Niilo tulee kestikievarihuoneesta ulos. Kohta sen jälkeen Heikki.
_Niilo_. Mikä meteli! Ei ole mahdollista olla rauhassa tuolla sisällä.
Sanotaan, että kauppaneuvos Wasili Petrovitsa on tullut Moskovasta ja
että he hänen kunniaksensa ovat kääntäneet koko huoneen nurin narin.
_Heikki_ (tulee). Niilo toverini, minä voin antaa sinulle oikein hyvän
neuvon.
_Niilo_. No, mimmoisen?
_Heikki_. Tänne on tullut saakurin rikas ruhtinas, jolla kuuluu olevan
ollut pari miljonaa orjaa...
_Niilo_. Minä olen kuullut sen.
_Heikki_. Mutta et ole kuullut, että hän on tullut Jerusalemista asti
hopeaisissa vaunuissa, ajaen kahdellatoista hevosella ja tuoden
muassaan viisikymmentä kuormaa kultaa ja timantteja Käkisalmelaisille
jaettaviksi.
_Niilo_. Sitä en ole koskaan knullut enkä nähnyt.
_Heikki_. Warmemmaksi todistukseksi sanoilleni, tahdon sinulle myöskin
kertoa sitä, että hän on partainen kuin itse pääpirn.
_Niilo_. Menköönpä hiiteen!
_Heikki_. Ja raha on hänestä roskaa vaan.
_Niilo_. Ja sinä todellakin uskot noita kaikkia akkojen juoruja; etkö
tiedä, että ihmiset tekevät puheillaan kaikki asiat tuhatta kertaa
suuremmiksi?
_Heikki_. Se on kyllä totta, sen minä omasta kokemuksestanikin tunnen,
sillä kun Helsingissä asuessani olen Sandviikissä yhtä ainoaa lasia
suuhuni kallistanut, niin on porina kulkussa Kruunnuha'an vuorilla
kaikunut ja kahvitantat Kämpillä ovat huutaneet: nyt taas on tuo Heikki
juonut tänäin viisi tusinaa putelia punssia, ja saanut alkkoholismon.
Kun nyt Helsingissä, joka on olevinansa suuri kaupunki ja sivistyksen
pesä, juoru- ja sortopuheet lentävät tuhatta kertaa suurennettuina
yhdessä minutissa kahden kolmen virstan matkan, niin ei ihmettä,
että ihmiset Käkisalmessa, joka on vähäinen kaupunki, samassa
silmänräpäyksessä toisessa päässä tietävät mitä toisessa on puhuttu. Ja
kun joku hullu on tuhmuudessaan ajatellut Petrovitsaa äärettömän
rikkaaksi, niin on semmoisia juorupuheita ympäri kaupunkia syntynyt,
joita juuri sinulle luettelin. Waan ei savua, jos ei tulta, sanoo
sananlasku. Siis luulen minä, että noissa juoruissa on kuitenkin joku
perä. -- Jos ei hänellä niin paljon rahaa olekaan, kuin sanotaan, niin
mahtanee hänellä kuitenkin olla muutama tuhat ruplaa.
_Niilo_. Mitä se meihin koskee, vaikka hänellä olisi miljooneja?
_Heikki_. Maltappas nyt ja kuule mitä sanon: minun neuvoni olisi siis,
että pyytäisimme häneltä noin pari tuhatta markkaa, koska hänellä on
rahoja.
_Niilo_. Ha! ha! ha! Joko viimeinkin tuon neuvosi suustasi päästit?
_Heikki_. Niin, eikä se olekaan mikään huono neuvo.
_Niilo_ (suutuksissaan). Waan minä en tahdo ruveta kerjäläiseksi.
_Heikki_. Kerjäläiseksi? Ei Suomen miehen sovikaan kerjätä; vaan
pyytäkäämme häneltä lainaksi ja jos laina jäisikin maksamatta, niin
eihän tuosta maailma mullistuisi; ja toiseksi ei minusta olekaan mikään
synti riistää rahoja yhdeltä partasuulta, sillä ovathan hänen veljensä
meiltä sangen paljon muuta kallista tavaraa vieneet.
_Niilo_. Niin kyllä, mutta rehellinen Suomalainen luontoni ei salli
minun neuvoasi noudattamaan.
_Heikki_. Eihän sinulla nyt minkäänlaista luontoa olekaan, sillä
rakkauden pauloissahan sinä kuljet. Mutta ei rakkaus elätä, ja muista,
että olet velkaa ravintolaan sata markkaa. Sentähden sanon sinulle
viimeisen kerran, lainaa häneltä vaikka pari sataa markkaa, toisen
sadan velkamme suorittamiseksi ja toisen millä Pietariin pääsemme,
josta sitten saisimme lisään, koska setäsi on antanut sinulle
valtuuskirjan saada hänen tuttaviltansa rahaa. Hyvästi nyt! jos et tee
niinkuin olen sanonut, niin jätän sinut tänne Leenaasi ihaelemaan ja
lähden yksinäni Inkerinmaalle vaikka jalkapatikassa, sillä ainoalla
markallani en voi hevoisin kulkea.
(Heikki menee.)
_Niilo_ (yksinään.) Jos en häntä paremmin tuntisi, niin luulisin hänen
minua pilkkaavan.