III.

Syksy.

He kulkivat miettivänlevottoman näköisinä, nuo Vangenin neitoset,

odottaessaan nyt isää ja konttoristeja kotiin.

Tuomari, apulainen ja koko konttorihenkilökunta oli ollut

syyskäräjillä, joita pidettiin laakson yhdeksässä käräjäkunnassa useita

päiviä kussakin paikassa.

Näinä neljänä viikkona oli kotona ollut ainoastaan naisväki, mutta

aikaa ei käytetty tällä kerralla, kuten muulloin, taloustöihin... Ei

toimeenpantu mitään höyhenten riivintää hurstit ympärillä ja suu ja

sieraimet täynnä untuvia pitkälle kurkkuun asti. Vuoden patjoiksi

ja pieluksiksi kootut höyhenet ja untuvat saivat olla vasuissaan ja

säkeissään...

Kangaspuut saivat seisoa keskentekoisine palttina-, drelli- ja

villakankaineen. Päällysvaatteiden ja turkkien korjaukset talven

varalta oli lykätty, ja ovien ja kattojen maalaus ja valkaiseminen

jätettiin tänä vuonna kokonaan tekemättä. Kaikki ulkoiset hommat

talossa ja karjatalolta kotiutuneiden hoidon sai Marianne tehtäväkseen

sekä parhaansa mukaan hoitaa tilit, kysymällä rouvalta neuvoja

mahdollisimman vähän!

Rouva Orningin ja hänen tyttäriensä aika oli kokonaan käytetty.

Kaikki miehiset ja naisvoimat, joita oli Vangenin talossa ja torpissa,

sekä sitäpaitsi niin paljon palkkalaisia, kuin oli saatavissa, oli

samana päivänä kun tuomari läksi käräjille, kutsuttu laittamaan niin

kauan suunniteltua uutta puutarhaa ja puistoa, jotta kaikki olisi

valmiina tuomarin palattua käräjämatkalta.

Aamusta varhain pimeän tuloon asti oli rouva liikkunut mittakeppi ja

-nauha kädessä kuumissaan auringonpaahteessa ja läpimärkänä sateessa

asettelemassa keppejä ja mittaamassa ja valvomassa työtä maata kuokalla

ja lapiolla käännettäessä ja lannoitusaineita tuotaessa.

Siellä järjestettiin laajoja nurmikenttiä puuryhmineen, jotka otettiin

taimitarhasta, sekä sinne tänne kukkasarkoja.

Kukkaislavoja pensaskasvineen ja ruusuineen, reunustettuina

helmihyasinteillä syntyi puutarhaan rivittäin. Marjapehkojen ja

hedelmäpuiden taimia istutettiin suuret määrät, niin että taimitarha,

rouvan monivuotinen reservi, tyhjeni viimeiseen vesaan!

Vanha lammikko, joka tähän asti oli ollut vihreän liman peitossa,

puhdistettiin nyt kokonaan; pieni suihkukaivo pantiin käyntiin ja tiet

lapioitiin ja täytettiin soralla.

Alhaalla lehdossa ja joen rannalla olivat kirveet raivanneet puiston,

ja sinne rakennettiin huvimajaa ja asetettiin sinne tänne penkkejä

puuryhmien väliin.

Ensi päivästä alkaen oli seudun kaksi puuseppää hakannut ja

kiinnittänyt pitkiä lautoja, joista piti tuleman säleaita ja joita

kuorma toisensa perästä ajettiin talon pihalle eteläpuolella olevalta

erioikeutetulta sahalta.

-- Tänään odotettaessa tuomaria kotiin oli milloin yksi milloin toinen

sisaruksista pitämässä vahtia jossakin salin ikkunoista, silmäillen

usvaiseen ilmaan...

He katsoivat miettivästi toisiinsa... Mitä isä arvelisi siitä? -- Niin

jyrkästi kuin hän oli aina ollut puutarhahommaa vastaan!

Alhaalta kuului navakoita, lyhyitä ja nopeita vasaraniskuja. Siellä

naulattiin säle säleen jälkeen suureen puutarhanaitaan, joka ulottui

alaspäin, -- osa vielä puolivalmiina, pylväät vain pystyssä, -- niin

pitkälle kunnes katosi mäen alle... Tuossa tuli vanha Henschien

Blackenin vetämässä kariolissa yliholhoojantoimi arkussa, joka oli

sidottu kariolin taakse. --

Ja sitten Augustinusen, Schmidt ja Kvigstad kaksi-istuimisilla

kyytirattailla...

