Sisältö: Kasken kaataminen. Vastojen teko. Lehden riipiminen.
Käärmeenpurema. Käärmeen vihojen loitsiminen. Tukkujen teko.
Papumaan kitkeminen. Nippujen teko. Pietarin päivä. Lammasten
pesu. Tyttöjen laulu.
Juhannuksesta päästyä aloitettiin Niemelässä kasken hakkaus. Isäntä
kävi merkitsemässä lehdon Piesossa, mikäli sitä oli hakattava.
Naisille ja ensi kesää työllä käyville pojille teroitettiin kassarat
(vesaimet), joilla he karsivat oksat puista ja hakkasivat vesat ja
vitsakset poikki. Vesoessaan he kiskoivat tuohia. Niistä tehtiin
hiplummista (hienommista) pesuvihkoja, jotka punottiin heti ja
käärittiin vihkoiksi. Jäykemmät tuohet käärittiin käähkärölle ja
niistä tehtiin virsuja. Kaikkein jäykimmät kerittiin kerälle ja ne
tehtiin tohveleiksi. Mitä eivät vesojat ylettäneet maastajaloin
kiskoa, sen he kiskoivat sitten kun koivut oli kaadettu.
Kun miehet arvelivat naisten saaneen jonkun verran vesosta, he
menivät terävillä kirveillä kaskea kaatamaan. Kasken hakkuu
toimitettiin tavallisesti yläkuulla, jotta maa paremmin vesoittuisi
eivätkä aitapuut niin pian mätänisi. Ainoastaan jos oli tehtävä
raivinkia -- notkomaata raivattava heinämaaksi tahi muuta maata
uudispelloksi -- niin silloin hakattiin puut alakuulla, jottei maa
vesoittuisi. Kaskea alettiin hakata tuulen alta, joten kaikki puut
kaatuivat yhtäännepäin. Paksuimmista puista kolottiin (kuorittiin)
tyvet, jotta ne paremmin kuivuisivat ja pihkettyisivät.
Kaskea kaataessaan katsoivat miehet tarkoin mitä tarvekalua mistäkin
puusta saadaan. He ottivat kaskesta lusikka-, kapusta- (leivi-),
karttu-, vartta-, kaplas- ja keträpuita sekä telikon (takareen)
jalas- ja kärrinpaltsta- (palsta-)koivuja, resla- ja saahka- (ajo-)reen
reunapuita, vemmeltuomia, aisakoivuja, saarapuita, sonta- ja
levityshankopuita ym. tarvekalua. Nuoret pojat ottivat emännälle
härkkimiä ja hierimiä. Muutamia lehti- ja havupuita jätettiin
kaatamatta siemenpuiksi. Ukkomiehet kiskoivat virsu- ja tohvelituohia
sekä kattolevyjä. Kotiin tullessa iltasilla oli jokaisella, niin
hyvin vesojilla kuin hakkaajilla, jotain kantamista, muutamilla
olikin täysi kannalmus. Ukko-Laurikin toi kerän ja pari käähkäröä
tuohia, jonka nähtyään Helka-ämmä sanoi:
Hyvä on ukko huononenkin:
tuopi tuulellakin,
saapi sateellakin,
tuopi tuohta virsukseen,
pajun niintä paulakseen.
Kun kaski oli vesottu ja hakattu, alkoivat miehet ajaa lantaa
pellolle ja naiset kävivät leikkelemässä metsästä vastaksia, jotka
he kantoivat kuormalla kotiin ja latoivat. Ladotut vastat pantiin
kammitsalle, kaksi vastaa kullekin kammitsalle. Kolmesataa kammitsaa
vastoja arveltiin riittävän vuoden tarpeiksi. Vastat laitettiin
tallin luhtiin seinävierille, raavilo-orsien (päätöorsien) väliin
ja vartaille kuivamaan. Kuivaneina ladottiin vastat tallinluhdin
nurkkaan.
Vastojen teon perästä alkoivat naiset lehden riipimisen. He ottivat
riihikkoja tahi muita ruohtimisia paitoja, joihin riipivät haavan,
pajun ja lepän lehtiä, jotka sitten kantoivat kotiin ja hajoittelivat
tuvan lattialle kuivamaan. Tämä oli lapsista hauska, kun he saivat
lehtien päällä ketturoida (piehtaroida) ja tehdä lehdistä rääniköitä.
He käänsivät haavan lehden nelin kerroin, pureksivat hampaillaan
kolme tai neljä viivaa vinoon lehteä ja niin oli räänikkä valmis.
