Syksy.
He kulkivat miettivänlevottoman näköisinä, nuo Vangenin neitoset,
odottaessaan nyt isää ja konttoristeja kotiin.
Tuomari, apulainen ja koko konttorihenkilökunta oli ollut
syyskäräjillä, joita pidettiin laakson yhdeksässä käräjäkunnassa useita
päiviä kussakin paikassa.
Näinä neljänä viikkona oli kotona ollut ainoastaan naisväki, mutta
aikaa ei käytetty tällä kerralla, kuten muulloin, taloustöihin... Ei
toimeenpantu mitään höyhenten riivintää hurstit ympärillä ja suu ja
sieraimet täynnä untuvia pitkälle kurkkuun asti. Vuoden patjoiksi
ja pieluksiksi kootut höyhenet ja untuvat saivat olla vasuissaan ja
säkeissään...
Kangaspuut saivat seisoa keskentekoisine palttina-, drelli- ja
villakankaineen. Päällysvaatteiden ja turkkien korjaukset talven
varalta oli lykätty, ja ovien ja kattojen maalaus ja valkaiseminen
jätettiin tänä vuonna kokonaan tekemättä. Kaikki ulkoiset hommat
talossa ja karjatalolta kotiutuneiden hoidon sai Marianne tehtäväkseen
sekä parhaansa mukaan hoitaa tilit, kysymällä rouvalta neuvoja
mahdollisimman vähän!
Rouva Orningin ja hänen tyttäriensä aika oli kokonaan käytetty.
Kaikki miehiset ja naisvoimat, joita oli Vangenin talossa ja torpissa,
sekä sitäpaitsi niin paljon palkkalaisia, kuin oli saatavissa, oli
samana päivänä kun tuomari läksi käräjille, kutsuttu laittamaan niin
kauan suunniteltua uutta puutarhaa ja puistoa, jotta kaikki olisi
valmiina tuomarin palattua käräjämatkalta.
Aamusta varhain pimeän tuloon asti oli rouva liikkunut mittakeppi ja
-nauha kädessä kuumissaan auringonpaahteessa ja läpimärkänä sateessa
asettelemassa keppejä ja mittaamassa ja valvomassa työtä maata kuokalla
ja lapiolla käännettäessä ja lannoitusaineita tuotaessa.
Siellä järjestettiin laajoja nurmikenttiä puuryhmineen, jotka otettiin
taimitarhasta, sekä sinne tänne kukkasarkoja.
Kukkaislavoja pensaskasvineen ja ruusuineen, reunustettuina
helmihyasinteillä syntyi puutarhaan rivittäin. Marjapehkojen ja
hedelmäpuiden taimia istutettiin suuret määrät, niin että taimitarha,
rouvan monivuotinen reservi, tyhjeni viimeiseen vesaan!
Vanha lammikko, joka tähän asti oli ollut vihreän liman peitossa,
puhdistettiin nyt kokonaan; pieni suihkukaivo pantiin käyntiin ja tiet
lapioitiin ja täytettiin soralla.
Alhaalla lehdossa ja joen rannalla olivat kirveet raivanneet puiston,
ja sinne rakennettiin huvimajaa ja asetettiin sinne tänne penkkejä
puuryhmien väliin.
Ensi päivästä alkaen oli seudun kaksi puuseppää hakannut ja
kiinnittänyt pitkiä lautoja, joista piti tuleman säleaita ja joita
kuorma toisensa perästä ajettiin talon pihalle eteläpuolella olevalta
erioikeutetulta sahalta.
-- Tänään odotettaessa tuomaria kotiin oli milloin yksi milloin toinen
sisaruksista pitämässä vahtia jossakin salin ikkunoista, silmäillen
usvaiseen ilmaan...
He katsoivat miettivästi toisiinsa... Mitä isä arvelisi siitä? -- Niin
jyrkästi kuin hän oli aina ollut puutarhahommaa vastaan!
Alhaalta kuului navakoita, lyhyitä ja nopeita vasaraniskuja. Siellä
naulattiin säle säleen jälkeen suureen puutarhanaitaan, joka ulottui
alaspäin, -- osa vielä puolivalmiina, pylväät vain pystyssä, -- niin
pitkälle kunnes katosi mäen alle... Tuossa tuli vanha Henschien
Blackenin vetämässä kariolissa yliholhoojantoimi arkussa, joka oli
sidottu kariolin taakse. --
Ja sitten Augustinusen, Schmidt ja Kvigstad kaksi-istuimisilla
kyytirattailla...
