ROUVA. Täytyy minunkin mennä illallista toimittamaan. (_Lähtee pois
sanoen itseksensä_): Kumma! Olen niin levoton, ettei tuo ketunnahkainen
kappakaan minua enää oikein saata miellyttää.
_Neljäs kohtaus._
ALFRED, _sitte_ MARKKU.
ALFRED. Lieneekö isäni jo saanut kirjeen velkojiltani, koska äiti näytti
niin surulliselta? Aina minuun vähän koskee, kun vain äitini surullisena
näen, mutta -- täytyyhän sitä nuorena elää -- oojah -- elää sitä täytyy
ainakin -- kun rahat tulevat ja menevät, sehän hupaista! (_Kilistää
kelloa; Markku tulee sisälle_). Markku, tuo minulle tyyny tänne sohvalle
pääni alle.
MARKKU. Paikalla. (_Lähtee vasemmalle ja palajaa kohta, tuoden tyynyn
muassaan._)
ALFRED (_panee tyynyn päänsä alle_). Kas niin, nyt on hyvä. (_Markku
menee. Alfred ottaa sanomalehden ja rupeaa ääneensä lukemaan._) »Tuota
turmelevaa viinaa tulvailee viinatehtaista» -- Hohho -- täällähän
vedetään samaa virttä kuin aina ennenkin; viitsis tätä lukea, parempi,
kun käännyn kyljelleni. (_Laskee pois sanomalehden. Hoikka tulee._)
_Viides kohtaus._