiselle oikeutta, mutta sittenkin hän on ihmisille
lähestymätön ja hyvin pelättävä olento".[67] Sekä nimitys että käsitys
tässä on yhtä kuin Virolaisten Taara ja vielä likemmin kuin _Tora_,
joka Tshuwaschin kielellä merkitsee koko maailman jumalata; tähän
kuuluu Lappalaisten _Tiermes_, eräs taivaan jumala.[68] Virolaiset
käyttävät lauseen _vana taat torises_,[69] vanhus torua, ukkosen
jyrinästä, ja tämä johdattaa meidät siihen, että suomalainen _tora,
torua_, kieliopillisesti on heimoa mainitulle. _Schott_ lausuu että
Tschuwaschien _Tora_, heidän kielensä äänisääntöjen jälkeen, aivan
hyvin on voinut johtua tuosta melkein kaikissa Turkkilaisissa kielissä
yhteisestä sanasta _Tangry_.[70] Selvimmin tavataan kaikkien näiden
nimien juuri Karagasseilla, jotka sanalla _têre_ tarkoittavat taivasta,
sanalla _dêr_, ukkosen jyryä. Edellä munitussa lienee siis oiva
todistus siitä, että suomalaiset kansat olopaikoillaan Aasiassa ovat
tuoneet kanssansa suuren joukon jumalaistarullisia ajatuksia, koska
sellaisia vielä voipi niin kaukana toisistansa olevissa kansoissa
löytää. Mutta muitakin yhteisiä ajatuksia löytyy, esim. pyhästä
suuresta puusta, elämän vedestä, jolla eräs Samojedi voitelee
vanhempiansa, niin että ne jälleen virkoovat eloon, tavataanpa yksin
muinaisrunojemme kerto ja alku-sointu, jota seikkaa erinomattain on
tahdottu pitää todistuksena lainasta läheisiltä Germaneilla. Mongolien
heikoissa runoyrityksissä, niinkuin Pallas ne esittää, näytäksen
lävitsensä kertoa ynnä alkusoinnun ja yksin loppusoinnunkin eli riimin
jälkiä. Voimatta ratkaista kysymystä näiden runojen alkuperäisyydestä,
pidän enemmän lukua siitä, että myöskin tatarilaisien Koibalein
urosrunoissa tavataan vielä suurempaan määrään kertoa ja alku-sointua,
sekä, ja se on paljoa painavampi, heidän kertomarunon ja rakennus
näyttää tehdyltä pitkälyhyen nelimitan pohjalle, samoilla runojalkain
vaihtelemisilla kuin suomalaisessa kansanrunossa.[71] Tässä lienee yksi
tukevimpia todistuksia itsenäisestä, jo Aasiassa aljetusta,
Altailaisten kansain jumalaistarujen ja satujen kehkiämisestä, vaikkapa
tekoaineita on kerättävä paljon, ennenkuin niiden laveutta ja
ensimmäistä alkuperää voinee selittää.
Toiselta kannalta näyttävät jumalaistarulliset tutkinnot Saksassa
johdattavan samaan päätökseen. _Kuhn_ on huolellisesti toimitetussa
teoksessaan: "Die Herabkunst des Feuers und des Göttertranks",
osoittanut sitä eroa, joka Aasialaisessa kansasuvussa on muinaisuudessa
mahtanut tapahtua, jolloin Indian ja Persian kansat erkenivät
toisistansa, edelliset yhäti enemmän kehittäen ulkokohtaista
luonnonnäkemystänsä, Persialaiset taas itsekohtaista. Germanilaisten
esi-isät heidän eretessään olivat lähempänä Persialaisia, ja heidän
kaksisuuden (dualismon) kaltainen maailmannäkemys oli sentähden
periaatteellinen vastakohta suomalaisten kansain tarkasti merkitylle
kaikkijumalaisuudelle (pantheismolle). Se on kaikissa Altailaisissa
kansoissa niin juurtunut koko heidän ajatuspiirihinsä ja kieleenkin,
että ne sen kautta selvästi rajoitetaan germanilaisista kansoista. Ja
kuitenkin kumottaa etempää se salainen perustus, se hämäräinen
yliolento, jonka nimeä, niinkuin Juutalaisillakin, ei rohjettu mainita,
-- mukava liitoskohta pian tulevalle kristinuskolle. Vaikeus, jolla,
tuossa Altailaisten kansain muinaisuutta peittävässä hämärässä, selviä
piirteitä voidaan keksiä, enenee siitä, että heimokansain jumalaistarut
ja perivanha sivistys häviää vieraiden uskontoin vaikutuksesta.
