"Uh -- kuinka kauheata"... huudahti Merete väristen.
Marianne istui kädet polven ympäri kiedottuina ja heilutteli ruumistaan
sangen mielenkiintoisena --
"Mies ei saa pyörtyä kuin nainen", katkaisi Eufemia äänettömyyden.
"Hän -- metsästäjä? -- joka murhaa kaikki mitä vain voi", sanoi
Henschien, pudistaen päätään. -- "Käsittämätöntä!"
"Ja sitten, -- että hän tuolla tavalla sulki oven perästään"... tuumi
Augustinusen.
"Ettekö sitä käsitä?" sanoi Kvigstad ilveillen. -- "Hän sulkeutui
varmuuden vuoksi talliin ikäänkuin itsetietoinen vauhko hevonen. --
Muuten pidätän itselläni oikeuden tehdä sen huomautuksen, että vauhkot
hevoset ovat parhaita."
"Äiti oli kyllä oikeassa", huudahti Barbara, "sanoessaan heti, että
Rein on omituinen ja vaativainen... Hän kirjoitti ensin ja pyysi
omaa huonetta. Ja siellä hallitsee hän nyt ikäänkuin koko talon
ulkopuolella, ei kukaan tiedä, missä hän on aamuin ja illoin! --
Välistä ei hän ole vielä tullut kotiin retkiltään Ingerin viedessä
aamiaista hänen huoneeseensa", arvosteli hän.
"Vaatimuksia, niin!" -- purki vanha Henschien sappeaan. "Käräjillä ei
hän mitenkään voinut tulla toimeen ilman omaa huonetta, samoin kuin
itse tuomari. -- Hän ei muka saanut unta silmiinsä, jos tiesi, että
joku toinenkin ihminen hengitti ja makasi ja uneksi samassa huoneessa
kuin hän, sanoi hän. Jokaisessa käräjäpaikassa täytyi tehdä muutoksia
vakiintuneisiin vanhoihin tapoihin!"...
"Eikö teidän pitäisi ilmoittaa isälle kaikista niistä vaikeuksista,
jotka hän aiheuttaa, Henschien?" virkkoi Eufemia vihoissaan, kun
pianonsoitto oli loppunut ja tuomari tuli tyytyväisenä heidän luokseen
ja huusi käsiään taputtaen:
"Makaamaan, makaamaan!"... -- -- Sisarusten järjestäessä huonetta
mutisi Marianne vielä:
"Hän on muuten vähän _enemmän_ kuin omituinen, arvelen"...
"Niinpä tosiaan, ja vähän _enemmän_ kuin vaativainen", vahvisti
Eufemia, -- "kun hän aivan häikäilemättä kaalaa metsästys- ja
kalastussaappaissaan joka paikassa talossa!"
"Ni-in, ni-in -- se ei ehkä -- ehkä -- sovi se"... lisäsi Marianne.
"Asiat on nyt kuitenkin niin hullusti ettei maksa vaivaa puhua siitä
äidille, jotta hän voisi vaikuttaa isään", sanoi Eufemia, -- "ja kaikki
on joutunut tavallisilta raiteiltaan tuon puutarhan tähden."
"Minä luulin, että apulaista tarvitsisi isä ettekä te!" -- huudahti
Merete. Hän oli heittäytynyt tuolille ja istui nyt uhmailevasti
heilutellen jalkojaan.
"Sinun nenääsi ei vielä kiinnitetä huomiota", sai hän vastaukseksi
Eufemialta.
"Ei. Jumala paratkoon... Luonnollisesti isän edut huolestuttavat teitä
niin suuresti!" jatkoi Merete. "Isä itse sanoo muuten olevansa niin
äärettömän tyytyväinen häneen."
"Etkä sinä yhtään vähemmän, näyttää siltä", -- virkkoi Marianne.
"Hänhän on viime aikoina ruvennut kunnioittamaan lasta luottamuksellaan
ja monilla syvämietteisillä mietteillään."
"Minusta näyttää todellakin että te puututte liian paljon
konttoriasioihin!" kuului tulistuneesti.
"Kuulepas vaan häntä... Luulenpa tosiaan, että tytöntypykkä on saanut
maistaa vähän rakastumisesta!" sanoi Eufemia lopuksi. Mereten valtasi
äkkiä valtava itku ja hän syöksyi ulos ovesta ja juoksi yläkertaan. --
"Katsopas vaan!" -- sanoi Marianne ja katsoi hänen jälkeensä. Näytti
kuin hänen rokonarpisen ihonsa alla olisi tapahtunut värin muutos...
