Ja Marianne istui Augustinusenin ja Schmidtin ympäröimänä, kerrotuttaen
heillä kokemuksistaan sinä päivänä ja jouluhuveissa.
Uunissa alkoi tummeta, ja Marianne meni uunin ääreen, laskeusi
polvilleen ja kohensi tulta ennenkuin pisti uusia halkoja uuniin,
jolloin tulennos taas leimahti tuleen ja rupesi valaisemaan...
Mutta nyt tuli Alidalle liian kuuma, niin että hän siirtyi kauemmaksi
huoneeseen.
Huoneessa oli syntynyt kuiskaava tuttavallinen hämymieliala ikäänkuin
siellä olisi ollut ainoastaan pareja.
"Tällainen hämäränvietto maalla joulunaikaan on hyvin hauskaa!"...
virkkoi Gaarder.
"On muuten yhtä ja toista ulkona pimeässä ja lumessa, joka painaa
valkoisia kasvoja sellaista 'hauskaa' ikkunalasia vasten ja katsoo
sisään", tokasi Rein äkkiä.
"Niin", myönsi Nergaard, -- "kulkea tassutteleehan kummituksia
ja kaikenlaisia muita aaveita lumessa ulkona näin joulupimeässä.
Kaupungissa tekevät niiden olemassa olosta lopun poliisit ja vartijat.
Ja piru itse on muuttanut Vardöhusiin, tiedätte kai; ihmiset eivät
tahdo enää uskoa siihen täällä alhaalla."
"Uskoa?" -- toisti Rein. -- "Usko on vakuutus siitä, jota ei näe,
sanotaanhan raamatussa niin... ilmahinen kappale!... sanoa uskovansa,
on utua, ja sanoa ei uskovansa on myös utua!... Juuri kun on saanut sen
kiinni, katoaa se kuin savu kädestä. -- Ja kuitenkin --!"
"Usko on kai kuitenkin jotakin muuta kuin sivistymätön pimeän pelko?
Siihen on -- tahi ainakin aavistetaan olevan -- järkisyyt", -- virkkoi
Nergaard.
"Niin, mutta selittäkää"... yllytti Rein; -- "on perheitä, jotka ovat
kylläkin sivistyneitä, mutta joissa yhtäkaikki pimeät onnettomuutta
ennustavat tarinat elävät.
"Ne voivat siirtyä miehestä mieheen ja naisesta naiseen. Kamala
rikos tahi jokin muu salainen seikka voi käärmeen lailla tunkeutua
tietoisuuteen kautta koko suvun Kaikki suvun jäsenet luulevat kai ei
uskovansa sitä, mutta kaikki he kuitenkin ehkä kantavat sitä kuin
kysymystä veressään: lyökö Nemesis minua vai eikö lyö?"
"Luku perinnöllisestä mielipuolisuudesta!" mutisi Gaarder
välinpitämättömästi.
"On kuin olisi jotakin tapahtunut esi-isien valtakunnassa", jatkoi Rein
kokonaan syventyneenä aineeseensa, -- "himo on joutunut harhateille,
-- aikaansaanut yhden tapauksen. Pyhän rajalain poikki, jonka mukaan
luonto rakentaa, on menty, ja väärien johtopäätösten hiljaisen virran
sulku on murtunut jossakin taka-ajan pimeässä."
"Jumaliste -- sehän on samaa kuin olla perkeleen vallassa!" virkkoi
Nergaard.
"Ja sitten rangaistaan se, tahi jos tahdotte mieluumin, punnitaan
se", sanoi Rein innokkaasti. -- "Synnin psykologia se on maailman
mysteriaa... Jossakin polvessa, seitsemännessä, kuten tavallisesti
sanotaan, näyttäytyy laki epäsikiönä, ruumiillisena tai henkisenä.
Henkilö syntyy karvapilkkuisena, jotka pilkut ovat ikäänkuin
eläinolemuksen jätteitä. Toinen taas 'haamun kynnet vielä selässä,
ikäänkuin otteen jäleltä.' -- Kolmas arkana ja henkien näkijänä eikä
voi sietää nähdä verta..."
"Lopuksi syntyy puhtaasti lääkeopillinen kysymys", ratkaisi Gaarder. --
"Sekottuneena vereen sukupolvesta sukupolveen..."
"Ja pitäisi se voida karkoittaa taas, arvelette? -- jossakin
houruinhoitolassa, jossa hengen voimistelua harjoitetaan
järkiperäisesti? -- Hm! on kyllä perusseikkoja, jotka -- -- --"
Syntyi kaamea hiljaisuus.
