Sisältö: Tavalliset kevättyöt. Sammakko onnen ennustajana. Käen
kukunta nainta- ja ikävuosien ennustajana. Rippikoulu. Rukous
hyvän sulhasen saamiseksi. Kasken teko.
Jo talvella vedettiin kotiin kaskiaitapuut (aitarikot), jotka
kevätkorvassa hakattiin kesähaloiksi sekä tuvan että saunan luokse
ja pantiin pinoon. Myös aita- ja seiväspuut vedettiin kevättalvella,
särjettiin ja teroitettiin. Läävästä vedettiin pellolle liika
lanta, joka kesän tultua hajoitettiin kesannolle. Uusia rakennuksia
rakennettiin keväillä. Naiset taasen ompelivat keväillä kutomansa
kankaat. Helluntailauantaina nuohdottiin ja pestiin tupa.
Keväillä ennen kuin jäät järvestä sulivat kuti norssi ja sitä
pyydettiin nuotalla. Ahvenia ja särkiä pyydettiin kutuaikana
merroilla. Jos kuka kuuli konnan (sammakon) kurnutuksen, ennen kuin
oli saanut tuoresta kalaa syödä, niin sitä pidettiin huonona enteenä.
Siksi koetteli jokainen saada kalaa maistaa tavalla tahi toisella
ennen sammakon kutua.
Samaten pidettiin käen kukuntaa huonona enteenä, jos sen kuuli
aamusella, ennen kuin oli suuruksia maistanut. Siksipä herkkäuskoiset
ja varsinkin tytöt varustivat jo iltasilla leipäpalan päänsä pohjiin,
josta sitten aamusilla heti havahdettuansa maistoivat jonkin suupalan
ennen ulos menemistänsä. Käen ensimmäisestä kukunnasta lukivat
vanhukset ikävuosiansa: kuinka monta kertaa käki kukahti, niin monta
ikävuotta sai muka vielä elää. Samaten neitoset lukivat ensimmäisestä
käen kukunnasta, kuinka monen vuoden perästä he joutuivat naimisiin.
Niinpä Niemelänkin tytöt varustivat iltasilla leipäpalan päänsä
pohjiin, josta sitten aamusilla haukkasivat heti noustuansa.
Eräänä aamuna meni Anni ulos haukattuansa ensin leipää ja näki käen
istuvan kartanolla kasvavassa koivussa. Hän alkoi heti vanhalla,
ennen oppimallansa runolla houkutella käkeä kukkumaan lausuen:
Kuku kultainen käkönen,
helkyttele hopeainen,
kuku mulle kultavuosi,
helkytä hopeavuosi!
Kuku kultani omaksi,
armahaksi ainoiseksi!
Ikävä on yksin olla,
kolkko yksin köllötellä:
kahden oli kaunosempi,
kahden kaiketi parempi,
loppuis ikävä ijäksi,
miel apea ainaiseksi.
Oi jos mie omani saisin,
hyvin mie hänet pitäisin:
sylissäni syötteleisin,
polvillani pyörittäisin,
välin kaulahan kapuisin,
sekä suuta suikkajaisin.
Kuku, kuku kultalintu,
helkytä hopealintu:
kuku kerran, ei kahesti,
kuku kerran kuullakseni!
Jos teet mieliksi minulle,
saattelet ilosanoman,
niin mä sun hyvin pitelen,
linnukseni lausuelen,
syötän sinut suuruksella
tahi voilla, vehnäsellä.
Ikäänkuin käki olisi ymmärtänyt Annin pyynnön, alkoi se kukkua ja
kukkui lukemattomia kertoja, josta Anni tuli pahoille mielin. Siinä
hän muisti, ettei Kaisa ollut vielä kuullutkaan käen kukuntaa. Hän
meni siis nopeasti Kaisaa herättämään. Kaisa joka ei muistanutkaan
iltasella varustaa leipää päänsä pohjiin, meni tupaseen, josta
haukkasi leipää suuhunsa, ja sitten vasta meni ulos. Käki oli jo
ehtinyt lopettaa kukuntansa, niin ettei Kaisa ennättänyt kuulla kuin
yhden ainoan kukahduksen.
-- Ethän sinä enää kuullutkaan mitään, sanoi Anni.
-- Kuulin aivan selvään viimeisen kukahduksen, vastasi Kaisa.
