EMÄNTÄ. Äänesi värähtelee -- voitko pahoin?
ELLI _(kiiruhtaa käsivarresta taluttamaan emäntää nojatuoliin.)_ --
Hyvää huomenta, Anna muori! Sallikaa minun vähän johdattaa teitä. --
Kyllä Aina terve on.
EMÄNTÄ. Sinäköhän se oletkin, Elli?
ELLI. Tässä on nojatuoli... Istukaa...
EMÄNTÄ. Kiitos, kiitos vaan avustasi! -- _(Istuu nojatuoliin.)_ --
Kuinka lämpöset sinun kätesi ovat, lapsi! Onko sinulla kuumetta?
ELLI. Vieläpä mitä! Mutta ilmassa on tänään niin hellettä.
EMÄNTÄ. Niin ... niin... Sitä paitsi tuntuvat nuorten kädet vanhusten
pivossa lämpöisiltä. -- Missä lienee Taavi? Ei hän vielä ole käynyt
luonani tänään... Hänen ei ole ollut tapana unhottaa aamusilla käydä
minua tervehtimässä.
ELLI. Hän pistäytyi pikimältään kylään.
EMÄNTÄ. Vai niin... Kummallista, että jo pitkän ajan olen ollut
kuulevinani outoa ääntä ja hälinää! -- Eikö tuolta ulkoa pihalta juuri
nytkin vast'ikään kuulunut rattaiden pyörinää ja ikäänkuin kahleiden
kalinaa?
ELLI. Tänne poikkesi äsken muutamia matkustavaisia hevosiaan syöttämään.
He kaiketi nyt hellittelivät hevostensa rautaisia riimunvarsia
jatkaaksensa matkaansa.
EMÄNTÄ. Niinpä kaiketi... Kuulonikin on viime aikoina paljon huonontunut
ja korviani usein soittaa eriskummallisesti... Elämäni kuluu loppuansa
kohti. Mitäpäs tällaisella sokealla ikäkululla enää onkaan maailmassa
tehtävää ... toisten vaivoiksi vaan. Parempi olisi jo lähteä Manalan
majoille...
ELLI. Eipä vielä, muori kulta... Sellaista suurta surua lapsillenne ei
teidän pidä toivoman...
EMÄNTÄ. Enpä sitä juuri toivokkaan, sillä tahtoisinpa sinne mennessäni
olla vakuutettu siitä, että tulette onnellisiksi, sinä ja Taavi. Kyllä
Taavista saat kelpo miehen... Hän on jalo poika... Ei teidän onnestanne
mitään puutu, jos hän vaan pysyy viinoista erillään. Kyllä olen häntä
varoittamalla varoittanut tuosta onnettomasta viinasta... Sehän oli
hänen isänsäkin turmio juuri tuo kirottu viina ... miesvainajani oli
kaikin puolin kelpo mies muuten, mutta väkeviä nautittuansa muuttui hän
aivan hurjapäiseksi... Viinapäissään hän sitten lopuksi
markkinamatkalla itsensä kuoliaaksikin ajoi, kun rattaat menivät kumoon
ja hän särki otsansa kiveä vastaan...
ELLI. Taavista ei tarvitse sellaista pelätä...
EMÄNTÄ. Sitäpä minäkin toivon... Onhan hän luvannut olla varoillansa ja
minä luulen, että häneen voipi luottaa...
ELLI. Kyllä häneen täydellisesti voi luottaa...
EMÄNTÄ. Niin sitten ei voi mikään teidän onnellenne vertoja vetää, sillä
Taavilla on hellä sydän samoin kuin hänen isällänsäkin... Sanoithan,
ett'ei hän viivy kauan, että hän vaan pikimältään pistäytyi kylään?
ELLI. Kyllä hän pian palajaa...
EMÄNTÄ. Se on hyvä... Minun on jo häntä niin ikävä. Jahka hän saapuu
kotia, keskustelemme vakaasti teidän tulevaisuudestanne, Elli. Viime
yönä näin eriskummallista unta teistä. Se uneni varmaan ennustaa
jotakin, mutta en tiedä, hyvääkö vai pahaa, onneako vai onnettomuutta.
Jumalalla ovat onnen ohjat. Hän ohjatkoon kaikki parhaaksi!
ELLI _(kietoo kätensä Kuusniemen emännän kaulaan)._ Voi, kuinka
mielelläni tahtoisin tehdä hänet ja teidät onnellisiksi!