Sisältö: Syy jahdinpitoon. Jahtikuulutus. Jahtikapineet.
Jahtijärjestys. Metsämiehen luku. Jahtipiiri. Jahdinpito.
Karhujen tappaminen. Kiitosruno. Karhujen kotiintuominen.
Karhunpeijaiset. Karhun ylistysruno. Karhunlihoin jako.
Kun karhu oli kaatanut ja haaskannut useita lehmiä sekä Niemelästä
että muista kylistä, niin kävivät asianomaiset pyytämässä jahtivoutia
kuuluttamaan koko pitäjän jahdin, miehen joka talosta. Seuraavana
sunnuntaina kuulutettiinkin kirkossa "yleinen pitäjänjahti, johon
pitää saapua mies kustakin talosta ja jokaisen kylänvanhimman pitää
tulla päällysmieheksi. Kullakin miehellä pitää oleman keralla suden-
tahi karhunverkko, keihäs ja kirves. Ja jos missä talossa on pyssy,
niin se on myös otettava keralle. Jos missä talossa ei ole kykenevää
miestä, niin saapi vauras nainen tulla toimittamaan miehen ammattia.
Kuka ei tätä käskyä noudata, sen eteen palkataan jahtimies, jonka
palkan laiminlyöjä maksaa, ja saapi vielä seuraavissa käräjissä sakon
poissaolostaan ja uppiniskaisuudestaan. Jahtiväki kokoontuu Niemelän
kylään, lautamiehen taloon ensi keskiviikkona puoliin murkinain
aikana."
Tämä kova ja tärkeä kuulutus tuotti joka taloon puuhaa ja hommaa.
Sudenverkot, jotka oli kudottu ohjasvarsien paksuisesta tai vähän
hienommasta liinanuorasta, otettiin esille porstuan luhdilta
ja keihäät samasta paikasta. Ne tarkisteltiin nyt tarkkaan ja
korjattiin käytäntökelpoiseen kuntoon. Missä talossa oli keihäs
ruostunut tai tullut käyttämättömäksi, teetettiin pajassa uusi
keihäs. Muutamat laittoivat teroitetun kirveen pitkään varteen ja
tällainen tappara sai käydä keihään asemesta. Pitkämatkaisten täytyi
jo lähteä tiistaina kotoaan ennättääkseen määrätyllä ajalla saapua
kuulutuspaikalle. Jahtivouti tuli jo tiistai-iltana yöksi Niemelään,
jossa hän lautamiehen kanssa, joka paraiten tunsi seudut, neuvotteli
jahdinpitopaikasta ynnä muista asiaan kuuluvista seikoista.
Keskiviikkoaamuna kokoontui Niemelään miestä kuin meren mutaa;
muutamia naisiakin oli joukossa. Kukin haukkasi ruokaa eväspussistaan
joko ulkona tahi tuvassa. Jahtivouti kutsui kylänvanhimmat kokoon
Niemelän isoon tupaan, jossa neuvoteltiin jahdinpitojärjestyksestä,
ja vihdoin, tuumien tukkuun tultua, määräsi jahtivouti napamiehet,
verkkomiehet, rintamamiehet ja hakijat. Kunkin kylänvahimman piti
katsoa ja pitää järjestys oman kylän miestensä kesken. Niemelän
kylän isännät, jotka salomaat tarkoin tunsivat, määrättiin johtamaan
jahtiväkeä määräpaikoilleen.
Ennen liikkeelle lähtöä antoi jahtivouti määräyksen, kuinka etäällä
rintama- ja hakuväki saivat olla toisistaan ja ettei mitään ääntä
saisi antaa kuulua, ennen kuin kaikki olisivat asettuneet paikoilleen
ja hakumiehet alkaisivat hakea. Verkko- ja napamiehet olisivat
koko ajan hiljaa. Sitten vasta, kun metsänpeto olisi näkyvissä, he
saisivat kovempaa ääntä pitää. Niemelän kylän isännät tarkastaisivat
että kaikki on määrätyssä järjestyksessä ja antaisivat sanan
jahtivoudille, joka sitten antaisi merkin milloin hakumiehet alkavat
hakea. Itse sanoi jahtivouti käyvänsä napamiehiä johtamaan. Sitten
hän jakeli ampujille ruutia.
