TAAVI. Rauhoitu, Elli!
ELLI. Mitähän sanoo tästä vanha äitisi!
TAAVI _(äkkiä peräytyen)._ -- Ah äitini!... vanha äitini!
ELLI. Hän varmaan kuolee säikähdyksestä!
TAAVI _(vaipuu nojatuoliin)._ Äiti raukka ... kahta vertaa suurempi
raukka minä! Miks'en jäänyt syntymättä... Parempi olisi minun poloisen
ollut maailmaan tulematta!
ELLI. Tuossa tuokiossa voivat vallesmanni ja lautamiehet saapua tänne
sinua vangitsemaan. Jok'ainoa hetki on kallis! Joudu ... lähde piiloon!
TAAVI. Älä pyydä mahdottomia. -- Voi äitiäni!... vanhaa äitiäni!
_(Rattaiden rätinää kuuluu ulkoa.)_
ELLI. Rattaiden kolina pihalla! _(Kiiruhtaa ikkunan luo.)_ --
Vallesmanni ja lautamiehet! Kauhistavaa! Heillä on kahleet mukana! --
Vielä ehkä voit pistäytyä ylös vinnille! Vinnin päätyikkunasta pääset
kylänraitille!
TAAVI. Lähden heitä vastaan. _(Hän astuu pari askelta kohti peräovea,
josta vallesmanni ja kaksi lautamiestä samassa astuvat sisään. Toinen
lautamiehistä kantaa kahleita.)_
Neljäs kohtaus.
Entiset. VALLESMANNI ja LAUTAMIEHET.
VALLESMANNI. Hyvää huomenta! Ahaa -- saavuimmepa hyvään aikaan!
Joutuuhan velikulta tässä heti paikalla kiikkiimme aivan kuin jänis
loukkuun! Hyvä onni! Hi! hi!
TAAVI. Tässä olen, herra vallesmanni.
VALLESMANNI. Niin -- siinäpä olet poikaseni ja pääset tuota pikaa
kruunun kouriin! Piru vieköön, eikö ilahuta sydäntäni, että taas yksi
pitäjän puukkojunkkareista saadaan Kakolaan korjatuksi! Onko tämä
elämää, jota tässä kunnassa eletään! Mitä ihmisiä? Rosvoja, roistoja
melkein joka toinen mies!
TAAVI. Ei kuitenkaan niinkään rosvoja ja roistoja, herra vallesmanni!
VALLESMANNI. Pidä vaan suusi, sanon minä! Älä koukertele kielelläs,
junkkari! -- Kyllä lannistunee ylpeä mielesi, jahka saamme kruunun
hansikkaat käsiisi sovitetuiksi! _(Lautamiehille.)_ -- Mies kahleisiin!
TAAVI. Niinkuin laki ja oikeus säätävät pitää tietysti olla. _(Ojentaa
kätensä lautamiehille ja ottaa pari askelta heitä kohti, mutta samalla
työntää Elli hänet syrjään.)_
ELLI _(vallesmannille)._ -- Älkää kalistelko kahleita täällä tuvassa,
armollinen herra vallesmanni! Onhan Taavin äiti tuolla kamarissa.
Voisihan vanhus säikähdyksestä kuolla, jos kuulisi kahleiden kalketta
täällä. Eikä herra vallesmannin ensinkään ole tarvis käyttää kahleita,
sillä Taavi ei suinkaan lähde pakoon, sen voin kunniasanallani
vakuuttaa. Olipa hän äsken aikeissa itse tulla herra vallesmannin luo.
VALLESMANNI. Kaikkiinpa asioihin pyytääkin akkaväki sekaantua! -- Mitä
on muuten rikkaan Voipalan tyttärellä täällä tekemistä?
ELLI. Taavi on sulhoni, herra vallesmanni.
VALLESMANNI. Hää? Mitenkä? Sulhosi! Hullutuksia! Teet viisaimmin heti
lähtemällä kotiasi! Tämä nuori puukkojunkkari taasen lähtee kruunun
koppiloihin, joissa ei sallita häitä viettää!
ELLI. Taavi ei ole mikään puukkojunkkari, vaikka hän pikapäissään
sattuikin lyömään puukkonsa liian syvälle Pertin rintaan. Kahta vertaa
pidän häntä Perttiä parempana.
VALLESMANNI. Kahta vertaa parempana puukkojunkkarina, arvaan ma. Hi! hi!
Oletpa oikeassa. Jos hän huonompi olisi ollut, niin makaisi nyt hän eikä
Pertti parka koivet taivasta kohti!
ELLI. Pertti oli kunnoton konna ja kehno valehtelija!
VALLESMANNI. Ehkäpä lienet oikeassa, tyttö. Sitä vaikeampi on hänen
ollut astua Kaikkivaltiaan tuomioistuimen eteen!
ELLI. Mutta Taavi on aina ollut kunnon mies!
VALLESMANNI. Ainakin hän viime yönä kelpolailla kunnostutti itseänsä. --
Älä kauemmin tässä kinaile, tyttö! Kruunun miehiä ei saa häiritä heidän
virkatoimissaan!
ELLI. Sen tiedän, mutta rohkenen kuitenkin vedota teidän
jalomielisyyteenne. Kun kauniisti pyydän, niin luovutte aikeestanne!
Kiltti vallesmanni -- te ette saa kahlehtia Taavia täällä tuvassa! --
Jos sen tekisitte minun läsnä ollessani, niin en milloinkaan antaisi
teille julmuuttanne anteeksi!
VALLESMANNI. Sakr'avita! Lautamiehet hoi! Viekää mies pihalle!
