Kokon teko. Karjan kotiintulo. Tarhapussu. Kokon poltto ja
uhraaminen. Nuorukaisten leikit: pitkää piikaa ym. tansseja. Taian
teot. Aarre. Kirkossa käynti. Iltapuolen vietto.
Korkealle kohosi juhannusaurinko taivaslaelle ja loisti siellä
täydellä valollaan ikään kuin ylpeillen siitä, että hän oli
voiton saanut pakkasesta puhurin pojasta, joka kaiken luonnon oli
kahleisiinsa kytkenyt koko talven. Heleästi laulelivat linnut
luonnon suuressa salissa ja ilomielellä niitä ihmiset kuuntelivat
kinastelematta ylimmäisistä istuimista ja eturiveistä. Koko luonto
oli pukeutunut juhlapukuun ja juhlallinen oli ihmistenkin mieli;
sillä nyt oli tulossa kesän suurin juhla, Ukon juhla, jota esi-isämme
olivat jo ammoisista, ylimuistoisista ajoista Ukon kunniaksi
viettäneet.
Mutta kuta suurempi juhla sitä suuremmat valmistukset, joten
ihmisillä tavallisesti suurten juhlain edellä on paljon puuhaa, työtä
ja kiirettä, varsinkin aattopäivinä, jotta
saisi juhlan jouten syödä,
jouten syödä, jouten juoda,
huoletonna huiskaella.
Myös Niemelässä, samaten kuin muissakin taloissa, oli juhannusaattona
puuhaa ja häärimistä, kun
pirtti oli pestävänä,
penkit puhdistettavana,
sillanalus siivottava,
hulikoiset huuhdottavat,
pyhäleivät leivottavat,
piirakkaiset paistettavat.
Jo varhain aamusella kävivät Niemelän naiset pyhäsiivoa tekemään
jättäen ulkotyöt toiseen aikaan. Mauno-setä aukaisi tuvan lattiasta
pari palkkia ja pari nuorempaa naista pistäysi sillan alle palavat
päreet kädessä viskattuaan korit edellensä. Päretulen he pistivät
multiaishirsien väliin palamaan ja itse alkoivat ajaa koreihin rojua
ja upoa, joka oli pitkin talvea joulusta asti sinne keräytynyt ja
säästynyt. Korit täyteen saatuaan he nostivat ne lattialle, josta
toiset naiset veivät ne karjapihalle ja toivat taas tyhjät korit
sillan alle täytettäviksi. Näin tehden he saivat sillanalusen
siivotuksi, jolloin palkit pantiin paikoilleen.
Sitten alkoi tuvan nuohtominen: naiset nousivat pienille pöydille,
penkille, pöytärahille tahi muille korkopaikoille ja alkoivat laesta
karistaa nokea ja karstaa pitkävartisilla luudilla alas, niin että
lattia ja muut alhaalla olevat esineet tulivat vallan nokisiksi. Noki
lakaistiin kokoon, pantiin koreihin ja kannettiin pihalle.
Kun tupa oli saatu nuohotuksi, syötiin suuruspala. Sen jälkeen alkoi
varsinainen peseminen. Kodassa varistettiin vettä suuressa padassa,
josta sitä saavilla kannettiin tupaan. Naiset ottivat tuohivihkot
käteensä, ripistelivät ne hiekalla, mättivät varia vettä seinille ja
alkoivat vihkojen kanssa hangata. Pitemmät naiset nousivat penkille
seisomaan ja pesivät niin ylhäältä kuin suinkin ylettivät. Lyhemmät
naiset pesivät alhaalta. Sitten huuhdottiin hiekka seinistä.
Emäntä, Mari-täti ja Helka-ämmä kantoivat suuren joukon puuastioita
niin kuin kappoja, ämpäreitä, pyttyjä, saaveja, kirnuja, tyllejä,
maitotiinuja ym. tupaan pestäväksi. Puhtaiksi saatuina ne vietiin
ulos kuivamaan. Sitten pestiin tuvassa olevat huonekalut niin kuin
pöydät, penkit, tuolit, rahit, jakut ja lavitsat sekä viimeiseksi
tuvan ja porstuan lattia. Mauno-setä varusti suuren joukon
näreenhavuja, joista osan ripisteli tuvan ja porstuan lattialle, osan
pani oksina tuvan ja porstuan kynnyksien alle, sitten kun lattiat
olivat kuivaneet. Märkään tupaan ei päästetty ketään sisälle. Murkina
syötiin ulkona.