Näitä he sitten toisilleen kaupittelivat ja ottivat maksuksi puusta
tehtyjä ympyräisiä rahoja. Kun lehdet olivat kuivaneet, ne kannettiin
elohursteilla kölsän karsinaan ja syötettiin talvella lampaille.
Uusia lehtiä tuotiin tupaan kuivamaan. Näin pitkitettiin lehden
kantoa siksi, kunnes alettiin papua kitkeä ja pellonpientareita
niitellä. Aamurupeamalla, kun metsä oli kostea, levittelivät naiset
lantaa pellolla tahi tekivät muita kotiaskareita.
Eräänä päivänä, kun Niemelän naiset olivat lehtiä riipimässä Vaitin
kivikkomaalla, tunsi Sohvi jotain pistosta varpaassansa. Hän katsahti
jalkoihinsa, jossa suuri mustankirjava käärme mateli. Hän pelästyi ja
huusi toisille naisille:
-- Tulkaa tappamaan, täällä on käärme!
Pian leikkasivat toiset naiset itselleen leppäiset kepit ja tulivat
tappamaan käärmettä, joka jo oli ennättänyt mataa vähän edemmäksi.
Käärmeen luo päästyään sanelivat naiset:
Maa pidä varasi, vihollinen on päälläsi.
Tämä sanottiin sitä varten, ettei käärme pääsisi maan sisään. Sitten
he tappoivat käärmeen. Sohvi valitti, että mato taisi panna (käärme
purra) hänen jalkansa, koska sitä tuntuu kirvelevän. Toiset naiset
tutkivat asiaa tarkemmin ja löysivät Sohvin varpaasta pienen reiän,
josta tuli verta. He pyyhkivät heti veren pois lehdillä, pesivät
haavan vedellä ja voitelivat sen tapetun käärmeen verellä, käärivät
pajun niinellä haavan kiinni ja laittoivat Sohvin kotiin, jonne Anni
ja Kaisa myötä seurasivat häntä saattamaan.
Kotiin päästyä oli jo Sohvin koko jalkaterä ajettunut. Emäntä otti
viipulavyön, jolla sitoi kipeän jalan ketroksesta kiinni. Isäntä
käski Eerikan mennä Riha-Heikkiä perään ratsashevosella lukemaan
(loitsimaan) käärmeen vihoja. Parin tunnin kuluttua tulikin
Riha-Heikki ratsastaen samalla hevosella. Eerikka oli nimittäin
käskenyt Heikkiä joutumaan pian ja itse hän tuli perästä jalkaisin.
Tultuaan Niemelään Heikki pyysi ja sai viinaa, meni kolme kertaa
muutetun huoneen kynnykselle istumaan, kaasi viinan kuppiin, johon
hän loitsi:
Mato musta maanalainen,
toukka Tuonen karvallinen,
hivusletti Hiiden immen,
paholaisen partakarva,
pirun piiska, Hiiden ruoska,
ruman hengen ruokosauva,
haamu haltian näköinen,
raippa raunionalainen,
läpi mättähän mänijä,
puunjuuren pujottelija!
Kuka sun kulosta nosti
heinän juuresta herätti?
Ken käski pahalle työlle,
työlle kehnolle kehotti?
Isosiko vai emosi
vaiko muu sukusi suuri?
Kuka käski, ken kehotti
päätä pystyssä piteä,
kaulan vartta kauheata?
Ken se kieltäsi kehotti,
kuka haiku hammastasi
puremahan, jyytämähän,
syömähän, kaluamahan?
Tiesitkös puuta purrehesi,
pajun juurta pannehesi,
närettä näpistäneesi,
kokeneesi koivun juurta,
haukanneesi haavan juurta,
pihlajaista pistäneesi?
Et sä puuta purrutkana,
pajun juurta pannutkana,
närettä näpistänynnä,
kokenunna koivun juurta,
haukannunna haavan juurta,
pihlajaista pistänynnä,
kun purit ihon imeisen,
turmelit emosen tuoman.
Mato musta myrkyllinen
tahi harmaa haikuhammas!
Jos olet pannut, niin paranna
jos sä koskit, niin kohenna!
Lienet hampahin hakannut
tahi iskenyt ikenin
eli kielin koskettanut
eli purstoin puikkaellut
tahi hengin huokonunna,
niin tule työsi tuntemahan,
pahasi parantamahan!
Ota pois omat kipusi,
alle haiku hammastesi.