"Onpa miltei inhottavaa"... kuiskasi Eufemia Gaarderille. "Alanpa
vähitellen epäillä, että hän itse on sekä karvainen että kynsinen."
"Huh-huh, kukahan hänetkin saa!" -- huudahti Barbara pudistaen päätään
Henschienille.
"Saakeli tietäköön, kuinka isä on tullut hankkineeksi mokoman mystikon
apulaisekseen!" kuiskasi Jess Christianen korvaan. -- "Muuten oli hän
hauska ja taitava seurustelija vierailulla tänään, puhui ja johti
keskustelua."
"Ehdotan, että sytytämme kynttilät", -- sanoi Alida, -- "täällä on
tullut vallan kammottavaa." -- -- --
-- "Miksi tuijotatte hiillokseen, Merete-neito?" kysyi Rein hillitysti.
-- "Teenkö minä maailman pimeäksi ja syväksi kuiluksi teille?"...
Rein seisoi mietteisiinsä vaipuneena, ja tulennoksen kajastus sattui
hänen voimakkaalle kädelleen.
... "Kamotanko minä teitä?" -- sanoi hän äkkiä ja kääntyi jyrkästi
häntä kohden.
Vastauksen sijasta silitti Merete hellästi hänen karvaista kättään.
Hänen täytyi tehdä se; -- hän ei voinut olla sitä tekemättä -- ja
sitten hiipi hän huoneesta. --
* * * * *
Tehtiin suuria valmistuksia tanssiaisten varalta.
Kyökissä hallitsi ja vallitsi Teian-muori, paikkakunnan taitava
keittäjätär, joka oli ollut taloudenhoitajattarena suuremmissa
taloissa, ja oli sitten naitu erääseen Teian-taloon. Kaikenlaiset
hienot ruokalajit ja hyytelöt alkoivat täyttää ruokasalin ja
ruokakonttorin hyllyt.
Ja sitten oli lähetetty hevosella hakemaan neiti Lindiä, joka oli
seudun ja koko piirikunnan taitavin hiustenhoitaja. Kun hän koetteeksi
kiersi kiharoita sormiensa ympäri ja suunnitteli tukkalaitetta, olivat
hänen silmänsä ja otteensa verrattomat. Hän oli parempaa väkeä, -- sai
seurustella useimmissa taloissa ja tunsi heidän salaisimmatkin asiansa
-- ja oli äänetön kuin hauta! Kun apulainen Kraft oli lähettänyt
purkukirjeen Olivia Seierstedlille, vapisi hänen kätensä niin, että
hänen täytyi alkaa kolmasti alusta. Mutta hän ei sanonut sanaakaan, ja
samana iltana tanssiaisissa sai Olivia kirjeen.
Oli itsestään selvää, että hän tulisi tuomarille. Mutta työtä kun
hänellä oli yllin kyllin -- hän sai sanoja seudun kaikilta kulmilta, --
ei hänellä ollut aikaa jälellä muuta kuin ne pari tuntia, jotka olivat
kello kuuden illalla ja tanssiaisten alkamisen välillä. Aamulla, --
juuri viidentenä joulupäivänä, -- oli laitettava kuntoon koko pappilan
nuori väki ja sitten jouduttava kahden peninkulman päähän kruununvoudin
Kajan ja Lettan luo.
Se oli pettymys laskuissa, sillä nyt täytyi heidän hiuslaitteen takia
istuallaan nukkua tuolilla koko yö Muttta eihän se ollut niin kovin
vaarallista pari yötä ennen tanssiaisia!...
Piano oli siirretty saliin. Kynttilöitä oli pantu kattokruunuun,
jalustoihin ja lampetteihin korkeiden peilien sivulla. Vanhat
perhevalokuvat valkoisine tekotukkineen hämärsivät seinillä. Leveistä
lankuista tehty lattia oli valkoiseksi pesty ja luistavaksi tanssittu
monena jouluna, ja hienot kotikutoiset uutimet koristivat ikkunoita. --
Viidennen joulupäivän iltana ajoi portista ajoneuvoja toinen toisensa
perästä, leveitä ja kapeita rekiä väkeä täynnä, ja vieraat katosivat
pukuhuoneisiin, herrat alakerrokseen ja naiset yläkerrokseen.
Tuossa päästeli myös itse Bie-neiti jalkojaan jalkapussista.
Täytyihän hänenkin saada huvitella joulun aikana, oli Ra-täti arvellut.