Murkinan jälkeen ja levättyä menivät nuoremmat naiset järven rannalle
pesemään pyhänä tarvittavia hienoja vaatteitaan niin kuin paitoja,
ylisiä, huntuja, liinaviittoja, esiliinoja, rihmasukkia, kalsuja
ynnä muita hetaleita, jotka he sitten asettivat nurmelle ja varpujen
päälle kuivamaan. Työskennellessään tytöt lauloivat:
Kaks on kaunista kesällä,
kaksi ilman kannen alla:
lehti puussa, ruoho maassa,
minä kohta kolmantena:
minä lehti liehumassa,
minä kukka kuulumassa,
minä heinä heilumassa.
Omenina me olemme
ja kulemme kukkasina,
matkustamme mansikoina
vaellamme vaapukoina:
käymme parvessa parasna,
piikajoukossa pisinnä,
valkehinna vaimoloissa.
Mikäs meidän neitosien,
mikäs meidän tyttösien:
kun me suureksi sukeemme
ja kasvamme kaunihiksi,
kulkevi sana kylälle,
tieto toisehen talohon,
naivat sulhot naapurihin,
ottavat omille maille,
oman pellon pientarille,
isän ikkunan näylle.
Jos ei naida naapurihin
tahi taammaksi tahota,
olen ilmankin ikäni
tyttönä isän tykönä.
Tiivi on tyttönä eleä,
nätti on olla neitosena:
ei toruta torkunnasta,
makoamasta ei manata,
ei oo huolta huhmarelle,
kiirettä käsikivelle.
Appi ei hauku ahkioksi,
anoppi vesihaoksi,
kyty kynnysportahaksi,
nato naisten rynttäriksi.
Sillä aikaa kun nuoremmat naiset olivat vaatteiden pesussa,
auttelivat vanhemmat naiset emäntiä pyhäleivoksien valmistamisessa ja
paistamisessa. Yrjön vaimo kävi jo murkinalta hameita poimuilemaan.
Hän ratkoili sepaluksesta auki tiuhakkohelmahameensa, kasteli
sen varissa vedessä, toi kölsän oven huoneensa lattialle ja sen
päälle levitti hameensa. Alkoi sitten hulpilosta poimuilla lähtien
kauluksesta suoraan alas helmaan saakka. Kymmenkunta poimua valmiiksi
saatuaan hän pani laudan poimujen päälle ja kiven laudalle, joka
painoi poimut tasaisiksi. Näin hän poimuili koko hameensa pisty
pistyltä lisäten toisia lautoja ja kiviä siksi, kunnes sai hameensa
poimuilluksi. Sitten poimuili hän tyttärensä siniset verkahelmahameet
samalla lailla. Yöksi jätettiin hameet painumaan ja seuraavana arkena
ne kuivattiin ja ommeltiin hulpilot taas kiinni ja puettiin ylle
kirkkoon lähteissä.
Vähää ennen päivällistä kokousivat kylän poikamiehet Kotimäen
kalliolle kokon tekoon. He toivat pitkän riu'un, pystyttivät sen
ja panivat vanhan tervasaavin riu'un nenään. Sitten he latoivat
pitkiä tervaisia puita riu'un ympärille ja päällimmäiseksi ladottiin
tuoreita havuja, ja niin saatiin vihdoin kartion muotoinen kokko
valmiiksi. Vähän edemmä kokosta sileän kallion ympärille pystytettiin
valkeita koivuja, joita kylän paimenet kotiin tultuaan yhdistelivät
pitkillä, ruskeilla ihokiskoisilla tuohilla ja joita tytöt
koristelivat tuohisälöillä, painetun langan päillä ja kirjavain
vaatteiden tilkuilla, jotka he asettivat terttuina riippumaan. Myös
koivujen oksille ripusteltiin tuohen sälöjä, sälpeitä ja hilpeitä,
joten tanssilava sai juhlallisen muodon. Kokon puolelle jätettiin
portti, jonka pihtipielisenä olevain koivujen latvat taivuteltiin
yhteen niin, että portin yläpuoli muodostui kaarevaksi.
Päivällisen perästä lakaisivat naiset huoneidenpuolisen tanhuan
ja pojat toivat tuoreita koivuja, jotka pystyttivät rappusten
eteen, porstuan ja tuvan nurkkiin. Illansuussa naiset joko poimivat
hameitaan tahi kaulailivat pyhävaatteitaan tuvan pitkällä pöydällä.
