Niilo. Tikka. Heikki tulee, kantaen selässään kolmeatoista
hattua ja seitsemää lakkia, jotka kaikki ovat sidotut
kiehkuraksi yhteen lankaan.
_Heikki_. Niilo, tässä on matkalakkisi, jota halusit.
_Niilo_ (ottaa hatut). Mitä tämä nyt taas merkitsee?
_Heikki_. Herra Jumala! pitäähän meidän ajanhuviksemme tehdä tiliä
rikkauksistamme. Sentähden tahdon minä näyttää sinulle tätä kaunista,
uudenmoista kiehkuraa. Katsopas vaan, valkea hattu on keskellä, toiset
kaksitoista ikäänkuin apostolit sen ympärillä ja seitsemän lakkia
niiden välillä, niin että tämä kokonainen harakanpelotus olisi sitä
komeampi. Sääli vaan, ettei ne ole vanhain akkojen yömyssyjä.
_Tikka_. Mitä kummaa tämä merkitsee?
_Heikki_. Minä selitän sen teille. Kuulkaa isäntä, aikomuksemme on
ripustaa tämä koristus teidän huoneenne lakeen kynttiläkruunun
asemesta, koska teidän kammarinne näyttävät melkein kaikki olevan
jotensakin tyhjät huonekaluista.
_Niilo_ (puoliääneensä Tikalle). Näettehän, onhan minulla koko joukko
hattumaakarinteoksia. Sitä paitsi olen keksinyt itse uudenmuotisen
hatun, vaan se ei tähän kuulu; pää-asia on, että nuo hatut ovat kaikki
minun omani. Te pyysitte taanoin takausta ruuasta ja kortteerista. Minä
annan teille nämät hatut. Sen te kyllä hyvin käsitätte, että ne
maksavat paljoa enemmän koin mitä minä olen teille rätinkinne mukaan
velkaa. Tässä on kolmetoista hattua ja seitsemän lakkia; lukekaatte! --
No, mitä arvelette? -- Wai tahdotteko ostaa ne minulta, niin sitten
suoritan teille velkani.
20
_Tikka_. Oikein on; kolmetoista hattua ja seitsemän lakkia, kaikki
aivan uusia, ikäänkuin hattumaakarin puodista vasta lähteneitä. Waan en
minä niitä juuri ostaa tahdo, sillä Jumal' auta en tiedä minne ne
panisin. Mutta pantiksi, takaukseksi, kas, se toiselta korvaan soi.
Silloin otan ne kiitollisuudella vastaan ja talletan kunnes vekselinne
saatte.
_Niilo_. Minusta olisi parempi, jos te ne ostaisitte.
_Tikka_. Kyllähän siitä vielä ehdimme tarkemmin puhua.
_Niilo_. Herra kestikievari! Ottakaa siis nämät hatut ja viekää ne
huoneesenne.
_Heikki_. Mitkä syntiin viettää ihmisraukkaa, hitto ne viimein suuhunsa
haukkaa.
(Lauletaan kuin: Janon juoma sammuttaa.)
1.
_Tikka_.
Kiittää nöyrimmästi saan.
Älkää vihastuko vaan
Minuun raukkahan!
Weijareita täällä käy,
Joill' ei sivistystä näy
Juuri olevan.
2.
_Niilo_.
Teill' on oikein, kyllä saa
Nyky-aikaan kavattaa
Joka ihminen;
Muuten helpost' tapahtua,
Ettei ruokaa ees saa suu.
_Tikka_.
Oikein puhutten.
3.
_Heikki_ (Niilolle).
Hattujoukon kummoisen
Söimme hintaan kalliisen!
Synti on se suur.
Saanko hälle sanoa:
"Kiitoksia ruuasta",
Waikk' ei kestäs juur.
4.
_Niilo_ ja Heikki (Tikalle).
Hattujoukon kummoisen
Söimme hintaan kalliisen!
Synti on se suur.
Saamme teille sanoa:
Kiitoksia ruuasta.
_Tikka_.
Kiittämist' ei juur.
(Hän aukaisee oven Niilolle ja Heikille, jotka menevät sisään.)