-- Vai niin, sinä miekkonen pääset siis jo naimisiin tänä vuonna,
virkkoi Anni huoaten. Minulle raukalle se kukkui lukemattomia kertoja.
-- Eihän sen kukunta taida mitään merkitä, vaikka sitä vain niin
luullaan, vastasi Kaisa lohdutellen surevaa serkkuansa.
Ukko-Lauri, joka ei vielä sinä keväänä ollut kuullut käen kukkumista,
näki käen kotimäen rinteellä koivussa. Hän rupesi puhuttelemaan käkeä
ja lausui:
Käköseni, kultaseni,
vanha tuttu, ennen nähty!
Kuku mulle, kullan kerttu,
ilmoittele mun ikäni,
laula vuoteni visusti:
elänenkö, ennätänkö
täällä vielä monta vuotta,
vai jo kuinka kohta kuolen,
katoon katala Manalle,
menen Tuonelan tuville,
maan matojen syötäväksi,
tuonen toukkain purtavaksi?
"Väkä käkä" virkkoi käki ja lensi pois eikä kukkunutkaan. Tämä
harmitti ukko-Lauria.
Toukokuussa pidettiin rippikoulu ja Niemelän Kaisa meni kouluun.
Sinä pyhänä, kun rippikoulu kuulutettiin, kävi lautamies rovastilta
kysymässä kortteeria tyttärellensä pappilaan. Rovasti puhui ensin
rouvansa kanssa ja lupasi sitten kortteerin pappilan kyökissä.
Lautamies kiitti ja vei seuraavana sunnuntaina pappilan rouvalle
kontillisen tuoreita kaloja. Tyttärensä eväät hän vei myöskin
samalla. Ne rouva käski piian korjata ruokahuoneeseen.
Seuraavana maanantaina kokoontuivat rippikoululapset. Kappalainen,
jonka vuoro oli koulua pitää, kutsui lapset kirkkoon, jossa hän
rukoukset pidettyään luetti jokaisen sisältä ja sen jälkeen
järjesti heidät ja määräsi paikat, missä kohden kunkin tuli istua
kirkonpenkissä. Niemelän Kaisa, koska hän oli kuuluisan miehen tytär
ja selvälukuinen, pääsi ensimmäiseksi, sitten Vähikkälän kompromin,
maanjako-oikeuden lautamiehen, tytär toiseksi, Vertasen kirkonmiehen
tytär kolmanneksi jne. Ne tytöt, jotka eivät osanneet lukea sisältä,
tulivat laiskainkouluun sakastiin koulumestarin opetettavaksi.
Ensimmäisenä päivänä, kun rippikoululapset laskettiin päivälliselle
ja Niemelän Kaisa Vähikkälän ja Vertasen tyttöjen kanssa, jotka
myös olivat kortteeria pappilan kyökissä, tuli kortteeriinsa, niin
tuli pappilan rouva kysymään tytöiltä, kuka oli järjestyksessä
ensimmäinen, kuka toinen ja kolmas. Vähikkälän tytön ilmoitettua,
että Niemelän Kaisa oli ensimmäisenä, sanoi rouva:
-- Niinhän meidän herra rovasti arvelikin, että Niemelän Kaisa se
epäilemättä tulee ensimmäiseksi.
Kaisa punastui kuullessaan rouvan puheen eikä virkkanut mitään.
Kun Kaisa seuraavana lauantaina tuli kotiin, oli kotoväellä
monenlaisia kysymyksiä rippikoulun menosta ja siitä miten lapset
osasivat vastailla ymmärryksen perästä, ja Kaisalla taas oli kyllin
selittelemistä. Muun muassa hän kertoi, että kun kirkkoherra -- niin
kutsuttiin kappalaista -- selitti että valat ovat kolmenlaiset:
virkavala, todistusvala ja puhdistusvala, niin eräs tyttö, joka ei
malttanut kuunnella kirkkoherran selitystä, vastasi:
-- Valat ovat kolmenlaiset: Sortavala, Sulkavala ja Kirjavala.
Tämä tietysti herätti naurua sekä rippikoulussa kuin myöskin Niemelän
perheessä.
Kaksi viikkoa rippikoulua jälkeen laskettiin lapset kotiin ja
ilmoitettiin kutka tulevat pääsemään ripille. Ne lapset, jotka eivät
ripille päässeet, itkivät ja porasivat. Heidän vanhempansa syyttivät
joko lapsiansa laiskuudesta tahi kirkkoherraa vääryyden teosta, kun
hän toisia laskee ripille ja toisia jättää; mutta itseään ei kukaan
syyttänyt, ettei ole lapsiaan opettanut lukemaan.