Vedä myrkkysi vetenä,
maitona pahat panosi.
Vie poies vihasi tästä,
keltaisin keuhkoihisi,
muikeoihin maksoihisi,
saata sappesi sisälle,
vaskisehen vatsahasi,
muuta viinaksi vihasi,
vedeksi pahat makusi!
Jos et pahaasi paranna
etkä vie vihojas tästä,
niin minä sanon emolles,
valittelen vanhemmalles;
enemp on emolla työtä,
vaiva suuri vanhemmalla
pahoja parantaessa
takiota tauottaissa.
Turvotkohon tuomen juuret,
kohotkohon koivun juuret,
levetköhön lepän juuret,
pajun juuret paisukohon,
kuusen juuret kohotkohon,
kasvakohon kannon juuret,
kiven juuret kiintyköhön,
vaan ei iho inehmoisen,
emon kantaman katalan.
Itse turvu tuskihisi,
paisu pakkopäivihisi,
ähkyhysi ärtyele!
Katkea häijy kaheksi,
konna kolmeksi muruksi,
niin kuin pakkula pahanen
tahi leppäpökkyläinen!
Tuonen toukka, maan matonen,
kyy vihainen viirukkainen!
Viskoa vihasi tästä
hiiden hiililiedoksehen,
paholaisen pankon päähän,
tuonne helvetin tulehen,
pahan vallan valkiahan!
Tahi saattele salolle,
Kipuvuoren kukkulalle.
Siellä keittäös kipuja
pikkuisessa kattilassa,
yhden sormen mäntävässä,
peukalon mahuttavassa.
Tee nyt yöllä terveheksi,
päivällä imanteheksi,
alta aivan raittihiksi,
keskeä kivuttomaksi,
päältä tuntumattomaksi,
ehommaksi entistänsä,
paremmaksi muinaistansa!
Loitsittuaan Heikki kaasi viinan puteliin takaisin, meni tupaan
Sohvin luo, kaasi viinaa pulliin ja käski hänen ryyppäämään, jonka
Sohvi tekikin. Sitten hän voiteli viinalla käärmeen pureman haavan,
kääri tupakanlehden päälle ja sitoi sen pajun niinellä kiinni
loitsien kääriessään:
Siteheksi Luojan silkki,
Luojan kaapu katteheksi
tälle jalalle jalolle,
vakaiselle varpahalle!
Katso nyt kaunoinen Jumala,
varjele vakainen Luoja
jottei vioille vetäisi
eikä tuskihin tulisi,
hätäpäivä päälle käisi,
pakko saattais parkumahan!
Sitten Heikki kaivoi kuopan tanhualle. Sohvi kannettiin sinne,
asetettiin kuopan laidalle istumaan ja kipeä jalka pantiin kuoppaan,
jossa hän piti sitä koko sen päivän. Yöksi kannettiin hänet
huoneeseen makaamaan. Seuraavan päivän vielä hän piti jalkaansa
kuopassa. Sen jälkeen alkoi jalka parata.
Kun Riha-Heikki oli saanut työnsä tehdyksi, häntä syötettiin ja
juotettiin, maksettiin palkka ja kyydittiin hänet hevosella kotiinsa.
Lehden riivinnän perästä naiset katkoivat lehtitukkuja (vihkoja),
jotka he asettivat aidan seipäisiin ja puiden oksiin kuivumaan.
Kuivuneina ladottiin tukut lehtikoppeleihin, jotka katettiin näreen
koskosilla tahi tuohilevyillä. Syystalvella vähän lumen aikana
vedettiin tukut kotiin ja syötettiin lampaille.
Sitten tuli papumaan kitkeminen. Kitkentäheinät hajoiteltiin
korkealla olevain huoneiden alle puille kuivumaan. Emännät korjasivat
kitkentäheinät kuivuneina rouhekölsään. Niistä keitettiin talvella
lehmille rouhevettä.
Ennen kuin varsinainen heinänteko alkoi, niittelivät naiset
pellonpientareet. Niitetyt heinät sidottiin nipuille, jotka
asetettiin pellon seipäisiin kuivamaan. Kuivina koottiin niput ja
kannettiin vitsakuormalla rouhekölsään talven varaksi.
Pietarin päivä oli jonkinlainen puolipyhä, jolloin ei tavallisesti
mitään raskaampia töitä toimiteltu. Miehet tekivät minkä mitäkin:
korjailivat työkaluja, paikkailivat kyntökenkiä ynnä muuta sellaista.
