Miettinen. Sopanen. Tikka, hyvin kaitahihainen, vanhanaikainen
hännystakki päällä, pöytäliina käsivarrella ja muutenkin
eriskummaisesti puettuna.
_Tikka_. Mitä, nyt? Onko hän tullut?
_Sopanen_. Hiin, totta Jumal' auta, onkin, ja te ette ole olleet häntä
vastaan ottamassa.
_Tikka_. Mitä ihmeitä! Missä hän on?
_Miettinen_. Olkaa vaan levollinen; hän on mennyt Kaarl Ivanovitsalta
ostamaan itsellensä uuden hatun.
_Tikka_. Onko mahdollista! (Huutaa.) Kuulkaa sen perkeleet! Laittakaa
kaikki valmiiksi! Pankaa sianläskiä hapankaalin sekaan! Ja kun minä
annan merkin, niin soittakaa säkkipilliä!
_Miettinen_. Minä ja Ilja Jaakkovitsa olimme ensimäiset häntä vastaan
ottamassa. Me saamme varmaankin Yrjänän ristin, jonka hän meille
palkkioksi toimittaa.
_Sopanen_. Tahi priljantisen nuuskatoosan kultarahaa täynnä.
_Miettinen_. Tai kumminkin hyviä silmäneuloja täynnä.
_Sopanen_. Aina teidän puheistanne huomaa, että te olette räätäli. Kun
teillä on raatimiehen virkanuttu päällä, niin teidän tulee unhottaa
koko räätälin ammatti.
_Tikka_. No, mimmoinen hän on puhutella!
_Sopanen_. Hyvin armollinen!
_Miettinen_. Hän on komersiraadeista parhainta sorttia. Parhain ihminen
mitä maailmassa löytyy.
_Sopanen_. Ja hän puhuu Suomea...
_Miettinen_. Kenties paremmin kuin me Wenättä.
_Tikka_. Hiljaan! hän tulee!
_Miettinen_ (komennoi huutaen). Ottakaa vaari! Rivi-hin!
(Asettuvat juhlallisesti riviin ravintolanhuoneen eteen.)