Talkoot

Sisältö: Niemeläisten lähtö talkooseen. Talkooväen tulo

Lippolaan. Juhanan huone. Kuhilaan teko ja sen loitsiminen.

Metsähalmeen leikkuu. Päivällinen. Nälän karkoittaminen.

Talkoonjuonti. Voimain koetus. Talkoosta lähtö. Keskustelua.

Eräänä perjantaina rukiinleikkuun aikana sanoi Niemelän lautamies

murkinaa syödessään perheellensä:

-- Kun Lippolassa on vähän työväkeä, niin sanoi kirkonmies pitävänsä

leikkuutalkoot huomenna ja kutsui minua talkooseen niin monen

hengen kanssa, kuin vain suinkin meiltä joutaa. Olen ajatellut

kuulla kutsumusta ja ottaa mukaani Annin ja Kaisan. Nuoret saavat

leikata, vaan minä, jolla on jäykkä selkä, en viitsi viedä sirppiä

kerallenikaan; teenhän kuhilaita, jos niin tarvitaan. Kirkkomurkinain

aikana olkaa valmiit. Muistatteko?

-- Muistamme kyllä, vastasi Anni.

Kaisa punastui eikä puhunut mitään kenellekään.

-- Ai kuin hauskaa, kun pääsemme talkooseen, sanoi Anni Kaisalle, kun

he olivat kahden kesken. Sinä pääset omintaiten katsomaan itsellesi

kehräpuun sijaa, vai mitäs tuumaat?

-- Joshan sinä katsonet itsellesi, vastasi Kaisa. Etkö muista,

että Junnolan pohatta on uhannut tulla minua kosioimaan; siellä

siis lienee minun kehräpuun sijani, ja sinä saat katsoa Lippolasta

kehräpuun sijaa itsellesi.

-- Jos minä totta puhuen valita saisin, niin en minä menisi mihinkään

niin mielelläni kuin Lippolaan. Siellä kuuluu olevan Juhanalla niin

kaunis huonekin, ettei koko näissä paikoin ole sellaista. Ja entäs

sulhanen itse: eihän koko Junnolan talo Martteineen ja kaikkine

aarteineen maksa sellaista miestä kuin Juhana on, sanoi Anni

vilkkaasti.

-- Vai niin, huokasi Kaisa. Mitäs meidän tyttöriepujen auttaa

aatteleminen niin eli näin, täytyy vain tehdä mitä käsketään; sillä

käydä käsketyn pitää.

Tätä sanoessaan koetteli Kaisa hymyillä, vaikka hänen silmänsä vettä

kiersivät, ja hän kiiruhti huoneeseensa. Pelko että hänen pitäisi

iäkseen luopua Juhanasta saavutti hänet niin, että hänen täytyi itkeä

kylliksensä. Sitten hän rauhoittui taas ja oli iloinen niin kuin

ennenkin.

Lauantaiaamuna kokoontui koko Niemelän kylän nuoriso lautamiehen

taloon pyhäpäiväisissä vaatteissa ja sirpit olalla. He olivat kaikki

talkooseen menossa Lippolaan. Lautamies itse käveli ulos ja sisään

hyräillen. Vihdoin hän sanoi:

-- Ja nyt sitä lähdetään. Ja niin lähdettiinkin.

Tultuansa talkootaloon annettiin Niemeläisille, samaten kuin

muillekin vieraille, ensin kahvia ja sitten ruokaa suuruspalaksi.

Vanhemmille tarjosi talon isäntä ruokaryypyt, vaan ei nuorille.

Suuruksen perästä meni talkoorahvas ruispellolle leikkaamaan sikäli,

kuinka kukin joutui ja kerkesi. Tällä tavoin karttui suuri joukko

leikkaajia. Ylinnä eli oikealla puolella leikkasivat tytöt, heidän

vieressään pojat, sitten vaimoväki ja vihdoin miehet alinna. Väliin

sattuivat pojat ja tytöt kilvan leikkaamaan ja sitten vasta työ

joutui. Pojat koettelivat tehdä tytöille saarta ja samoin tytöt

pojille. Joskus se onnistui, joskus ei. Niemelän lautamieskin teki

pellolle lähtöä, vaan talon isäntä sanoi:

-- Kas sinun, hyvä heimoseni, ei tarvitse tänä päivänä kättäsi

työhön koukistaa. Ollaanhan me vanhukset, lökötellään miten tahansa;

näyttäähän noita olevan nuorempiakin työvoimia tänne kokoontunut.

Tule, veikkonen, katsomaan poikani uutta huonetta, niin saamme

lojaksennella siellä uudessa sängyssä.

