-- Paikka sama kuin edellisessä näytöksessä. --
Ensimmäinen kohtaus.
AINA ja ELLI.
ELLI. Malta mieles, Aina! Itku ja valitus eivät vähennä tuskaasi. Mitä
hyötyä sinulle siitä, että tuolla tavoin istua kökötät pää kallellaan,
silmät vesissä?
AINA. Elämä tuntuu minusta nyt raskaalta taakalta, kuolema olisi
parempi!
ELLI. Kylläpä siten nyt väität, mutta jos kuolema tulisi, niin sanoisit
varmaan, että elämä on parempi.
AINA. Jospa vaan kuolema tulisikin, en häntä oudoksuisi!
ELLI. Kelpaapi puhua kuolemasta tuolla tavoin, kun on nuori ja terve!
AINA. Sinä teet minusta pilkkaa.
ELLI. En ensinkään. -- Soisin vaan, että enemmän ajattelisit äitiäsi
kuin omaa suruasi.
AINA. Kylläpä äiti raukkaa surkuttelen! -- Millä tavoin ilmoitammekaan
hänelle tämän suuren onnettomuuden?
ELLI. Kas siinä kysymys, johon turhaan etsin vastausta.
AINA. Ota sinä se tehtäväksesi! Sinä olet maltikkaampi, olet -- niin
sanoakseni -- paljoa viisaampi kuin minä.
ELLI. Viisauteeni en luota liiaksi. -- Tuo on hyvin vaikea tehtävä.
AINA. Kovin vaikea!
ELLI. Mutta kaikissa tapauksissa pitää se tulla tehdyksi!
AINA. Niin -- eihän siitä pääse mihinkään. Kyllä asia on hänelle
ilmoitettava.
ELLI. Ja sen pitää tapahtuman pian, -- mitä pikemmin sitä parempi.
Muussa tapauksessa joku asiaan kuulumaton ennen pitkää sen ehkä
loukkaavalla tavalla hänelle ilmoittaa.
AINA. Aivan oikein. Mutta millä tavoin, millä sanoilla asian hänelle
ilmoitamme? Keksi Herran nimessä joku sopiva keino!
ELLI. Annappas -- jo luulenkin keksineeni, minä lähden pyytämään
kirkkoherraa, että hän tulee tänne äidin kanssa puhumaan. Hän kyllä
helposti löytää sopivat sanat.
AINA. Se oli hyvä tuuma. Kirkkoherra myös parahiten osaa lohduttaa
äitiä.