Jahtivoudin annettua nämä määräykset läksi jahtiväki liikkeelle,
jokaisen kylän miehet yhdessä, kylänvanhin johtajana. Jahtivouti
astui Niemelän lautamiehen keralla joukon etupäässä. Kylän kujasilta
päästyä loitsi jahtivouti:
Lähden metsään miehineni,
uroin kanssa ulkotöille,
Tapiolan tietä myöten,
Tapion taloja kohti.
Menen kauas Metsolahan,
metsän tyttöjen tyköhön,
metsän piikojen pihoille
juomahan salon simoa,
salon mettä maistamahan
mieluisassa Metsolassa
tarkassa Tapiolassa.
Terve vuoret, terve vaarat,
terve kuusikot kumeat,
terve haavikot haleat,
terve koivikot koleat,
terve mäet mäntyinesi
terve tervehyttäjälle!
Mielly metsä, kostu korpi,
taivu ainoinen Tapio!
Saata meitä saarekselle,
sille kummulle kuleta,
jost on saalis saatavana
otettava metsänotus!
Nyyrikki Tapion poika,
mies puhdas, punakypärä!
Veistä pilkut pitkin maita,
rastit vaaroihin rakenna,
jotta tunnen tuhma käydä,
outo poika tien osata
näillä synkillä saloilla,
levehillä lehtomailla.
Mielikki metsän emäntä,
puhdas muori, muoto kaunis!
Pane kulta kulkemahan,
hopea vaeltamahan
miehen etsivän etehen,
anelijan askelille!
Ota kultaiset avaimet
renkahalta, reideltäsi:
aukaise Tapion aitta,
metsän linna liikahuta
minun pyyntipäivinäni,
erän etsoaikoinani!
Kunpa et kehdanne itse,
niin on pistä piikojasi,
pane palkkalaisiasi,
käske käskyn kuulijoita.
Et emäntä lienekänä,
jos et piikoja pitäne,
sata piikoa pitäne,
tuhat käskyn kuulijata,
karjan kaiken kaitsijata,
viitsijätä viljan kaiken.
Metsän piika pikkarainen,
simasuu, Tapion neiti!
Soitellos metinen pilli,
simapilli piipahuta
korvalle ehon emännän,
mieluisan metsän emännän,
jotta kuulisi välehen
minun kurjan kujerrosta,
miehen melkiän sanoja,
kun mä ainoisin anelen,
kielen kullan kuikuttelen.
Tapio isäntä itse,
havuhattu, naavaturkki!
Pane nyt metsä palttinoihin,
salo verkahan vetäse,
haavat kaikki haljakkoihin,
lepät lempivaattehisin,
hopeoihin hongat laita,
kuuset kultihin rakenna,
vanhat hongat vaskivöillä,
petäjät hopeavöillä,
koivut kultakukkasihin,
kannot kultakalkkaroihin.
Pane niinkuin muinaiselta,
parempina päivinäsi:
kuuna paistoi kuusen oksat,
päivänä petäjän latvat,
metsä haiskahti medelle,
simalle salo sininen,
ahovieret viertehelle,
suovieret sulalle voille.
Ukko kultainen kuningas,
hopeainen hallitsija!
Ota kultainen kurikka
tahi vaskinen vasara,
jolla korvet kolkuttelet,
salot synkät synkyttelet
yhtenä kesäisnä yönä,
ehtooyönä ensimmäisnä!
Käyös korvet kolkutellen,
syrjävieret sylkytellen:
aja vilja vieremiltä
aukeheimmille ahoille
minun pyyntöpäivinäni,
erän etsoaikoinani.
