EMÄNTÄ. Laskettepa leikkiä, Voipala. Kukapa häntä olisi lumonnut?
VOIPALA. Enpä tiedä. Ehkä ovat tässä talossa kielet yhtä terävät kuin
puukotkin.
ELLI. Sinä et saa soimata, isä!
VOIPALA. Miks'en suutani puhtaaksi puhuisi. Luuletko pelkääväni tuota
tämän talon isäntä-alkua? Mulkoilkoon vaan silmiänsä mokoma
puukkojunkkari!
ELLI. Isä! Isä! Kuinka sinä noin raa'asti solvaat...
VOIPALA. Noin hienoa kahlesankaria, tahtonet sanoa. Pois täältä, tyttö,
heti paikalla! _(Tarttuu Ellin käsivarteen ja vetää häntä ovelle.)_
Pitää sylkeä kynnykselle, jos tahtoo pelastua murhaperkeleen ilkeistä
kujeista! _(Sulkee, syljettyänsä kynnykselle, kiivaasti oven.)_
Kahdeksas kohtaus.
KUUSNIEMEN EMÄNTÄ ja TAAVI.
TAAVI. Haa! Kylläpä vielä kerran tuolle ylpeälle Voipalalle kostan!
Vartokoon vaan siksi kunnes vankilasta pääsen vapaaksi, senkin vietävä!
EMÄNTÄ. Poikani! Mitä merkitsee tuollainen raivo? Asetu!
TAAVI. Hänellä ei ollut mitään oikeutta soimata minua syntymäkodissani!
EMÄNTÄ. Moinen käytös on rikos minulle antamaasi lupausta vastaan. Pidä
tarkkaan mielessäsi mitä nyt sinulle sanon. Vankeusaikasi on oleva
sinulle syvän nöyryytyksen aika. Äskeinen vasta oli alkua. Tästä lähtien
luulevat kaikki heillä olevan oikeuden soimata sinua. Mutta mitä
ikänänsä sinulle sanottanee, et saa suuttua.
TAAVI. Mutta, äiti, tuohon on mahdoton olla suuttumatta.
EMÄNTÄ. Se ei saa olla mahdotonta! Sinun täytyy oppia hillitsemään
vihasi... Tuo vastaankinaamisesi tekee minut levottomaksi.
TAAVI. Et saa tulla levottomaksi, äiti! Lupaan sinulle tässäkin
suhteessa parastani koettavani...
_(Jaakkola tulee peräovesta, Aina kamarista.)_
Yhdeksäs kohtaus.
Entiset ja tulleet.
JAAKKOLA. Voipala uhkasi kannella vallesmannille siitä, että olen
laiminlyönyt velvollisuuteni. Kyllä sinä et nyt saa viipyä kauemmin,
Taavi!
TAAVI _(laskee kahlitut kätensä äitinsä kaulaan ja suutelee häntä)._ --
Hyvästi, armas äitini! -- _(Syleilee ohimennen Ainaa.)_ -- Jää hyvästi,
siskoni!
_(Jaakkola ja Taavi menevät peräovesta.)_
Kymmenes kohtaus.
KUUSNIEMEN EMÄNTÄ ja AINA.
EMÄNTÄ _(yrittää, kahleiden kalina kun on la'annut kuulumasta, nousta
seisaallensa, mutta vaipuu taas istualle.)_ -- Minun pitää mennä
levolle... Taluta minua kamariini, Aina.
AINA _(kiiruhtaa nojatuolin luo ja auttaa äitiänsä seisaalle)._ -- Luota
vaan turvallisesti minuun, äiti rakas. Kyllä jaksan.
_(Astuvat kamarin ovea kohti.)_