Unkarilaisissa on kristinusko, Turkkilaisissa Islam, ja useimmissa
Aasian kansoissa on Buddhanusko hävittänyt heidän alkuperäisen
uskontonsa. Kenties vastedes vielä onnistuu löytää merkittäviä
muinaisen luonteen jälkiä.
Tällä ei kuitenkaan ole sanottu, että suomalaiset kansat olisivat
täydellisesti olleet vapaat kaikesta vaikutuksesta niiltä kansoilta,
joiden kanssa he ovat olleet yhteydessä. Päinvastoin voidaan sellainen
vaikutus löytää kaikkialla ja mahdotonta on ajatellakaan, että joku
mannermaan kansa muinoinkaan olisi kiinalaisella muurilla voinut sulkea
luotansa kaikki sivistysaineet läheisistä kansoista. Niinkuin vieraita
rahoja otettiin vastaan, niin seurasi jokaista yhteyttä myöskin uudet
sanat ja ajatukset, jotka viimeiset olivat vielä suuremman arvoiset,
sillä ne voitiin enentää moninvertaisesti.
Hyvin selviä jälkiä sellaisesta keskuudesta Skandinavian kanssa voidaan
nähdä Virolaisten jumaluusajatuksissa ja erittäin tässä tutkitussa
runoistossa. Edellä olen maininnut uudemmasta Eddasta lainatun
kertomuksen Thorista ja jättiläisvaimosta, joka on muutettu Kalevipojan
osaksi. Jo _Lencqvist_ mainitsee suomalaisessa jumalaistarustossa
olevan nimityksen _tonttu_, kotijumalan, joka toimitti kaikellaisia
etuja;[72] Virolaisissa siihen vastaa _tont_. Molemmat ovat lainattuja
Skandinaveilta, joilla häntä kutsutaan _tomtegubbe, tomt_.[73] Tässä en
pidä mitään lukua sellaisista ajatuksista, jonka kaltaisia kyllä
tavataan germanilaisissa ja romanilaisissa kansoissa, mutta joihin
vastaavia ajatuksia myös löydetään Virolaisten heimokansoissa Aasiassa
tahi Etelä-Euroopaasa. Niin esim. pitävät Virolaiset horkkaa eli
vilutautia harmaana tahi valkoisena hevosena, jolla potilas ratsastaa;
Tatarit ja Kalmukit kuljettavat sairasta ratsain täyttä laukkaa, kunnes
hevonen tulee vaahteen; sitten hänet peitetään hyvästi ja hän paranee
tavallisesti.[74] Saksalaiset ajattelevat kuumeen ratsastuksena
hurjalla hevosella.[75] Sellaiset ajatukset voivat joko itsenäisesti
syntyä useissa kansoissa, tahi, niinkuin niiden muutamain sanojen on
laita, jotka ovat Lättiläisten ja Virolaisten kielissä yhteisiä, ovat
tulleet aikaisemmasta keskeydestä ja ovat niinmuodoin jäännöksiä
ennenhistoriallisesta aikakaudesta, etten sano alkuperäisestä
yhteydestä.[76] Mutta Virolaisilla tavataan paljo ajatuksia, jotka
silminnähtävästi ovat syntyneet vasta keskeydestä Skandinavein kanssa
myöhemmällä ajalla, jolloin kristillisiä näkemystapoja jo oli juurtunut
kansoihin. Sellaisiin kristillisiin alkeisin on luettava nimitykset
_Sarvik_ ja _Tühi_. Ylimalkain on virolaisissa saduissa maanala
muodosteltu paljon toisenmoiseksi, jouduttuansa keskeyteen helvetinopin
kanssa. Suomalaisissa taruissa vielä on ainoastaan maanalan hallitsijan
