Ja siinä ne tulivat!...
Ensin Figaro Christiane Gjedde ja Jess reessä, joka viimemainittu
huusi tervehdyksen reestä, samalla kun neiti lyhdyn valossa autettiin
jalkapussista ja karhunnahkavällyistä, kannettiin rappusille ja
jätettiin naisväen tervehdittäväksi ja hoitoon eteiseen.
Ja Christiane toi terveisiä isältä ja äidiltä.
Ja tuossa tuli portista iso Rusko kaula komealla kaarella ja kulkuset
soiden Jessin ottaessa perheen poikana ja isäntänä molemmat toverinsa
vastaan rappusilla.
"Tämä tässä on lääketieteen ylioppilas Gaarder, isä! -- taitava
tanssija, -- ja hänellä on erinomainen ääni, vakuutan sinulle...
"Ja tämä on Anders Nergaard, joka on tehnyt sen ihmeen, että on
suorittanut lainopillisen tutkinnon parhailla arvolauseilla lukematta
enempää kuin silloin tällöin öisin!..."
Tutkivia katseita sai veli osakseen, ja muutamia nopeita keskinäistä
ymmärtämistä osottavia silmäyksiä vaihdettiin Jessin ja hänen
sisariensa välillä siinä määrin kuin he tunsivat hänen asiansa. --
Lähinnä koskivat ne sitä, uhkasiko taas jouluilma pimetä nousevista
pilvistä velkojen ja maksamattomien laskujen muodossa. Muistettiin
vielä sangen hyvin ne satayksitoista taalaria ja kahdeksantoista
killinkiä, jotka syöksyivät isän niskaan itse uudenvuodenpäivänä viime
vuonna.
Sittenkuin kaikki tervehdykset ja esittelyt oli suoritettu ja
valmistavasti kerrottu myötä- ja vastoinkäymiset matkalla, nousivat
he iloisesti puhellen rappusista talon asianomaisten saattamina eri
vierashuoneisiin riisumaan matkavaatteet ja purkamaan matka-arkut.
Eikä kauan sen jälkeen olivat he kaikki koolla alakerrassa puhellen ja
lörpötellen kilpaa tuttavuutta toistensa kanssa tehdessään.
Lämmin tee maistui erinomaiselta, ja joulumieliala oli syntymässä...
Nyt ilmoitettiin, että karjakko-Randi odotti eteisessä päreineen ja
lyhtyineen.
"No niin, nyt lähdemme ulos katsastamaan joulutonttua, ennen kun ruoka
tuodaan pöytään!" huusi tuomari. -- "Ken tahtoo, hän seuratkoon!"
"Minun täytyy päästä mukaan... Minun täytyy päästä mukaan!"...
vastattiin innokkaasti.
"Ei tule joulua ennenkuin olemme käyneet tallissa ja navetassa!"
selitti Jess kotimuistojen valtaamana.
Mutta rouva, kodin raskas järjestyspyörä, määräsi että Christiane
ja pari tytöistä jäisi sisään eikä menisi kastelemaan ja likaamaan
jalkojaan. Hän vei Christianen kanssaan sohvaan ja kyseli, kuinka
voitiin kotona överstissä, tiedusteli isästä ja äidistä ja
sisaruksista...
Randi etunenässä mentiin sitten kulkueessa pihamaan poikki.
Navetan luona seisoi nuorempi karjakko ja Anders-vanhus odottamassa, ja
siellä sytytti Randi päreensä lyhdyn kynttilästä.
Hän teki kolme tuliristiä oven edessä ja sammutti sitten varovasti
päreen lumeen.
Navetassa kiersi hän sitten ympäri ja antoi elukoille niiden
joulujuoman, johon oli sekotettu jauhoja ja suolaa. Kaksi lyhtyä heitti
heikon valonsa pilttuuriviin, jossa lehmät märehtivät ja purivat tuon
tuostakin odottavasti ynähdellen syvimmästä pimeästä Tuomari taputteli
ja silitteli "Rödsiä" ja "Svartsia", "Brandrosia" ja "Guldbringeä",
"Veneblomia" ja "Drivaa" ja toisti kullekin lauseen:
"Syö hyvin ja loista hyvin, tänäiltana on jouluaattoilta!"