Miehet taasen korjailivat sekä omiaan että naisten kenkiä saunan
kylpyä odotellessaan.
Paimenilla metsässä oli pitkä aika iltaa odotellessa. Jo päivän
alhaisissa puolipäiväisissä ollessa ajoivat he lehmät ja lampaat
Sirkan pohjukkaan. Toiset paimenet vartioitsivat elukoita ja toiset
leikkelivät vastaksia ja latoivat vastoja. Ikävissään he laulelivat:
Kule päivä, viere viikko,
alene Jumalan aika!
Kule päivä kuusikolle,
mene päivä männikölle,
viere päivä vitsikölle,
lennä lehmänlypsykselle!
Päästä paimenta kotihin
Ukon juhlalle jalolle,
taivon taaton tanhuville,
piirakoita piirtämähän,
voivatia vuolemahan,
lämmin kyly kylpemähän,
puhdas paita panemahan.
Sitten kehtaa keikutella,
leikkii lyödä lepetellä
kokolla kotimäellä,
Ukon tarhan tanhualla.
Kun lehmät syöpäläisten kynsissä eivät tahtoneet kestää Sirkan
aukeassa pohjukassa, vaan pyrkivät lehtoon, niin paimenet ajoivat
ne Kalmasen ja Siltoin väliseen sopukkaan, jossa oli varvikkoa,
ja odottivat siinä päivän alenemista. Jokainen paimen laittoi
odotellessaan tuohista seppeleen, jonka sitoi vanhimman lehmän
sarviin. Keski-iltojen aikana ajettiin karja kotiin ja hoputtiin:
Prtu kirjo, prtu karjo
Ukon juhlalle jalolle!
Kotiin tultua ei lehmiä ajettu pihaan, vaan kesantopellolle tarhaan.
Tarhassa olivat kakot patsaiden tahi seipäiden sijassa ja riu'ut,
päät pistettyinä kakkojen reikiin, toimittivat aidaksien virkaa.
Kun lehmät olivat tarhassa, tulivat naiset heti lypsämään. He tekivät
aidaksenpäistä ja risuista pussun tarhaan. Kun puut alkoivat hyvästi
palaa, niin nostettiin kuivunutta lehmän sontaa tahi ruohoa ja
multaa valkeaan, että se paremmin laskisi savua, pusuuttasi, ja savu
karkottaisi hyttyset, kärpäset, paarmat ja muut syöpäläiset lehmistä,
jotteivät ne teiskuisi lypsäissä. Jos joku lehmä ei tahtonut tulla
liki pussua, niin lapset otelivat (ajoivat pois) hyönteiset varvuilla
tahi vastalla. Tätä tehtäessä pysyivät lehmät alallansa ja naiset
saivat ne rauhassa lypsetyksi. Lypsetty maito kaadettiin saaviin ja
kannettiin maitohuoneeseen, jossa emäntä siivihti maidon eli laski
sen puusta tehdyn ratin lävitse, jonka pohjalla oli jouhinen talla,
lepästä tehtyihin pyttyihin.
Kohta lypsyn perästä tuli talon vävy Korjuksen Risto nuorikkonsa
kanssa kulkusissa ajaen Niemelään. Vävyn tultua taloon otettiin kohta
esille pata, johon pantiin vastalypsettyä maitoa ja puhkaistiin
muutamia kananmunia, ja vietiin se kotaan, jossa se keitettiin
munamaidoksi, niin kuin runo kertoo:
Vävy välähti tupahan,
muna muljahti patahan,
pata kolahti kotahan.
Illalliseksi söi talon perhe muuta ruokaa, vaan vieraille annettiin
munamaitoa. Illallisen perästä kylvettiin sauna, jossa tytöt pesivät
selvitetyllä lipeällä ja saippualla vanhain ihmisten päät.
