Rafosin kohahdus häiritsi äkkiä hiljaisuutta...
"Se _oli_ jotakin... Se _oli_ jotakin..." mutisi Henschien itsekseen
mennessään.
"Hyvää yötä, Marianne-neito. Hyvää yötä, Merete-neito..."
Merete jäi seisomaan kuin maahan naulittuna, kunnes Marianne
kärsimättömästi huusi hänet sisään, ja hän nousi rappusia sisarensa
jäljissä kuin ihmeellisen, kamalan unelman vallassa, -- ikäänkuin olisi
kokenut jotakin jota ei voinut kertoa...