Alida-neito oli hänen naisellisen puhtauden ja täydellisyyden
ihanteensa, -- joka suhteessa tavalliselle konttoristille
saavuttamaton; -- ja melkein puomilla erotettu kaikista hänen
kunnianhimonsa ilmalinnoista, kun Ra-täti oli saanut hänet
kahlehdituksi Grothiin, tuohon rikkaaseen, mutta joka suhteessa häntä
mitättömämpään tehtaanomistajan poikaan...
-- Merete oli kävellyt vihaisena, kunnes hän äkkiä huusi Reinille:
"Hyi, -- te olette ilkeä ihminen... en voinut mennä nukkumaan ennenkuin
sain sen teille sanotuksi!
"Hyi"... kuului hänen liikutettu äänensä, kun hän katosi eteisen ovesta.
* * * * *
Tuomari seisoi seuraavana aamuna neuvottomana rappusilla...
"Lars, missä on Lars", huusi hän pahantuulisesti, -- "tallinovi on
seposen selällään...
"Lars, Lars," -- huusi hän, "tuo Figaro tänne!"
Hän aikoo kai lähteä tavalliselle aamuratsastukselleen, ajatteli
Merete, joka seisoi lähellä.
"Olet kai teettänyt sillä kevyttä työtä poissaollessani, Lars,
-- ajanut lantaa ruispellolle?" -- kysyi tuomari, tarkastellen
lemmikkihevostaan.
"Olen kyllä; -- mutta sitä ei viety ruispellolle. Rouva käski ajaa
kaikki uuteen puutarhaan."
"Parsalavoihin", -- selitti Merete hämillään.
"Lanta-aineet?... Minun lanta-aineeni!" ärjäsi tuomari kasvot
tulipunasina.
Rein, joka oli tullut paikalle, seisoi kumartuneena, tunnustellen
kädellään Figaron toista takajalkaa.
"Tässä tuntuu olevan jotain pehmeää, ikäänkuin suonisolmu", arveli hän.
"Minä näen sen seisoessaan nostavan jalkaa. Sitä on pidetty liikkeessä
liian vähän -- on saanut seisoa liian kauan paikoillaan."
Tuomari kumartui tunnustelemaan hevosen jalkaa.
"Se paranee kyllä pian, kun se saa kelpo liikuntaa", arveli Rein.
"Tuomari saa nyt ratsastaa kelpo lailla sillä... Kaunis eläin
muuten, lautaset ovat tosin vähän liian jyrkät, kuten kaikilla
tunturihevosilla."
"Se onkin sieltä kotoisin... Te näytätte olevan hevostuntija, kuulen
minä", tunnusti tuomari.
"Ymmärrän niitä ainakin paremmin kuin ihmisiä", sanoi Rein lyhyesti.
-- "Mutta katsokaa, kuinka se luimistaa korviaan taaksepäin ikäänkuin
kuullakseen, mitä me puhumme. Se on arka... Se voi tulla pahaksi
tavaksi, se, -- voi tehdä sen vauhkoksi. Sillä on tallissa liian
pimeä, kun se saa seisoa pää seinän nurkassa."
"Se on korjattava -- hevoselle on annettava toinen paikka... Mutta
voitteko sanoa minulle, minkätähden kaikki on niin nurinkurisesti
laitettu: -- kaikki hännät valoon päin päiden sijasta!... Eikö
tunnu siltä kuin maailmasta olisi luotu ensin väärä pää?" huudahti
tuomari ärtyisenä ja läksi astumaan suoraan konttorinovea kohti selkä
päättävästi käännettynä uutta puutarhanaitaa kohden --.
-- "Kiitos eilisestä läksytyksestä, Merete-neito," -- sanoi Rein,
aikoessaan lähteä hänkin konttoriin. "Ette usko, kuinka hyvää tekee
saada rapsauksia lähimäiseltä... että joku valittaakin niin paljon
toisesta!"
Vai niin? -- hän kiitti... mietti Merete. Tahtoiko hän ilveillä hänen
kanssaan? -- Mutta näyttihän hän nyt oikein kiltiltä ja -- silmien ilme
oli ihan kaunis... E-e-i, -- ei hän käsittänyt tuota ihmistä...
* * * * *
"Alida! -- Femia! -- Marianne! -- Barbara!" -- kuului Merete huutavan
illalla arkihuoneen ikkunasta. -- "Peittäkää silmänne ja arvatkaa!...
Kuka nousee mäkeä?"
"Tietysti Groth"... sanoi Alida lyhyesti.
"Ei, kiitos, katsopas itse --"
"Sankowitz!" -- huusivat kaikki yhteen suuhun.
"Mutta voitteko ajatella, kuinka onnellinen sattuma, -- ajatelkaa
isää!"...
He kiitivät kaikki ulos.
Tomuisena matkasta ja parroittuneena näytti Sankowitz väsyneeltä ja
nääntyneeltä heiluttaessaan auringon laskiessa pehmeää hattuaan. --
"Siinä ne seisovat rappusilla kaikki Vangenin neitoset!" tervehti hän
iloisen vilkkaasti.