Naiset taasen ompelivat uusia ja laittelivat vanhoja vaatteitaan
aamurupeamalla. Murkinan aikana ajoivat koko kyläläiset lampaansa
Aitjärven rantaan pestäväksi. Nuoret naiset tulivat perästä lampaita
pesemään. He riisuivat vaatteensa rannalle, pukivat jonkun vanhan
paidan yllensä, ottivat aidan kolkkaseen ajetusta lammaslaumasta
kiinni joko emälampaan tahi vuonan, jota taluttivat pitäen sen päätä
ja etujalkoja kainalossaan, joten lammas käveli hyvin vastahakoisesti
järveen. Siellä se pestiin yltä ympäriinsä, jonka jälkeen lammas
laskettiin toisten joukkoon. Siinä oli hälyä, kiirettä ja älinää, kun
lampaat määkivät etsien vuoniaan ja vuonat samaten etsien emäänsä.
Paimenet huusivat akkiloidessaan lampaita, jotka eivät tahtoneet
kestää aidan kolkassa. Akat toruivat paimenia, jotka eivät olleet
kylliksi valppaita lampaita järjestyksessä pitämään. Tytöt nauraa
kikattivat, kun joku lammasta järveen taluttaessaan kaatua kellahti
joko rannalle tahi järveen.
Kun kaikki lampaat oli pesty, kävivät lammasten pesijät uimaan paidat
yllä. Ilma kun ei päässyt paidan välistä pois, niin se nosti suuren
kuppilon naisten selkään, jolle paimenet nauroivat ja ilkamoisivat.
Uimasta päästyään naiset pukivat tavalliset vaatteet yllensä,
hajoittivat märät paidat pehkojen päälle kuivamaan ja kävivät
nurmikolle istumaan. Tytöt ottivat nuorempia ja vanhempia homeheiniä
ja asettivat niiden kannat sormiensa väliin niin, että kannat vähän
näkyivät sormien välistä käden selkäpuolella. Sitten he käskivät
toistensa ottaa jonkun kannan, josta arvattiin, saako tyttö vanhan
tahi nuoren sulhon, sen jälkeen, miten otettava homeheinä oli, vanha
tahi nuori. Se antoi taas uutta naurun aihetta koko seuruelle.
Murkinalta naiset menivät metsään tuohia kiskomaan. Vanhemmat naiset
kävivät eri joukkoihin ja tytöt erikseen. Tytöt menivät kauemmas,
aina karjamaan perille, jossa kasvoi suuria puita, kiskomaan tuohia,
vaan vanhemmat naiset kiskoivat likimetsistä. Kun tavattiin joku hyvä
koivu, jossa oli jäykkä tuohi, eikä se ollut rupinen, niin siitä
kiskottiin, mikäli vain yletettiin. Jos tuohi oli erinomaisen hyvää
ja koivu sileä, niin he tekivät hankurat, joita myöten kiipesivät
koivuun ja kiskoivat yläpuolelta. Kiskoessaan tytöt lauloivat:
Minä olen Suomen neito, Suomen koria kukka,
moni poika minua jo houkutteli hukkaan.
Ruusu ei oo kauniimpi kuin tyttö Karjalassa,
eikä toista tarvita, kun olen maailmassa.
Minä tyttö, kaunis tyttö, kun mun pojat näkee,
lempi syttyy sydämeen ja mieli naida tekee.
Minä olen siivo tyttö, siivon nimen kannan,
enkä minä joka pojan halatakaan anna.
Pian on se tyttö raukka tullut kunnialta,
joka kerran heittäypi noiden poikain valtaan.
Pojilla ja susilla on yhtäläinen mieli,
susi kulkee ääneti, vaan pojill on liukas kieli.
Poika puhuu kaunihisti tytön sängyn eessä:
mesi, maito kielellä, vaan myrkky sydämessä.
Elä neito ilolla ja kulje kunnialla,
kunniaton tyttö on kuin halmehessa halla.
Keski-iltoin aikana tulivat naiset tuohesta, söivät päivällisen
ja alkoivat kääriä tuohia. Tanakammat tuohet pantiin kerälle
tohvelituohiksi, vaan hiplummat (hienommat) tuohet käärittiin
käähkärölle, yhden virsun tuohet kullekin käähkärölle. Hipluimmat
punottiin pesuvihkoiksi ja korjattiin huoneeseen. Tiellä kävellessään
ja ruoka-aikoina tekivät naiset tohveleita ja virsuja.