Sitä paitsi oli hänellä salaisena tehtävänä katsoa ja pitää silmällä
mitä tanssiaisissa tapahtui antamatta minkään jäädä huomaamatta.
Lyhyesti sanoen, hänen tuli tehdä katsaus koko seutuun, ja sitten
riittäisi keskusteluainetta Rafosilla pitkiksi ajoiksi.
Siinä kirjelipussa, jonka hän toi Mariannelle, antoi Ra-täti muutamia
pieniä neuvoja: Jessin tulisi tietysti johtaa poloneesi Christiane
Gjedden kanssa, ja isän ei tulisi unhottaa parilla sanalla mainita
överstistä illallispöydässä... Katsottakoon, että Bie-neiti saa
pikkuisen pyörähtää Augustinusenin tahi Schmidtin kanssa, muuten
nukahtaa hän, Jumala paratkoon, myöhemmin yöllä!... "Sinusta itsestäsi,
lapsi, en nykyisin tiedä, miten laitasi on, -- Bie saa sitten kertoa
minulle mistäpäin tuuli käy"... -- -- Vanhempi väki oli mennyt saliin
ja istui nyt pitkin seinävierustoja teekuppeineen. Nuoremmat tuon
tuostakin, yksi tai useampia kerrallaan, tulivat sisään ja kulkivat
salin läpi tuntien kuin juoksevansa kujanjuoksua. Syntyi kuin muuri
kummallekin puolelle, naisia ja herroja, -- valoisa ja ilmava, ja pimeä.
Ensi hetket kuluivat katsasteluun ja tarkasteluun.
Näkyi heti että neiti Lind oli ollut kaikkialla, -- oikeita
taideteoksia nuo tukkalaitteet!... Inger-kyökkipiika oli alituisesti
raivaamassa itselleen tietä teetarjottimineen, ja hänen vanavedessään
seurasivat Barbara ja Merete vehnäleipineen ja kaikenlaisine
joululeivoksineen.
... "Tuo tuolla, -- jolla on ohut tukka?" Thea Grönbeck nykäsi
kiihkeästi Mariannea, -- "sehän on kai kandidaatti Nergaard, jolla
pitäisi olla niin erinomainen pää. -- Hän näyttää todellakin
sellaiselta, -- pelkästä ajattelemisesta menettävät ne tukkansa... Oo,
kunpa vain tietäisi edeltäpäin, mitä hän sanoisi, _jos_ hän" -- sanoa
töksäytti hän -- -- --
... "Ja tuo pieni ruskeaverinen tuolla?" kysyi hän taas häneltä
hetkisen kuluttua, -- "hän on siis Gaarder? -- medisiinari. -- Kysyn
sentähden, etten erehtyisi henkilöstä"... virkkoi hän hämillään. Hän
oli menehtymäisillään tanssiaiskuumeesta.
"Mutta hän on miltei komea mies, Eufemia, tuo teidän apulaisenne,
en ole häntä ennen nähnyt", sanoi Johanne Sommerfeldt, seisottuaan
hetkisen vaipuneena katsomaan Reiniä.
"Niin näköjään kyllä ja etenkin kun hän on hyvästi puettuna",
vastasi Eufemia. "Mutta pidä varasi, hän voi päästää suustaan aivan
häikäilemättömiä sanoja, niin että koko talo melkein pelkää häntä...
Vai kuinka, Marianne?"
"Kenenkään seurassa en tunne itseäni niin turvalliseksi!" -- Merete
seisoi itsekseen miettien ja hymyillen tarjotessaan kakkuja vieraille.
"Hän kuuluu olevan niin omituinen", jatkoi Johanne, -- "sellainen
kiertelijä ja kulkuri, sanotaan... Ehkäpä hänelle on sattunut
rakkaussuruja?"...
Merete katsahti äkkiä ympärilleen...
Hän jäi seisomaan tarjotin kädessä hajamielisesti tuijottaen.
Hän tunsi pahoinvointia koko ruumiissaan, -- oli kuin seinä olisi
luhistunut ja salissa tuli niin kiillotonta. --
Hän heräsi vasta sitten kun Marianne rupesi katsomaan häneen. Sisaren
pienet silmät näyttivät tutkivan häntä...
... Ja tuossa seisoi Cristiane Gjedde hoikkana ja pitkänä, puolta
päätä muita ylempänä, sinisissä, ja veti itsetietoisesti kuin
pääkaupunkilaisdaami konsanaan pitkiä silkkihansikkaita kyynärpäiden
yläpuolelle, varustautuen siihen hetkeen, kun hän talon pojan kanssa
alkaisi tanssiaiset.
