-- Paikka sama kuin edellisessä näytöksessä. --
Ensimmäinen kohtaus.
AINA, myöhemmin ARO.
AINA _(istuu esiripun noustessa rukkinsa vieressä kehräämässä ja laulaa
sen ohessa kansanlaulun. Hänen laulun viimeisiä säveleitä laulaessaan
astuu Aro peräovesta sisään.)_
ARO. Onpa hauska kuulla, että lintuni visertelee! Liiaksi oletkin
ääntäsi säästänyt niiden kolmen vuoden kuluessa, joina olemme olleet
naimisissa. Soisin sinun useinkin laulavan. Laulusi ihmeellisesti
virkistää mieltäni.
AINA. Lienenpä tehnyt väärin, ett'en ole laulanut useammin, mutta
laulaminen on ollut minulle vastenmielistä aina tuosta onnettomasta
päivästä saakka... Tiedäthän...
ARO. Kyllä tiedän. Tuo kovan onnen päivä, jolloin Taavi sattui
riitaantumaan Pertin kanssa. Eipä ihmettä, että se tapaus vaikutti
sinuun niin masentavasti. Mutta tänään on mielesi virkeä, sen näen
silmistäsi.
AINA. Niinpä on. Olen iloisempi kuin pitkään aikaan olen ollut. -- Mutta
istuppas nyt tuolille levähtämään. Jos olen minä säästänyt lauluääntäni,
niin et ole sinä säästänyt voimiasi... Aamusta myöhäiseen iltaan riistät
ja raastat kuin orja. Tämä ei käy kauemmin laatuun! Turmeletpa tuolla
ylenpalttisella työllä terveytesi. Ei tuollainen loppumaton kiire,
mokoma työn ahneus ollenkaan ole tarpeen vaatima. Voithan vähemmälläkin
tulla toimeen, elää voimiasi uuvuttamatta. Jätä ainakin nuo raskaimmat
työt renkien tehtäväksi.
ARO. Itse on paras renki, Aina kulta. Paitsi sitä en itseäni tunne
ollenkaan uupuneeksi. Näethän, Aina, minun on niin hauska ajatella, että
täällä kaikki on hyvässä kunnossa, kun Taavi saapuu kotia, jotta hän on
näkevä että hänen taloansa hänen poissa ollessaan on hyvin hoidettu.
AINA. Kylläpä tuo hauska on, mutta kohtuus kaikissa. -- Ah! Olinpa
unhottaa, että on tullut sinulle kirje Taavilta... Tässä se on
pöydällä... _(Ottaa pöydältä kirjeen ja antaa Arolle.)_
ARO. Oikeinpa hauskaa! -- Ihmeellisen kaunis käsiala on Taavilla.
Katsoppas tätä kirjeen päällekirjoitusta! Käräjäkirjuri ei olisi voinut
kirjoittaa pulskemmin... Kai on Taavi jo nuorena saanut oppia
kirjoittamaan, koska on siihen toimeen noin harjaantunut?
AINA. Missä hän sitä olisi oppinut? Eihän silloin vielä ollut
kansakouluakaan meidän pitäjässä. Lähtiessään Kakolaan osasi hän tuskin
harakan sorkkia piirtää. Kakolassa hän on oppinsa saanut.
ARO _(on Ainan puhuessa avannut kirjeen ja lukenut sen)._ -- Eipä ollut
sisältönsä suhteen pitkä, mutta sitä hauskempi. Arvaappas, Ainaseni,
mitä hän kirjoittaa! -- Arvaa jotakin oikein ilahuttavaa.
AINA. Mitäpäs hän muuta niinkään ilahuttavaa voisi kirjoittaa kuin sitä,
että hän pääsee vankilasta vapaaksi.
ARO. Oikeinpa arvasit. Hän sanoo, ett'ei tämä kirje paljokaan ennen
häntä ennätä kotia. _(Kuuluu etäältä kimeää vihellystä.)_ -- Kuuleppas
-- juna viheltää. Ehkä hän jo saapuu tässä junassa. Eikö lähdettäisi
asemalle vastaan?
AINA. Taavi tulee kotia! Sehän vasta oli ilosanoma!
ARO. Niin -- eikö ollut? Ja eikö ole iloista, että talossa kaikki on
kunnossa, jotta meidän ei tarvitse hävetä...
AINA. Kun hän vaan sitte ymmärtäisi olla oikein kiitollinen sinulle...
Mutta kyllä hän ymmärtää ... tunnen hänen luonteensa.
ARO. Mitäs me kiitollisuudesta... Pääasia on että Taavi on tyytyväinen.
Olethan sanonut, että hän harrastaa siivoa ja järjestystä.
AINA. Pienimmissäkin toimissaan hän oli erittäin tarkka.
ARO. Sitä parempi, että olemme valmistautuneet. -- Mutta eikö lähdetä
asemalle?
AINA. Kyllä se olisi turhaa vaivaa -- ei hän kuitenkaan vielä tänään
ehdi. Miksikä ensinkään olisi lähettänyt kirjettä, jos itse tänään
saapuisi?
ARO. Voithan olla oikeassa. Niin pian kyllä emme saane odottaa häntä
kotia. Ehkä muutaman päivän kuluttua. -- Onko poika ollut kiltti tänään?
AINA. Kyllä. Nytkin nukkuu rauhallisesti kamarissa. Kerrankos Taavi on
hyvillään nähdessään pikku kaimaansa!
ARO. Niinkö luulet?
AINA. Olen siitä ihan varma. Taavi piti pikku lapsista ja tämä kun on
oman sisarensa poika!
_(Taavi, puettuna erittäin hienoon talonpoikaispukuun, tulee peräovesta.
Hänellä on kädessään taidokkaasti tehty lipas, jonka hän laskee
pöydälle.)_
Toinen kohtaus.
