Pantuaan oven lukkoon, ja peitettyään mökkinsä ikkunat sekä sisä- että
ulkopuolelta, läksi Jussi laukku selässä hiihtämään. Vilkas liike oli
maantiellä. Ylös- ja alaspäin oli tulijoita ja menijöitä.
Jussi hiihteli tienviertä ja aloitti keskustelun muutaman rahtimiehen
kanssa. Rovaniemeen aikoi mieskin ja sanoi kuormana olevan lihaa ja
voita. Kertoi olevansa outo eikä koskaan kulkeneensa poikki kairan
Rovaniemelle.
»Hyvä sinne kuuluu tie olevan, vaikken minäkään koskaan ole sitä tietä
kulkenut», valehteli Jussi. »Tästähän se jo kääntyy vähän ylempää
kirkkoa!»
Kylän läpi hiihtäessään ei Jussi tavannut yhtään tullimiestä. Hän
päätti kuitenkin hiihtää ohi kirkon ja palata sitten oikaisemaan
suoraan läpi metsien Jyppyrä-Antin asunnolle. Ja kun rahtimies, jota
oli puhutellut, kääntyi talvitielle, hiihteli Jussi eteenpäin.
Hän ei tavannut kuitenkaan yhtään tullintiestä, ja hän pyörsi takaisin.
Kirkon luona kohtasi hän kuitenkin Käyrä-Helmerin. Helmeri näytti
olevan kohmelossa ja kertoi isäntänsä, Keskitalon Hermanninkin,
lähteneen Rovaniemen markkinoille.
»Yöllä tulivat Friikon veljekset taloon ja mitä lienevät hommanneet,
mutta viinaa maisteltiin ja heinäsäkkejä pantiin kovasti matkaan,
ja niin saivat Hermanninkin lähtemään markkinoille, vaikkei ollut
aikonut», kertoi Helmeri. »Viinoissa näkyivät olevan, kun kolmella
hevosella lähtivät ajamaan.»
»Mitä tietä aikoivat mennä?» kysyi Jussi.
»Kuulin, että aikoivat Pekkalan uutistalon kautta...»
— Hyvä... hyvä! mietti Jussi ja kysyi sitte Helmeriltä:
»Mihin sinä sitten nyt olet menossa?»
Ja Helmeri kertoi, että tullimiehet olivat saaneet vihiä, että Friikon
veljeksillä piti oleman konjakkikuormat ja lähteneet perään ajamaan.
»Ja näkyi niillä olevan...», lopetti Helmeri kertomuksensa.
Jussi ei puhunut Helmerille sinne ei tänne, vaan läksi hiihtämään.
Hän oikaisi kirkolta suoraan kyläläisten metsätielle ja hiihteli sitä
pitkin kauas takalistolle. Kun suksikeli oli jotenkin hyvä, päätti hän
oikaista suoraan jänkkien poikki Jyppyrä-Antin asunnolle, vaikka mutkia
tehden tiesi pääsevänsä entisiä suksenlatuja pitkin. Hän ei kuitenkaan
tahtonut ketään taipaleella tavata ja tuntien kaikki maat ja vaarat
hiihteli suoraan kuin viivalla vetäen Jyppyrävaaraa kohden, jonka
takana tiesi Antin olevan. Siitä ei enää ollut Rovaniemen rajalle kuin
majava vanha virsta.
Jussi oli kyllä joskus ennenkin myynyt sekä viinaa että konjakkia
kesäisin omassa rannassaan lauttamiehille ja talvisin tiellä
rahtimiehille, mutta isommin ei hän ollut uskaltanut yrittää kuin
vasta nyt. Ja vaikka hän tätä retkeään varten oli ottanut huomioon
kaikki mahdolliset ja mahdottomat sattumat ja niiden mukaan matkansa,
tavaransa asettanut, tunki pelko nyt yksin hiihtäessä mieleen tulemaan.