Hiiata hihasta miestä,
takinhelmasta taluta,
lykkeä lylyn lävestä,
saata sauvan suoverosta,
saata sille saarekselle,
sille kummulle kuleta,
jost ois saalis saatavana,
erän toimi luotavana,
osin päitä pantavana,
jakoja jaettavana.
Kun ei löydy tältä maalta,
tuo'os maalta tuonempoa
ylitse salon yheksän,
kautta kankahan kaheksan
Lapin laajoilta saloilta,
Pohjan pitkiltä periltä
muotoa monen näköistä,
kynttä kaiken karvallista:
metsästä metsän hyviä,
maalta maan on parahia:
haon alta hallipäitä,
kuusen alta kuhmupäitä,
mattahan makaajia,
nurmella nukahtajoita,
veden viljan soutajia,
jokien mellastajia!
Tuopas niitä tuulillakin,
tuulillakin, tuiskuillakin,
poudilla ja satehilla
kohti miestä pyytävätä
kohti konstia urosta.
Perille päästyä sijoitettiin jahtiväki sen korven ympärille, jossa
tiedettiin karhun asustavan. Perimmäiseksi salon puolelle asettuivat
verkkomiehet, jotka pystyttivät verkkonsa joko seivästen tahi pienten
kasvavain puiden varaan, jotka taipuivat helposti, jos karhu tahi
susi sattuisi verkkoon menemään, ja niin kääräytyisi peto verkkoon,
joten sitä olisi helppo tappaa. Jos verkko olisi asetettu seisomaan
taipumattomain puiden varaan, niin otus olisi suurella voimallaan
voinut ponnistaa itsensä verkon läpi, rikkoa verkon ja mennä
matkaansa. Verkkomiesten jonon molemmista päistä alkoivat sivumiesten
rivit kotipuoleen päin, jossa hakuväki seisoi rivissä. Täten oli
jahtiväki joko neliön tahi suorakaiteen muotoisessa piirissä. Piirin
keskelle kävivät napamiehet pyssyineen, keihäineen ja kirveineen.
Tavallisesti valittiin napamiesten olopaikaksi aukeampi kohta, missä
oli jotakin näköalaa.
Merkin saatuaan läksivät hakumiehet liikkeelle ja alkoivat hokea,
se on huutaa "hoi, soi, soi, soi" kovalla äänellä yhtä aikaa joka
mies. Hakumiehiin yhdistyivät molemmin puolin ne rintamamiehet,
joiden kohdalle hakumiehet eteenpäin kulkiessaan joutuivat,
niin että rintamamiehet vähitellen yhdistyivät hakumiehiin. Kun
puoliväliin piiriä oli kuljettu, kuultiin napamiesten pyssyjen pauke.
Tästä arvattiin kontion olevan jahtipiirin sisällä, napamiesten
läheisyydessä. Pian kuului oikeanpuoleiselta rintamalta hokemista
ja pyssyn pauketta, josta arvattiin, ettei karhu ollutkaan kaatunut
napamiesten ammunnasta, vaan tahtoi oikeasta siivestä pyrkiä pakoon,
tahi voi mahdollisesti olla toinen karhu taikka susi siellä.
Jälkimmäinen arvelu oli oikea; sillä se karhu, jota napamiehet
ampuivat, ei kaatunutkaan, vaikka haavoittui, vaan juoksi verkkoon,
ja verkkomiehet viimistivät (kuolettivat) sen keihäällä. Toista
karhua eivät napamiehet nähneetkään, kun se juoksi taajan puisteikon
läpi rintamamiesten luokse.
Heti rintamamiesten pyssyn paukkeen kuultuaan laittoi jahtivouti
puolenkymmentä napamiestä rintamamiesten avuksi. Itse toisten
miesten kanssa hän jäi navalle odottamaan, jos mahdollisesti
voisi vielä joku peto sattua tulemaan saapuville. Kauan ei siinä
tarvinnut odottaakaan, kun kolmas iso karhu tuli napamiehiä lähelle.