Entiset ja TAAVI.
ARO. Totta totisesti! -- silmäni eivät minua petä ... onhan tuo Taavi!
TAAVI. Taavipa olen. Hyvää iltaa!
AINA. Taavi -- armas veljeni! -- _(Heittäytyy Taavin kaulaan.)_ --
Vihdoin viimeinkin palasit!
TAAVI. Niin -- vihdoin toki. Äläpäs nyt liikoja, siskoseni. Salli minun
miestäsikin kätellä. -- _(Irroittaa itsensä Ainasta ja kättelee Aroa.)_
-- Terve, Aro.
ARO. Terve tulemastas kotia! Tässä juuri äsken ehdottelin Ainalle, että
lähdettäisiin asemalle.
TAAVI. Minuako ottamaan vastaan?
ARO. Niin.
AINA. Ethän sitä kuitenkaan itsekään uskonut, että Taavi saapuisi samana
päivänä kuin hänen kirjeensä.
ARO. No enhän siitä juuri ollut varma, mutta kyllä minulle joku salainen
ääni kuiskasi, että hän tulee.
TAAVI. Kelpaahan sitä nyt rautatiellä tulla jytistellä. Sellaista
matkaamista ei voitu uneksiakaan silloin kun läksin tästä kylästä.
ARO. Paljon ovat olot poissa ollessasi muuttuneet juuri tuon rautatien
kautta. Talojenkin arvo on tavattomasti kohonnut. Onhan tämä
Kuusniemesikin nyt kahta vertaa kallisarvoisempi kuin siihen aikaan.
TAAVI. Kyllä kaiketi... Liikkeen mukavuus sen tekee.
ARO _(ottaa pienestä seinäkaapista pullon ja kaksi lasia, jotka asettaa
pöydälle)._ -- Tuleppas tänne päin nyt, Taavi! Ei tässä talossa viinaa
paljon nimeksikään ole käytetty, mutta pitäähän tällaisessa juhlatilassa
kuitenkin ottaa tuloryyppy. _(Kaataa laseihin.)_
TAAVI. Äläpäs vaan minun varalleni! Minä en maista tippaakaan väkeviä...
ARO. Etkö minkäänlaisia? Tämä onkin ulkomaan viinaa.
TAAVI. En minkäänlaista päihdyttävää ainetta... En ... en vaikka...
ARO _(keskeyttäen)._ -- Älä ole milläsikään... En aio sitä sinulle
tyrkyttää. Olisin vaan vanhan tavan vuoksi suonut.
TAAVI. Se on huono tapa.
ARO. Mitäpäs se muuta on. _(Laskee pullon ja lasit takaisin kaappiin.)_
Minä en väkeviä kaipaa, vaikka toisinaan tulee otetuksi ryyppy. Minun
puolestani jääköön koko tuo juomatapa unhotuksiin.
TAAVI. Parasta olisi, että se kaikkialla siksi jäisi...
ARO. Saattaispa olla. -- Keitäppäs meille kahvia, Aina. Kahvin kiellossa
et kuitenkaan liene?
_(Rattaiden kolinaa kuuluu pihalta.)_
TAAVI. Melkeinpä; -- mutta se tulee siitä, että niin monta vuotta olen
ollut kahvia juomatta. Vankilassa ei anneta vangeille kahvia.
_(Reeta tulee peräovesta.)_
Kolmas kohtaus.
Edelliset ja REETA.
AINA. Mihin nyt vetäisinkään ristin, kun kerrankin näen Sipilän emännän
täällä! Onpa siitä aikoja kulunut, kun viimeksi kävit tässä talossa. --
_(Kättelee Reetaa.)_
REETA. Sanoppas muuta. Mutta harvoin olen muuallakaan käynyt. Nyt en
kuitenkaan malttanut mennä ohi, kun Kokkosen puodissa, jossa minulla oli
pieniä ostoksia tehtävänä, sain kuulla, että Taavi oli saapunut kotia.
Kulovalkean nopeudella levisi viesti siitä talosta taloon, mökistä
mökkiin. Tulin näyttääkseni, ett'en minä ainakaan pidä Taavia niin
vaarallisena otuksena, että häntä tarvitsee pelätä. Terve, Taavi! Minä
en ensinkään ymmärrä sinua pelätä! _(Antaa Taaville kättä.)_
TAAVI. Oikeinpa muhkea emäntä sinusta on tullutkin, Reeta! Tuskin olin
tuntea.
ARO. Kun on päässyt niin hyville päiville kuin Reeta, varakkaaseen
taloon, niin sitä kannattaa vähän lihotakin.
REETA. Niinpä niin -- enhän onneani morkkaa. Ei ole joutunut vesikarille
se, joka on joutunut Sipilään -- kyllä se vaan on toden totta. Elävät
siellä ihmiset ja elukat nälän tuskaan joutumatta. Huonommissakin
taloissa sitä täytyy tulla toimeen!
AINA. Pelätä Taavia? Mitä sinä sanoitkaan, Reeta?
REETA. Enhän minä häntä pelkää, -- siksi olenkin nyt täällä. Sanoinhan
vaan mitä muut toiset Taavista sanoivat.
AINA. Sanoivatko, että Taavia tarvitsee pelätä?
TAAVI. Laskettelivat leikkiä -- ymmärtänet sen, sisar kulta.
REETA. Leikkinä sitä tekisi mieli pitää, mutta totena sitä sanottiin.
Väittivät, ett'ei nyt ole kenenkään henki turvattu, kun Taavi taas
saapui pitäjään. Kun vaan tulee viinaa ryypänneeksi, niin kyllä hän
muka puukollaan tasaista tekee. Saadaanpas nähdä, että täällä verta
tulee virtaamaan, arvelivat.