Nyt avattiin piano, jonkinmoisella jäykkyydellä tanssittiin poloneesi,
sillä tanssiaiskuume jäykisti verta, -- kunnes Sankowitz rupesi
soittamaan tulista valssia, jolloin pari toisensa jälkeen läksi
pyörimään lattialle. Hetkisen kuluttua oli lattia kuin lainehtiva
kehä paikkakunnan jouluvierasten tanssiessa velvollisuustanssia eri
perheiden naisten kanssa.
Rouva teki yleiskatsauksen tanssiviin. Hän oli kehottanut Kvigstadia
ja Schmidtiä ja Augustinusenia viemään tanssiin kaikki ne naiset,
jotka jäivät istumaan. Mutta Rein! -- näytti kuuluvan hänen moniin
häikäilemättömyyksiinsä, ettei hän kertaakaan suvainnut tanssia,
vaikka varmasti osasi. Hän näytti kuitenkin tekevän edes jotakin
hyötyä siirtymällä milloin minkin vanhemman naisen viereen... Hm, --
rouva muisti kyllä häneltä saamansa imartelun: -- "Vanhat vain minua
oikeastaan huvittavat", sanoi hän, -- "he _ovat_ eläneet ja he _voivat_
antaa oikeat tiedot!" --
Tuomari näkyi tuon tuostakin käyvän pianon luona; pian soitti hän
itsekin muutaman vanhan tanssinpätkän, joka antoi vauhtia salissa.
Sitten seisoi hän vähän aikaa katselemassa...
Kvigstad herätti ihan ihmettelyä tänä iltana, -- tanssi
aivan erinomaisesti -- oli kai harjautunut kaikissa niissä
talonpoikaishäissä, joissa oli käynyt. Hän ei myöskään näyttänyt
haikailevan käydä pyytämässä tanssiin... Kuten esimerkiksi nyt juuri
tuon kauniin Valeria Bornemannin, joka oli majurissa vieraissa, -- vei
häntä lattiaa pitkin ja pyöritteli kuin mikähän!... Nyt kierteli hän
taas selvästi Alidan ympärillä, joka johti tyrolilaisvalssia Grothin
kanssa. Tuossa miehessä oli muuten jotakin ihmeteltävän rajua, --
ikään kuin hän olisi juonut... Mutta katso vain, kuinka tottuneen
kohteliaasti hän saattoi naisensa paikoilleen... Se oli kyllä jotenkin
liikanaista se, kun hän oli vain talon konttoristi, mutta kun se
suoritettiin niin saakelin sirosti! -- --
Siinä pyöri ja aaltoili tanssissa naisten päitä tukka tornitettuna ja
korkeilla niskakammoilla tuettuna korkealle päälaelle.
Tanssiaiset oli nyt niin sanoaksemme tanssittu vauhtiin. Kasvoihin oli
tullut eloa ja väriä... Sydämet löivät ja haavekuvien verho liiteli
silmäin edessä. --
Seinustalla puheltiin vilkkaasti tanssin seuratessa toistaan.
Mutta nyt tulivat Marianne ja Alida hiljaa ilmoittamaan äidille, että
pöytä oli katettu.
Ja nuorten mieliharmiksi, mutta vanhempien sitä suuremmaksi iloksi
keskeytettiin tanssi ja mentiin illallispöytään --.
Se oli kuin jännittävän romaanin ensimäinen osa, jonka jatkoa
odotettiin. --
-- Ruokasalin uhkean hyvin varustetussa hevosenkengänmuotoisessa
pöydässä oli meno vilkasta.
Puheita pidettiin ja maljoja juotiin mielialan yhä kohotessa ja
tavanmukaisia seuralauluja laulettiin.
Inger-kyökkärin ja parin muun kantaessa kyökistä ruokia
tarjottimellisen toisensa perästä tarjoilivat talon naiset pöydässä,
tarjosivat ja leikkiä laskien tyrkyttivät, suosittelivat kapteeni
Buchwaldille, joka oli oikea herkkusuu, maukkaimpia paloja, valitsivat
palasia rovasti-vanhukselle, kilistelivät lasia ja joivat milloin
kenenkin kanssa
"Menee joulu,
niin tulee sitten
vanha touhu!"
kaikuessa ympärillä -- --.