He katosivat kapsäkkeineen ja matkatavaroineen konttorirakennukseen...

Vähän myöhemmin, miltei hämärissä, ajoi tuomari apulaisensa Reinin

kanssa pihalle. Hän oli haetuttanut itsensä viimeisestä käräjäpaikasta

omilla vaunuillaan.

Astuttuaan alas vaunuista, jäi hän seisomaan hetkiseksi palttoo auki ja

tuijotti puuaineensa uutuudesta hohtavaan säleaitaan.

Suu puristui yhä tiukemmin yhteen... Hän käsitti heti sen omavaltaisen

teon, joka tässä oli tapahtunut, -- mikä oli pantu alkuun ja

loppuunsuoritettu hänen poissa ollessaan!

Kasvot punaisina pyörähti hän tyytymättömänä ympäri ja meni suoraa

tietä huoneeseensa...

-- Hän ei näyttäytynyt ennenkuin illallispöydässä. --

Rouva tarjosi tuoretta kalaa... Vähän kevyttä ruokaa mahtoi maistua

kaikkien juottovasikka- ja porsaspaistien jälkeen, joilla heitä nyt

koko kuukauden ajan oli kestitetty käräjäpaikoissa, arveli rouva.

Talon naisväki tarjoili ja lähetti kiertämään ruokia pöydässä

jonkinmoisella jännityksellä...

-- "Elkää ottako päätä, Rein", sanoi Marianne leikillisesti,

-- "jättäkää se isän toiseen annokseen. Kalanpäät ovat hänen

etuoikeutensa, tietäkää se."

Tuomari istui totisena syöden kalaansa.

"Millaista on ollut käräjillä? Olette tietysti pelanneet korttia

kruununvoudin ja asianajajan ja pappien kanssa joka ilta?"... kysyi

rouva, kääntyen pöydänpäähän päin ja huolellisesti valiten kalapalasia.

"Te saatte ryhtyä huomenna käsiksi luvatonta tukinhakkuuta yhteismaalla

koskevaan juttuun, Rein!" virkkoi tuomari kiinnittämättä huomiota

rouvansa kysymykseen.

-- "Nimismies ilmoitti jutun jo ennen meidän käräjille menoamme."

"Tuota noin"... virkkoi Henschien miettivästä, -- "jos Graabergin poika

saa sakkoja, tulee pitää varansa ettei hän saa nostaa äidinperintöään

yliholhoojalaitoksesta."

"Hän syntinen se juuri on joutunut satimeen!" -- virkkoi Kvigstad. "On

yleisesti tunnettu asia, että koko paikkakunta hakkaa puita ja rosvoaa

valtion maalla."

"Kuulustelussa ja todistuksissa tulee olemaan paljon työtä", huomautti

tuomari.

"Täällä meillä on myös ollut suuri ja laaja työ suoritettavana",

puuttui rouva puheeseen, puhdistaen ja leikaten toisen sydäntä

niistä kahdesta talikynttilästä, jotka olivat pöydällä, -- "olemme

perkanneet ja järjestäneet ja saaneet valmiiksi niin kauan suunnitellun

puutarhan... niin että te nyt pääsette rauhaan työmiesten olosta

talossa sen puuhan tähden", sanoi hän leikillisesti.

"Kutsukaa todistajat huomenna! -- Pankaa tutkimus alkuun", jatkoi

tuomari lainkaan välittämättä puutarhauutisesta.

"Minä olen harjoitellut poissaollessasi kaksi Mozartin sonaattia

pianolle ja viululle", yritti Alida hetkisen kuluttua, keskeyttääkseen

syntyneen äänettömyyden.

Tuomari vilkasi salin oveen, jonka takana piano oli:

"Ei, ei, lapsi, -- olen väsynyt, menen suoraan sänkyyn!"... Totta

totisesti vetivät ne kaikki yhtä köyttä...

Mennessään Mereten ohi, joka katsoi alakuloisena häneen, silitti

tuomari kevyesti hänen hiuksiaan ja poistui loukkaantuneen näköisenä

makuuhuoneeseensa. --

-- -- Kolakkana puolipimeänä syysiltana tekivät kotiintulleet, käytyään

ensin hakemassa piippunsa, kukin oman tarkastusmatkansa korkean

ja komean puutarhanaidan sisä- ja ulkopuolelle saadakseen mikäli

mahdollista tarkan käsityksen taloon niin äkkiä tulleesta suuresta

uutuudesta.