Saunan jälkeen puettiin pyhävaatteet ylle. Paimenet ja kotilapset
laittoivat itselleen kotimäelle pienen kokon, jota he polttivat
erikseen. Sikäli kuin kunkin talon nuoriso joutui, he keräytyivät
kokolle. Nuoret miehet hankkivat kuivia havuja kokon ympärille ja
istuivat sitten odottamaan väkeä lisää. Kaikkein paikalle saavuttua
sytytti ukko-Lauri, joka oli vanhin mies kylässä, kokon, joka kohta
palaa roihmusi täydessä liekissä. Kyttä-Jussi oli tuonut sinne suuren
karhupyssynsä, jolla ampui muutamia laukauksia. Kun pyssy ei hänen
mielestään kylliksi kovasti pamahtanut, niin hän nouti kartanosta
vanhan kirnun, jonka pohjaan hän kaivoi sellaisen reiän, johon pyssyn
piippu mahtui. Tähän reikään hän asetti pyssynpiipun suun ja ampua
kajahutti. Se antoi niin kovan pamauksen, että lapset ja muu heikompi
väki pelästyi, ja maa järisi jalkain alla. Mäet ja metsä raikuivat
vastaan ja kartano kaikui samaten. Kokon palaa roihmutessa ja pyssyn
paukkuessa viskasi Mauno-setä kokkovalkeaan pienen erilaisista
langoista neulotun pussin, jossa oli kaikkia siemenlajeja, mitä
vuodessa kylvettiin, ja rukoili viskatessaan:
Oi Ukko ylinen luoja,
taatto taivahan jumala,
vallan pilvissä pitäjä,
hattarojen hallitsija!
Pidä pilvissä käräjät,
sätehissä neuvot selvät:
idätä idästä pilvi,
länkä lännestä lähetä,
nosta lonka luotehesta,
etelästä ennättele,
vihmo vettä taivosesta,
mettä pilvistä pirota
kynnölleni, kylvölleni,
varsin vaivani näölle.
Nosta korret korttumahan
sekä varret varttumahan:
yhdestä sataset saata,
sadasta tuhannet tuota.
Säästäös vihanta vilja
rakehilta, rajusäältä,
kuivuudelta, märkyydeltä,
kovan ilman koskennalta.
Tuo tänne utuinen pilvi,
kanna kaari karvallinen,
utu soille, utu maille,
utu peltojen perille,
utu kauas kankahille,
metsähalmeille hajoita,
jottei halla harmaaparta,
pohjoisen pahanen poika
veisi viljoja pilalle,
turmiolle tuotteleisi.
Anna vuosi, viljavuosi
näille raukoille rajoille,
poloisille Pohjan maille.
Vilja pitkäksi viruta,
sato saata runsahaksi,
iloksi imeisten lasten,
miesten, naisten mielhyväksi.
(Tätä taikaa ei minun muistaessani ole harjoitettu, mutta isoisäni
kertoi ennen sitä tehdyksi. Loitsija Matti Hinkkanen Parikkalasta
uhrasi juhannuskokolla vielä vuonna 1886.)
Kun paimenilla ei ollut pyssyjä, millä he olisivat ampuneet,
niin he ottivat omasta kokostaan kovia joko koivun tahi katajan
hiiliä, panivat yhden kerrallaan maaperäkivelle ja iskivät hiileen
niin suurella pyöreällä kivellä, minkä vain nostaa jaksoivat. Se
antoi kajauksen, jos ei juuri niin kovan kuin pyssy, niin ainakin
sellaisen, että se heille vältti.
Kokon palaessa istuivat vanhemmat ihmiset kokon ympärillä
keskustellen vuodentulotoiveista, ilmoista ym. Nuori kansa katseli
seisoallaan sekä oman että naapurikylän kokonpaloa. Aina kun joltakin
kokolta ampuminen kuului, vastattiin Niemelän kokolta ampumalla.
Vihdoin sanoi kyttä-Jussi:
-- Nyt minä olen jo osakseni ruutia polttanut. Jos kuka tahtoo vielä
ampua, niin maksakoon minulle ruutirahan ja ampukoon sitten vaikka
koko yön.
Pian ilmestyi halukkaita ampujia ja maksajia, jotka vuoron perään
ampua kajahuttelivat.
Niin kauan kuin kokon paloa kesti, viipyivät vanhat ja nuoret kokon
ympärillä. Kokko palaa roihmusi ensin ala- ja sitten yläpuolelta.
Vihdoin kahahti tuli riu'un päässä olevaan tervasaaviin, joka
yksinään palaa lekotti, ja näytti edempää katsojalta niin kuin
suuri tulipallo olisi loistanut vaaleassa kesäyöilmassa. Vähitellen
heikkeni tulen liekki: saavin vanteet paloivat poikki ja hiiltyneet
laudat tipahtelivat yksi toisensa perästä riu'un juurelle, jossa ne
vielä vähän aikaa palaa tuikuttivat ja vihdoin sammuivat. Viimeiseksi
kaatua rojahti kokkoriukukin, joka tuoreena oli kestänyt kovan
kuumuuden.