Huomattuaan miehet kontio nousi pystyyn takajaloilleen ja ärjäisi
kovasti. Heti lävisti jahtivoudin pyssynluoti kontion rinnan.
Laukauksesta se kaatui maahan, mutta nousi pian jälleen pystyyn
ja tuli miehiin päin. Saatuaan vielä neljä luotia ruumiiseensa se
kaatui uudelleen, mörisi kauheasti, viskoi itseään ja vaipui viimein
ikuiseen uneen.
Se karhu, jota oikeanpuoliset rintamamiehet näkivät ja ampuivat,
pääsi karkuun. Ja vaikka pyssymiehet koirain kanssa sitä ajoivat
takaa, he eivät kuitenkaan saavuttaneet. Se katosi ja juoksi
matkaansa. Luultavasti ei luoti siihen osunutkaan, koska ei verta
ollut vuotanut.
Kun kaikki haku- ja rintamamiehet olivat saapuneet verkoille, tulivat
sinne vihdoin napamiehetkin. Niemelän lautamies laittoi kotoaan
hakemaan kaksi vankempaa hevosta ja rekeä vetämään karhut kotiin.
Jahtivouti käski neljä riskiä miestä ottamaan karhun käpälistä kiinni
ja kantamaan sen navalle toisen nallen luokse. Miehet olivat jo
tarttua karhun koipiin kiinni, mutta Niemelän Mauno-setä sanoi:
-- Karhu on metsän kuningas, sen tähden sitä pitää kunnialla kohdella
kuoltuansakin eikä kantaa retuuttaa niin kuin sikaa sorkista.
Sen kuultuaan käski jahtivouti ottaa pari kankea ja asettaa karhun
niiden päälle. Sillä tavoin kannettiinkin karhuvainaja kaimansa
luokse navalle. Kun väki oli kylliksensä katsellut kuolleita ja
tullut arveluistaan siihen päätökseen, että se oli emäkarhu kahden
kaksivuotisen poikansa kanssa, joka oli tuhoja karjalle tuottanut
ja nyt tässä jahtipiirissä ollut. Nyt emä toisen poikansa kanssa
oli tässä, vaan toinen poika pääsi pakoon ja soitti sorkilleen.
Luultavasti se juoksi toisille salomaille, joten oli toivottava
rauhaa raavaille moneksi ajaksi. Niinpä käski jahtivouti kaikkia
olemaan hiljaa ja väen vaiettua hän lausui:
Ole kiitetty Jumala,
ylistetty Luoja yksin,
kun annoit otsot osaksi
salon kullat saalihiksi!
Hyvin meihin metsä mieltyi,
taipui ainonen Tapio.
Ei ollut keihäin keksimistä,
ampuen ajelemista:
itse vieriit vempeleeltä,
horjahtiit havun selältä;
risut rikkoi rintapäänsä,
havut marjaisen mahansa.
Yöt on syksyiset pimeät,
syksyiset havut liveät.
Anna vastakin Jumala,
toistekin totinen Luoja,
soivaksi Tapion torven,
metsän pillin piukovaksi
näillä pienillä pihoilla
kapehilla kartanoilla.
Hevosia odotellessaan istausi väkijoukko karhujen ympärille. Siinä
kerrottiin monta kertomusta karhusta, sen urhoollisuudesta, voimasta,
jalomielisyydestä ja tuhotöistä. Toinen toistaan kummallisempaa
juttua siinä lasketeltiin, mikä heistä lie ollut totta, mikä
liioiteltua. Pyssymiehet taas kehuivat pyssyjään ja itseään tarkaksi
ampujaksi. Vihdoin yllyttiin kilpailemaan, kenen pyssy kovittain
paukahtaisi. Tolja pani tavattoman paljon ruutia pyssyynsä ja
kieraisi tiukan tullon pyssynpiippuun. Kun hän ampua tiukkasi, niin
maa tärähti, mutta samassa rämähti piippukin rikki. Olipa toki se
onni onnettomuudessakin, ettei Toljalle itselleen tullut mitään
vahinkoa.