Ja Randi teki selkoa ja kertoi navetan yksityiskohdista...
Nyt oli ainoastaan viisitoista kytkyessä, -- yksi härkä ja viisi lehmää
oli teurastettu...
Ja tuossa seisoi itse kellokas... lypsi viisi tuoppia kerrallaan...
ja Rödsin kurkkuun oli tässä eräänä päivänä tarttunut peruna ja se
oli ollut menettämäisillään henkensä... Ja tuo kaunis vasikka tuolla
karsinassa oli Brandrosin. -- -- --
Joulumenojen seuraava osa, katsominen, että pantiin puuroa
joulutontulle luuvaan, oli uskottu Anders-vanhuksen, navettamiehen ja
Randin salaiseen huolenpitoon, -- selitti Jess paluumatkalla. "Me emme
saaneet koskaan selvää siitä salaisuudesta, me pojat, vaikka koetimme
vakoilla jos jollakin tavalla."
"Niin kukapa tuntee kaikkia elämän salaisia voimia", sanoi tuomari.
"Katsokaa tuonne"... Rein laski äkkiä kätensä Jessin olkapäälle, --
"tuota harmaata tuolla!... Näettekö, -- tuolla luuvan ovella... nyt
se liikkuu. -- Eikö näytä siltä kuin siellä kävellä tassuttelisi
pikkuinen ukko?... Näettekö, -- on kuin sinervä hohde ympäröisi sitä
lumisateessa... Katsokaa nyt", kuului innokkaasti... "nyt se hiipii
pois -- pimeään --"
"Niin, mutta mikä se oli?"... sanoi Jess hätkähtäen. "Se _oli_
todellakin jotakin!"
"Niin, kyllä se oli varmasti itse joulutonttu!" -- huudahti Barbara
vakuuttavasti.
"Oh, se ei ollut kerrassaan mitään!" sanoi Merete halveksivasti.
"Ei, se ei ollutkaan mitään -- tällä kerralla", -- virkkoi
Rein kuivasti. "Minua halutti vain tehdä pieni koe, -- tutkia
kaupunkilaisten verta."
"Saakeli vieköön", pääsi Jessiltä puolikiukkuisesti -- "luulenpa totta
tosiaan, että nuo vanhat renkitupajutut voivat hämmästyttää!"
"Siinä nyt näette, ettei se vaikuta yksin Randiin ja Andersiin", --
arveli Rein.
Naurettiin ja laskettiin leikkiä siitä, että oli nähty joulutonttu, ja
sitten pistäydyttiin tallissa, jossa Figaro ja Iso-Rusko tömistelivät
ja hirnuivat ilosta hinkalon ääressä päivällä suorittamansa kuuden
peninkulman juoksun jälkeen syvässä lumessa.
Ruokasalissa oli jo riisiryynipuuro juhlakatteisella pöydällä.
Asetuttiin istumaan jonkinverran valikoiden, -- niin istuttaisiin
"kahdenteenkymmenenteen päivään" asti.
Puuro syötiin haarakynttilöiden alla varovasti, sillä tiedettiin nyt
alotettavan joulun ruokavuori.
Hanhi, poronkyljykset ja makkarat kannettiin sisään... Rouva ja
Marianne leikkasivat viipaleihin. Omena-, luumu- ja sylttivadit
kiersivät pöytää.
Jess otti haltuunsa viinapullon, -- kulki ympäri ja kaatoi, -- joi
vanhan Henschienin terveydeksi... Jos hän oikein muisti, olivat he
kuutenatoista tai seitsemänätoista vuotena viettäneet joulua yhdessä. --
Ja tuossa istui Sankowitz ja joi Puolan maljan... "Liikuttava tila
siellä", -- sanoi hän päätään nyökyttäen. Ja nyt kuohui voimakas
kotitekoinen olut laseissa, ja tuomari joi joulun tulleeksi
täysinäisestä hopeahaarikasta, jonka kannessa oli Fredrik IV:nen
rintakuva ja joka muuten oli pöydässä ainoastaan koristuksena, mutta
tänä iltana kiersi se ympäri.