Vielä hetkisen aikaa ihailivat vanhemmat ihmiset kesän ihanuutta ja
katselivat nuorten aloittamaa leikinpitoa tanssilavalla. Sen jälkeen
he läksivät kotiinsa.
Nuoret aloittivat leikkinsä vastakkaistanssilla. Sitten he tanssivat
pitkää piikaa. Tytöt kävivät rintamaan toiselle ja pojat tyttöjen
vastapäätä toiselle puolelle tanssilavaa. Tyttöjen puolelle
ylimmäiseksi kävi Korjuksen Mari ja poikien puolelle Korjuksen Risto.
Toisten laulaessa:
Mistäs piisaa, mistäs piisaa
pitkiä piikoja aina?
Hätätilass, köyhäss varass
pienemmätkin naidaan,
otti Korjuksen Mari Mattilan Simon, joka seisoi häntä vastapäätä, ja
tanssia pyöräytti kerran hänen kanssaan ympäriinsä; samaten tanssi
Korjuksen Risto vastakkaisensa tytön Niemelän Annin kanssa. Sitten
tanssi Risto Marinsa kanssa toisten laulaessa:
Hostis tostis toitima ralla,
siivo likka likistelee siivon pojan kanssa.
Samalla tavalla tanssitti Mari seuraavan pojan ja Risto seuraavan
tytön, aina väliin keskenänsä tanssien, kunnes koko rivit tulivat
tanssitetuiksi. Sitten kävivät Mari ja Risto paikoilleen. Niemelän
Anni ja Mattilan Simo kävivät sitten tanssittajiksi ja tanssittivat
taas Anni pojat ja Simo tytöt tanssien välillä keskenään. Heidän
käytyään paikalleen rupesivat heidän viereisensä poika ja tyttö
tanssittajiksi. Sillä tavalla sai jokainen tyttö ja poika olla
sekä tanssittajana että tanssijana. Sen perästä leikkivät he vielä
muitakin leikkejä ja vasta puolen yön aikana he menivät kukin
kotiinsa.
-- Emmekös mene tuonne Luorikon puoleiselle järven kivelle istumaan
päivän nousuun asti, niin saamme nähdä vedestä nousevat sulhastemme
hahmot? ehdotteli Niemelän Anni toisille tytöille.
-- Minä en voi mennä mihinkään äitini luvatta, vastasi Niemelän Kaisa.
-- Heittäkää hyvät tytöt koko konstit pois, eivät ne kumminkaan
toimita mitään, pyysi Korjuksen Mari.
-- Hyvähän sinun on muita neuvoa, kun itse olet saanut sulhasen.
Kunhan olisit meidän asemessamme, et suinkaan niin puhuisi, vastasi
Sohvi.
Sen pitempään sitä juttua ei enää jatkettu, vaan tultiin kotiin.
Marin ja Kaisan maata mentyä tuumailivat Anni ja Sohvi, mitä pitäisi
tehdä, jotta saataisiin tietää tuleva sulho. Vihdoin sanoi Anni:
-- Muistatkos sinä Sohvi, kun viime talvena meillä kävi tuo
kulkulaismuija, jota sanottiin Hynnisen Kertuksi. Hän neuvoi tyttöjä
juhannusyönä panemaan yhden astian alle viinaa, toisen suoloja ja
kolmannen hietaa. Jos yön aikana on viinaan kosketettu, niin saadaan
rikas sulho, jos suoloihin, niin toimeen on tuleva, ja hietaan, niin
on köyhä sulho.
Tytöt tekivät niin ja veivät saunan penkille jo mainitut tavarat,
jotka laittoivat erikseen puuvatien alle kumpikin. Siellä juohtui
tytöille mieleen, että jo mainittu Kerttu oli neuvonut tyttöjä
menemään juhannusyönä makaamaan sellaiseen huoneeseen, jossa ei
ollut kukaan ennen maannut. Huoneen lattia oli lakaistava puhtaalla
vastalla rikat keskelle lattiaa ja niiden rikkojen päälle tuli
tyttöjen käydä makaamaan, niin unissaan näkivät tulevan sulhonsa.
Tämän neuvon johdosta päättivät tytöt käydä makaamaan uuteen aittaan,
joka ei vielä ollut kokonaan valmis. Ja sen he tekivätkin.