Kun hevoset ajettiin karhujen luokse, ne korskuivat ja kuorsahtelivat
eivätkä tahtoneet pysähtyä, vaan mielivät juosta edemmä. Vihdoin
kun miehissä pideltiin kiinni, ne saatiin niin kauan pysymään
paikoillaan, että kerettiin karhut nostaa rekeen. Sitten kun karhut
oli nuorilla köytetty rekeen kiinni, päästettiin hevoset menemään.
Joukko nuoria miehiä seurasi hevosia Niemelään, jonne tultua hevoset
olivat valkeassa vaahdossa kiivaasta kulkemisesta.
Niemelään päästyä kannettiin karhut tupaan halkoraksilla ja
asetettiin keskilattialle. Pian keräytyi koko kylän väki Niemelään
karhuja katselemaan. Lapset ja arkaluontoiset naiset ensin
pelkäsivät, mutta vähitellen he tulivat rohkeammiksi ja uskalsivat
mennä likelle katsomaan, jopa koskettamaankin karhuja. Isäntä meni
aittaan ja toi sieltä kannun vetoisen putelin viinaa pöytään. Sitten
hän pyysi suuren savivadin, johon kaatoi viinan. Jahtivoudin käskystä
aukaisi Mauno-setä karhun vatsan ja otti sieltä karhun sapen, josta
kaadettiin viinan sekaan "yhdeksän miehen voimaa". Nyt kutsui
jahtivouti ukko- ja pyssymiehet pöydän ympärille istumaan. Sitten hän
nousi seisoalleen ja kaikki seurasivat hänen esimerkkiään. Nyt otti
jahtivouti viinavadin käteensä ja katsoen karhuihin päin lausui:
Otsoseni, ainoseni,
mesikämmen mieluiseni!
Kas kun olet tuossa kaunis
kaiken kansan katsastella:
olet kuin omena puussa
tahi marja mättähässä.
Silmäs on kuin sirkkusella
sekä pääs kuin pääskysellä;
vartalos on varsin soma,
jäsenes kuin jääröpässin;
karvas on kuin vuohen villa
tahi kaunihin karitsan.
Kulkija korven kuningas,
metsän patja palleroinen!
En minä sinua lyönyt
enkä ampunut aseilla;
itse sie ahoa astuit,
itse vierit viidakkoa,
vierit villakuontalona
kuljit pellavaskupona:
vierit vierten jalkoihini,
sorruit sääreni etehen,
vaivuit kauan valvonnasta,
väsyit, näännyit vaivoistasi;
siinä maksoillas makaisit,
viruit villakuontalona!
Tuosta sun korjaisin kotiini,
saatoin taaton tantereelle.
Villainen sinun isäsi,
villainen sinun emosi,
villainen olet sinäkin,
villa suusi, villa pääsi,
villa päässäsi kypäri,
villakintahat kädessä,
villasukkaset jalassa,
villa viisi kynnyttäsi,
villaiset on hampahasi,
villaiset sinun vihasi!
Sitten jahtivouti ryyppäsi viinaa vadista ja antoi vadin isännälle,
joka teki samoin ja antoi sen Mauno-sedälle, ja niin kävi viinavati
miehestä mieheen, ympäri pöydän siksi, kunnes kaikki olivat
ryypänneet. Kun viina oli vadista loppunut, toivat toisten talojen
isännät viinaa lisää. Karhut kannettiin ulos, jossa nahka nyljettiin
ja lihat korjattiin vartaalle. Lähteissään jakoivat isäntämiehet
keskenään karhun lihat ja veivät kotiinsa. Nahkat laitettiin
venytykseen kuivumaan ja sitten myytiin; niistä saaduilla rahoilla
osti jahtivouti ruutia, jolla ammuttiin yhteisessä jahdissa.