"Erinomaista olutta, äiti!" selitti Jess...
"1 -- aamusella hyvin maistaa,
"2 -- terveyden tämä vie,
"3 -- miehen houkkioksi saattaa,
"4 -- ojaan päättää päivän tien --"
luki hän juhlallisesti kirjoituksen haarikan kustakin juovasta. "Se on
vanha perintökalu... Isät ovat alkaneet aikaisin tirkistää haarikkaan,
ymmärrätkö, Gaarder."
"Niin", -- nauroi tuomari; -- "voidaan periä vaikka mitä muuta, mutta
ei kokemusta."
"Entä mitä toiveita meillä on joulutanssiaisista, vierailuista ja
muusta sellaisesta, Eufemia, -- Merete, -- Barbara, -- Alida?" kysyi
Jess. -- "Niin, sinähän olet kihloissa etkä siis ole huvitettu
siitä... Lankoni Groth, -- Nergaard!"... esitteli hän, -- "joka on
hylännyt opinnot uhrautuaksensa Mammonalle, -- hoitaa isänsä suurta
rautatehdasta."
Nuori vaaleaverinen herra, hienoine kauluksineen ja pitkine keltaisine
liiveineen vastasi esittelyyn nopealla päännyökkäyksellä, josta voi
huomata itsetietoisen ainoan pojan ja perillisen. Varmana ja kopeana
istui Alida jonkinverran huonotuulisen näköisenä hänen rinnallaan.
... "Ja täällä kotona, äiti!... Emmekö pidä joulutanssiaisia? -- Jos
nyt Christiane-neito ja me muut matkustajat jätämme yhteisen anomuksen
tuomarille! -- Mitä arvelette, isä? -- Tanssiaiset täällä Vangenilla
kolmantena joulupäivänä? -- Ajatella, että Sankowitz istuu pianon
ääressä!"...
"Mitä sanotte te siitä aikeesta, tytöt?" kysyi tuomari vilkkaasti...
"Minun asiani on avata viinikellari ja teidän tulee pitää huolta
lopusta."
Polttava puna nousi rouvan arvokkaille kasvoille; mutta hän tarttui
heti ohjaksiin:
"Viidentenä joulupäivänä", määräsi hän, -- "meidän täytyy saada vähän
hengähtämisaikaa. Huomenna kirkkoajan jälkeen lähtee nuori miesväkemme
hevosilla joulutervehdyksille paikkakunnalle ja kutsuu vieraita teelle
ja tanssimaan", määräsi hän.
"Totta totisesti on tämä mainio hanhi, joka on lentänyt tänne Ra-tädin
luota... Se ansaitsee ryypyn lisää, Jess!" huudahti tuomari ojentaen
lasinsa...
-- "Mikäli minä ymmärrän, olemme me nyt päässeet ruokalajien pääosan
loppuun ja voimme siirtyä torttuihin ja joulunamusiin", arveli hän,
käärien serviettinsä kokoon.
"Mutta siirron aikana sopii erinomaisesti pistäytyä toivottamassa
väelle iloista joulua"...
Ja tuomari seurueen saattamana meni kyökkiin.
Siellä istuivat talon miehiset ja naispalvelijat, yhdeksän luvultaan,
pitkän pöydän ympärillä, syöden puuroa ja lipeäkalaa. Olutkannuja ja
viinapullo oli myös vapaasti käytettävissä, ja kaksi vastasytytettyä
talikynttilää valaisi heikosti mahtavan suurta voikimpaletta. Pino
pehmeätä leipää ja juusto, tornin korkuinen, joka oli aiottu kestämään
koko pyhiksi, komeilivat vielä juhlallisesti koskemattomina. Uunissa
räiski ja rätisi -- välistä oikein paukahdellen -- kuusihalkotulennos,
ja uuninrakoon pistetty palava päre heitti synkkää tulipunaista
kajastusta pitkin kyökin seiniä asetetuille vastapuhdistetuille
kupari- ja messinkiastioille.
"Tuntuu kuin olisi muuttanut itse kirkkaaseen tunturiseinään
maanalaisten voimien luokse!" huudahti Rein.
