Niilo yksinään.
_Niilo_. Sitä pahempi, että Heikki on oikeassa. Jopa alan hävetä. Eikä
olekaan mikään ihme, ettei Leena pidä minusta, kun näkee miten
narrimainen minä olen. Joka kerran kun menen puotiin, saadakseni
kohdata häntä, menee hän matkaansa ja jättää minun isänsä kanssa
puhelemaan. Näin jäätyäni pulaan, on minun täytynyt joka kerta ostaa
itselleni hattu, kun en ole rohennut oikeaa asiatani julkaista, sillä
enhän voi asiatta mennä vieraiden luo. Luultavasti nauraa Leena minua
siitä. Jos olisin miehuudella ja tarkoitukseni toteuttamiseen
turvautumalla itseäni käyttänyt, niin olisin varmaankin jo kauvan aikaa
sitten saanut tilaisuuden aukaista sydämeni hänelle, joutumattani
pilkan-alaiseksi näiden kaikkien hattujen ostamisesta. Waan rakkaus on
kummallinen sikiö; se syntyy sekä elää kahdella tavalla samalla kertaa.
Ajan huviksi se minussa syntyi, vaan kohtapa poltin itseni, ikäänkuin
perho, siinä liekissä, jonka ympärillä häärin. Ihmekö siis, että Leena
katsoo minuun samoilla silmin kuin ensi alussa tietämättä, ettei
rakkauteni enää olekaan pelkkää mairetta, mutta sydämeni hartainta
toivoa. Niin, niin! tästä silmänräpäyksestä alkaen tahdon muuttaa
tapani; ja vielä parempi olisi, jos minulle onnistuisi sammuttaa se
vähäinenkin lemmen liekki, jonka kenties olen häneen sytyttänyt.
Saakurin hatut! Pahuus vieköön, etten ole voinut olla rauhoillani!