Seuraavana sunnuntaina ilmoitettiin saarnastuolissa että
rippikoululapset otetaan Herran ehtoolliselle pyhän kolminaisuuden
sunnuntaina ja jokaisen asianomaisen pitää saapua kirkkoon
lauantai-iltapuolella.
Perjantain iltana ennen kolminaisuuden sunnuntaita lämmitettiin
Niemelässä sauna. Muun perheen kylvettyä jäi Kaisa äitinsä käskystä
Helka-ämmän kanssa saunaan kahden kesken. Helka-ämmä kutsui Kaisan
saunan lautasille, otti vastan, ripsi sille vettä, alkoi kylvettää
Kaisaa ympäri ruumiin ja rukoili:
Luopas Luoja luotuhuni,
älä mielisuotuhuni;
luotu luoksensa vetävi,
mielisuotu surmoavi.
Tuo Jumala tuota miestä
jonka sormukset sopisi,
jonka kihlat kelpoaisi;
joka naida nappajaisi,
kotihinsa koppajaisi,
jok ei veisi viertämähän,
panisi palon tekohon.
Ällös tuhma tulkokana,
kävynkanta käykökänä;
kun ei tulle tuuhiammat,
koreammat kohti käyne.
En minä sinä ikänä,
kuuna kullan valkeana
nuku nurjuksen nutulle,
väsy värkin turjukselle,
painu paikkakukkarolle,
rajakengälle rakastu!
Varjele vakainen Luoja,
kaitse kaunoinen Jumala
tätä neittä joutumasta,
saamasta tätä tytärtä
viinavillin vuotehelle,
hurstille humalahurjan,
olutjuojan olkiloille,
piippusankarin savuille!
Varjele vakainen Luoja,
kaitse kaunoinen Jumala
joutumasta juomarille,
saamasta kyläratille!
Kävis tuo joka kapakan,
joka kannun kallistaisi,
ostaisi joka oluen,
joka viinan viilettäisi,
viinan pantiksi panisi
vaimoltansa vaattehetki;
itse vaimonsa vetäisi,
puolisonsa puotteleisi,
kylmäisi kylävälille,
joka tielle juohattaisi,
heittelisi heinätielle,
salotielle saatteleisi.
Tuo Jumala toinen miesi,
toinen miesi ja parempi,
jok ei virsi viinan kanssa,
ei tuiski tupakan kanssa,
huiski ei humalapäässä,
piippuu suussa ei pitele,
joka ei heitä heinätielle
eikä saattele salolle,
jokitielle juohattele,
kylmätä kylävälille;
riko ei rintasolkiani,
katko kaulaketjujani.
Jo ajoissa lauantaina saapuivat rippilapset kirkkoon, jossa rovasti
tutkisteli heitä ja otti heidät sunnuntaina ripille.
Kesäkuun alussa poltettiin kaski. Mikä kohta jäi palamatta, se
vierrettiin; so. pantiin puita ja risuja palamattomalle paikalle,
sytytettiin puut tuleen, ja kun ne olivat yhdessä kohden maan
pinnan polttaneet mustaksi, niin sitten työnnettiin palavat puut
pitkillä kangilla toiseen kohtaan. Näin jatkettiin kaskenviertoa
siksi, kunnes joka paikka kaskessa oli palanut. Tämä oli sangen
vaivalloista ja raskasta työtä, kun se oli tehtävä kuumalla ilmalla.
Kyllä siinä viertäjiltä hiki läksi otsasta ja muustakin ruumiista.
Sitä toimitettiinkin riihikko päällä. Kun noki tarttui hikiseen
pintaan, niin olivat viertäjät enemmän pirun kuin ihmisen näköiset,
josta syystä heitä kutsuttiinkin kaskipiruiksi. Kaskentekoaikana
lämmitettiin sauna joka ilta.
Kun kaski oli saatu mustaksi, pantiin aita ympärille. Sitten
poltettiin kalikot ja niin oli kaski valmis kynnettäväksi. Kasken
tekoon ottivat osaa kaikki työllä käyvät henkilöt, niin miehet kuin
naisetkin; ainoastaan kyntäjät olivat omissa toimissaan.