nimi jolloinkulloin muuttunut kristilliseksi, nim. Pahaseksi, mutta
muutoin on pakanuuden ajatustapa kaikessa voimassaan säilynyt ja elämä
maanalassa on melkein samallaista kuin maan päällä. Kristinusko on
vaikuttanut muutoksen, on tehnyt perkeleen paljoa pirullisemmaksi, ja
se omaisuus tavataan selvempänä Suomen lahden eteläpuolella. Sentähden
onkin Virolaisten pirulla sarvet, jota koristusta Suomalaiset eivät
vielä ole hänessä huomanneet. Kumminkin on erinomaisen vaikeata tarkoin
eroittaa niitä alkeita kansantarustossa, jotka kuuluvat kristinoppiin,
pakanallisista, ja vielä vaikeampi on määrätä mitkä viimemainituista
ovat alkuperäisiä. Kalevipojan matkoja maanalaan tutkittansa kohtaa
sama vaikeus, sillä samanlaisia matkoja jossakin tarkoituksessa
tavataan melkein kaikilla kansoilla. Suomalaisilla ja Kreikkalaisilla,
Indialaisilla ja Roomalaisilla tapaamme sellaisia kertomuksia.
Kiinalaiset kertovat nuorukaisesta, joka sieltä vapauttaa äitinsä;[77]
Mongolit ja Tibetiläiset antavat mainion urhonsa, Gesar Khan,
sotatapparallansa särkeä helvetin portit ja sieltä vapauttaa äitinsä,
sekä lähettää hänet taivaasen.[78]
Tässä suhteessa valaisevia ovat ne sadunkatkelmat, jotka ovat kerätyt
Viron saarien muinaisruotsalaisissa asukkaissa. Worms-saarella, jossa
asuu osaksi Ruotsalaisia, osaksi Virolaisia, kertovat edelliset
merimiehestä, joka niinkuin Kalevipoeg matkusti syvässä holvissa ja
sieltä toi muassansa kolme säkillistä rahoja. Vanha Jakob de la Gardie,
Hiiomaan eli Päiväsalon ja Wormsin herra, sanotaan kerran, kun
vihollisia äkisti karkasi hänen päällensä, juosneen alastomana
saunasta, ainoastaan polstari kädessä, jonka höyhenistä hän ravisteli
sotilaita, niinkuin "_Soomen tuuslar_"; puhutaan myös jätinkokoisista
_munkeista_, viroksi _munga rahvas_, jotka paljaalla vainullaan
etsiskelevät kristittyjä niitä tappaakseen, jotka kaikki luulot ynnä
monta muuta samallaista kohtaavat meitä Kalevirunoissa.[79] Ovatko nämä
alkuperäisin virolaisia vai ruotsalaisia, sitä ei kuitenkaan tästä
nähdä. Sellaiset kertomukset kulkivat enimmäksensä suusta suuhun, mutta
kirjoittamallakin tieto niistä leveni. Hyvin huvittava taas, ja
todistava miten Euroopan useimmissa maissa tutut kertomukset pyhistä
miehisiä myös tunkeutuivat suomalaisiin kansoihin, on _Russwurmin_
ilmoittama tieto, että useissa Länsi-Wiron pitäjäissä käsikirjoituksina
kulkee virolaisia kertomuksia Jesuksen lapsuuden historiasta,
_evangelium infantia_. Toinen virolainen käsikirjoitus, joka on
löydetty Nucköön Ruotsalaisissa, sisältää monta esitelmää, joista
ensimäinen, _Jesuksen pyhän äidin unennäkö_, on meille tärkeä. Kun
sadut Kalevipojasta eivät näy kärsineen mitään erinäistä vaikutusta
