HOIKKA. Joko sinua unettaa?
ALFRED. Kah, isäni! (_Nousee seisoalle._) Minä luulin vain Markun siellä
toimiskelevan. Olin hieman väsynyt, kun tapasin ravintolassa muutamia
ylioppilaita, entisiä koulutovereita. He söivät siellä iltapalaa, ja
minä kestitin heille muutaman pullon samppanjaa.
HOIKKA. Vai samppanjaa, samppanjaa, niinkuin ei mikään muu olisi
herroille kelvannut.
ALFRED (_huolettomasti_). Entäpä -- muutama pullo samppanjaa! Mutta voi
kuinka minua naurattaa! (_Nauraa._) Kun kuulivat, että isälläni on
viinatehdas, ja että minäkin siellä välistä työskentelen, silloin he
sanoivat viinantehtailijoita kansan myrkyttäjiksi ja mitä kaikkea
saarnasivat, että minun muka tulisi hankkia itselleni parempi ammatti.
HOIKKA. Mutta samppanjasi kelpasi heille!
ALFRED. Totta puhuen ei se niille hupsuille kelvannut, mutta kun olin
pullot aukaissut, niin -- kylläpä niitä oli, joille kelpasi. -- Minä
vain viisaasti tein, kun lukiosta jo eron otin, sillä muuten varmaankin
olisin tullut tuommoiseksi puolipöhköksi kuin nuo ylioppilaat.
HOIKKA. Lopussa kiitos seisoo. Huono kukkaronhoitaja sinä kuitenkin
olet.
ALFRED. Enpä liioin -- (_Itsekseen_). Täytyy lähteä pois, sillä muuten
saan hyvät torat, tuossa oli vain alkulause. Ei ukko hyväksynyt, kun sai
maksaa velkojilleni viisituhatta markkaa. Viisituhatta markkaa -- ei tuo
suurikaan raha ole. (_Ääneensä._) Nyt minun täytyy yöksi lähteä
tehtaalle. Hyvästi, isä. (_Menee._)
HOIKKA. Minä en voi häntä oikein nuhdella. En ymmärrä, mikä siinä vikana
lienee. Ja kumminkin hän on taas menettänyt viisituhatta markkaa
tietämättömiin. Hm -- noh, tosi on, etteivät nuo minun kukkarooni suurta
lovea tee -- mitäpä noita ajattelen, ne häiritsevät vain lepoani. Kello
on jo paljo, paras että menen maata.
(_Esirippu lasketaan._)