-- Eihän, hyvä ystävä, työ herkkua ole, ja siksi en minä moneen

vuoteen ole sitä paljon tavoitellutkaan. Jos työ olisi herkkua,

niin herrathan sen tekisivät, eihän se talonpoikain tehtäväksi

joutaisikaan, vastasi lautamies mennessään isännän perästä Juhanan

huoneeseen.

-- Kah, niinhän tämä on kuin kirkko, sanoi lautamies ihmetellen.

Enpäs minä ennen ole mokomaa huonetta nähnyt, vaikka olen jo montakin

huonetta saanut katsella manaamassa käydessäni.

-- Otetaas, ystäväiseni, pikku naukut ja käydään sitten loikomaan,

sanoi kirkonmies kaataessaan viinaa pulliin.

-- No olkoonpas heimoseni onneksi saada uuteen komeaan huoneeseen

mieluinen miniä, toivotti lautamies ja sitten ryyppäsi.

-- Sen Jumala suokoon, vastasi kirkonmies. Niin, miniätä minä olen

jo kehottanut poikaani aikoja sitten kotia tuomaan, vaan hän on

vastannut morsiamensa olevan liian nuoren. Nyt tänä syksynä sanoi hän

naivansa.

-- Ei suinkaan, hyvä ystävä, sinun poikasi tarvitse pelätä rukkasia

saavansa, kosikoon ketä tahansa. Tällaiseen taloon ja sellaiselle

miehelle on tulijoita helma hampaissa, vaikka kokkapäitä kosioisis,

sanoi lautamies katsellen huonetta joka puolelta aivan tarkkaan.

-- Mitähän sinulla, hyvä heimo, olisi sanomista, jos minä laittaisin

poikani sinun tytärtäsi kosioimaan? kysyi isäntä hymyillen. Täten

uudistuisi meidän sukulaisuutemme, joka nyt on jo niin vanhettunut,

etten minä ainakaan tiedä, miten me oikeastaan sukua olemme.

Äitivainajani vain sanoi että me olemme vanhuudesta sukua ja ollaan

ikimuistoisista ajoista käyty kestiä Niemelässä ja he meillä.

-- Ei suinkaan, hyvä heimoseni, sukulaisuus estä meidän lapsia

naimisiin menemästä, eikä sitä voi kukaan sanoa, ettei teidän Juhana

ole meidän Kaisan vertainen. Ja saakoon kuka tahansa tyttärensä

sinun pojallesi, niin huoletta saapi olla, että tytär on joutunut

kunnon miehelle. Hamasta lapsuudesta asti on Juhana ollut meillä

niin kuin oma lapsi, ei yhtään vieraampi; vaan olkoot naimiskaupat

vielä päättämättä siksi, kunnes aika tulee. Sinä ymmärrät, mikä on

mielipiteeni, vaikka en tahdo sitä nyt vielä aivan suoraan sanoa.

Mutta hyvä heimo, onko Juhana yksin tämän huoneen rakentanut vai onko

hän pitänyt nikkaria apunaan? virkkoi lautamies.

-- Aivan yksin, ihan yksin alusta loppuun asti, vastasi isäntä. Niin

kuin näet, hyvä heimo, on meillä uusi tupa tekeillä, johon Juhana

on varustellut ikkunatarpeita. Hän näet aikoo tehdä ikkunat siihen,

ettei tarvitse vieraille maksaa.

-- Näppärä poika, näppärä poika, sanoi lautamies ja kävi sänkyyn.

-- Lepäile sinä, hyvä ystävä, tässä, minä pistäyn pellolla katsomassa

mitä siellä aikaan saadaan; samalla vien viinaa ukkomiehille,

ikävähän niille tulee siellä ilman olla, sanoi talon isäntä ja läksi

huoneesta.

Ennen kuin kirkonmies ennätti lähteä pellolle, tuli Niemelän isäntä

huoneesta ja sanoi:

-- Ei se käykään laatuun, että minä täällä vuoteella venyn. Huono

talkoomieshän minä olisin, jos en ehkä pellolla kävisi, ja sillä

puhein hän läksi isännän kanssa pellolle.

-- Kah, onhan täällä väkeä enemmän kuin minä luulinkaan, sanoi

Niemelä. Johan nämä leikkaavat murkinalle asti koko tämän pellon;

mitäs sinä, ystäväni, sitten teetät näin suurella rahvaalla?

-- Ole, veli hopea, huoletta, ei työ lopu. Onhan meillä metsässä iso

halme ruista ja vielä toinen pelto käsin koskematta, vastasi talon

isäntä.

-- Teillä onkin sitten enemmän ruista perheeseen nähden kuin meillä;

tuota en minä olisi uskonut, ennen kuin nyt sain kuulla sen omasta

suustasi, virkkoi Niemelä ihmetellen.