Jesuksen lapsuuden historiasta eikä muista viimemainitussa
käsikirjoituksessa olevista esitelmistä, tavataan tässä esitelmässä
melkein kuva kuvaltaan samaa, mikä Kalevipojan matkassa Manalaan on
merkillistä. Tässä kirjoituksessa nimittäin, joka muutamissa osissa
pitää yhtä Nikodemon evangeliumin kanssa, sanotaan: Sinä laskeuit alas
helvetin hautaan, syvyyteen, _põrgo haua, sügavusse sisse_, ja mursit
helvetin kaikki rautaveräjät ja ukset, _keik põrgo raudaväravad ja
uksed_ -- lochurás tás túlas tás chalkéas, kai tous móchlous tous
sidaerous -- otit pois kaikki helvetin siteet, _võitsid keik se põrgo
vöö ära_, -- oi dedeménoi kántes nekroi éluthaesan ton desmon -- ja
sidoit ikuiseksi ylimmäisen saatanan, _seda edina saadanad_ -- ton
árchisatrataen satán. Sitte sinä veit kaikki hurskaat sielut ja
vainajat pyhät helvetistä j.n.e. Siihen lisätään, että se, joka
väärentämättä säilyttää luonaan tämän unen, varjellaan sen kautta
kaikellaisesta pahasta, ja joka kirjoittaa sen, sille annetaan syntinsä
40 kertaa yhtenä päivänä anteeksi.[80] Viimemainitut lisäykset
osoittavat kertomuksen kuuluvan katoliseen aikakauteen.
Mutta vielä merkillisempi on eräs loihturuno, joka katolisuuden ajalla
on kulkenut Saksasta ja Skandinavian maista Wiron ja Suomen
kaukaisimpiin osiin. Kreutzwald on tutkijoille huomauttanut mikä
eroitus ylimalkain on loihturunojen ja loihtutavan välillä
Germanilaisissa ja Suomalaisissa kansoissa. "Germanilaisten
loihtimisissa pitää noita itsensä taudin eli vian herrana, ainoastaan
sen vuoksi että hän osaa johtaa parannustapansa, loihtunsa takaisin
johonkin alkuperäisin jumalasta lähteneesen tekoon." Tämän teon
arvellaan vieläkin jatkauvan ja loihtija asettaa esilläolevan tapauksen
sen alle. Tahi hän yhdistää taudin johonkin luonnon ilmiöön ja
toivottaa sen kulkevan samaa tietä. Suomalaisissa loihtimisissa sitä
vastoin osoitaksen tunto siitä, että loihtija tietonsa nojassa, sen
sanan avulla, joka on esineelle antanut alun, hallitsee sitä, yksinpä
henkiäkin.[81] Edellistä laatua on se kappale, jonka tahdon
vertailemisen vuoksi tähän ottaa, vaikka se oikeastaan ei kuulu tämän
tutkistelmuksen alaan, koska sitä ei ole Kalevirunoistossa. Kutshinan
kylässä Pihkowan lääniä on nimittäin Kreutzwald tavannut seuraavat
sanat niukahtumista vastaan:
_Jeesus_ kirike mineksi
Eeruselle, aaruselle,
Lõhe musta moorusella.
Kala iirikarvaselle
Nikastes obuse jala.
_Jeesus_ maha rattaalla
Obo jalga lausumaie:
Siit on liige nikastanud
Siit on soone songatanud,
Siit on joose jongatanud.
Mingo liige liigete vasto,
Mingo sooni soonte vasto,
Mingo joose joosete vasto,
Mingo luu luude vasto,
Liha lihade vasto:
_Maarja_ määrgo märga peale!
Isa meie etc.