Jos oli tosi se, että Ruhmulainen oli päästetty irti, niin epäilemättä
se laittaisi luunsa Rovaniemelle, kun ensin oli saanut tietää, että
hänkin, Jussi, oli sinne mennyt... Ja kuka tiesi mitä siellä vihastuisi
tekemään... Varovainen täytyi olla, ja jos sattuisi tulemaan, niin
lahjoa piti ja antaa konjakkia.
Lampan asioista ei Jussi isoa huolta pitänyt. Jos köyhtyisikin ja
joutuisi pois talostaan, niin alkakoon uudestaan.
Viinan myynnillähän se kuului koonneen kaikki tavaransa,
viinanmyynnillä, korttipelillä... niin että alkakoon alusta tai
siirtyköön muualle, niinkuin Viikluntikin Jällivaaraan.
Kun hän ehti Jyppyrävaaran alle, oli jo pimeä, mutta Jussi hiihti nyt
vähän viistoon ja joutui pian sille tielle, jota Janne oli porolla
kulkenut.
Illalla maatapanon aikana saapui hän Jyppyrä-Antin pirtille.
Markkinapaikka, Rovaniemen kirkonkylä, oli täynnä väkeä. Lapin kaikilta
kulmilta oli sinne kansaa saapunut ja pitkin Perä-Pohjolaa kokoontunut.
Markkinaväen seurassa pyörähteli pienoinen vilkassilmäinen mies, jolla
oli saukonnahka olalla. Ostajat tahtoivat sitä häneltä ostaa, mutta
toisille vastasi hän, ettei nahka ollut hänen omansa, ja toisille
taas määräsi niin korkean hinnan, että ostaja heti loittoni. Koko
päivän oli hän vähä väliä näkynyt sakeimmissakin ihmisjoukoissa, mutta
joskus katosi syrjäpuoliin. Kuta illemmäksi päivä kului, sitä useampi
kävi miestä puhuttelemassa ja korvaan kuiskaamassa... ja silloin aina
katosivat syrjemmälle.
Mies oli Ranta-Jussi, Juho Malmi, joka liikettään harjoitti. Kaikki
muut nahat oli hän jo myynyt, mutta saukonnahan jättänyt myymättä. Sitä
kantoi hän olallaan merkkinä, että hänet etempääkin tunnettaisiin...
Kun viinanostajain kesken kerran tuli tiedoksi, että sillä pienellä,
kavalasilmäisellä miehellä, jolla on saukonnahka hartioilla, sillä
on... niin aina vähä vähä tuli joku korvaan kuiskaamaan, jolloin
molemmat lähtivät pois väkijoukosta.
Oli jo pimeä ilta ja pakkanen oli kiihtymään päin, kun muuan Sodankylän
mies tapasi Jussin ja korvaan kuiskasi.
»On vielä, vaan kallista on!» sanoi Jussi.
»Ota mitä tahdot, vaan anna kuitenkin», mies pyyteli.
Ja kun hän ja Jussi kävelivät kylän päähän ja siitä kääntyivät metsään
päin, jutteli viinanostaja:
»Minulle piti tulla kaksikymmentä pulloa konjakkia, vaan ovat
taipaleella poliisit ryöstäneet koko kuorman.»
»Mistä päin oli tulossa?» kysyi Jussi.
»Tästä poikki kairan Ruotsin puolelta», selitti mies.
»Kuka sitä oli kuljettamassa?» tiedusteli Jussi.
»Kutsuvat Friikon Antiksi, Tornionjoelta... Syystalvella jo annoin
rahat ja lupasi tuoda, vaan kaikki olivat ottaneet, Antin omatkin
viinat...»
»Olipa se...» arveli Jussi.
Kun he pääsivät metsän laitaan, kaivoi Jussi erään kuusen juurelta
säkin ja virkkoi:
»Siinä ovat nyt viimeiset... viisitoista pulloa kolmen konjakkia.»
»Myy kaikki! Ota mitä tahdot!»
Jussi määräsi korkean hinnan, mutta Sodankylän mies laski pullot ja
maksoi kylmäverisesti koko summan. Nosti sitten säkin selkäänsä ja
läksi astumaan markkinapaikalle päin.