ELLI. Tiesinpä että suostuisitte pyyntööni! _(Astuu Taavin ja
lautamiesten väliin.)_ -- Älkää huoliko pitää liiallista kiirettä!
TAAVI. Malta mielesi, Elli... Älä nyt turhaan...
ELLI. Muistatteko Teikkalan poikia, herra vallesmanni?
VALLESMANNI. Enkö heitä muistaisi! Sakr'avita! Minkälaisia hirtehisiä
roistoja!
ELLI. Entäs -- muistatteko sitä iltaa, jolloin nämä velikullat olivat
piiloutuneet metsään ahdistaaksensa teitä? Olisivat ehkä tappaneet
teidät, ell'emme me, isäni ja minä, olisi joutuneet avuksenne!
VALLESMANNI. Se on totta. Kylläpä mokomat olisivat minua pahoin
ruhjonneet, ellette olisi sattuneet ajamaan siitä ohi.
ELLI. Isäni piiskansiimaukset ja minun huutoni saivat heidät pakenemaan.
VALLESMANNI. Lähtivätpä metsään sellaista vauhtia, että nuoret kuuset
murtuessaan ryskyivät! Mutta pidithän sinä siinä sillä kertaa sellaista
ääntä kuin olisi siinä ollut kokonainen susilauma ulvomassa!
ELLI. Siitäpä juuri heidän kiireensä syntyikin...
VALLESMANNI. Kruunun lukkojen taakse kuitenkin joutuivat kuin
joutuivatkin, nuo konnat! -- Oikeinpa pirullista kansaa tässä pitäjässä!
Mutta kyllä heidän taljansa pehmitän.
ELLI. Liiallista kiitollisuutta en teiltä vaatine pyytäessäni, että
muutamia hetkiä vaan saan kahden kesken puhua Taavin kanssa sanoakseni
hänelle jäähyväiseni?
VALLESMANNI. Lemmon nimessä -- olkoon menneeksi! Kolme minuuttia suon
sinulle jäähyväisjättöön! Sakr'avita! Ulos miehet!
_(Vallesmanni ja lautamiehet menevät peräovesta.)_
Viides kohtaus.
TAAVI ja ELLI, myöhemmin AINA.
ELLI. Nyt -- joudu! Kylänpuolisesta ikkunasta pääset vielä pakoon!
TAAVI. Älä puhu pakenemisesta! Olenhan sanonut, ett'en sellaiseen
tuumaan suostu! -- Paitsi sitä olet pannut kunniasanasi pantiksi siitä,
ett'en lähtisi pakoon!
ELLI. Pelastaakseni sinut ottaisin mielelläni sen synnin
omalletunnolleni, että olen vähän vetänyt kruununmiehiä nenästä.
TAAVI. Pelastaaksesi minua! Tyhjää jaaritusta, Elli.
ELLI _(katsoen ulos ikkunasta)._ -- Kylläpä on vallesmanni varovainen ja
viisas mies, viisaampi kuin luulinkaan! On asettanut toisen
lautamiehistä vakoojaksi kylän raitille! -- _(Taaville, joka astuu
kamarin ovea kohti.)_ -- Mihinkä ai'ot mennä?
TAAVI. Kamariin -- sanomaan jäähyväiset äidilleni.
ELLI. Äläpäs Taavi!... Noin äkkiarvaamatta äitisi jos saisi tiedon tästä
kauheasta tapauksesta, niin varmaan kuolisi...
TAAVI. Vaan miten tehdä? Lähtisinkö hänelle jäähyväisiä sanomatta?
ELLI. Se on parempi siten...
TAAVI. Vaan se tuntuu sydämelleni kovin raskaalta!...
ELLI. Vaikkapa kohta... Kyllä jälestäpäin keksin sopivan keinon, mitenkä
hänelle ilmoittaa.
TAAVI. Onneton äitini!
_(Aina tulee.)_
AINA. Mitä vieraita täällä on käynyt? Mitä ryskettä ja kalsketta tuolla
pihalla? Aivan kuului korvissani kahleiden kalinalta. -- Vastaa, Taavi!
TAAVI. Älä kysy, Aina! -- Elli kyllä jälestäpäin selittää sinulle
asianlaidan... Minun täytyy nyt lähteä. _(Syleilee Ainaa.)_ -- Jää
hyvästi, sisar rukka!
AINA. Mitä tämä? Sydämeni on särkyä -- aavistan jotakin suurta
onnettomuutta!
TAAVI _(kättelee Elliä)._ -- Hyvästi Elli! _(Syrjään Ellille.)_ --
Kahleissa, vangin vaatteissa ei Voipalan Elli enää tunne minua.
ELLI _(nojaten päätänsä Taavin rintaa vastaan)._ Voi Taavi -- tunnen!...
tunnen! -- Et koskaan eksy mielestäni!
TAAVI. Täytyy kiiruhtaa -- vallesmanni jo väsyy odottamiseen! _(Lähtee,
luotuansa silmänsä pitkään kamarin oveen, kiireesti ulos peräovesta.)_
AINA. Hän puhui vallesmannista! Taivaan nimessä! Mitä onkaan tapahtunut?
Sano, Elli!
ELLI. Vait Aina! Ole rauhaisa! Äitisi kömpii tupaan.
_(Kuusniemen emäntä astuu sauvaansa nojaten kamarin ovesta tupaan.)_
Kuudes kohtaus.
KUUSNIEMEN EMÄNTÄ, AINA ja ELLI.
EMÄNTÄ. Oletko täällä tuvassa, Aina? Missä on nojatuolini? Onko se
tavallisella paikallaan?