Kun naisväki sitten tuli ulos saalit ja liinat ympärillään, syntyi

kysely ja tarkka tiedustelu.

-- "Täytyy tuntua omituiselta tavata kotiin tullessaan niin sanoakseni

uuden talon vanhan sijasta!" -- sanoi Rein terävänpuoleisesti.

"Niin, luuletteko että se olisi miellyttävä tahi vastenmielinen

hämmästys?" puuttui Marianne hyväntahtoisesti puheeseen. -- "Sanon

teille, Rein, -- naisen luonne on kuin silkkilanka. Riippuu vain

miehestä ymmärtääkö hän kietoa sen sormensa ympärille. Sellainen kuin

te, joka aina tiedätte mitä tahdotte"... lisäsi hän hiljemmin.

Tuolla alhaalla seisoi Barbara ja kertoi innokkaasti, kuinka Anders- ja

Lars-torppari olivat kaivaneet parsalavoja, niin ja niin monen jalan

syvyydeltä, ja kuinka runsaasti lavat oli lannoitettu -- kerroksittain

maata ja lantaa. Kyllä tulisi paljon parsaa! mutta vasta kolmen vuoden

kuluttua voitaisiin sitä leikata syötäväksi.

Eufemia nyrpisti nenäänsä Barbaran lannoituspuheille ja eristi itsensä,

kietoen tiukasti saalin ympärilleen --. Tietysti aiheutti puistohomma

sen että koko yritys tuli suuremmoisemmaksi kuin oli aiottu, virkkoi

hän jäykästi.

Epäilyksen vaivaamana lähestyi vanha Henschien joukkoa ja kosketti

hiljaa ja varovasti Alidan käsivartta...

"Tätä suurta työtä ei kai kuitenkaan liene tehty aivan ilman

tuomarin käskyä, neiti?" kysyi hän vanhan palvelijan levottomalla

tutunomaisuudella.

"Kylmät ovat naisten neuvot! niinkö arvelette Henschien?" sanoi Rein

äkkiä kovaäänisesti, kävellessään Mariannen kanssa... "Aviomies on

tietysti onnellinen saadessaan kävellä siinä paratiisin puutarhassa,

jonka hänen naisensa ovat valmistaneet hänelle, -- syödessään hedelmiä

ja nauriita ja kaalinpäitä, aina sikäli kuin sopii...

"Pigens Kind er rød og rund,

og Røsten er saa linde.

Aeblet vinker sødt en Stund;

men Ormen bor derinde! --"

("Tytön poski on punainen ja pyöreä, ja ääni on niin lempeä. Omena

viittoo makeana hetken; mutta käärme siinä asuu! --") lausui hän

puoliksi kääntyneenä Marianneen.

Nuoret naiset vetäytyvät vähitellen syrjään. -- Ilkeä raakalainen, jota

täytyy varoa...

He ottivat pienen iltakävelyn, -- Barbara kertoen ja tutustuttaen

Henschieniä koko puutarhalaitokseen. Ja Marianne oli antanut

Augustinusenin ja Schmidtin tavata itsensä, -- nämä kun yhä kasvavalla

mustasukkaisuudella olivat seuranneet hänen tuttavallista käytöstään

Reiniä kohtaan.

Ystävällisesti kuunteli hän nyt mitä heillä molemmilla oli sydämellä

matkalta, silmiensä miettivästä seuratessa Reiniä ja muuttuessa yhä

enemmän kapeiden viirujen kaltaisiksi --

Kvigstadilla oli tänä iltana onni voida kiinnittää Alidan huomiota. Hän

kuvaili sukkelasti neljän viikon helvettiä käräjillä juopotteluineen,

huonoine unineen ja ankaroine töineen. -- Ja nyt oltiin taas kotona

Vangenilla! -- mikä tuntui kuin olisi tullut taas kirkon helmaan.

"Kunpa nyt vain isä voisi antaa anteeksi puutarhan, Kvigstad!" avasi

hän vihdoin huolestuneen sydämensä Kvigstadille. "On niin ikävää, kun

hän jostakin pahastuu... Näyttää aivan siltä kuin se olisi kokonaan

hänen luonnettaan vastaan, -- hän, joka muuten voi ihastua kaikkeen."

"Niin, jospa olisi minun vallassani keventää jotakin teidän

huolistanne, Alida-neito, niin!"...

Hän tunsi, että se suoraan ilmeni hänen äänensävystään ja sentähden

toivotti hän hyvää yötä.

Dyre Rein: Kertomus isoisän isän talosta · 第 17 / 52 题