"Olisipa sitten aika saada tuo herra Dyre pois talosta", sanoi hän
nyökyttäen päätään, ja hänen silmäviiruistaan välähti kuin valo. --
"Luulenpa, että pistäydyn huomisaamuna Ra-tädin luona, -- teen jotakin
asiaa sinne... niin _hän_ puhuu kyllä isälle."
* * * * *
Tuomari tuli eräänä iltapäivänä kotiin pitkältä ratsastusmatkalta,
jonka oli tehnyt Ra-tädin luokse.
Figaro oli tien loasta harmaa lautasia myöten. Ilma oli harmaa ja
mieliala oli harmaa.
Hän viskasi ohjakset Larsille ja heittäysi ääneti ja pahantuulisena
istumaan tuolille eteisessä riisuakseen jalastaan ratsastussaappaat,
samalla kun Inger asetti toiset varrensuita myöten kiillotetut saappaat
hänen viereensä.
Hän seisoi jo ajatuksissaan arkihuoneen ikkunassa vastaamatta Alidan
Ra-tädistä tekemään kysymykseen...
-- Ikävä ja vaikea asema... Ja tässä hän nyt oli oikeastaan ymmällä
-- -- hänen pitäisi toimia syistä, jotka vähimmin kaikista koskivat
häntä ja konttoripuolta! -- Päinvastoin, aivan yksityisiä perheasioita,
-- järkevyysnäkökohtia -- ja mikä voisi olla tarkoituksenmukaista ja
hyödyllistä hänen taloudellisille oloilleen...
Häntä oikeastaan halutti suuresti puhua vaimonsa kanssa, punnita
asiaa hänen kanssaan ja saada tietää hänen mielipiteensä. Mennä noin
vain ilman muuta irtisanomaan Reinin kaltainen apulainen -- kelpo
mies ja sitä paitsi sellainen, jolla on koko joukko maanviljelystä ja
luontoa ja eläimiä koskevia harrastuksia, joiden kanssa hän voisi olla
sopusoinnussa, -- kaikkea muuta kuin tavallinen kuiva konttorimies!
-- ja lisäksi nyt, kun Henschien luultavasti saa sen avonaisen
nimismiesviran, jota hän on sanonut hakevansa...
Ja syy... syy... Niin, että tytöt tarvitsivat hauskaa, sivistynyttä
seuraa täällä yksinäisyydessä maalla... Tjaa -- siinäpä oikeastaan koko
asia...
Kuka saakeli voisi sanoa hänelle, mikä nyt olisi järkevintä, kuka muu
kuin Bolette!
... Hän rupesi kävelemään edestakaisin arkihuoneen ja ruokasalin väliä,
jossa rouva seisoi hametta leikaten.
"Levitä vaate niin, että se on tasaisesti, Merete, niin leikkaamme
toisen selkäkappaleen tämän mukaan", kuului huoneesta, ja saksit
kulkivat jarskuen pöydän yli.
Tuomari pysähtyi hetkiseksi, ikäänkuin miettimään ja katsoi rouvaansa.
Mutta sitten jatkoi hän taas edestakaisin kulkemistaan kynnyksen yli
yhä hitaammin, tuon tuostakin karistellen kurkkuaan...
"Kuules, Alida", -- sanoi rouva, koettaen saada ääneensä ystävällisen
sävyn, halaistessaan kangasta ja leikellessään. "Meidän tulee muistaa
nuo keitetyt ja kylmäksi jäähdytetyt pikkulinnut, jotka Marianne eilen
valmisti Ra-tädille... Jollei ilma ja keli olisi niin huono, niin
saisitte sinä ja Merete mennä sinne huomenna niitä viemään, -- tahi
kenties saa Blacken lähteä, jollei sitä tarvita täällä", -- kuului
ja tuomari sai puoli katsetta. -- "Meillä ei ole syksymmällä aikaa
kohteliaisuuksiin, tiedäthän sen hyvin."
Tuomari katsoi hätäisesti pöytään päin. Hänen johtui jo mieleensä iskeä
reikä pitkäaikaisen äänettömyyden muuriin --
"Hm -- hm" -- kakisteli hän ja pysähtyi vähän... Sakset leikkasivat
terävästi pitkin pöytää, ja hänestä näytti rouvan suun seudussa olevan
pienen leikillisen hymyn oireita.
Kun hän taas kulki kynnyksen poikki, pisti hänen silmäänsä palanen
kostean kimaltelevaa puutarhanaitaa.
Vielä kerran kakistaen kurkkuaan kääntyi hän ympäri, ikäänkuin olisi
tehnyt päätöksen, ja poistui ruokasalista.
"Tiedätkö, Marianne", -- sanoi hän eteisessä niin kovasti, että sen
saattoi kuulla hänen rouvansakin, -- "minä olen monesta syystä aikonut
irtisanoa Reinin." --