Toisinto samoilta paikoilta kuuluu:
Ehk on viltind, ehk on vältind,
Viltind, vältind väänula:
_Taara_ tarkus, _Marja_ märkus,
Sinisega siduda,
Punasega punuda
Kollasega koko panna,
Ehk on, isand Jumal,
Sino ja mino tahtmine!
Kolmas toisinto, jonka myös Kreutzwald on kerännyt P.
Pietarin pitäjästä Järwa-maalla, kuuluu seuraavaisesti:
_Jeesus_ kiriko minnija
lljuselle, aljuselle,
Maa musta mudasella.
_Sohvia_ ei soovitamaie,
_Maarja_ jäi maale rattaalla:
"Koko nahk, koko liha,
Koko sooned, koko luud,
Koko liikmed, koko jäkkud!"
Siis niksus; siis naksus.
Abi keel, abi meel,
Abi armas Jumalalta!
Aita Maarjat!
Tagane vaenlased ja vastosed![82]
Kreutzwald asettaa tämän kanssa yhteyteen ne loihtusanat jalkansa
nyrjähdyttäneen hevosen yli, jotka Grimm kertoo tuosta mainiosta
Merseburgin käsikirjoituksesta, ja jonka Grimm luulee olevan syntyjään
10:nestä vuosisadasta. Alkuperäiset pakanalliset jumalat ovat siinä
vielä jälillä, niinkuin ruotsalaisessakin toisinnossa, norjalaisessa ja
skottlannilaisessa niiden sijaan sitä vastoin on asetettu kristittyin
Jumala. Tähän minä ne panen toisen toisensa jälkeen. Toiset sanat
Merseburgin käsikirjoituksessa kuuluvat näin:
_Phol_ ende _Wodan_ vuorun zi holza,
do wait demo _Balderes_ volon sin vuoz birenkit;
do biguolen _Sinthgunt, Sunna_ era suister,
do biguolen _Frua, Folla_ era suister,
do biguolen _Wodan_, so he wola conda,
Sose benrenki, sose bluotrenki
Sose lidirenki,...
ben zi bena, bluot zi bluoda,
lid zi giliden, sose gelimida sin.
Wodan on parantanut Balderin sälön lausumalla (bigalen); tämän laulun
lausuminen nyt parantaa toisia; ja mitä muut eivät mahda, sen mahtaa
Wodan. Lyhyemmältä lauletaan vielä moniaissa Ruotsin maakunnissa,
_flåg_-nimistä hevostautia paranneltaessa:
Oden står på berget,
han spörjer efter sin fole,
floget har han fått. --
Spotta i din hand och i hans mun, j.n.e.
han skall få bot i samma stund.
Eräs toisinto alkaa näin:
Frygge frågade frå:
huru skall man bota den floget får?
Norjalainen laulu on, kuten sanottiin, jo muuttunut kristityksi, vaan
käytetään kuitenkin. Siinä nähdään se vanha, tuttu tapaus, että
pakanallisten jumalain nimet häviävät, vaan heidän tekonsa muutetaan
uudelle nimelle, joka nyt pidetään suurena ja pyhänä:
Skottlannilainen laulu kuuluu:
The _Lord_ rade,
and the foal slade;
he lighted,
and he righted.
Sent joint to joint,
bone to bone,
and sinew to sinew.
Heal in the holy ghost's name!
Norjassa vielä lauletaan:
_Jesus_ reed sig till hede,
da reed han sönder sitt folebeen.
_Jesus_ stigade af og lägte det:
_Jesus_ lagde marv i marv,
Been i been, kjöd i kjöd,
_Jesus_ lagde derpaa et blad,
att det skulde blive i samma stad.