Kun Marianne tuli hetkiseksi istumaan paikalleen lisäpöydässä, sanoi
hän leikillisesti Reinille:
"Tiedättekö, että te olette tehnyt valloituksia tänä iltana? -- Rouva
Paus ja majurin rouva ovat aivan ihastuneet teihin... onnittelevat
äitiä meidän herttaisesta uudesta apulaisestamme... Ajattelen", -- tuli
sitten hiljaa, -- "mikä monipuolinen sielu te olettekaan, -- juuri
sellainen, joka voi panna ihmisten päät pyörälle. -- -- Tunnustan
ajatelleeni teitä suuresti"...
"Mutta teidän mielestänne ankkuri painuu aina mutaan", laski Rein
leikkiä.
"Ankeriashan kai siellä liikkuu?" vastasi Marianne samalla mitalla, --
"ankerias, jota ei koskaan saa kynsiinsä... Tänä iltana on teidän myös
onnistunut kiemurrella vapaaksi tanssista, vaikka varmasti olette sekä
harjaantunut että tottunut kavaljeeri."
"Mistä sen tiedätte, neiti?"
"Oo, tarvitsee vain nähdä teidän kulkevan lattian poikki ja asettuvan
istumaan keskustelemaan jonkin kanssa, tietääkseen sen. -- -- No, nyt
saitte kai minut taas kiinni tyhmyydestä. Luulette kai minun istuvan
tässä kehottamassa teitä tanssimaan velvollisuustanssin talon tyttärien
kanssa?" sanoi Marianne nauraen... "Oo, te olette vaarallinen! -- ette
ole koskaan siellä missä teidän luulisi olevan" --
"Sanonpa teille, Marianne-neito", -- vastasi Rein nauraen, -- "että
meistä pistää näkyviin kaksi eri eläinlajia. -- Teissä on kissa,
minussa taas koira, -- ja silloinhan voi käsittää." -- Hän teki
omituisen liikkeen.
"Sangen kohteliasta!"
"Mutta käynee kai laatuun asua saman katon alla", -- sanoi Rein
ystävällisesti kohottaen lasiansa, -- "antamalla tunnustuksensa
toistensa erilaisille luonteille -- vaikkakin välistä hiukan sähähtäen."
"Kuten Ajax ja Miss, tarkoitatte kai?" Pila tuntui hiukan
jäykältä. Marianne nyökäytti päätään ja läksi ottamaan huostaansa
viilihyytelö-astian, joka saattoi Ingerin neuvottomaksi.
Juotiin ja laulettiin, siirreltiin ja käänneltiin tuoleja puoliksi
ulospäin pöydästä keskusteltaessa ja poistuttiin paikoiltaan juomaan
toistensa maljoja...
Eufemia antoi nyt jälkiruoan aikana pitää itselleen kokonaisen kolmen
kavaljeerin seuraa, joista tahtoi olla hiukan vastusta, kun hänen
välistä täytyi käydä hoitamassa talousvelvollisuuksiaan.
Ja tuossa istui Barbara pöytään... Hänen täytyi nyt saada hänenkin
vähän herkuista toisten alkaessa nousta pöydästä ja vetäytyessä syrjään.
"Teidän täytyy myös ottaa vähän tätä hanhea Valkosessa kastikkeessa,
Henschien, -- sen hyvyydestä menen takuuseen", sanoi hän ja varusti
emäntämäisesti Henschienin lautasen ruoalla. -- "Voimme istua täällä
rauhassa ja syödä hetkisen; olen totta totisesti yhtä iloinen, jos pari
tanssia tanssitaankin sillä aikaa --"
Hän veti tuolin lähemmäksi pöytää niiden tieltä, jotka poistuivat
ruokasalista, ja heillä oli sangen hauskaa...
Majuri ja kapteeni Buchwald istuivat vielä jälellä pöydän toisessa
päässä tuolit vastakkain ja väittelivät Haxthausenin petoksesta vuonna
1814.
Merete oli liikkunut koko illan hajamielisenä; hän ei ollut saanut
mielestään Johanne Sommerfeldtin lausetta: Ehkäpä hänelle on sattunut
rakkaussuruja?...
Hän muisti kaikki, mitä Rein oli sanonut: "Koskaan ei hänellä ole ollut
ketään puhekumppania eikä hän koskaan sellaista saisikaan!"...
Ja paljon -- paljon muutakin merkillistä johtui hänen mieleensä nyt...
Aina oli hänen ilmeensä puoliksi surullinen.
-- Ja tuossa hän äkkiä näkyi seisovan käytävässä ikäänkuin häntä
odottamassa, -- ja katsoi niin merkillisesti häneen!
Sydän löi ja tykytti äkkiä niin huimaavasti...
Hyvä Jumala, jospa kuitenkin olisin...