Laulun loputtua istausivat miehet penkille, panivat kätensä ristiin
pöydälle ja kumarsivat päänsä käsiensä päälle. Naiset taasen
laskeusivat polvilleen penkkien viereen, panivat kätensä ristiin
penkille ja kumarsivat päänsä.
Sitten luki isäntä "Rukouksen jolla me itsiämme sabbathille eli
juhlalle valmistamme", "Rukouksen maanhedelmästä", "Isä meidän" ja
"Herran siunauksen". Lopuksi veisasivat kaikki seisoallaan Korjuksen
Riston aloittaman värssyn:
Sinua myös kanssa kiittää mahtaa,
ja ylistää sangen suurest,
ett kukin aina nähdä saa,
maan hedelmän kantavan tuoreest:
siunatkoon meit Isä ja Poika,
siunatkoon Pyhä Henki myös!
Peljätköön kukin maan paikka
Herraa suurta ja väkevää työss;
sen päälle sanomme: Amen.
(Vvk. 61:3)
Murkinan jälkeen läksi rahvas kirkkoon: poikamiehet ratsain
nuoremmilla hevosilla, joiden korvallisille suitsiin sidottiin
kulkusia, ja vanhemmat miehet vaimoineen kärrillä. Nuoremmat naiset
panivat kenkänsä, sukkansa ja virsikirjansa nyyttiin. Mari-täti sitoi
uudet ihokiskoiset kirkkovirsunsa vyönsä alle. Paimenet ottivat
kengät olallensa ja niin läksi koko nuori väki avojaloin astumaan
kirkolle. Paimenten äidit menivät lapsiansa päästämään eli kaitsemaan
elukoita metsään.
Lepikossa kirkkotarhan ulkopuolella naiset kenkivät, silittivät
tukkansa, asettivat korva- ja otsahiuksensa säännölliseen
järjestykseen ja panivat silkit päähänsä. Pojat olivat jo kenkineet
maantielle päästyänsä. Pappilan kaivon ympärille oli joukko
janoavaisia kokoontunut janoansa sammuttamaan raikkaalla vedellä.
Pitäjäntuvan rannassa venematkalaiset kanivat (kaunistelivat)
itsiään. Pojan vekarat uivat tyynessä kirkkojärvessä. Uimasta
päästyään ja saatuaan vaatteen yllensä he ottivat voileipiä, so.
he valitsivat rannalta sileät latuskaiset kivet, joita heittelivät
järven pintaa myöten sillä tavoin, että kivi kaapsahti välistä
veteen kiitäissään tyynellä pinnalla. Se vasta oli koko mestari,
joka pitemmät voileivät osasi ottaa, siis kenen kivi kauemmas kulki.
Sitten koettiin heittää korkealle viskaamalla kiviä kilvan, ja mies
se joka kauemmas jaksoi kiven viskata järven selälle.
Kirkonmäellä, kun vanhemmat tuttavat miehet kohtasivat toisensa, he
tarjosivat toisilleen taskumatista viinaa, jota he olivat Ukon juhlan
kunniaksi kerallensa ottaneet. Vanhemmat naiset taasen antoivat
tuttavilleen tuomisiksi joko lehikkaita, ohra- tai ruisleipää, mutta
useammin piirakoita.
Aamukellon soitua alkoi kansaa virrata kirkkoon, joka oli muutamilla
koivuilla koristettu. Kirkonvaivaiset, jotka juhannusaattona
olivat olleet kirkkoa puhdistamassa, varustausivat jo aikaiseen
kirkonporstuan penkille istumaan ja anomaan almua hattu kourassa. Ohi
kulkevat armeliaat ihmiset heittivät jonkin vaskirahan vaivaisten
hattuun, josta saajat kiittivät lahjain antajaa.
Kirkosta päästyä riisuivat naiset kenkänsä ja virsunsa lepikossa ja
astuivat paljain jaloin kotiinsa. Miehet astuivat kengät jalassa niin
kauan kuin maantietä piisasi, mutta kylätiellä hekin heittivät kengät
jalastaan ja kävelivät loppumatkan avojaloin.
Ne harvat henkilöt, jotka juhannuksena olivat kotiin jääneet, kävivät
talosta taloon Juhaneja nostamassa. Nostopalkaksi annettiin joko
kahvia tai sen puutteessa viinaa.
Keski-iltoin aikana kokoontui kylän nuoriso Kotimäelle
leikitteleimään. Pienemmät pojat kokoilivat havuja ja risuja kokon
sijalle ja polttaa rätisyttivät niitä sekä ampuivat hiilillä.
Vähitellen kokoontui vanhempiakin ihmisiä nuorten leikkejä katsomaan.
Kotona olijat joko lukivat tahi veisailivat suvivirsiä. Nuorukaiset
erkanivat myöhään kotiinsa, jossa illallisen jälkeen kävivät
makaamaan päättäen juhannuksen vieton.