Grimm, joka on verrannut nämä germanilaiset sanat,[83]
syystä tarkastuttaa mieleen, kuinka parantaminen heissä
kerrotaan melkein samoilla sanoilla, joka on todistuksena heidän
vanhuudestansa Germanilaisissa. Ne mahtanevat perustautua mahtavaan
tarustoon, koska ne ovat voineet sellaisella tarkkuudella säilyä
moninaisten sivistyskausien läpi. Germanilaisten kanssa, heidän
sotiessansa kristinuskon levittämiseksi, leveni tämä ja luultavasti
moni muu samanlaatuinen loihturuno muihin kansoihin. Sitä tietä
Wirolaisetkin lienevät oppineet sitä tuntemaan, ja se on, luultavasti
samalla lailla, -- levinnyt suurimpaan osaan Suomenmaata. Lencqvistin
tutkistelmuksesta: De superstitione veterum Fennorum (siv. 90)
Kreutzwald jälkilauseessa äskenmainittuun teokseensa, julkaisee
seuraavan loihturunon:
_Kiesus_ kirkkohon menepi,
_Maria_ Messuhun matapi,
Hevoisella hirvisellä,
Kala hauvin karvaisella,
Lohen mustan muotoisella.
Ajoit sildoa kivistä,
Nousit vuorta korkiata:
Niveltyi hevoisen jalka.
Maria maahan rattahilta
Suonia sovittamahan,
Pahoja parantamahan.
Jost' on liha liipahtanut,
Siihen liha liittyköhön.
Jost' on suonet sortunehet,
Siihen suonet solmikkohon
Ehommaksi ennellistä,
Paremmaksi muinohista.
Kanslianeuvos Lönnrotin hyvyydestä olen saanut tilaisuutta tähän
liittää vielä kolme muuta saman loihturunon toisintoa, jotka ovat
kerätyt viideltä eri seudulla maatamme, ja toistaiseksi säilytetyt
Suomalaisen Kirjallisuuden keräyksissä, 22:nnessä siteessä.
Toisinto Ikaalisista, B.A. Paldanin keräämä:
_Jesus_ ajo hevosella,
Hevosella hiirikolla,
Kivisellä kirkkotiellä;
Hivelty hevosen jalka.
Jesus maahan ratsahilta,
Suonia sovittamahan,
Lihoja liittelemähän,
Suuret suonet suutasuin
Pienet suonet päätäpäin.
Jos on ennen pahoin käynyt,
Tehköön _Jesus_ terveheksi,
Sisältä kivuttomaksi,
Päältä tuntumattomaksi,
Paremmaksi entistänsä.
Sit. 22: 20.
Toisinto Honkojoelta, B.A. Paldanin keräämä:
Jesus ajo kirkkohon
Hiirikolla hevosella,
Kalan hauven karvaisella,
Lohen mustan muotosella.
Hiveltypä hevosen jalka
Kivisellä kirkkotiellä:
Lähde _Maaria_ maahan,
Suonia sovittamahan,
Jäseniä jatkamahan,
Sisältä kivuttomaksi,
Päältä tuntumattomaksi.
Sit. 22, siv. 52.
Melkein sanalta sanaan näin kuuluvan on sama keräilijä saanut
Karvialtakin.
Toisinto Kuhmoisista, melkein sanalta sanaan yhtäkuuluva kuin toinen
Sotkamolta, O. Pettersonin saama, sit 22: 86, ja kuin yksi, joka on
otettu Suomen kansan vanhoihin runoihin S. Topeliukselta, V, 47.
Kuhmoisista saatu kuuluu:
Jesus kirkkoon meneepi
Hevosella hirvisellä,
Kalahauvin karvasella,
Lohen mustan muotosella.
Hivelty hevosen jalka,
Tarttu hevosen seäri-varsi
Kivisellä kirkkotiellä,
Vaskisella vainiolla.
_Jesus_ maahan rattahilta:
Mist' on suoni solkahtannu,
Mist' on liikunnu lihoa,
Siihen liittele lihoa,
Siihen pane palliota.
Neitsy _Maaria_ emonen!
Tuopa silkkisi sininen,
Paitasi tulipunanen.
Sit. 22: 105.