"Tulkaa, neiti", -- huusi hän vallattomasti ja tarttui Mereten
käteen, -- "niin tanssitaan keijukaistanssi!"... Polkien jalkojaan
kuin hyppypolskassa veti hän Mereten perästään lattialle ja pyöritti
häntä sitten ympäri kuin pyörää kätensä alla. -- Kumaraselkäinen
ja suurikasvoinen Randi näpäytti lieden luona päreestä hiiltyneen
karstan ja katsoi epäluuloisesti mustaan apulaiseen, joka ilveili
yliluonnollisilla asioilla itse jouluaattoiltana.
"Sanon kuin noita, että minä mielelläni tahtoisin nuolla
auringonpaistetta", -- huudahti Rein, -- "kun vain siitä ei
menehtyisi", -- tuli sitten hiljempaa...
Simaa kaadettiin laseihin kaikille, ja tuomari joi väen kanssa, kunkin
kanssa erikseen sekä toivotti "iloista joulua!"...
Ja nyt täytyi heidän ruveta syömään! - Anders-vanhuksen piti olla
kyökkimestarina eikä unhottaa olutkannua ja viinapulloa. -- Eihän
joulu ollut useammin kuin kerran vuodessa! -- muistutti tuomari heitä
kaikkien seisoessa pöydän ympärillä tyytyväisen näköisinä, valmiina
ryhtymään ruokaan käsiksi heti kun juhlallinen tervehdys oli loppunut.
Ruokasalissa jatkettiin sitten siman ja oluen juontia, torttujen ja
josjonkinlaisten joulunamusten syöntiä.
Mieliala oli mainio. Tunnettiin oltavan kuin läheisempi piiri, jolla
oli yhteiset kutsu-, tanssiais-, rekiretki- ja luistelusuunnitelmat
sekä niiden välillä jouluhauskuus kodissa.
Illallisen päätyttyä siirryttiin arkihuoneeseen juomaan lämmintä
punssia.
Mutta kahtena päivänä oli ajettu kuusitoista peninkulmaa ja väsymys
vaati omansa.
Pehmeät untuvapatjat kutsuivat, ja raskaat silmäluomet odottivat
huomispäivän mukavaa myöhäistä heräämistä, jolloin päästäisiin
kahvitarjottimen, joulukakun ja räiskyvän tulennoksen ääreen...
* * * * *
Kaikki nuoret herrat olivat olleet uutterasti liikkeellä, ajaneet
hevosella joulutervehdyksillä ja kutsuneet vieraita sekä joen tältä
että tuolta puolelta aina kruununvoutiin asti.
Matkan, portviinin ja madeiran vilkastuttamina istuivat he nyt
hämärässä tulennoksen ääressä arkihuoneessa talon naisten seurassa.
Uunista lähtevä milloin vaalea milloin tummanpunainen kajastus värisi
ja lipui ja pisti välistä esiin pitkän käärmeenkielen avonaisesta
uuninluukusta.
Se valaisi Alidan kyynärpäätä ja leukaa hänen istuessaan jakkaralla
ja tuijottaessaan tuleen sekä silloin tällöin vastatessaan vieressään
istuvalle Grothille.
Ja etempänä heilutteli Eufemia hiljaa korkeanilkkaista jalkaansa
keskustellen Gaarderin kanssa seudun säätyläisistä ja laskien pientä
leikkiä milloin mistäkin heistä ja mitaten heitä ylimielisellä
mittapuullaan.
Barbara keskusteli kauempana huoneessa Henschienin kanssa
tuttavallisesti kuiskaillen, ja sohvassa istuivat Jess ja Christiane
innokkaasti puhellen uusista kotiljonkivuoroista, joita he nyt
tulisivat käyttämään tanssiaisissa täällä. Sitä johtaisi luonnollisesti
hän Jessin kanssa.
Kvigstad istui pahantuulisena huoneen pimeimmässä osassa, tuijottaen
Alidaan ja tuskallisesti tarkaten hänen jokaista liikettään ja hänen
jokaista sulhaselleen lausumaansa sanaa.