-- Täytyyhän sitä olla, kun vierailla pitää töitä teettää ja tänä

syksynä on pidettävä häät ja monenlaiset rehkajaiset, vastasi

Lippolan kirkonmies.

-- Niinhän se on, kun teillä on vähän työväkeä ja laajat

viljelysmaat, sanoi lautamies. Vie sinä, veikkonen, vain ukoille

viinaa, minä tässä sillä aikaa koettelen, muistanko enää kuhilasta

kyhätä.

Sillä aikaa kun talon isäntä tarjoili viinaa talkooväelle, teki

lautamies kuhilaan, kiersi kolme kertaa sen ympäri kädellään ja

lausui:

Aidan mä tähän asetan,

panen piirin pellolleni

variksille, varpusille

sekä muille lintusille,

ettei ruhjois rukiitani

eikä ottais ohriani,

karistaisi kaurojani,

veisi vehnäni jyviä!

Lentäkäätte lintuseni,

kiitäkäätte kiirehesti

tämän aitasen ylitse,

tämän pellon päällispuolin!

Josp on, laskeit lintu parka

tämän kuhilaan kuvalle,

tämän keon kielekkeelle,

niin sun saavuttaa satimet,

tinapallit paiskoavi

tahi kokko kohtoaapi,

havulintu havaitseepi:

lihas syöpi, luus pureepi,

höyhenesi höpsyttääpi!

-- Anna, velikulta, kuhilasten teon olla ja lähdetään kartanoon

lepäilemään, sanoi Lippolan isäntä Niemelän lautamiehelle tultuansa

talkooväen luota. Näyttäähän täällä olevan työntekijöitä ilman

meitäkin.

Sillä puhein läksivät molemmat isännät kartanoon. Niitä näitä

puhellessa, sanoi lautamies vihdoin:

Kuus on kiirettä kesällä

tämän ilman kannen alla:

yks on tarkka touonteko,

toinen helkkä heinänteko

kolmas ruku rukihilla,

neljäs ohran ylösotto,

viides kallis kauran niitto,

kuudes syksyrukiin kylvö.

Sitten kutsuttiin talkooväki murkinalle. Syötyään töytäisivät pojat

ja tytöt Juhanan huoneeseen. Kaisa ja Anni katsoivat vain ovelta;

Kaisa etenkin silmäili tarkkaan huoneen sisustaa, vaikka koki

näyttäytyä, niin kuin hän ei ensinkään olisi sitä kodikseen katsellut.

-- Tulkaa sisään, Niemelän tytöt! kehottivat heitä toiset ja niin

menivät hekin viimein huoneesen.

Sillä aikaa kun nuoret pakinoivat Juhanan huoneessa, laittelivat

vanhemmat naiset emännän johdolla eväitä; voita viillettiin askeihin,

lihapaloja ja suolakalaa kerikkeihin -- kerike eli keriaski oli

koivun tahi haavan pinnasta tehty pieni lipas --, maitoa laskuihin ja

leipää torppasäkkeihin. Vanhemmat naiset ja miehet kantoivat eväitä,

vaan nuoret pojat ja tytöt juoksivat edellä hoilaten, luikaten ja

iloista rähinää pitäen. Niemelän lautamies jäi talonisännän kanssa

kotiin, jossa isäntä näytteli heimollensa kaikki paikat tarkkaan.

Lautamies ihastui erinomaittain siihen naastiuteen ja järjestykseen,

joka Lippolassa oli, eikä sanonut missään muualla tavanneensa niin

hyvää taloudenhoitoa kuin heimollansa.

Talkooväki päästyään metsähalmeelle laski eväänsä aidanseipäihin

ja teloihin sekä päällysvaatteensa aidalle. Laukkalan Martti,

isännän lanko, joka toimitti isännän virkaa ja kantoi viinaputelit

tuohikontissa metsähalmeelle, kehotti talkoorahvasta siivolla ja

tarkkaan leikkaamaan, etteivät ristiinmennyssä rukiissa tähkäpäät

katkeaisi. Kun oli muutama hetki leikattu, istahdettiin maahan selkää

oikaisemaan, jolloin isännän sijainen tarjoili viinaa vanhemmille

ihmisille. Nuori väki joi janonsa sammuttamiseksi laskusta harmaata

eli vedellä sekoitettua maitoa.

Päivällistä syötiin rasiksi jääneessä nurmikkomaassa, johon ruoka

laitettiin hurstuitten päälle. -- Palamatonta paikkaa kaskessa,

jota ei kynnetty eikä viljelty, kutsuttiin rasiksi. -- Syödessä

lasketettiin kaikenlaista iloista leikkipuhetta ja pidettiin hauskaa

elämää. Vähäsen aikaa pidettiin ruokalepoa ja sitten taas leikattiin

rivakasti. Halmeen loppuun leikattuaan ja kuhilaat tehtyään

tuli talkoorahvas ruokasijalle. Miehet ottivat hatut päästänsä,

sijoittivat ne sirpin nenään, nostivat sirpit ylös ilmaan ja huusivat

yhdestä suusta kaikki, johon huutoon naisetkin yhtyivät kädet

pystyssä:

Hoi, soi, soi, soi: mene nälkä Närhivuoreen, puute Petäjänmäelle,

hoi, soi, soi, soi!

Sitten otettiin kampsut keralle ja tultiin pellolle leikkaamaan.

Lauantai-ilta kun oli, niin lakattiin työstä aikaisemmin. Illallisen

jälkeen kylvettiin sauna ja sitten alkoi tavallinen talkoonjuonti.

Nuoret menivät naapuritaloon tanssileikkiä pitämään, vaan vanhempi

väki jäi talkootaloon.

Isäntä kantoi pöytään viinaputelin, josta vanhemmat miehet tekivät

norria ja ryyppivät. Kun viina oli kulmiin kavahtanut, niin käytiin

voimia koettamaan voittosilla, väkikartun vedolla ja sormikoukulla.

Savon Pietu, joka oli vahva sormikoukun vetäjä, pani sormensa

koukkuun, meni pienen Pentin eteen ja sanoi uhkamielin:

Tuossa isäsi kiiskiä keittää,

konnan päätä kiehauttaa.

Pentti pani sormensa Piedun koukkuun ja kiivas taistelu syntyi.

Vihdoin voitti Pentti ja sanoi:

Ken uhaten sotaan menee,

se häpeällä haudataan.

Nolona Pietu väistyi ja meni tallin luhtiin makaamaan. Vähitellen

väsyivät vihdoin kaikki juopot, ken viinan vaikutuksesta, ken voimain

liiallisesta ponnistuksesta. Tuvan lattialle tehtiin olkivuoteet ja

siinä oteltiin unta aamuun asti.

Sunnuntaiaamuna pidettiin rukoukset, juotiin kahvi ja syötiin

murkina. Vieraat ottivat kiittäen jäähyväiset ja menivät ken

kotiinsa, ken kirkkoon ja kuka mihinkin. Isännän pyynnöstä jäivät

likeisimmät sukulaiset vielä Lippolaan pyhäpäiväksi. Myöskin Niemelän

väki pyydettiin jäämään sinne.

Sunnuntaiaamuna varhain kävi Juhana hakemassa isälleen nuoren

hiirakkoruunan, jolla hänen isänsä Niemelän lautamiehen ajoi kirkolle.

Kun murkinalehmät oli lypsetty, tytöt menivät Juhanan huoneeseen

ja kävivät makaamaan uuteen sänkyyn. Kun Juhana arveli tyttöjen

nukkuneen, hän meni myös huoneeseen ja sai puhutella morsiantaan

muiden tyttöjen nukkuessa ja huomaamatta. Sormuksiakin silloin jo

näytettiin ja nepä kyllä antoivat puheen ainetta. Vihdoin Juhana

kysyi:

-- Sanopa sirpukkaiseni, kuinka monta kosijaa arvelet itsellesi

tulevan?

-- Tuleehan niitä tietysti viidet, vaan tulkoon heitä vaikka sata,

sinun minä kumminkin olen, vastasi Kaisa innokkaasti. Kyllä tiedän,

että tulee kova kamppaus, kun koko meidän perhe paitsi äitiäni,

Antti-veikkoani ja kenties Mauno-setää -- isäni mieltä en oikein

tiedä -- tahtoisivat minua naittaa Junnolaan, vaan minäpäs en

mene; sanon vaikka papin edessä ei, siitä saat olla vakuutettu,

rakas Juhana kultani. Minä en tahdo enkä voi erota sinusta vaikka

mörkö maata kyntäköön. Vaikka olisin toisen kanssa jo kolme kertaa

kuulutettu, niin sinuun minut kumminkin vihitään.

-- Etkös sinä paimen-Mari nähnyt, mihin tytöt lienevät menneet? kysyi

talon emäntä paimentytöltä. Hae heidät kahville, toiset ovat jo

juoneet.

Tämän kuultuansa suikkasi Juhana sukkelaan sormuksensa kirstuun.

Kaisa pisti kultasormuksen takkinsa taskuun ja kävi sänkyyn. Sitten

Juhana aukasi huoneen oven selälleen ja huusi:

-- Heittäkää tytöt uni ja tulkaa kahville!

Pian kiepsahtivat tytöt pystyyn ja tulivat tupaan. Samaan

liittoon tulivat kirkkomiehetkin ja kertoivat kahvia juodessaan

kirkkokuulumisia. Päivällisen perästä läksivät viimeisetkin

talkoovieraat kotiinsa.