He katosivat kapsäkkeineen ja matkatavaroineen konttorirakennukseen...
Vähän myöhemmin, miltei hämärissä, ajoi tuomari apulaisensa Reinin
kanssa pihalle. Hän oli haetuttanut itsensä viimeisestä käräjäpaikasta
omilla vaunuillaan.
Astuttuaan alas vaunuista, jäi hän seisomaan hetkiseksi palttoo auki ja
tuijotti puuaineensa uutuudesta hohtavaan säleaitaan.
Suu puristui yhä tiukemmin yhteen... Hän käsitti heti sen omavaltaisen
teon, joka tässä oli tapahtunut, -- mikä oli pantu alkuun ja
loppuunsuoritettu hänen poissa ollessaan!
Kasvot punaisina pyörähti hän tyytymättömänä ympäri ja meni suoraa
tietä huoneeseensa...
-- Hän ei näyttäytynyt ennenkuin illallispöydässä. --
Rouva tarjosi tuoretta kalaa... Vähän kevyttä ruokaa mahtoi maistua
kaikkien juottovasikka- ja porsaspaistien jälkeen, joilla heitä nyt
koko kuukauden ajan oli kestitetty käräjäpaikoissa, arveli rouva.
Talon naisväki tarjoili ja lähetti kiertämään ruokia pöydässä
jonkinmoisella jännityksellä...
-- "Elkää ottako päätä, Rein", sanoi Marianne leikillisesti,
-- "jättäkää se isän toiseen annokseen. Kalanpäät ovat hänen
etuoikeutensa, tietäkää se."
Tuomari istui totisena syöden kalaansa.
"Millaista on ollut käräjillä? Olette tietysti pelanneet korttia
kruununvoudin ja asianajajan ja pappien kanssa joka ilta?"... kysyi
rouva, kääntyen pöydänpäähän päin ja huolellisesti valiten kalapalasia.
"Te saatte ryhtyä huomenna käsiksi luvatonta tukinhakkuuta yhteismaalla
koskevaan juttuun, Rein!" virkkoi tuomari kiinnittämättä huomiota
rouvansa kysymykseen.
-- "Nimismies ilmoitti jutun jo ennen meidän käräjille menoamme."
"Tuota noin"... virkkoi Henschien miettivästä, -- "jos Graabergin poika
saa sakkoja, tulee pitää varansa ettei hän saa nostaa äidinperintöään
yliholhoojalaitoksesta."
"Hän syntinen se juuri on joutunut satimeen!" -- virkkoi Kvigstad. "On
yleisesti tunnettu asia, että koko paikkakunta hakkaa puita ja rosvoaa
valtion maalla."
"Kuulustelussa ja todistuksissa tulee olemaan paljon työtä", huomautti
tuomari.
"Täällä meillä on myös ollut suuri ja laaja työ suoritettavana",
puuttui rouva puheeseen, puhdistaen ja leikaten toisen sydäntä
niistä kahdesta talikynttilästä, jotka olivat pöydällä, -- "olemme
perkanneet ja järjestäneet ja saaneet valmiiksi niin kauan suunnitellun
puutarhan... niin että te nyt pääsette rauhaan työmiesten olosta
talossa sen puuhan tähden", sanoi hän leikillisesti.
"Kutsukaa todistajat huomenna! -- Pankaa tutkimus alkuun", jatkoi
tuomari lainkaan välittämättä puutarhauutisesta.
"Minä olen harjoitellut poissaollessasi kaksi Mozartin sonaattia
pianolle ja viululle", yritti Alida hetkisen kuluttua, keskeyttääkseen
syntyneen äänettömyyden.
Tuomari vilkasi salin oveen, jonka takana piano oli:
"Ei, ei, lapsi, -- olen väsynyt, menen suoraan sänkyyn!"... Totta
totisesti vetivät ne kaikki yhtä köyttä...
Mennessään Mereten ohi, joka katsoi alakuloisena häneen, silitti
tuomari kevyesti hänen hiuksiaan ja poistui loukkaantuneen näköisenä
makuuhuoneeseensa. --
-- -- Kolakkana puolipimeänä syysiltana tekivät kotiintulleet, käytyään
ensin hakemassa piippunsa, kukin oman tarkastusmatkansa korkean
ja komean puutarhanaidan sisä- ja ulkopuolelle saadakseen mikäli
mahdollista tarkan käsityksen taloon niin äkkiä tulleesta suuresta
uutuudesta.