Kokolta tultua keskustelivat Niemelän emäntä ja Mari-täti jotain
keskenään. Sitten emäntä otti kirnusta kolmannen vanteen, meni
kesannolle lehmätarhaan, jossa kiersi kolme kertaa myötäpäivään
jokaisen lehmän ympäri kirnunvanteella lausuen:
Juoskohon jokena maito,
tänne vilja virratkohon,
makeainen matkatkohon,
maitokosket kuohukohon,
joka kukkasen kuvusta,
joka heinän helpehestä,
metisistä mättähistä,
vihannoista vierukoista,
tuorehista turpehista,
kastekorren kainalosta.
Kosken kuohua pitääpi,
maitoreiän retkahella,
kultaisehen kuppisehen,
vaskilaitaiseen vatihin.
Kun emäntä oli päässyt kartanoon, tuli Mari-tätikin kotiin vesilasku
olalla. Hän kertoi tavanneensa kotirannasta kaksi nuottavenettä,
joihin hän pani äyskärillä vettä, ja kun vesi oli virrannut veneen
kaarien lävitse, niin hän mätti sen äyskärillä laskuun. Mutta
kolmannen verokunnan venettä kun puuttui, niin hänen täytyi mennä
aina Luorikon päähän saakka ja tehdä siellä sama temppu.
-- Nyt jos kuka lehmä tahtoo pidättää maitonsa, niin sinä Riitta anna
tästä laskusta vettä niin kyllä se auttaa, neuvoi Mari-täti.
Emäntä kertoi puolestansa miten hän oli tarhassa tehtävänsä
toimittanut.
-- Nyt saat olla huoletta, että kirnusi tulee voihin, jos et vaan
laske maidonpäällisiä liiaksi lämpenemään etkä kovin kylmältä kirnua,
vakuutti Mari-täti.
Mari-tädin pakinoidessa vilkaisi emäntä silmillään pellolle ja sanoi:
-- Katsos Mari-täti, minusta näyttää tuolla Sääskiniemen kainalossa
jotain palavan.
-- Se on raha-aarre, joka siellä juhannusyönä palaa, se palaa
likuttaa niin kuin viina. Tämä yö on niin tärkeä, ettei kenenkään nyt
pitäisi maata. Minä menen herättämään Mauno-sedän sitä katsomaan,
virkkoi Mari-täti ja läksi sillä puheen Mauno-sedän huoneen ovea
kolkuttamaan.
Kun Mauno-setä tuli katsomaan, niin ei siellä enää mitään valkeaa
näkynyt.
-- Se suittaa olla se raha-aarre, jonka meidän entiset ukot
sota-aikana Sääskiniemeen hautasivat. Se kuuluu olevan viinapannu
hopearahoja täynnä. Tämä aika olisi juuri soveliain aarteen
hakuun, mutta enpäs minä poloinen poika muistanut illalla, jotta
olisin valvonut puoleen yöhön asti, ja saanut nähdä missä kohti se
aarre paloi. Nyt se on myöhään. Täytyy odottaa tulevaan vuoteen
juhannukseen asti ja sitten hakea se ylös, sanoi Mauno-setä.
-- Mutta jos aarre on pantu uhrin kanssa, niin mitäpä sinä sille
mahdat, vaikka kuinka hyvin tietäisit missä paikassa se on, virkkoi
Mari-täti.
-- Tiettävästi se uhrin kanssa on sinne pantu, mutta minun ukko
vainajani neuvoi minulle uhrinkin. Hän sanoi, että pitää ottaa
valkean kolmiöisen vasikan sydänmuna ja polttaa se aarteen päällä,
niin kyllä sen sitten helposti sieltä saa, selitti Mauno-setä.
Juhannusaamuna, kun vanhat ihmiset nousivat, niin he menivät tyttöjä
herättämään, mutta näitä ei ollutkaan huoneessa. Vihdoin havahtuivat
tytöt itsestään ja menivät heti saunaan katsomaan miten siellä
asiat olivat. Kaikki oli siellä aivan paikallaan niin kuin he ne
illalla sinne olivat laittaneet. Siellä panoksia korjaellessaan he
koettelivat muistella mitä unta kumpikin oli nähnyt. Mutta kun ei
kumpikaan muistanut untansa, niin he päättivät olla hiiskumatta koko
asiasta kenellekään.
Kun kaikki väki oli peseytynyt, kokoontuivat kaikki miehet suuren
pöydän ympärille rukousten pitoon. Naiset seisoivat ympäri tupaa
penkkien vieressä. Mauno-sedän esimerkkiä seuraten nousivat miehet
seisoalleen ja Mauno-setä alkoi veisata, johon koko perhe yhdisti
äänensä: