Niilo. Tikka.
_Tikka_. Kuulkaa herra, rohkenenko kysyä, joko olette saaneet
vekselinne ja olisiko teidän mahdollista auttaa minua rahanpulasta?
_Niilo_. En, hyvä isäntä, en toden todellakaan ole sitä vielä saanut.
_Tikka_. Ettekö? Sepä nyt vasta oli saakeli! Ties Jumala, mitä minun
tulee tehdä. Tänäin täytyy minun maksaa suuri rahasumma tavaroista.
Olenpa mennyt mies, jos ette minua pulasta päästä. (Itkee.) Ah, herra
Heimo! Perkele vieköön, miten väärin te olette tehneet, kun olette
saattaneet minun miesparan tämmöiseen helvetinmoiseen piinaan.
_Niilo_. Woi, mikä onnettomuus! Nyt hän itkee! Hävetkäätte toki, herra
Tikka! Eihän miehen sovi itkeä noin vähänpätöisestä asiasta, akkojen
työtähän se on. Rahanne kyllä saatte, se on tietty se.
_Tikka_. Woipi olla mahdollista, mutta, saakuri vieköön, eipä olekaan
samaa, jos minä saan ne tänäin tahi vasta vuoden jälkeen. Näinköhän
kuitenkin voisitte antaa minulle edes jonkinmoista takausta.
_Niilo_. Mitä takausta minä voisin teille hankkia, koska olen umpi
vieras täällä kaupungissa? Paljoa helpompi on minun hankkia teille
rahaa, kuin takausta.
_Tikka_. Sitä parempi, maksakaa siis velkanne rahassa.
_Niilo_. Kyllä te saatte, sanon minä vielä kerran, vaan malttakaa toki
siksi, kunnes itse saan rahaa.
_Tikka_. Kas, sepä vasta oli lohdutusta se!