Kun naisväki sitten tuli ulos saalit ja liinat ympärillään, syntyi
kysely ja tarkka tiedustelu.
-- "Täytyy tuntua omituiselta tavata kotiin tullessaan niin sanoakseni
uuden talon vanhan sijasta!" -- sanoi Rein terävänpuoleisesti.
"Niin, luuletteko että se olisi miellyttävä tahi vastenmielinen
hämmästys?" puuttui Marianne hyväntahtoisesti puheeseen. -- "Sanon
teille, Rein, -- naisen luonne on kuin silkkilanka. Riippuu vain
miehestä ymmärtääkö hän kietoa sen sormensa ympärille. Sellainen kuin
te, joka aina tiedätte mitä tahdotte"... lisäsi hän hiljemmin.
Tuolla alhaalla seisoi Barbara ja kertoi innokkaasti, kuinka Anders- ja
Lars-torppari olivat kaivaneet parsalavoja, niin ja niin monen jalan
syvyydeltä, ja kuinka runsaasti lavat oli lannoitettu -- kerroksittain
maata ja lantaa. Kyllä tulisi paljon parsaa! mutta vasta kolmen vuoden
kuluttua voitaisiin sitä leikata syötäväksi.
Eufemia nyrpisti nenäänsä Barbaran lannoituspuheille ja eristi itsensä,
kietoen tiukasti saalin ympärilleen --. Tietysti aiheutti puistohomma
sen että koko yritys tuli suuremmoisemmaksi kuin oli aiottu, virkkoi
hän jäykästi.
Epäilyksen vaivaamana lähestyi vanha Henschien joukkoa ja kosketti
hiljaa ja varovasti Alidan käsivartta...
"Tätä suurta työtä ei kai kuitenkaan liene tehty aivan ilman
tuomarin käskyä, neiti?" kysyi hän vanhan palvelijan levottomalla
tutunomaisuudella.
"Kylmät ovat naisten neuvot! niinkö arvelette Henschien?" sanoi Rein
äkkiä kovaäänisesti, kävellessään Mariannen kanssa... "Aviomies on
tietysti onnellinen saadessaan kävellä siinä paratiisin puutarhassa,
jonka hänen naisensa ovat valmistaneet hänelle, -- syödessään hedelmiä
ja nauriita ja kaalinpäitä, aina sikäli kuin sopii...
"Pigens Kind er rød og rund,
og Røsten er saa linde.
Aeblet vinker sødt en Stund;
men Ormen bor derinde! --"
("Tytön poski on punainen ja pyöreä, ja ääni on niin lempeä. Omena
viittoo makeana hetken; mutta käärme siinä asuu! --") lausui hän
puoliksi kääntyneenä Marianneen.
Nuoret naiset vetäytyvät vähitellen syrjään. -- Ilkeä raakalainen, jota
täytyy varoa...
He ottivat pienen iltakävelyn, -- Barbara kertoen ja tutustuttaen
Henschieniä koko puutarhalaitokseen. Ja Marianne oli antanut
Augustinusenin ja Schmidtin tavata itsensä, -- nämä kun yhä kasvavalla
mustasukkaisuudella olivat seuranneet hänen tuttavallista käytöstään
Reiniä kohtaan.
Ystävällisesti kuunteli hän nyt mitä heillä molemmilla oli sydämellä
matkalta, silmiensä miettivästä seuratessa Reiniä ja muuttuessa yhä
enemmän kapeiden viirujen kaltaisiksi --
Kvigstadilla oli tänä iltana onni voida kiinnittää Alidan huomiota. Hän
kuvaili sukkelasti neljän viikon helvettiä käräjillä juopotteluineen,
huonoine unineen ja ankaroine töineen. -- Ja nyt oltiin taas kotona
Vangenilla! -- mikä tuntui kuin olisi tullut taas kirkon helmaan.
"Kunpa nyt vain isä voisi antaa anteeksi puutarhan, Kvigstad!" avasi
hän vihdoin huolestuneen sydämensä Kvigstadille. "On niin ikävää, kun
hän jostakin pahastuu... Näyttää aivan siltä kuin se olisi kokonaan
hänen luonnettaan vastaan, -- hän, joka muuten voi ihastua kaikkeen."
"Niin, jospa olisi minun vallassani keventää jotakin teidän
huolistanne, Alida-neito, niin!"...
Hän tunsi, että se suoraan ilmeni hänen äänensävystään ja sentähden
toivotti hän hyvää yötä.