Jussi oli juuri saamiaan rahoja lompakkoon panemassa, kun hänen
poikansa, Janne, ilmestyi taempaa suksilla hiihtäen.
Isä ja poika alkoivat keskustella. Viisaasti oli Jussi menetellyt.
Janne oli vain vähissä erissä kuljetellut porolla konjakkipulloja
Jyppyrä-Antin pirtiltä markkinapaikan taakse kuusikkoon, josta Jussi
nouti pullon kaksi kerrallaan, milloin ei ostaja enempää tahtonut.
Ei yhtään tullimiestä ollut sattunut Jussin eikä Jannen vastukseksi.
Heitä oli onni suosinut. Ja niin kova menekki oli ollut, että nyt, kun
ensimäinen markkinapäivä oli illassa, oli kaikki loppuun myyty.
Molemmin olivat hyvillään, sillä ansio oli ollut satumainen, ja
Jussilla oli nyt rahaa niin paljon, ettei koskaan ennen.
Mutta Janne, joka oli hämyssä kävellyt kahakäteen pitkin
markkinapaikkaa, oli tavannut Friikon Antin, joka oli Jussia
tiedustellut. Hän oli kuullut, että eräässä puodissa olivat poliisit
tiedustelleet, oliko näkynyt pienoista miestä, jolla oli saukonnahka
olkapäällä.
»Nyt ovat pirut jäljillä», sanoi Jussi.
He vaihtoivat lakkia ja turkkeja ja Jussi köytti saukonnahan takkinsa
alle. Mutta ettei heitä yhdessä nähtäisi, määräsi Jussi, että pojan
piti heti lähteä porollaan poikki kairan ajamaan kotia päin. Hän antoi
pojalleen rahaa, ja jos joku kysyisi häntä, niin saisi vastata, että
mihin lienee joutunut, kun läksi Rovaniemelle ketun- ja kärpännahkoja
myymään.
Ja niin he erosivat.
Kun Jussi palasi markkinapaikalle, alkoi väki vähenemistään vähetä
ulkoa, mutta kaupoissa oli vielä vilkasta liikettä. Jussi ja Janne
olivat öitänsä viettäneet eräässä mökissä, jossa oli kaikennäköisiä
kulkureita kortteeria. Niillä ei ollut näyttänyt olevan minkäänlaista
hommaa, ja Jussi oli ollut huomaavinaan, että he epäluuloisesti häntä
tarkastelivat.
Hän ei palannut enää yömökkiinsä, vaan poikkesi Ruokosen pihalle,
aikoen jostakin taatusta paikasta pyytää yösijaa.
Siinä oli pihalla paljon miehiä, ja muuan tukinajosta Kemijärveltä
palaava etelänpuolen mies kauppasi hevostaan. Hevonen oli vankka ja
nuori ja verrattain hyvässä kunnossa. Tukkirekensä oli mies jo myynyt,
mutta lupasi samaan kauppaan kaikki valjaat ja hyvän reslan.
Jussi sekaantui puheisiin ja tarkasteli hevosta. Hänen rohkeat tuumansa
alkoivat toteutua. Rahaa oli hänellä paljo enemmän, kaksikin hevosen
hintaa. Nyt sopi ostaa ja yrittää ylimaahan.
Hän oli menestyksestään ja rahainsa paljouden takia huumauksessa,
ikäänkuin humalassa, vaikkei hän koko markkina-aikana ollut maistanut
yhtään ryyppyä. Mutta hänen mielikuvituksessaan lenteli hauskoja kuvia
siitä, että oli oma hevonen, jolla pääsisi menemään, ja sopisi silloin
mennä ylimaihin viinakaupalle...
Jo rupesi Jussi kauppaa hieromaan ja alkoi keskustella miehen kanssa.
Mies helpotti vielä tahtomastaan summasta, kun kuuli, että saisi
paikalla rahat kouraansa.
Kauppa tehtiin, ja Jussi maksoi rahat.